Näinkin omaperäinen aihe kuin anoppi! Hän on kyllä ihan mukava, mutta niiiin rasittava! Meillä on nyt kolmikuinen poika, hänen silmäteränsä. Järjestimme ristiäisiä, jolloin hän oli hössöttämässä ympäriinsä, pitäisi kuulemma tehdä ruokaa (kaikki vieraat olivat lähiseudulta enintään 30 km päästä) ja hän aivan tyrmistyi kun ilmoitin, että siellä on voileipäkakkua, täytekakkua, pullaa, kahvikakkua ja lusikkaleipiä, ei mitään muuta. "Kyllä ristiäisissä pitää ruokaa olla!" Jotta hän olisi tuntenut itsensä tarpeelliseksi ja että me saimme järjestää ristiäisistä oman mielemme mukaisia, pyysimme, että hän vahtisi poikaa yhden päivän ajan. Se sopi ja hän tuli meille. Lähdimme siis minun vanhempieni luo (juhlapaikka) siivoamaan ja leipomaan yms. Kun tulimme kotiin, hän oli järjestänyt keittiöni kaapit aivan toiseen järjestykseen ja pessyt yhden koneellisen punaista pyykkiä. En ollut kauhean mielissäni kun anoppi oli mennyt tonkimaan likapyykkiäni ja vaihtamaan kaappien järjestystä. Ihan hyvää hän vain tarkoittaa joten annoin asian olla, kunnes hain pyykit kuivaushuoneesta seuraavana päivänä. Uusi, kerran päälläni ollut ihana pörröinen villapaita oli kutistunut niin, että se mahtuisi ekaluokkalaiselle, ei M-kokoiselle täysikasvuiselle naiselle! Tarkistin pesukoneen pesulämpötilan ja se oli 60 astetta ja paita piti pestä 30! Vahinko se kait oli, mutta harmistuin niin lujaa koko jutusta!
Ja ennen joulua hän tuli meille tekemään omana joululahjanaan joulusiivousta, jolloin hän heitti mainosten mukana jääkaapin oveen magneetilla kiinnittämäni 30 € arvoisen kinkkulahjakortin pois. Kun kyselin kortin perään hän muisteli repäisseensä jonkun "esitteen" pois jääkaapin ovesta ja vieneensä paperinkeräykseen. Eikun tonkimaan roskista, mutta ne olikin jo keritty tyhjentämään! Olin aluksi hyvilläni joulusiivousavusta, koska poikamme valvotti öitä tuohon aikaan aika paljon ja olin väsynyt, mutta liika on liikaa!
Tuntuu että aina kun hän tulee auttamaan, pyydettäessä tai pyytämättä, jotain tapahtuu, mikä aiheuttaa mielipahaa minulle. Tuskin hän sitä tahallaan tekee mutta silti, näitä samantapaisia tapauksia on monia. Olen puhunut mieheni kanssa tästä ja keventänyt mieltäni, tulimme siihen tulokseen, että tapaamme häntä entiseen tahtiin, mutta mahdollisimman paljon hänen luonaan. Meille emme ole häntä käskeneet pitkään aikaan ja olemme hänellekin hienovaraisesti kertoneet syyn. *huokaus*
Harmittaa, hänen on ihan pakko sekaantua jokaiseen asiaan! Onko se jokin anoppien ammattitauti? Onko jossain kirjoittamaton sääntö, että anoppien pitää aiheuttaa harmaita hiuksia miniöilleen?
Ja ennen joulua hän tuli meille tekemään omana joululahjanaan joulusiivousta, jolloin hän heitti mainosten mukana jääkaapin oveen magneetilla kiinnittämäni 30 € arvoisen kinkkulahjakortin pois. Kun kyselin kortin perään hän muisteli repäisseensä jonkun "esitteen" pois jääkaapin ovesta ja vieneensä paperinkeräykseen. Eikun tonkimaan roskista, mutta ne olikin jo keritty tyhjentämään! Olin aluksi hyvilläni joulusiivousavusta, koska poikamme valvotti öitä tuohon aikaan aika paljon ja olin väsynyt, mutta liika on liikaa!
Tuntuu että aina kun hän tulee auttamaan, pyydettäessä tai pyytämättä, jotain tapahtuu, mikä aiheuttaa mielipahaa minulle. Tuskin hän sitä tahallaan tekee mutta silti, näitä samantapaisia tapauksia on monia. Olen puhunut mieheni kanssa tästä ja keventänyt mieltäni, tulimme siihen tulokseen, että tapaamme häntä entiseen tahtiin, mutta mahdollisimman paljon hänen luonaan. Meille emme ole häntä käskeneet pitkään aikaan ja olemme hänellekin hienovaraisesti kertoneet syyn. *huokaus*
Harmittaa, hänen on ihan pakko sekaantua jokaiseen asiaan! Onko se jokin anoppien ammattitauti? Onko jossain kirjoittamaton sääntö, että anoppien pitää aiheuttaa harmaita hiuksia miniöilleen?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Kun sellainenkin on olemassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000288&subcat=630
Tämähän on "suhteet ja tunteet"- palsta, missä "suku on pahin"- ketju.
Ei täällä voi noin tiukkapipoisesti vaatia, että aihe sopisi vain määrättyyn ryhmään.
Ei tuo anoppi - juttu ainakaan hypännyt mitenkään aidan yli.
Olet itse yksi pötkö!
noin tyhmille, jotka väittävät palstaa "ketjuksi".
tämä kirjoitus on palstalla suhteet ja tunteet, onhan?
Mieti nyt, palsta ja palstalla ketju, nimeltä "suku on pahin!"
Raksuttaako aivokuoren alla?
Tämän suhteet ja tunteet - palstan muita ketjuja on monia, mutta tämä ketju on "suku on pahin."
Vastasinpahan tyhmälle, vaikka niin taisi mennä kuin vesi hanhen selästä.
Kuullostipa tutulta, minullakin anoppini ensimmäinen lastenlapsi ja LUOJALLE KIITOS anopin oma rakas tytär tuli raskaaksi ja jätti meidät heitteille (ei ole ikävä päässyt tulemaan)
Samanlaisia tuputtavia siivouksia ja elämään tunkemisia on ollut..parhaana voin kertoa kun anoppi kävi tonkimassa likapyykistä poikansa (mieheni) vaatteet, kun olin hänen rakkaalle poikamussukalle sanonut että pesee perhana itte vaattees (ai minäkö raskaana ja kiukkuinen) mutta niin...ihana rauha on laskeutunut meidän pesueemme ylle, anopilla on muita kiireitä!!!
:)
ai niin, on se ammattitauti, mä oon jo suunnitellu kuin kamalaksi heittäydyn kun mun poikani alkaa seurustelemaan :D hih!!
anoppini on ihana ja joka toinen päivä toivoisin hänen asuvan jossain utsjokeakin kauempana.
kai se vaan niin on että yksi nainen talossa on tarpeeksi.
mullakin on hyvää aikaa juonia anoppi juttuja kun poika täyttää tänään 1kk... uskaltakaas vaan lyylit (jotka eivät välttämättä ole vielä edes syntyneet) minun poikani vaimoksi :)
että minulla on vävy, joka on perheessämme kuin oma poika. Poikani(mahdollisesti avioituessa joskus) en ole varma olisiko minulle miniä, niinkuin oma tyttäreni.
Ajatellaampa äidit! Olisikohan mustasukkaisuus pojasta syynä anoppi/ miniä syndroomaan , silloin kun "toinen nainen " vie pullamössökultamme!
Ajatellaampa nuoret vaimot, että oma poikamme rakastuu joskus "toiseen".
Kuinka hyviä anoppeja olisimme?
Tahdon sanoa, että ymmärtämystä puolin ja toisin!
omia miniäni kuin tyttärekseni, mutta kun sanoin asiasta miniälle hän raivostui suunnattomasti.
Hän sanoi ettei meillä tarvitse olla ystävyyssuhdetta eikä mitään ylimääräistä kanssakäymistä vaan viileän etäistä, mahdollisimman vähän nähdä jne.
Ja minä onneton kun olin kuvitellut, että on ihana kun poikani menee naimisiin, luulin, että saan pojan lisäksi tytönkin mutta kävikin niin, että menetin senkin pojan.
Miksi hän sinusta äitiä olisi kaivannut? Omituista ängetä miniän ja tämän äidin väliin.
Eihän se millään muotoa sitä ole !
En minä hänen äitinsä paikkaa halunnut viedä. Halusin vain olla hänen tukenaan kuin äiti. läheinen hänelle, ihminen johon hän voi turvata kun oma äitinsä on niin kaukana.
Minusta oli aivan ihanaa kun oma äitini piti minun miestäni kuin poikanaan. Oli myös ihanaa kun oma anoppini pitää minua kuin tyttärenään. Samoin tuntuu hyvälle, kun oma poikani on anopilleen ja apelleen kuin oma poika, tärkeä ja tykätty.
Sehän on tunne, ei se keneltäkään mitään ota pois. Miniäni äiti taas oli kovin liikuttunut ja onnellinen kun sanoin näin tahtovani hänen tyttärelleen.
Meillä anoppi hakee poikansa villasukat säännöllisesti omaan huusholliinsa itselleen pestäväksi. Syy, mieheni on sellaisessa työssä, että villasukissa on puulastuja ja tikkuja. Ne joutuisi nyppimään ennen pesua, mutta olen senverran laiskanlainen, että anoppi saa hoitaa ihan rauhassa sen asian, kuten on ennenkin hoitanut.
Eilenkin anoppi kävi sukkapussin hakemassa, ja sanoin kyllä, että saa ottaa kaikkikin pyykit, jos tykkää, hih hih. No, ei ottanut, valkkas vaan sukat. Päivällisen meksikolaisia Burritoksia sai palkakseenkin.
Oma anoppini oli heti ensi tapaamisesta sitä mieltä, että minä olin hänen uusi tyttärensä. Se oli aivan äärimmäisen ahdistavaa. Ensinnäkään en tuntenut ko naista ollenkaan, toisekseen mielestäni moinen vieraan ihmisen änkeäminen oli suuri loukkaus omaa äitiäni kohtaan. Olkoonkin, että "sen ei pitäisi olla biologiselta äidiltä mitään pois"; kyllä se äkkiseltään saattaa siltä tuntua.
kirjoituksiasi ja huomannut, että ajattelemme asioista samantapaisesti.
Olet sekä miniä, että anoppi, joten pystyt huomioimaan molemmat osapuolet. Sinulla on toimiva suhde ainakin anoppisi kanssa. Ilmeisesti miniäsikin kanssa, koska et ole turhan niuhottaja.
Minun anoppini ja anoppipuoleni ovat jo aikoja sitten kuolleet. Molempien kanssa tulin hyvin toimeen. Mitään apua en kuitenkaan ole koskaan saanut. Anoppini kuolikin niin pian, ettei hänen kohdallaan tällaiseen olisi ollut mahdollisuuttakaan. Toisaalta olen varma, että hän olisi tarvittaessa auttanut.
Toisella paikkakunnalla asuvaa appea ja anoppipuolta pyysin myöhemmin yhden kerran hoitamaan lapsia kahdeksi viikoksi.
Minun oli ollut pakko, tyttäreni vaikean sairauden vuoksi sanoa itseni irti hyvästä työpaikastani. Olin kuitenkin saanut samasta paikasta iltatyön, jolloin oli sovittu, että menen kuitenkin pariksi viikoksi kesälomasijaiseksi.
Äitini piti hoitaa lapsia sen aikaa, mutta isäni oli huonossa kunnossa keuhkosyövän vuoksi, joten äitini ei jaksanut tulla.
Hädissäni pyysin appea ja anoppipuolta apuun. Vastaus oli kuitenkin, etteivät he taida jaksaa.
Pojan olisin voinut viedä vanhaan hoitopaikkaan, mutta tyttäreni oksensi joka aamu sinne mentäessä, joten se ei käynyt.
Työpaikalta ehdotettiin, että ottaisin 4-vuotiaan tytön mukaani päiviksi työpaikalle. Mielestäni se ei kuitenkaan ollut realistista, joten iltatyöni loppui siihen.
Ymmärrän hyvin, ettei anoppipuolella ollut minkäänlaista velvollisuutta tulla lapsia hoitamaan, mutta ottaen huomioon vuosien kanssakäymisemme ja hyvät välimme toisiin lapsiin verrattuna, olisin kuitenkin odottanut saavani apua.
