Minä

Kyllä vielä tapaat sen oikean!

Niin, olet kyllä ihan oikeassa siinä, että useimmat, etenkin nuoret ja kriteereistään vielä tiukasti kiinni pitävät naiset, haluavat ainakin nettimaailmassa vähintään sen 180-senttisen miehen, ehdottoman minimin ollessa ehkä 175 cm. Tosielämässäkin miehen toivotaan olevan ainakin pidempi. Jos siis lyhyt mies haluaa suhteeseen itseään pidemmän naisen kanssa, on tämän hyväksyttävä se tosiasia, ettei todennäköisesti vastaa naisen todellista ihannetta. Oikeasti itsevarmat miehet eivät sellaisesta edes jaksa piitata, harva kun täydellistä kumppania koskaan löytää. Sinun kannattaa myös miettiä, kuinka paljon olet itse valmis joustamaan omista kriteereistäsi.

Kysyit, onko tässä pituusasiassa mitään järkeä. Ehkei sen palvonnalle modernissa nyky-yhteiskunnassa enää olekaan käytännön perusteluja, mutta ei kai kukaan pelkästään järkensä perusteella kumppaniaan valitse. Tunteet sen loppupeleissä ratkaissevat, kun ei avioituminen ole enää mikään elinehto kuten ennen vanhaan. Tuskin itsekään mittailet naaraspuolisia yksilöitä tieteellisin apuvälinein, kylmän objektiivisesti järkeillen. Naiset kiinnittävät huomiota pituuteen, sinä todennäköisesti kauniisiin kasvonmuotoihin. Jokaisella on oikeus omaan ajatusmaailmaansa ja ihanteisiinsa.

Voin kyllä kuvitella, että ärsyttää tuollaiset lakoniset "hymyä huuleen"- ja "kyllä se oikea sieltä vielä löytyy" -kommentit. Naisethan ovat yleensä heti mielellään heittämässä juuri noita kliseisiä fraaseja ressukoita lohduttaakseen, varsinkin jos omalla rinnalla seisoo se 190-senttinen uljas adonis. Niihin kannattaa siis suhtautua yhtä kevyesti kuin ne on kirjoitettukin. Totuus on, että läheskään kaikki eivät löydä koskaan sopivaa kumppania, eivät edes pitkät.

Ja vaikka olisitkin pitkä, keksisit todennäköisesti pian jonkin muun syyn potea epävarmuutta, varsinkin jos olet saanut lahjaksi huonon itsetunnon. Ihmiseltä tuppaa aina puuttumaan jotain. Ei sinusta niin täydellistä ihmistä tule koskaan, etteikö mahdollinen tuleva puolisosi sinusta vikojakin löytäisi. Tämä sinun on hyväksyttävä, jos parisuhteeseen aiot.

Toisaalta mikään ei estä sinua antamasta piut paut ihmissuhdepelleilyille ja elämästä vaikka askeettista elämää itseäsi kehittäen, yksinäisenä sutena. Se onkin minusta aivan liian aliarvostettua. Mikään ei kasvata luonnetta ja karismaa paremmin kuin itseensä perusteellisesti tutustuminen. Silloin sinulla on myös aikaa käsitellä menneisyytesi menetyksiä ja päästä niistä ylitse. Erityisesti kannattaa kehittää juuri henkisiä ominaisuuksia, sillä ne ovat pitkässä juoksussa aina kestävämpiä ja arvokkaampia kuin ulkoiset. Ja jos vielä treenaat itseäsi säännöllisesti fyysisesti, niin 10-20 vuoden päästä saatat huomata olevasi yllättävänkin kysyttyä seuraa - vaikket sitä maagista 180 senttiä saavutakaan.

Kaikki täällä sitä paitsi vanhenevat ja kuolevat, eikä mitään saada mukaan. Silloin viimeistään olemme tasavertaisia. Minusta tämä on aika lohdullinen ajatus. Sytytä siis sinäkin se taistelijan liekki silmissäsi äläkä ripustaudu muihin ihmisiin ja heidän mielipiteisiinsä. Kyseessä on sinun elämäsi, ei kenenkään muun.