Luottamus

Kenellä mitenkin... pitkämuistisella katkeruuteen taipuvaisella ei ikinä. Mutta on varmaan persoonia jotka eivät tarvitse kuin avoimen keskustelun anteeksiantoineen ja taas lähdetään puhtaalta pöydältä.

voisin sanoa, että rehellisyys ja avoimuus ovat tärkeässä osassa kun puhutaan anteeksiantamisesta.
kun näkee, että toinen on TODELLA pahoillaan ja tekee KAIKKENSA suhteen uudelleenluomiseksi, siinä on niitä aineksia joilla luottamusta pystyy rakentamaan uudelleen.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että ihmeesti sitä vain ihminen kriisistään nousee.
Näin neljänkympin paremmalle puolelle jo päässeenä on alkanut ymmärtämään elämää toisin kuin nuorempana.
Ei se pettäminen ole minulle, petetylle, ongelma. Ongelma se on pettäjällä. Hänellä se on syytä mennä itseensä ja kysyä itseltään, MIKÄ mättää. Petetyn osa ei ole helppoa. Pettäminenhän on rikos ihmisyyttä vastaan. Mielestäni onkin väärin, että Suomen laki ei enään tunne termiä aviorikos. Sitä omaisuutensa menettämisen pelossa voisi ehkä pari kertaa miettiä mihin on alkamassa... ennen kuin alkaa suhteeseen avioliiton ulkopuolella

Itse olen lähes 60 v. ja mies löysi leskirouvan (ei kovin paljon nuoremman kuin minä )netistä. Rouvaa piti lohduttaa seksillä ja kun mies on ruma ja pienipeniksinen, tottakai leskirouvan tarjous houkutti.Luottamusta ei ole, mutta tässä iässä erokin on hieman outo asia. Eletään yhdessä kumpikin omaa elämää. On ollut pakko ajatella asuvansa miehen kanssa ilman avioliittoa.Ilo pintaan vaikka sydän märkänis. Aamulehdessä luki tänään:lesket hakevat lohdutusta toisista leskistä. Näin minunkin mielestä asian pitäisi mennä, ei siis lohtua ukkomiehistä, kun meidänkään tapauksessa ei ainakaan naisen puoleta ollut rakkaudesta kyse.Mutta minkäs teet kun kummallakin on aivot laskeutuneet, ne ovat siis jalkojen välissä.

Kovin on vaikea sanoa vuosissa. Itselläni meni kauan ja kun sitä oppi luottaan toiseen, niin nyt monen, monen vuoden jälkeen huomaan itsessäni taasen niitä piirteitä etten ole varma luotanko täysin. Se on kauheaa, mikä loukkaus toista kohtaan, vaikka vain mielessäni pyöritän asiaa. Toisaalta juttu on niin, että erottuani mietin etten toistelisi virheitäni ja haluisin kehittyä monessakin asiassa. Yksi ajatus mikä on vahvasti noussut ajatuksiini, on etten voi omistaa toista eli koskaan en voi mennä sanomaan että olisin loppuelämäni toisen kanssa tai hän minun kanssani..sen ainakin olen oppinut. Ja, että toiselle täytyy antaa tilaa, toisen juttuja ei saa tukahduttaa..täytyy kunnioittaa toista osapuolta.