epätervettä

Asumme mieheni kanssa hänen kotitilallaan, anoppi ja appi naapurissa. Olen itse kotona hoitovapaalla. Mieheni vanhemmat miltei asuvat meillä, eivät viihdy kotonaan. Muita sosiaalisia kontakteja heillä ei ole. Muuttuneen tilanteen vuoksi, mieheni olisi aika lähteä muualle töihin, mutta sitä eivät hänen vanhempansa hyväksy. Appiukolla ei silloin olisi ryyppykaveria, eikä seuralaista. Lähes joka ilta appiukko tulee "pullo povessa" milloin minkäkin tekosyyn nojalla pihalle pyörimään. Alkoholiongelma vain pahenee kummallakin. Mieheni mielistelee vanhempiaan, ei kykene rakentamaan omaa elämäänsä. Jos isi onsitä mieltä, että vieraan töissä on kurjaa, on hän sen pojalleen saanut uskoteltua.Appiukkoni ei ole mikään sivistynyt ja sosiaalinen ihminen, vaan aika erikoinen, erittäin pessimistinen ihminen. Hän ei näe elämässä mitään hyvää, kaikkien muiden elitapa on väärin, vain hän on ainoastaan oikeassa, jopa valtioiden ja kuntien asiat hän osasis hoitaa paremmin.
Anoppi on vähän samanlainen. Päivät pitkät pyörii jaloissa. Puuttuu lasten kasvatukseen ja poikansa tekemisiin, vastustaa tämän muualle lähtemistä, vaikka kohta on pakko, haluaa ikään kuin pitää aikuisen miehen seurakoiranaan. Yhteiset puheenaiheet päivittäin ovat muiden ihmisten asioiden vatvomista, juoruilua. Mieheni vanhempien kanssa riitoja ei ole, ei kannata. En jaksa, en kykene. Tämä pyhän kolminaisuuden kuvio on liian syvällä, jotta voisin vaikuttaa siihen. Mielstäni vain mieheni vanhempien toiminta ei ole tervettä.
4906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin en ymmärrä kuinka sinä jaksat.
En olisi kestänyt tuollaista enkä kestäisi vieläkään.
Minulla ei ole minkäänlaisia haluja riippua jälkikasvussani enkä myöskään puutu mitenkään heidän elämäänsä.

jos mahdollista niin koeta saada välimatkaa appivanhempiisi.
Tuo ei ole tervettä niinkuin otsikossasi lukeekin.

Äänestä

Suosittelisin sinulle A-klinikkaa. Siellä on alkoholistien omaisille omat keskustelijat ja tukiryhmät. Noin ei voi jatkua.

Joskus asiat selkiintyy, vaikka a-ongelmainen ei itse suostu a-klinikalle vaan omainen menee omaisryhmään. Näin olen kuullut käyneen, mutta minulla ei ole kyllä käytännön kokemusta muusta kuin omasta a.n ottamisesta.

Äänestä

Kauhea tilanne. Meillä anopin kanssa ollaan myös tekemisissä päivittäin. Alussa olin seota, mutta nyt olen kerännyt voimia ja alkanut itse hallita perhettämme ja asioitamme. Eli piti puhua suoraan, mikä ärsyttää ja miten meillä toimitaan. Lasten kasvatuksesta vastaatte sinä ja miehesi. Muilla ei ole siihen mitään sanomista.
Aluksi sinun olisi kyllä saatava miehesi ymmärtämään sairas tilanne ja muuttamaan elämän suuntaa. Tehkää kahdestaan elämästänne teidän näköisenne ja näyttäkää voimanne appivanhemmille. Repaiskaa itsenne irti.
Oma elämä!

Äänestä

Jos ap:n mielestä appivanhempien toiminta ei ole tervettä, niin ei sitä ole sitten pojan eikä ap:ään!!! Kuvio on ilmiselvästi kestämätön, mutta sille ei olla mitään tekemässä, vai? Kunhan valitetaan.

Eli ap: Sinä sitten otat ja lähdet (joko ilman miestäsi tai hänen kanssaan. Sillä se kuvio sitten rikkoutuu. Ei se muutu, jos odottaa vain TOISTEN IHMISTEN muuttuvan, mutta omalla käytöksellään samanaikaisesti osoittaa, että hyväksyy kuvion. Ja hyväksymistähän se on jos siinä pysyy!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


läheisriippuvuttako? kirjoitti:

Asumme mieheni kanssa hänen kotitilallaan, anoppi ja appi naapurissa. Olen itse kotona hoitovapaalla. Mieheni vanhemmat miltei asuvat meillä, eivät viihdy kotonaan. Muita sosiaalisia kontakteja heillä ei ole. Muuttuneen tilanteen vuoksi, mieheni olisi aika lähteä muualle töihin, mutta sitä eivät hänen vanhempansa hyväksy. Appiukolla ei silloin olisi ryyppykaveria, eikä seuralaista. Lähes joka ilta appiukko tulee "pullo povessa" milloin minkäkin tekosyyn nojalla pihalle pyörimään. Alkoholiongelma vain pahenee kummallakin. Mieheni mielistelee vanhempiaan, ei kykene rakentamaan omaa elämäänsä. Jos isi onsitä mieltä, että vieraan töissä on kurjaa, on hän sen pojalleen saanut uskoteltua.Appiukkoni ei ole mikään sivistynyt ja sosiaalinen ihminen, vaan aika erikoinen, erittäin pessimistinen ihminen. Hän ei näe elämässä mitään hyvää, kaikkien muiden elitapa on väärin, vain hän on ainoastaan oikeassa, jopa valtioiden ja kuntien asiat hän osasis hoitaa paremmin.
Anoppi on vähän samanlainen. Päivät pitkät pyörii jaloissa. Puuttuu lasten kasvatukseen ja poikansa tekemisiin, vastustaa tämän muualle lähtemistä, vaikka kohta on pakko, haluaa ikään kuin pitää aikuisen miehen seurakoiranaan. Yhteiset puheenaiheet päivittäin ovat muiden ihmisten asioiden vatvomista, juoruilua. Mieheni vanhempien kanssa riitoja ei ole, ei kannata. En jaksa, en kykene. Tämä pyhän kolminaisuuden kuvio on liian syvällä, jotta voisin vaikuttaa siihen. Mielstäni vain mieheni vanhempien toiminta ei ole tervettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu