oopperataidetta

Schopenhaueria vapaasti siteeratakseni: Sitä että nerous on tahtomisesta vapaan älyn vaikuttamista, seuraa että sen tuoteet eivät ole lähtöisin mistään tarkoitusperästä tai mielivallasta. Eivät siis myöskän palvele mitään hyödyllisiä tarkoitusperiä. Neron tuotteet eivät ole miksikään hyödyksi. Hyödytömyys kuuluu neron tuotteiden luonteeseen niiden aateliskirjana. Kaikki muut ihmistuotteet tarkoittavat olemassaolon säilyttämistä tai helpottamista. Vain kysmyksessä olevat ovat olemassa oman itsensä vuoksi. Sen vuoksi niitä voi kutsua olemisen ts. tietämien puhtaaksi tulokseksi tai kukaksi. Kauniit ja korkeat puut eivät tuota hedelmää, kuten pienet epäesteettiset vaivaispuut, eikä paholaisen huvilinnakaan ole mikään asuinrakennus; vaan Scubertin eräs vahaisimmista oopperoista. Joten saatamme analogisesti huomata, että kauneus harvoin yhtyy hyödyllisyyteen, jopa siinä määrin, että harvassapa ovat ne kerrat jolloin mainitulla lounnontaikaoopperalla on tilaisuus hyödyttää minkään oopperatalon taloutta eksistoidn vain schubertiaanisten epädraamallisen oopperamuiikin ystävien melodisesti lumoavan, lyyrisen musiikilisilta ansioiltaan huomattavan teoksen syvän tyydytyksen aiheena ja siksi sydämemme Schubertinkin oopperoista nauttiessame avartuu ja sukellamme ulos puutteen ahtaasta ilmapiiristä
2182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ulos Schubertin tunkkaisesta "ilmapiiristä".

Äänestä
  • Schubert lienee okeastaan ainoa säveltäjä, joka kykenee kuuntelijan kannalta katsottuna, subjektin näkövinkkelistä saamaan kuulijan rinnanalassa suloisen kivun tuntemuksen aikaan, sillä hänen musiikinsa kauneus, kuten on huomautettu, tekee kipeää enemmän kuin tuska, jos sille on sydäntä ja älyä sekä kärsivälisyyttä tarpeeksi. Jo kuuntelemani useat tanssit lukemattomissa karaktereissaan miniatyyrien helminä ja kultakmpaleina riehakkaasta strurm und drangia muistuttavasta myrkyisyydestä jalostetuksi aristikraattiseksi taiteeksi naamioituna pelimannihenkisyytenä äärimmäisen kompakteissa filigraanityön taidonnäytteissä, mutta rastavampana sydänalaani piinanneena suloisena kipuna koin taikaharppu melodraaman parissa draamallisesti väkevistä kohtauksista piinavine raivonpurkauksineen myrkyisästi pauhaavan orkesterin säestyksellä schubertille hämmästyttävän dramattisesti iskukykyisine voimavaroineen auvoisan lyrisen liedkonseptin vastakohtana vakka melodraaman ainoan vieläpä live äänitys voisi olla vivahteikkaampi ja orkesterikolorismin kannalta orientoituneempi lähestymistavaltaan, mutta itse draama näyttämötapahtumineen huokuu vakavailmeiseen draamalisen konseptin käsittelyyn taipumusta osoittavan näyttämödramaatikon lahjakkuutta siinä määrin että olisi ollut suotavaa että schubert olisi saanut kokoea menestystä debytoiden tälläkin genreellä juhlittuna oopperasäveltäjänä. mutta kohtalo kuten tiedämme päätti toisin. minusta itse draama vaikeasti lähestyuttävine melodraamoineen luo huomattavan kontrastin estottoman rennommalla tyylillä ja kädellä huolettomammin piirretylle tunnetulle suositulle alkusoitolle rytmisessä elinvoimassaan ja vimmassaan joka tuntuu pursuilevan ulos kohtuullisuuden rajoista ja äityen ranttalimeiningiksi ilman harkitun sinfonista muotorakennetta muutamine vittauksine näyttämötapahtumineen ja joka valitettavaa kyllä vaikuttavien kuoronumeroiden kannalta on ainoana numerona jäänyt elämään repertoaarissa schubertin oopperatuotannosta ylipäänsä, muutamia liedsovituksia lukuunottamatta joistakin singspieleistä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Schubertteli kirjoitti:

Schopenhaueria vapaasti siteeratakseni: Sitä että nerous on tahtomisesta vapaan älyn vaikuttamista, seuraa että sen tuoteet eivät ole lähtöisin mistään tarkoitusperästä tai mielivallasta. Eivät siis myöskän palvele mitään hyödyllisiä tarkoitusperiä. Neron tuotteet eivät ole miksikään hyödyksi. Hyödytömyys kuuluu neron tuotteiden luonteeseen niiden aateliskirjana. Kaikki muut ihmistuotteet tarkoittavat olemassaolon säilyttämistä tai helpottamista. Vain kysmyksessä olevat ovat olemassa oman itsensä vuoksi. Sen vuoksi niitä voi kutsua olemisen ts. tietämien puhtaaksi tulokseksi tai kukaksi. Kauniit ja korkeat puut eivät tuota hedelmää, kuten pienet epäesteettiset vaivaispuut, eikä paholaisen huvilinnakaan ole mikään asuinrakennus; vaan Scubertin eräs vahaisimmista oopperoista. Joten saatamme analogisesti huomata, että kauneus harvoin yhtyy hyödyllisyyteen, jopa siinä määrin, että harvassapa ovat ne kerrat jolloin mainitulla lounnontaikaoopperalla on tilaisuus hyödyttää minkään oopperatalon taloutta eksistoidn vain schubertiaanisten epädraamallisen oopperamuiikin ystävien melodisesti lumoavan, lyyrisen musiikilisilta ansioiltaan huomattavan teoksen syvän tyydytyksen aiheena ja siksi sydämemme Schubertinkin oopperoista nauttiessame avartuu ja sukellamme ulos puutteen ahtaasta ilmapiiristä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu