Miettikää

ennen kuin on liian myöhäistä.
Kerronpa hieman omaa elämääni.

Tapasimme, rakastuimme ja muutimme yhteen.
Saimme lapsia ja muutimme paikkakuntaa.
Yhdessä olimme yli 15 vuotta. Viimeiset kaksi vuotta oli ja meni, mies teki hullunlailla töitä aamusta myöhään yöhön.
Minä kotona ja välillä pätkätöissä. Kotona hoidin lähes kaiken.
Viimeisenä vuonna mies kävi vain syömässä ja nukkumassa kotona. Yritin saada keskustelua aikaiseksi jotta olisin voinut puhua ahdistavasta tilanteesta, ei kontaktia.

Lopulta en enää jaksanut sitä tilannetta, olin se toinen nainen, työ vei sen ensimmäisen sijan. Olisin halunnut edes joskus olla se ensimmäinen, mutta ei.

Kerroin miehelleni muuttavani pois lasten kanssa ja haluan erota, vastaus: ai niinkö.
Muutimme ja nyt olemme asuneet lähes vuoden tässä, "onnellisena".

Mies tapaa lapsiaan lähes säännöllisesti ja siltä osin on mennyt hyvin :)
Mutta eräänä päivänä mies heitti yllättäin kysymyksen, että miksi me oikeastaan erosimme? Ja kaikki muistot palaa mieleeni siitä yhteisestä ajasta.
Muutama itku on itketty ja mietitty ja mietitty....

Tiedän että jollain tavalla rakastan vieläkin ex-miestäni mutta paluuta ei ole, sillä exällä on uusi ystävä ja uusi elämä.

Jos joku tästä jotain tolkkua sai niin hyvä.

Ajatuksena oli vain kertoa että yrittäkää keskustella asioista keskenänne ennen kuin on liian myöhäistä, joskus(niin kuin meillä) se on vaikeaa, mutta kun oikein yrittää niin onnistuu.
(itse mietin että olisi pitänyt raahata mies vaikka väkisin keskusteluun niin emme ehkä olisi nyt tässä).

Mutta eipä auta. Eteenpäin eläväisen mieli ja uusi suunta elämälle!
201801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

perus.

nainen taas vinkuu "Lopulta en enää jaksanut sitä tilannetta, olin se toinen nainen, työ vei sen ensimmäisen sijan"

joo työt ja nainen onkin ihan samoilla lähtöviivoilla, miehes seurusteli varmaan huvikseen työpaikan kanssa ja tykkäs siitä enemmän ku susta? haha..

mikä on pointti? se ettette ollu tarpeeks yhessä? oisko EHKÄ SULLA ollu jotain tehtävää myös sille asialle vai pitikö se aika repii sun äijäs menoista JUST sillon ku sulle sopii?

oon huomannu kokeneena konkarina monessa naisessa näitä samoja asioita ja useat suhteet menny karille tän takia myös..

Äänestä
  • jatkossakin, jos koti on vain kalsarinvaihtopaikka!

    Äänestä

  • mieltä niin yksin taidat jäädäkin tai kannattaisiko yrittää miehiä, kun te tunnutte olevan niin hyviä jne.... :)

    Äänestä

Kuvasit hyvin historiaasi. Mies yleensä elättää perhettä ja sillon on tehtävä töitä,kun rauta on kuuma.
Parisuhteen hoito mieheltäsi tuossa temmellyksessä
kuitenkin unohtui. Sinun pitäisi ymmärtää miestäsi.
Oletko itse sisäistänyt mitä tapahtui menneessä ajassa?Mitä sä teit väärin?
Koeta pärjätä onnettomia ihmisiä maailma on täynnä ja vain ne ihmiset, jotka keskustelee ja muuttavat
elämän asenteensa positiiviseen suuntaan selviytyvät! Haluatko olla selviytyjä ja onnellinen lopun elämäsi riippuu täysin sinusta

Äänestä
  • Meillä aivan sama tilanne. Muutettiin kolme vuotta sitten asumaan mökille, n. 200km päähän kotipaikkakunnalta. Omakotitalo yms. myytiin pois ja irtisanouduttiin pitkistä vakituisista työsuhteista. Mökkiin tehtiin omana työnä huomattava laajennus ja samalla uudet työpaikat antoivat isoja haasteita ja tietenkään mitään lomia ei uusissa työpaikoissa ollut. Kun mökin laajennus saatiin valmiiksi, alkoi melkein heti talon teko (n. 200m2) ja tietysti iltatöinä. Asumaan muutettiin heinäkuussa. Jututhan meni väkisin hieman jäykiksi, koska minulla ei elämään muuta mahtunut, kuin työ ja talon teko. Marraskuussa vaimo ilmoitti erosta ja siitä kolmen viikon päästä muutti pois. Lapset jäivät asumaan minun luokse. Asiasta puhuttiin enemmän, kuin ikinä yhteensä. Nyt tilanne on se, että minä jätin kaikki iltahommat ja aloitin kuntoilun jne. Silmät on kyllä nyt avautuneet ja huomaan että tärkein, eli parisuhde on jäänyt hoitamatta. Viikon loppuna istuttiin taas pitkään ja juotiin muutama viinilasillinen ja sehän johti siihen, että vietettiin semmoinen yö, mitä ei ole ollut vuosiin. Kuitenkin näyttää siltä, että vaimo ei ole tulossa takaisin, vaikka tekisin vaikka mitä. En ole enää edes kysellyt ja nytkään takaisin paluusta ei puhuttu. Käytettiinkö minua hyväksi, koska seksi meillä on aina pelannut erittäin hyvin? Onko niin, että kun nainen on tehnyt eropäätöksen, niin siitä ei ole paluuta. Lisäksi hän käy joka aamu meillä ulkoiluttamassa koiraa ja huolehtii lapset (13v ja 16v) kouluun. Myöskin illalla hänellä on monesti "asiaa" meille. Olisikko viisainta, että kieltäisin häneltä kokonaan käynnit ja keskittyisin omaan elämään, vai petänkö itseäni turhalla odotuksella?

    Äänestä

  • mitenkä kirjoitti:

    Meillä aivan sama tilanne. Muutettiin kolme vuotta sitten asumaan mökille, n. 200km päähän kotipaikkakunnalta. Omakotitalo yms. myytiin pois ja irtisanouduttiin pitkistä vakituisista työsuhteista. Mökkiin tehtiin omana työnä huomattava laajennus ja samalla uudet työpaikat antoivat isoja haasteita ja tietenkään mitään lomia ei uusissa työpaikoissa ollut. Kun mökin laajennus saatiin valmiiksi, alkoi melkein heti talon teko (n. 200m2) ja tietysti iltatöinä. Asumaan muutettiin heinäkuussa. Jututhan meni väkisin hieman jäykiksi, koska minulla ei elämään muuta mahtunut, kuin työ ja talon teko. Marraskuussa vaimo ilmoitti erosta ja siitä kolmen viikon päästä muutti pois. Lapset jäivät asumaan minun luokse. Asiasta puhuttiin enemmän, kuin ikinä yhteensä. Nyt tilanne on se, että minä jätin kaikki iltahommat ja aloitin kuntoilun jne. Silmät on kyllä nyt avautuneet ja huomaan että tärkein, eli parisuhde on jäänyt hoitamatta. Viikon loppuna istuttiin taas pitkään ja juotiin muutama viinilasillinen ja sehän johti siihen, että vietettiin semmoinen yö, mitä ei ole ollut vuosiin. Kuitenkin näyttää siltä, että vaimo ei ole tulossa takaisin, vaikka tekisin vaikka mitä. En ole enää edes kysellyt ja nytkään takaisin paluusta ei puhuttu. Käytettiinkö minua hyväksi, koska seksi meillä on aina pelannut erittäin hyvin? Onko niin, että kun nainen on tehnyt eropäätöksen, niin siitä ei ole paluuta. Lisäksi hän käy joka aamu meillä ulkoiluttamassa koiraa ja huolehtii lapset (13v ja 16v) kouluun. Myöskin illalla hänellä on monesti "asiaa" meille. Olisikko viisainta, että kieltäisin häneltä kokonaan käynnit ja keskittyisin omaan elämään, vai petänkö itseäni turhalla odotuksella?

