Seurustelin vuosia sitten erään "mammanpojan" kanssa parikuukautta.
Vain hetken siksi koska miehellä oli aina tärkeämpää tekemistä äitinsä kanssa kuin minun kanssani. Siksi laitoin miehen valinnan eteen joko minä tai äiti. Selvääkin selvempää oli että äiti veti pidemmän korren.
No mies löysi naisen kihlautui ja avioitui ennätysajassa ja nyt on eroamassa hänestäkin.. saman syyn takia sekä väkivaltaisuuden.
Äiti on hämmentänyt avioliitossa koko ajan toivoen parin eroa.
NYt tämä mies on jälleen palannut häiriköimään minun elämääni. Soittelee ja etsii myötätuntoa.
Ja kaiken huipuksi on vaatinut minua pariterapiaan koska hänelle jäi traumoja siitä että minä jätin hänet silloin.
Ja siksi hän ei olekaan kyennyt normaaliin avioliittoon.
HÄn on ihan todella sitä mieltä että m eidän kahden pitää käydä juttelemassa ulkopuolisen ihmisen kanssa siitä mitä tapahtui lähes kolme vuotta sitten. Onko tämä enää normaalia lainkaan? minusta ei ja kieltäydyin ehdottomasti asiasta.
Eikös hänen pitäsi mennä sinne parisuhdeterapiaan vaimonsa tai äitinsä kanssa koska minä en ole ollut hänen elämänsä osana millään lailla moneen vuoteen.
Minulla on ollut jo pidemän aikaa miesystävä joka nyt alkaa jo hermostua moisesta häiriköstä koska minun käytökseeni tälläinen vaikuttaa tosi paljon.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Paha juttu sanoisin. Siis sinun kannaltasi olet minusta käsitellyt asiaa ihan ok: parin kuukauden caseja ei kannata lähteä sen kummemmin enää vuosien jälkeen pohtimaan. Siis mut ainakin naurettaisiin pellolle jos edes ehdottaisin jollekin exälleni moista :)) Mutta miten saada mammanpoika uskomaan, että hän se tarvitsee apua, ja hänen äitinsä kans? Sinun hommasi se ei kuitenkaan minusta ole. Hänen pitäisi itse tajuta vähän asioita, syitä ja seurauksia. Onko huono homma jos vaihdat puhelinnumeroa ja pistät sen salaiseksi? Tietääkö mammanpoika missä asut tällä hetkellä? Toivottavasti ei, koska se rontti voi jopa tulla käymään. Silloin on tietty hyvä jos sinun miehesi on paikalla. Sen läsnäolo jo pelkästään voi olla riittävä "uhka": täällä vartioin minä-tyyppisesti. Jos tilanne karkaa käsistä (mitä en tietenkään toivo) niin viimeisin vaihtoehto on lähestymiskiellon järjestäminen sille mamolle.
Joka tapauksessa tsemppiä kestää. Toivottavasti saat puhuttua asiasta nykyisen miehesi kanssa ja hän ymmärtää tilanteen ikävällä tavalla naurettavan luonteen. Voimia!
anna miehen sotkea elämääni.
En vaihda puhelinumeroa hänen takiaan enkä muuta minnekään. Minua ei nääs uhkailla eikä kiristetä.
Sain silloin aikanaan hänet lopettamaan yhteydepidon kun kertakaikkiaan sanoin tekeväni rikosilmoituksen kotirauhan häirinnästä. Hän nimittäin kävi kotonani räyhäämässä ja peloittelemassa lapsiani. sekä tukki sähköpostini lähettämällä sinne 3000 mailia. Uhkaili jopa sukulaisiani soittelemalla heille "totuuden" minusta.
Mutta nyt hän ei vaan käsitä tätä etten kuulu hänen elämäänsä enää. Minusta on tehty syntipukki hänen käyttäymiseensä ja itse ei vastuuta siitä ota. Hakee syytä jopa lyömiseensä vain vaimostaan ja minusta. Hoitoa hän eikä äitinsä eivät mielestään tarvitse.
Miesystäväni tietää tämän ja on tosiaan huvittunut nauraakin aina että mennäänkö me sinne parisuhdeterapiaan kaikki.. minä mies ja miesystäväni sekä entisen äiti.
No huvittaa mutta samalla pelottaakin.
Mutta toivompa tosiaan tämän jo loppuvan.