Olemme seurustelleet 15 vuotta. Olemme 30- vuotiaita. Menimme naimisiin pari vuotta sitten ja saimme suunnitellun lapsen, vauva kärsi aluksi koliikista (lapsi on nyt 5kk). Nyt mieheni haluaa erota. Hän ei enää tiedä rakastaako minua. Hän sanoo, että olen aina ollut alistaja. Koskaan aikaisemmin hän ei ole moista puhunut. Kaikki mitä sanon, hän ottaa v###na. En oikein enää tiedä mitä voi sanoa, koska kaikessa sanomassani on hänen mielestään jokin iva. Mieheni mielestä elämän ei tarvitse muuttua lapsen myötä, menemiset pitäisi olla edelleen samalla lailla mahdollisia. Vauvan syntymän jälkeen niistä onkin usein riidelty. Miehen mielestä minulla on turha tyyli tehdä elämästä vaikeaa, nyt kun on lapsi. On hieman vaikea kirjoittaa asioista loogisesti. Kun yritän keskustella asioista, mies häipyy. Hänen ei löydä itsestään mitään vikaa, kaikki on minussa.
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta? Miten olette ratkaisseet asiat? Mieheni ei suostu lähtemään mihinkään terapiaan. Olen umpikujassa. Vai voiko tosiaan olla että rakkaus on loppunut?
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta? Miten olette ratkaisseet asiat? Mieheni ei suostu lähtemään mihinkään terapiaan. Olen umpikujassa. Vai voiko tosiaan olla että rakkaus on loppunut?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mieshormooneilla ei tulla äidiksi, se kun on Sinun hommasi.
Jotenkin kuulostaa ettei miehesi halunnut lasta alunperinkään? Sinulla on biologinen kellosi tiktittänyt....
Äläpä sure. Suunnilleen noin se muillakin menee.
Enpä suuresta iästäni huolimatta montaakaan isää tiedä, jotka sen lapsen olisi halunnut.
Ei mies halua lapsia, mies haluaa mennä. näin se on. Onhan se kovaa tajuta sitten arjessa. Eikä siihen sen kummenpaa neuvoa ole kuin että anna mennä. Ei puristettu hiekka nyrkissä pysy.
tähän haluaisin sanoa että meillä toisin,mies on mielellään kotona lapsen kans,ja on HALUNNUT lapsen. Rakastaa lasta aidosti. Kaikki kohtuudella...
Miehelläsi on vähän lapsellinen tyyli ajatella. Hän ei ennen lapsen syntymää tiennyt mitä arki lapsen kanssa on. Tottakai uusi lapsi tuo työtä ja vastuuta. Ja vanhempien täytyy rajoittaa omia menojaan.
On aivan luonnollista, että vanhempien täytyy suunnitella omat menonsa nyt erilailla. Olisi tietysti hyvä jos molemmat pystyisivät säilyttämään omia harrastukiaan ym. kohtuullisessa määrin. Sen täytyy tietysti olla tasapuolista molempien vanhempien välillä.
Mitä jos tekisitte jonkun "vuorolista" systeemin, mistä kumpikin pitää kiinni. Mies saa käydä jossain omissa harrastuksissaan esim. ma ja ke ja sinun vuorosi olisi sitten tiitaina ja torstaina mennä omille menoille/harratuksiin.
Anna vastuuta lastenhoidosta myös miehellesi. Hänenkin on opittava kantamaan vastuuta. Uusi lapsi on aina kriisi parisuhteessa. Niinkun aina uudet isot asiat. Kerroithan miehellesi, että sinua loukkaa kun aina muka kenoilet puheissasi hänelle.
Toiset miehet voivat myös kokea mustasukkaisuutta uutta vauvaa kohtaan ja kokea, että se vie kaiken huomion.
Vauvan ollessa pieni on se rankkaa aikaa ja väsyneenä kaikki näyttää huonolta. Parisuhde joutuu helposti kriisiin sen takia... Jaksamisia. Ja muista pitää kiinni ja vaatia myös itsellesi oikeuksia tasapuolisesti...
Kun todellisuus on kaukana odotuksista tulee pettymys.
Itse olen kokenut vauva-ajan isänä neljä kertaa ja voin todeta että nyt ymmärrän aika hyvin miksi monet eroavat juuri vauvojen ollessa pieniä. Juuri silloin kun olisi erityisen tärkeää puhaltaa yhteen hiileen. Etenkin jos vauvalla on koliikkia, allergiaa tai jotain muuta normaalista poikkeavaa on tuo aika hyvin hankala jos odotukset ovat olleet jotain ihan muuta. Meillä kolme ensimmäistä vauva-aikaa ovat olleet isoja koetuksia parisuhteella. Neljännen kanssa ei ollut mitään ongelmaa vaan kaikki meni kuin itsestään.
Itse olen kokenut myös sen, että rakkaus on loppunut ja eroajatukset hyvin varteenotettavina ilmassa. Mutta joskus se kadonnutkin rakkaus voi tulla takaisin entistä vahvempana. Jos se vaan löytyy uudestaan.
Tuo "alistaja" sana onkin aika mielenkiintoinen. Se tuntuu vielä aika tutulta. Meilläkin vaimo oli ainakin aluksi monessa suhteessa se hallitsevampi osapuoli. Tunsin itseni alistetuksikin. Nyt tilanne on muuttunut. Minulla on enemmän kokonaisvastuuta kaikesta ja voin itse kokonaisvaltaisesti paljon paremmin. Minun piti vaan kasvaa omaan rooliini isänä ja ottaa itselleni kuuluva vastuu. Ja vaimon piti ymmärtää oikealla tavalla antaa minun ottaa vastuu ja luottaa minuun. Pitkä tie. Parannus lähti siitä että en enää suostunut olemaan alistettu "äidin apulainen". Sen jälkeen piti vaan hoitaa oma homma niin hyvin että toiseltakin voi vaatia jotain.
Miehesi on selvästi puolustusasemissa. Kirjoittamasi perusteella hänellä on paljon kasvamista edessä. Jos ei kasva nyt sun kanssa niin samat ongelmat tulee väistämättä myöhemmin eteen. Toivottavasti saatte jotenkin väsymyksen purettua ja jonkinlaisen puheyhteyden auki.
Niin nyt on sitten laitettu mieheni toiveesta avioerohakmus eteenpäin. Hänen mielestään ei ole mitän keskusteltavaa enää, koska olen sellainen kuin olen. Enkä pysty muuttumaan. Hän tulee tapaamaan lastamme joka toinen viikonloppu.
Yhden riidan aikana hän sanoi, että kumpa olisikin joku toinen nainen hänellä, niin olisi hänenkin elämässään jotain järkeä. Hän sanoo ettei ole lapsen hyvä elää kodissa, jossa vanhemmat jatkuvsti riitelevät. Ja minä olen luonnollisesti samaa mieltä. Ja hän sanoi, että seuraa lapsen kasvua ja kehitystä nyt sitten vaan hieman etäämmältä ja omalla tavallaan. Me muutamme lapsen kanssa toiselle paikkakunnalle, missä on enemmän ystäviä ja sukulaisia.
Hänellä on kuulemma ollut nyt lapsen synnyttyä aikaa miettiä asioita ja nyt hän on tajunnut miten olen alistanut ja lyönyt häntä alas kaikki nämä vuodet. Hän on kuulemma aikaisemminkin näistä asioista sanonut, mutten ole ymmärätnyt.
Ehkä hän todella on liian kiltti ihminen minulle, en todellakaan väitä että olisin ollut helppo elinkumppani. Olisin vain toivonut, että hänessä olisi ollut enenmmän miestä jo aiemmin. Että hän olisi jo aiemmin halunnut erota, ei nyt kun on lapsikin tässä. Tottakai haluaisin, etä lapsellani olisi kotona kaksi rakastavaa vanhempaa. Ehdotin hänelle, että MINÄ menisin terapiaan. Mutta hän sanoi etten voi koskaan muuttua siitä mikä olen. No toivotaan, että pystyn olemaan lapseleni parempi äiti kuin miehellinen kumppani. Tästäkin voi ottaa opikseen, eikö?
Kiitos kaikille kommenteista.
ja rakkaus loppui ennen lapsen syntymää. Poika on nyt toisella vuodella. En saa rakkautta en hellyyttä, toisinaan sanoo rakastavansa ja sit kun alan puhuun hellyydestä, sanoo ettei rakasta. Internetissä kyl pyörii deittipalstoilla. Lapsi o kaikki kaikessa ja siksi yrittää pitää minut suhteessa, että lapsi pysyisi lähellä. Olen jo varannut lastensuojelun kanssa tapaamisen miehen tapaamisoikeuksista puhuakseni. Ukko kun ei ole kuin kerran vaipan vaihtanut ja on sitä mieltä, että lyhyelle matkalle ei tarvi turvaistuinta auton vöihin kiinnittää. Muutenki hälläväliä, että en kyllä luota lasta hänelle edes viikonlopuiksi.
Sama homma meillä, sekä mies että anoppi sitä mieltä, että lapsi voidaan repiä sängystä vielä puolen yön aikaan ihan vaan tapaan vieraita tai raahata kylään yötä myöten. Ei sovi minun kasvatustyyliin, ei sit millään.
Ihan varmasti. muuten ei tuollaista tekstiä tule omalle vaimolleen. Mutta anna mennä jos mies niin haluaa.
Älä helvetissä anna olettaa että nyt hänellä on valta ja tanssit hänen mukaansa.
Säälittävä ruikuttaminen (anteeksi kielenkäyttöni), ei vetoa mieheen milläänlailla. Ota ohjat omiin käsiisi, laittadu, tee mies mustasukkaiseksi.
Se voi olla ainoa keino palauttaa mies maanpinnalle, jos ei onnistu niin eipä ollut sitten sinun arvoinenkaan.
että vauva-aika on rankkaa vanhemmille. Parisuhteeseen ei vaan riitä paukkuja silloin, kun perheessä on vauva, joka vaatii paljon huolenpitoa ja hoivaa. Erityisen rankkaa vauva-aika on, jos vauvalla sattuu olemaan koliikkia tai muuta vaivaa. Vaikka tästä asiasta kyllä yleisesti puhutaan, niin silti se tulee vanhemmille yllätyksenä. Miehesi ei ilmeisestikään tajua, ettei vauvavuoden aikana kannata odottaa kovinkaan hehkeää parisuhdetta, niin se vaan on! Ei silloin missään nimessä kannata laittaa avioeroa vireille! Antaisi nyt ajan hieman kulua. Malttia, malttia nyt, kun lapsikin on todella pieni ja perhe-elämä muutenkin hakee aivan uusia uomiaan.
Mielestäni on hyvä, jos olet tarjoutunut menemään esim. terapiaan ja pyrit korjaamaan niitä asioita, joista miehesi valittaa. Voihan olla, että hänen puheissaan on perää, en tiedä. En käsitä, miksi hän ei malta odottaa ja katsoa, jos parisuhteenne ajan myötä kohenisi. Mikä ihmeen hoppu hänelle nyt on tullut?