    >Kuitenkin näyttää siltä, että vaimo ei ole >tulossa takaisin, vaikka tekisin vaikka mitä
    ja hyvällä tuurilla hänellä on jo katsottu toinen, se naisen ajatusmaailma on vähän kapea.
    Meillä meni vähän samalla lailla, ja paluuta ei voinut tehdä "olisi menettänyt kasvonsa". Hoida itsellesi vaan talousasiat kuntoon ja muista, että niitä rakkaita exvaimoja kiinnostaa vain raha vaikka puhuvat aivan päinvastaista.

    keskustelemaan asioista niin miksi et kysyisi vaimoltasi muutosta takaisin.
    En tunne vaimoasi mutta voihan se olla että hän haluaa "ottaa etäisyyttä" pienen aikaa ja tehdä itsenäisesti omiakin juttuja.

    Oman kokemuksen kautta sanoisin että voit keskustella asiasta, mutta älä painosta tmv.

    Tsemppiä!

    Äänestä

  • samanlaista kirjoitti:

    >Kuitenkin näyttää siltä, että vaimo ei ole >tulossa takaisin, vaikka tekisin vaikka mitä
    ja hyvällä tuurilla hänellä on jo katsottu toinen, se naisen ajatusmaailma on vähän kapea.
    Meillä meni vähän samalla lailla, ja paluuta ei voinut tehdä "olisi menettänyt kasvonsa". Hoida itsellesi vaan talousasiat kuntoon ja muista, että niitä rakkaita exvaimoja kiinnostaa vain raha vaikka puhuvat aivan päinvastaista.

    taas näitä!!!!!!!!!!! miehiä!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Jos mies tekee hullunlailla töitä ja laiminlyö perheensä hyvinvoinnin "elättämisen" verukkeella, miehessä on vika, ei vaimossa.

    Vaimo ei mahda mitään jos mies on työnarkomaani tai pakenee perhe-elämää työn varjolla.

    Äänestä

  • eipäs kirjoitti:

    Jos mies tekee hullunlailla töitä ja laiminlyö perheensä hyvinvoinnin "elättämisen" verukkeella, miehessä on vika, ei vaimossa.

    Vaimo ei mahda mitään jos mies on työnarkomaani tai pakenee perhe-elämää työn varjolla.

    Moni mies pakenee töihin huonoa parisuhdetta. Harvaa haluaa kuulla heti herättyään listaa asioista jotka pitäisi tehdä. Jo aamiaisen aikana tulee sitten lista niistä asioista, jotka mies on thenyt väärin.

    On paljon mukavampi olla töissä, kuin kuunnella kuinka väärin teen kaiken. Töissä vaatetustani ei moitita. Tapaani riisua vaatteet ei moitita. Tapaani käyttää aikaa ei moitita. Töissä minä en ole kenenkään mielestä se surkein ja huonoin ihminen tässä maailmassa.

    Sen vuoksi minä olen mieluummin töissä, kuin kotona.

    Äänestä

  • olla kotona kirjoitti:

    koska siellä oli vain mykkä syyttävästi katsova mies, jolle en koskaan ollut mieliksi!

    Äänestä

Viestisi oli hyvä. Ihmettelen taas ihmisten suhtautumista...täällä noita lapsia riittää.
Itse olen aikamoisessa puhumattomuus kierteessä. Ajatusmaailmat ovat niin erilaisia, että puhumisesta ei oikein tule mitään vaan asia kääntyy riidaksi.
Olen sitä mieltä että kaikilla ei ole keskustelutaitoa. On haastavaa asettua toisen asemaan ja ajatella asioita toisen näkökulmaasta. Tähän jos jokainen meistä pystyisi niin eroja varmasti tapahtuisi vähemmän.
Itse painin saman asian kanssa. Puolisollani on tapana olla puhumatta ja "nukkua yön yli". Seuraavana päivänä asia on ikäänkuin unohdettu.
Joskus puhuminen vain ei onnistu. Naiset ovat ehkä sitkeämpiä...en tiedä koska pitäisi luovuttaa. Ei kai voi käsiraudoissakaan raahata "keskusteluareenalle" ja tiputtaa suppilosta ´"puhe/ajatusjuomaa" suoraan suuhun.
Se on ajatusmaailma. Sitä vaan ei voi aina muuttaa.

Äänestä
  • Menetin mieheni kiihkeän pikku-joulussa alkaneen työpaikkaromanssin vuoksi , olemme olleet erossa 4 vuotta ja nyt vasta ajan myötä olen alkanut arvostamaan niitä piirteitä hänessä joita pidin ennen hänen heikkoitenaan avioelämässämme eli liian hiljainen , rauhallinen ja aina samaa mieltä asioista kanssani oli sitten kyse melkein mistä tahansa sekä tunsin välillä olevani jopa kuin äidin korvike hänelle . Erotessamme hän olisi jättänyt kaiken yhteisen omaisuutemme minulle toteamalla että hän haluaa turvata tulevaisuuteni koska tunsi käytöksellään tuhonneensa avioliittomme ja tuntee syyllisyyttä siitä että oli myös "ajanut" minut toisen miehen syliin
    , silloin mietein että miten tälläisen "nössön" olen voinut naida . Kiihkeä romanssini tämän miehisen anodiksen kanssa loppui aikanaan kun huomasin että olin ollut hänelle vain yksi muiden joukossa ja olisin palannut takaisin mieheni luo mutta minua odotti karmea yllätys sillä nuorempi siskoni oli alkanut seurustelemaan exäni kanssa . En tiedä olenko katkera siskolleni vai vihainen itselleni mutta sen tiedän että rakastan ex-miestäni edelleen ja nyt vasta ymmärrän miten hyvän sekä rakastavan miehen menetin omalla itsekkyydelläni .

    Äänestä

  • Uneton etelästä kirjoitti:

    Menetin mieheni kiihkeän pikku-joulussa alkaneen työpaikkaromanssin vuoksi , olemme olleet erossa 4 vuotta ja nyt vasta ajan myötä olen alkanut arvostamaan niitä piirteitä hänessä joita pidin ennen hänen heikkoitenaan avioelämässämme eli liian hiljainen , rauhallinen ja aina samaa mieltä asioista kanssani oli sitten kyse melkein mistä tahansa sekä tunsin välillä olevani jopa kuin äidin korvike hänelle . Erotessamme hän olisi jättänyt kaiken yhteisen omaisuutemme minulle toteamalla että hän haluaa turvata tulevaisuuteni koska tunsi käytöksellään tuhonneensa avioliittomme ja tuntee syyllisyyttä siitä että oli myös "ajanut" minut toisen miehen syliin
    , silloin mietein että miten tälläisen "nössön" olen voinut naida . Kiihkeä romanssini tämän miehisen anodiksen kanssa loppui aikanaan kun huomasin että olin ollut hänelle vain yksi muiden joukossa ja olisin palannut takaisin mieheni luo mutta minua odotti karmea yllätys sillä nuorempi siskoni oli alkanut seurustelemaan exäni kanssa . En tiedä olenko katkera siskolleni vai vihainen itselleni mutta sen tiedän että rakastan ex-miestäni edelleen ja nyt vasta ymmärrän miten hyvän sekä rakastavan miehen menetin omalla itsekkyydelläni .

    Aika usealle naiselle käy juuri kuten sinulle. Elämä alkaa keski-iän kynnyksellä kyllästyttää. Avioliitto on muuttunut rutiiniksi. Yleisin tunnetila on ärtymys. Miehen luonne ja pinttyneet tavat käyvät hermoille. Tuntuu, että "tässäkö se elämä olikin". Tyttönä niin ihanalta haavelta tuntunut, kaiken onnen mukanann tuova, avioliitto ei olekaan kaiken autuuden lähde.