Eivät välimme siihen katkenneet, vaikka työpaikan menetys olikin minulle katkera pala.
Me olimme kuitenkin vuosien kuluttua mieheni viiden hengen sisaruskatraasta ainoat, jotka kävimme vielä sairaalassakin häntä katsomassa ja olimme lopulta läsnä hautajaisissa.
Jokainen voi joskus tarvita apua puolin ja toisin. Eri asia on saako sitä. En minä kuitenkaan mieltäni osoittanut millään lailla, mutta kieltämättä sisimmässäni tunsin pientä katkeruutta, vaikka ei minulla siihen mitään oikeutta ollutkaan.
Kyllä anopit yleisesti ottaen avullaan hyvää tarkoittavat, vaikka ylilyöntejä sattuukin.
Mielestäni anoppi voisi myös korvata, jos on huolimattomuuttaan tekemisillään aiheuttanut vahinkoa. Kyllä miniä voisi kertoa tapahtuneen ihan rauhalisesti ja anopin olisi syytä siihen reagoida. Ketä tahansa harmittaa, jos pyykit on jotenkin pilattu.
Lopuksi vielä. Muistan kymmenien vuosien takaa oman möhläykseni. Pesin koneessa valkopyykkiä korkeassa lämpötilassa. Kun avasin koneen, olin ihmeissäni, kun kaikki valkoiset lakanat olivat muuttuneet harmaiksi. Lopulta kaivoin esiin epämääräisen möykyn, kuin kääpiön epämuodostuneen käsineen. Pyykin joukkoon olin pudottanut pitkävartisen, uuden, kalliin nahkakäsineeni.
Vähän aikaa annoin tulla kaikki muistamani kirosanat. En tiedä olisiko helpottanut, jos olisin voinut syyttää anoppia.
Olen miniä ja anoppi, mutta minulla ei ole omaa miniää. Minulla on ikioma limanuljaska vävy, josta on päästy toistamiseen vaihteeksi vastikään eroon.
Miehelläni on omat aikuinen tytär ja poika. Heidän ja heidän kumppaniensa kanssa olemme erittäin hyvissä väleissä. Poika jopa tekee töitä isänsä kanssa kahden rakennuksilla, kaiken sen ajan mitä opiskeluiltaan ehtii. Saaristossa rakentavat kesät kesämökkejä ja olen itse siellä mukana auringonottajana, kahvinkeittäjänä ja juotavien kantajana. Siellä ollaan useita viikkoja peräkkäin 24tuntia ympäri vuorokauden ja kertaakaan ei ole ollut edes sanaistaharkkaa. Hurttia jopa raakaakin huumoria ja raksaduunin vaatimia hermoja se vaan kysyy.
Anoppipuolet ovat ehkä nihkeempiä niihin lastenhoitohommiin. Sulla on varmasti ollut tosi kamalaa, kun appipuolelta ei autettu silloin, kun oli oikeasti hätä. Se on tosi surullista. Kun oma lapseni oli pieni, äitini ja appivanhemmat asuivat kaukana ja olin yksinhuoltaja, mutta minulla on niin hyviä ystäviä, että he auttoivat minua aina tarvittaessa.
Itse hoitelen useidenkin ihmisten lapsia usein viikonloppuisin. Täksikin viikonlopuksi on yksi neljä vuotias tulossa minulle hoitoon koko viikonlopuksi, tuttavan lapsi. Minä tykkään hoidella kenen tahansa lapsia.
Toki minulla on ongelmiakin, vävy esim. mutta en ole katsonut sellaista limanuljaskaa sen arvoiseksi, että kuluttaisin enenpää energiaani siihen. Se on sitä energiaani yrittänyt imeä jo ihan tarpeeksi.
Ja niistä anopin siivousvimmoista, minun anopilla syhyää myös ne hyppyset, mutta kun hän tulee kylään olen antanut hänelle ihan suosiolla hommia. Hänen lempparinsa onkin taitella kauppakassimme pieniksi kolmionmuotoisiksi nyssyköiksi. Itse runttaamme ne aina yhteen komeroon. Ja siihen keittiön pöydän ääreen anoppi sitten istuu ja alkaa laskottelunsa. Eikä häiritse yhtään.
Kaikenlaista muutakin pikkuhommaa saa myös tehdä, osaan kyllä ilmoittaa ilman riitaa mitkä ovat hänen hommiansa. Ruokaa laitamme usein yhdessä kumman tahansa huushollissa.
Tullessani linja-autolla kotiin kaupungilta minulle välähti yht´äkkiä tämä limanuljaska-sana mieleeni. Tällöin huomasin, että olin kirjoittanut miniästäsi, jota ei ole.
Täällä on niin monia kirjoittajia, että ei aina muista kaikkia asioita tarkkaan.
Itse olen kirjoittanut niin paljon lapsenlasteni hoidosta, etten enää viitsi siihen puuttua. Se on kuitenkin aina ollut mieluista.
Siivoamaan en ole ruvennut, kuin pintapuolisesti, mitä lapset, kissat ja koira ovat sekoittaneet.
Jo astianpesukoneen tyhjennys tuottaa päänvaivaa, kun ei aina tiedä mihin mikäkin astia kuuluu. Tuntuu, että kaapit loppuvat aina kesken.
Pyykkikonetta en ole heillä ikinä käynnistänyt. En edes ole laittanut pyykkejä kuivumaan, koska en halua tonkia toisten pyykkejä.
En usko, että miniääni olisi haitannut, vaikka olisin siivonnut enemmän, mutta minulle riittää kyllä oman huushollin puhtaanapito.
Siinäkin mies, omasta halustaan ja aikansa kuluksi, auttaa hankalimmissa hommissa.
Mekin vietämme paljon aikaa Turun saaristossa kesäisin. Meillä on pieni, 3000:n neliön saari, n. 300 m mantereesta.
Olemme itse muuttaneet vierasmajaan ja antaneet mökin pojan perheen käyttöön. He eivät kuitenkaan ehdi siellä jatkuvasti käydä omien töittensä, harrastustensa ja omakotitalon hommien vuoksi.
Vaihtelua se kuitenkin heillekin on. Varsinkin lapset ovat innoissaan uimisesta, onkimisesta ja kaikenlaisista puutöistä mitä pappa opettaa heitä tekemään.
Koira ravaa ympäri saarta ja paimentaa lapsia meressä. Viime kesänä teimme yli 100 m:n verkkoaidan, ettei se pääse naapurisaariin, jotka ovat ihan vieressä.
Jossain vaiheessa luovutamme pojan perheelle koko saaren. Se on ollut meillä 32 vuotta ja välillä rupeaa tuntumaan, että aikansa kutakin.
On kuitenkin mukava tietää, ettei saarta tarvitse myydä. Siellä on niin monenlaisia muistoja ja on mukava jättää perinnöksi jotain konkreettista. Varsinkin, kun poika on viettänyt siellä kesänsä 3-vuotiaasta lähtien.
Kaikenlainen vaihtelu on mielestäni mukavaa, ja maisemanvaihdokset ovat antoisia. Nyt onkin ollut kiva syksy, kun vielä joulukuussa pääsi "mökkeilemään". Toivottavasti heti pääsiäisestä aloitetaan kesäkausi. Kiva.
kuules, tarinasi tuntui tutulta, paitsi että minun äitini käyttäytyy vastaavasti kuin sinun anoppisi. Surullista mutta totta.
Mikä aiheuttaa ihmiselle moisen katkeruuden?
Kyllä, sitä se on ;)
Minä olen itse anoppi ja tekisin tuon kaiken enemmän kuin mielelläni, tietenkään en jumppereita tahroisi pilata enkä kinkkurahoja hävittää, mutta touhuta tahtoisin.
Yhden ainoan kerran erehdyin vähän pintapuolisesti siivoamaan ja sain niin rajun haukkuryöpyn miniältä, että nykyisin tuskin uskallan sukkasillani liikkua sillä. Mihinkään en uskalla koskea ja keittiöön en ollenkaan juri mennä ellei pyydetä kahville, mitä tapahtuu harvoin.
Mutta kyllä kyllä. Anoppi on juuri se nainen, joka tahtoo tehdä kaikkensa poikansa perheen hyväksi, itseään säästämättä ja VAIN silkasta rakkaudesta ja auttamisenhalusta, siitä olen vakuuttunut.
Hienoa että olet hillinnyt itsesi. Pikkuhiljaa varovasti voitte anoppia toppuutella.
Meillä anopeilla on sellainen käsitys, että mitä enemmän autamme sitä enmmän tunnette meidän rakkautemme. Tämä auttaminen pätee ainakin poikalasten perheessä, tytöt saavat paremminkin olla rauhassa ;)
Minua kyllä hämmästyttää, että vielä tänä päivänä on naisia, joiden naiseus on kiinni siivoamisesta ja muista kotitöistä. Oma anoppini on tehnyt juuri alkuperäisen kirjoittajan kaltaista tuhoa huushollissani mm. pessyt lähes sadan euron rintaliivit valkopyykissä ilman pesupussia. Tuolla lähes sadan euron hinnalla saa ammattisiivoojan kolmeksi tunniksi.
Olen miettinyt, miksi anoppini touhuaminen ärsyttää niin suunnattomasti verrattuna esimerkiksi ulkopuoliseen siivoojaan. Anoppi tulee ja pistää hösseliksi juuri oman mielensä mukaan. Hän muuttaa tavaroiden järjestystä ja tekee muutenkin mitä huvittaa. Ainakaan minun silmissäni anoppini tavoite ei ole suinkaan auttaa miniää, vaan pistää miniä järjestykseen osoittamalla, miten huonosti miniä talouttaan hoitaa.
Itse en anna anoppini tehdä mitään kotonani. Hän saa toki olla lastenlasten kanssa, mutta kotitöihin ei tarvitse puuttua eikä hänen poikansakaan sitä halua. Meillä käy siivooja ja muista töistä selviämme ihan itse. Haluan sen verran intimiteettisuojaa itselleni, että saan pitää alusvaatteeni missä järjestyksessä minulle sopii.
Apua!
juuri tuon tekstin olisin voinut minäkin kirjoittaa: on pesty pyykit värit sekaisin, kutistettu uusi neulepusero, hävitetty ja laitettu uuteen järjestykseen..
ja varmasti tarkoitti hyvää.
Avun ja liian sekaantumisen ero on hämärä. Mielestäni anopin tulisi kysyä, jos halua auttaa, että tarvitaanko apua ja mitä VOI tehdä.
tosiasia,että sinustakin mahdollisesti joskus tulee ANOPPI pistä mieleesi,ettei sinusta vaan tule joskus samanlaista.
Toisen huushollia siivoamalla saa vain vihamiehiä, se ei ole todellinen palvelus, mutta me marttyyriäidit/anopit ryntäämme heti tilaisuuden tullen laittamaan asiat kuntoon oman mielemme mukaan ja sitten vielä odotamme kiitosta! Se on tyhmästi tehty, olen vasta itse sen tajunnut, siivottuani poikieni kämppiä erilaisten täystuhojen, kuten poliisiratsioiden, tyttöystävän myrskyisän lähdön ja raivokohtauksessa kaaokseen pannun asunnon jäljiltä. Myöhemmin tuli vain valituksia mitä olin heittänyt pois ja hävittänyt, vaikka ensin oli pyydetty apuun. Enää en erehdy samaan. Joka sotkee, se myös siivotkoon itse.
Ei toisen huushollissa saa huseerata kuin omassaan. Turha tätä tosiasiaa on kiukutella.
nämä anopin ja miniät "suhteet" on just enemmän tota luokkaa, kun eivät ole keksineet siellä, että mitä sillä ihan omalla elämälläkin tehtäisi, kun lapset on pesästä lentäneet ja ikkunasta näkyy peltomaisemaa ja maantietä ja metsää, vähän kylän taloja..., ja ukko istuu telkkua katsellen ja pullakahvia odotellen...
Sinäpe se hienosti osaatkin elää toisten elämää, ihan sinne pellonkeskelle pirttiinkin pistäydyit ihan näin aamutuimaan.
Mites se olisi, jos keittäisit ne kaffet nyt siellä kerrostalokaksiossasi ihan itsellesi, ja jätä tällä kertaa pois se viinatilkka siitä kaffestasi. Pieni happirikas aamulenkki, vaikkei sulla olekkaan postilaatikkoa mistä käydä sanomalehtiä ja postia hakemassa, voisi toki sinunkin aivosi kirkastaa.
että maalla ainakin meilläpäin pidetään ovia harvoin lukittuna. Anoppi pääsee jylläämään mielin määrin, kun ollaan poissa kotoa.
Kaupungissa taas en ymmärrä, miksi pidätte ovianne auki, että anoppi pääsee "auttelemaan" pyytämättä?
Turha valittaa jos on niin hajamielinen, ette muista oviaan lukita. Nyt kannattaisi alkaa todella pohtia, mistä tuo hajamielisyys oikein johtuu.
Edes alkeellista?
Sinähän yrität minuakin kutsua siihen elämääsi, jotta saisit haastaa ritaa kanssani.
Kyllä se on nyt kuule se sun oma elämä ja sun oma ongelma.
maallakin. Kyllä meillä on ovet lukittuna, jos emme kotona ole. Anoppikin on erittäin hienotunteinen ihminen, eikä ole ikinä ängennyt huseeraamaan meidän kotiimme. Kumma juttu kun aina maalais-anoppeja yleistetään tiettyyn kaavaan. Ympärilläni asuu myös muita ikäisiäni miniöitä, eikä heidänkään anopit tunge nuorten elämään, vaikka lähellä asuvatkin.
Oma anoppini ei tule, ainakin toivon niin, jos emme ole kotona, muuta kuin pyydettäessä lämmittämään, ruokkimaan kotieläimiä jne.
Emme tarvitse lukkoja varkaita varten, kun anoppi asuu vieressä. Meillä on sen verran utelias anoppi, ettei meille pääse kukaan vieras hänen huomaamattaan.
Maalla nyt on vaan tapana pitää oveja auki, ei hajamielisyyttään. Tietenkin nykyaikana voi olla tullut jossain tavaksi laittaa ovet lukkoon.
Joopa joo, en kiukkua nyt muille kuin itselleni, omia tekemiäni tyhmyyksiä ja toivon saavani elää loppuelämäni rauhassa. Joku tarpeettomuuden tunteen ja syyllisyyden neuroosi sekä kiitoksen kipeys ja ihailun tarve panee anopin tekemään näitä älyttömiä toilauksia, joiden jälkeen hän on entistä katkerampi, 'kun ei edes osata olla kiitollisia'. On vaikea tajuta että on aikansa elänyt ja on aika väistyä elämään omaa elämää, kun ei ole sitä koskaan ennen tehnyt!
en ymmärrä tätä anoppejen pakonomaista tarvetta siivoilla ja pestä pyykkiä toisten kotona! Kuinkakohan moni miniä alkaa anoppinsa luona tonkimaan paikkoja?! Se ei todellakaan ole normaalia käytöstä!
ilmottautuu sellaiseksi miniäksi. Anoppi on aina ilahtunut kun tulen kylään. Hänellä löytyy joka kerta jokin nurkka mitä aletaan siivoamaan ja tonkimaan. Ja on iloinen avusta.
Miniäni luona taas ei tule kuuloonkaan minkänlaisen avun antaminen, edes tarjoaminen. Sellaisia nirppanokkia ne on nuoret naiset nykyisin. Ja niin ihmeellisen tietäviä ja ylivertaisen taitavia että ei siihen auta mennä sorkkimaan.
paremmin omat nurkkansa kuin ulkopuolinen. Oma äitini opetti ettei toisten nurkkia saa kollata, varsinkaan ilman lupaa. Niin että voi sitä joskus se "nirppanokkaisuus" juontaa sieltäkin.
Ja jos olet tunnettu muiden silmissä siitä että hyvää tarkoittava siivoilusi yms. on yleensä vain alkusoitto suuremmalle katastrofille, niin en yhtään epäile etteikö auttamisen kohde saa slaagin jo pelkästä ajatuksesta.
Itse en ole halukas toisten nurkkia tonkimaan, enkä myöskään muille siivoamaan. Omissakin riittää ihan tarpeeksi. Tosin kohdalle sattuikin sitten sellainen miniä joka loukkaantui kun en ilmestynyt muuttosiivousta tekemään. niin tai näin, ikinä ei ole hyvä.
Harmittaa vain tuo ainainen yleistys, että kaikki anopit ovat samanlaisia. Eiväthän kaikki miniätkään ole, miksi sitten anopit?
aina kohtaa saman luonteiset ihmiset, silloin ei näitä kriisejä tmv. pääsisi sattumaan. Olen kanssasi samaa mieltä, kukin hoitakoon omat huushollinsa ja jos kyläilemään mennään niin silloin seurustellaan ja jätetään ne mopit kaappiin nojaamaan.
? ? ?
Se mua ihmetyttää, että miksei se mene 4 kilometrin päässä meistä asuvaa tytärtään auttamaan? Hänellä sentään on 4 lasta, joista nuorin vajaan vuoden. Myönnän kyllä, että meillä on välillä sekaista, mutta haluaisin ITSE olla kodin hengetär joka toisella kädellä syöttää lapsen ja toisella kädellä tiskaa tiskit ja pyyhii pölyt. Tuntuu, ettei anneta edes mahdollisuutta, kun koko ajan ollaan tyrkyttämässä apua, tulee ihan semmoinen olo, etten missään nimessä kelpaa hänen pojalleen huushollaustaitojani silmällä pitäen. Mua vaan kauhistuttaa jo sekin kun kohta on meillä muutto edessä, että kuinka paljon silloin sekaantuu! Kun me muutimme mieheni kanssa tähän nykyiseen asuntoonkin, anoppi seisoi vieressä kädet puuskassa kun ripustin luonnonvalkoisia voileeverhoja olohuoneen ikkunaan. Olin jo toisen saanut ripustettua, kun hän sitten tokaisi, että tänne sopisi paremmin harmaat voileeverhot kuin luonnonvalkoiset. Sanoin vain tiukasti takaisin että hemmetti, meidän asunto ja meidän verhot! Ja minähän laitan nämä! Oli ainakin hetken aikaa hiljaa! :)
Anoppini on kyllä oikein mukava, silloin kun tapaamme muualla kuin meidän luonamme. Tulemme oikein hyvin toimeen keskenämme. Ehkä kotini on minulle jotenkin pyhä paikka, enkä halua kenenkään muun ilmaisevan arvostelujaan ja koskevan paikkoihin juuri esim siivoamalla ja pyykkäämällä. En tiedä.
Ehkä anoppisi tytär ei halua äitiään auttamaan, ja te olette sitten se seuraava osoite listalla? :)
Omalle äidilleen on helpompi sanoa vastaan kuin anopille, jonka kanssa ainakin minä olen yrittänyt pitäytyä mahdollisimman ystävällisissä väleissä. Jos kuitenkin tunnet että reviirillesi on tultu ilman lupaa, siitä voi mielestäni ystävällisesti huomauttaa. Ei kenenkään kaappeihin mennä ilman lupaa. (No, minun anoppini kyllä menee...)
Alkuaikoina itkin todella useasti anoppini ilkeyden vuoksi. Nyt on ääni muuttunut kellossa, kun tarvii meidän apua, ei ilkeä enää v....lla niin paljoa kuin ennen.
Myös hän osallistui aikoinaan lapsemme ristiäisten järjestelyihin ja järjesti mieleistään aputyövoimaa juhliin. Ei minulla periaatteessa olisi ollut mitään sitä vastaan, mutta olisi ollut kiva, jos hän olisi ensin kysynyt minulta, haluanko apua ja juuri kyseiseltä henkilöltä. Mutta ei, eihän hän tullut ajatelleeksi sellaista asiaa.
Meillä on kyllä toisinpäin: anoppi ei siivoile meillä, vaan pikemminkin moittii siitä, kun meillä on muka liian siistiä, ei todellakaan ole! Ja että onneksi hänen ei tarvitse olla niin tarkkana siivousten takia. Suoranaista v.....lua se on. Vois kyllä omassa huushollissaan pitää jonkinlaista järjestystä yllä. Elukat paskoo nurkkiin ja siellä haisee niin, ettei siellä kukaan pysty olla kylässä. Mutta jospa tämä tästä menee, loppuaika!
Olen itsekin tulossa anopiksi ja yritän välttää tekemästä niitä asioita, joita olen omassa anopissani aina inhonnut.