Schopenhaueria vapaasti siteeratakseni: Sitä että nerous on tahtomisesta vapaan älyn vaikuttamista, seuraa että sen tuoteet eivät ole lähtöisin mistään tarkoitusperästä tai mielivallasta. Eivät siis myöskän palvele mitään hyödyllisiä tarkoitusperiä. Neron tuotteet eivät ole miksikään hyödyksi. Hyödytömyys kuuluu neron tuotteiden luonteeseen niiden aateliskirjana. Kaikki muut ihmistuotteet tarkoittavat olemassaolon säilyttämistä tai helpottamista. Vain kysmyksessä olevat ovat olemassa oman itsensä vuoksi. Sen vuoksi niitä voi kutsua olemisen ts. tietämien puhtaaksi tulokseksi tai kukaksi. Kauniit ja korkeat puut eivät tuota hedelmää, kuten pienet epäesteettiset vaivaispuut, eikä paholaisen huvilinnakaan ole mikään asuinrakennus; vaan Scubertin eräs vahaisimmista oopperoista. Joten saatamme analogisesti huomata, että kauneus harvoin yhtyy hyödyllisyyteen, jopa siinä määrin, että harvassapa ovat ne kerrat jolloin mainitulla lounnontaikaoopperalla on tilaisuus hyödyttää minkään oopperatalon taloutta eksistoidn vain schubertiaanisten epädraamallisen oopperamuiikin ystävien melodisesti lumoavan, lyyrisen musiikilisilta ansioiltaan huomattavan teoksen syvän tyydytyksen aiheena ja siksi sydämemme Schubertinkin oopperoista nauttiessame avartuu ja sukellamme ulos puutteen ahtaasta ilmapiiristä
oopperataidetta
Schubertteli
2182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ulos Schubertin tunkkaisesta "ilmapiiristä".
Schubert lienee okeastaan ainoa säveltäjä, joka kykenee kuuntelijan kannalta katsottuna, subjektin näkövinkkelistä saamaan kuulijan rinnanalassa suloisen kivun tuntemuksen aikaan, sillä hänen musiikinsa kauneus, kuten on huomautettu, tekee kipeää enemmän kuin tuska, jos sille on sydäntä ja älyä sekä kärsivälisyyttä tarpeeksi. Jo kuuntelemani useat tanssit lukemattomissa karaktereissaan miniatyyrien helminä ja kultakmpaleina riehakkaasta strurm und drangia muistuttavasta myrkyisyydestä jalostetuksi aristikraattiseksi taiteeksi naamioituna pelimannihenkisyytenä äärimmäisen kompakteissa filigraanityön taidonnäytteissä, mutta rastavampana sydänalaani piinanneena suloisena kipuna koin taikaharppu melodraaman parissa draamallisesti väkevistä kohtauksista piinavine raivonpurkauksineen myrkyisästi pauhaavan orkesterin säestyksellä schubertille hämmästyttävän dramattisesti iskukykyisine voimavaroineen auvoisan lyrisen liedkonseptin vastakohtana vakka melodraaman ainoan vieläpä live äänitys voisi olla vivahteikkaampi ja orkesterikolorismin kannalta orientoituneempi lähestymistavaltaan, mutta itse draama näyttämötapahtumineen huokuu vakavailmeiseen draamalisen konseptin käsittelyyn taipumusta osoittavan näyttämödramaatikon lahjakkuutta siinä määrin että olisi ollut suotavaa että schubert olisi saanut kokoea menestystä debytoiden tälläkin genreellä juhlittuna oopperasäveltäjänä. mutta kohtalo kuten tiedämme päätti toisin. minusta itse draama vaikeasti lähestyuttävine melodraamoineen luo huomattavan kontrastin estottoman rennommalla tyylillä ja kädellä huolettomammin piirretylle tunnetulle suositulle alkusoitolle rytmisessä elinvoimassaan ja vimmassaan joka tuntuu pursuilevan ulos kohtuullisuuden rajoista ja äityen ranttalimeiningiksi ilman harkitun sinfonista muotorakennetta muutamine vittauksine näyttämötapahtumineen ja joka valitettavaa kyllä vaikuttavien kuoronumeroiden kannalta on ainoana numerona jäänyt elämään repertoaarissa schubertin oopperatuotannosta ylipäänsä, muutamia liedsovituksia lukuunottamatta joistakin singspieleistä