    Syy ikävään oloon ja elämän tylsyteen on varmasti aviomiehessä. Usealla naisella tuntuu olevan hyvin yksioikoinen ratkaisu tilanteseen: hankitaan toinen mies. Koska elämä oman aviomiehen rinnalla ei ole onnellista, vaihdetaan miestä. Uusi rakastuminen varmasti tuo onnen! Hetkeksikään keski-ikäinen nainen ei pysähdy miettimään, missä kyllästymisen ja tylsyyden oikeasti on. Peiliin ei voi katsoa, koska ítsessä ei edes voi olla mitään vikaa.

    Sitten otetaan ero. Kokeillaan muutaman kerran muita miehiä. Alun menovaiheessa metsästetään vähän nuorempaa. Sitten rauhoitutaan ja ruvetaan tapailemaan kypsempää Perttiä.

    Pertillä vaan on ne omat ärsyttävät tapansa, kuten ex-miehelläkin. Perttikin käy töissä, eikä siis ole vaimon valvovan silmän alla. Perttikin haluaa lukea lehteä aamiaispöydässä. Pertilläkin tuntuu olevan harrastuksia ja vieläpä omia ärsyttäviä ystäviään. Pertti ei olekaan joka hetki viihdyttämässtä tylsistynyttä tyttöystäväänsä.

    Ex-mies alkaa nousta yhä useammin mieleen. Hauskojakin hetkiä oli. Eikä ne kaikki exän pinttyneet tavatkaan nyt niin kamalan ärsyttäviä olleet. Ehkäpä exä muuttuisi? Haluan exän takaisin!

    Noh, ex-mies on sillä aikaa huvitellut hetken. Mies on myös huomannut, kuinka mahtava suhde lapsiin voi syntyä, kun koko perhettä kontroloiva ex-vaimo ei ole läsnä. Lasten ja iskän ei tarvitse tehdä juuri sitä mitä äiskä haluaa juuri sillä hetkellä kun se äiskälle sopii.

    Viihdytettyään egoaan jonkin aikaa keski-ikäisillä itseään tyrkyttävillä eronneila naisilla, mies on lopulta tavannut kivan itseään 15 nuoremman tytön. Rakkaus löytyi kenties työpaikalta tai yhteisen harrastuksen parista.

    Ex-vaimon yhteydenotto tuntuu miehestä lähinnäå kiusalliselta. Vaimohan oli niin täynnä itseään ja kehuskelikin ex-miehelleen pikkuisen nuorilla poikaystävillään vasta vajaa vuosi sitten. Se sen poiakystävä Perttikin vaikuttaa ihan kivalta kaverilta. Pari vuotta vaimoa vanhempi, rauhallinen insinöörismies. Kaljukin. Mikä ettei kelpaa!

    Mies ei halua jättää nuorta tyttöystäväänsä ex-vaimon takia. Tyttöystävä tuntuu raikkaalta ja selväjärkiseltä. Seksi sujuu ja yhteisestä lapsestakin on ollut puhetta.

    Että sinne se ex-vaimo jää Pertsan kaljua silittelemään...

    Äänestä

  • usein käy kirjoitti:

    päästä se 15v. nuorempi uusi tyttöystävä ottaa sen lapsensa kainaloon ja lähtee auttamatta vanhan äijänsä luota nuoremman luokse, joka sentään jaksaa vielä kaikenlaista! ja niinpä viimeistään tuossa vaiheessa äijän hiukset harvenevat ja harmaantuvat!
    Sen sijaan hetken paluuta haikaillut eks-vaimo huomaa, että Pertissä vara parempi ja elää onnellisena elämänsä loppuun asti!Suo siellä, vetelä täällä!

    Äänestä

  • ja muutaman vuoden kirjoitti:

    No jopas Kerttu älähti.

    Tilastojen mukaan toisesta avioliitosta vain 24% päättyy eroon. Tilastojen mukaan avioliitolls, jossa mies on 10 vuotta vaimoaan vanhempi, on parhain todennäköisyys kestää, mikäli molemmat ovat puolisot ovat kotimaisia (tämä huomautus vain siksi, että ulkomaalaisten kanssa solmitut avioliitot päättyvät eroon kaikkein todennäköisimmin kaikissa ryhmissä)

    Että näin

    Äänestä

  • toisin kirjoitti:

    vain tarinaa huumorilla! Tilastot, joo, valhe-emävalhe-tilasto, siinäkö järjestys. Esimerkissä nainen oli 15v. nuorempi, tilastoissa 10v., sillä voi olla suuri merkitys. Ja jollei eroa niin pianhan se mies siitä jo kuoleekin... Ja jos tilastot eivät valehtele, niin koska toinen avioliitto säilyy,niin säilyy se eks-vaimolla ja Pertilläkin!Olkaamme siis onnellisia!

    Äänestä

  • toisin kirjoitti:

    No jopas Kerttu älähti.

    Tilastojen mukaan toisesta avioliitosta vain 24% päättyy eroon. Tilastojen mukaan avioliitolls, jossa mies on 10 vuotta vaimoaan vanhempi, on parhain todennäköisyys kestää, mikäli molemmat ovat puolisot ovat kotimaisia (tämä huomautus vain siksi, että ulkomaalaisten kanssa solmitut avioliitot päättyvät eroon kaikkein todennäköisimmin kaikissa ryhmissä)

    Että näin

    mutta nykyään puolet ensimmäisistä avioliitoista päättyy eroon. Toisista avioliitoista noin 70 prosenttia, kolmansista 90 prosenttia... Näin ainakin USAssa, ja tuskinpa me Suomessa paljon jälkeen jäädään.

    Äänestä

  • twice divorced kirjoitti:

    mutta nykyään puolet ensimmäisistä avioliitoista päättyy eroon. Toisista avioliitoista noin 70 prosenttia, kolmansista 90 prosenttia... Näin ainakin USAssa, ja tuskinpa me Suomessa paljon jälkeen jäädään.

    ettei se onni ja autuus ole siinä toisessakaan!

    Äänestä

  • mutta mikään ei muutu eli puhutaan ja luvataan katteettomia. Mitä hyötyä siitä on? Olisi edes hiljaa, jos ei voi puhua totuutta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puhukaa kirjoitti:

ennen kuin on liian myöhäistä.
Kerronpa hieman omaa elämääni.

Tapasimme, rakastuimme ja muutimme yhteen.
Saimme lapsia ja muutimme paikkakuntaa.
Yhdessä olimme yli 15 vuotta. Viimeiset kaksi vuotta oli ja meni, mies teki hullunlailla töitä aamusta myöhään yöhön.
Minä kotona ja välillä pätkätöissä. Kotona hoidin lähes kaiken.
Viimeisenä vuonna mies kävi vain syömässä ja nukkumassa kotona. Yritin saada keskustelua aikaiseksi jotta olisin voinut puhua ahdistavasta tilanteesta, ei kontaktia.

Lopulta en enää jaksanut sitä tilannetta, olin se toinen nainen, työ vei sen ensimmäisen sijan. Olisin halunnut edes joskus olla se ensimmäinen, mutta ei.

Kerroin miehelleni muuttavani pois lasten kanssa ja haluan erota, vastaus: ai niinkö.
Muutimme ja nyt olemme asuneet lähes vuoden tässä, "onnellisena".

Mies tapaa lapsiaan lähes säännöllisesti ja siltä osin on mennyt hyvin :)
Mutta eräänä päivänä mies heitti yllättäin kysymyksen, että miksi me oikeastaan erosimme? Ja kaikki muistot palaa mieleeni siitä yhteisestä ajasta.
Muutama itku on itketty ja mietitty ja mietitty....

Tiedän että jollain tavalla rakastan vieläkin ex-miestäni mutta paluuta ei ole, sillä exällä on uusi ystävä ja uusi elämä.

Jos joku tästä jotain tolkkua sai niin hyvä.

Ajatuksena oli vain kertoa että yrittäkää keskustella asioista keskenänne ennen kuin on liian myöhäistä, joskus(niin kuin meillä) se on vaikeaa, mutta kun oikein yrittää niin onnistuu.
(itse mietin että olisi pitänyt raahata mies vaikka väkisin keskusteluun niin emme ehkä olisi nyt tässä).

Mutta eipä auta. Eteenpäin eläväisen mieli ja uusi suunta elämälle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu