Olenko ainoa?

En kyllä mistään hinnasta sekaantuisi varattuun tai seurustelevaan tai avoliitossa elävään ihmiseen. Se on selkeä valinta. Vaikka aina sanotaan: kun rakastuin niin väkevästi ja syvästi, en voinut muuta.
Kyllä voi. Suojella itseään ja omaa elämäänsä näiltä surullisen usein itsekkäiksi "tunnesyöpöiksi" paljastuvilta ihmisiltä.Haetaan potkua ulkoapäin, mutta kuitenkin mukavuudenhalu (omaisuus, talo, mukavat rutiinit, kivat sukulaiset, ympäristön kunnioitus) ei koskaan saisi varattua lähtemään. Ellei kumppani potkaise kirjaimellisesti ulos.

Moni ihan lähiympäristössänikin on "näppinsä polttanut" ja katkerasti.

Tiedän ainakin kolme tapausta varmuudella jotka olivat kakkosvaihtoehtona varatulla ihmisellä vuosia siinä sivussa. Ja varmasti rakastivat ja kovasti.

Varattu eli kahta todellisuutta ja antoi köyttä uskoutuessaan ettei ole onnellinen vakisuhteessaan.Antoi ymmärtää asioita ja loput oli rakastuneen ihmisen helppo kuvitella mielessään.

Näissä kaikissa kolmessa tapauksessa vakisuhteessa elävä ei jättänyt alkuperäistä suhdettaan.

Mutta kakkosihminen jätti omansa, liittonsa, perheensä,vakisuhteensa. Näytti: olen vapaa, tässä olisin, sinua varten, tule rakkaani.

Ja jättäytyi yksin elämään ,norkoilemaan ja odottelemaan että josko se tekisi ratkaisun kuitenkin.Siis kaikissa kolmessa tapauksessa kakkosvaihtoehto jätti oman suhteensa ja alkoi panostaa odottavalle kannalle.

Yksi heistä odotti 10 vuotta "ratkaisua" että "asiat järjestyisivät".
Sitten sydän murtuneena katkaisi suhteen ja vieläkin kaipaa, koska oli antanut itsensä kiintyä ja rakastua syvästi varattuun ja sitä kautta tämä varattu oli täyttänyt hänen elämänsä ja ajatuksensa - muuttunut ainoaksi "perheeksi" hänelle.

Tämä hänen kyseinen entinen varattu rakkauden kohteensa on siis edelleen alkuperäisessä suhteessa ja kaikista älyttömintä on tämä:
hänellä on uusi kakkosvaihtoehto.

Silti tämä entinen kakkonen sanoi (erosta jo kaksi vuotta)"ottaisin rakkaani heti takaisin, jos hän päättäisi "valita" minut."

Sellaista on varmaan se aito rakkaus.Riutumista ja kärsimystä, tyytymistä niin kovin vähään koska on fiksoitunut siihen että tämä ihminen, vain hän, ei kukaan koskaan missään niinkuin tämä vain.

Millä lihaksilla nämä varatut saavat koukkuun kerta toisensa jälkeen, niin että päädytään yhä useammin tähän samaan kuvioon. Ihmiset vaihtuu - kuvio sama.

Ellei älyä "jättää väliin" suurta rakkautta varattuun.

Kun ei ruoki tunnetta, se ei kasva itsestään.
Aikuinen tietää tämän.

En tiedä olenko ainoa, mutta surulliseksi tekee kun joku, usein kelpo herkkä ihminen, antaa toisen "syödä omaa elämäänsä" vaikka tuo toinen olisi pelkkä illuusio omista haaveista ja toiveista. Todellisuudessa vain kumppaniaan pettävä luikero. Kuinka sellaiseen voi luottaa vaikka "omaksi saisikin".

Onko haavekuvaa ja tavoittamatonta ylevämpää rakastaa?
121211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kaiken päälle menee rahat ja terveys.

Äänestä

voi jäädä kiinni vaikka varattu sanos heti alussa että ei eroa koskaan.
Varsinkin eron jälkeen varattu voi olla hyvä tuki mutta pitkään jatkuneena suhdetta on vaikea lopettaa.

Äänestä

Se on selkeä valinta. Vaikka kuinka olisi rakastunut, niin voi silti valita. Olisiko se nyt niin iso asia kieltää itseltään jotain, minkä tietää tekevän huonoa? Ei, siitä kyllä pääsee yli.

Äänestä

Jotenkin järkytti, kun kaveri (ollut ukkomiehen piilosuhde 10 v) kertoi että kun sen ukkomiehen vaimo menee reissuun töihin, niin ne tapaa jossain hotellissa sekstaillen ja MOLEMMAT MAKSAA OMAN OSUUTENSA hotellilaskusta, koska se ukko oli sanonut että jos sen vaimo löytää vaikka vahingossa visakuitin niin ei ole kun miehen menot tai jotain tällaista....

Ja tää nainen vain että joo ei se rakas haittaa, pääasia että nähdään kulta.

Tääkin nainen jätti aviopuolisonsa (ok, siisti ja kunnollinen) tämän "aarteen" takia.
Kiva ootella että koska puhelin soi ja pääsee hotelliin tai laivan luksussviittiin, kun mies on tottunut hyvään.
Nainen on nyt veloissa. Mutta rakastunut. Ja sehän on tärkeintä elämässä, eikös?

Äänestä

Et todellakaan ole ainoa joka ei suostu sekaantumaan muualle sitoutuneeseen ihmiseen! Omaan ystäväpiiriini kuuluu joukko kaikenikäisiä ja erilaisia persoonallisuuksia villeistä sinkuista vakaassa parisuhteessa eläviin, mutta kaikkia meitä yhdistää mm. se ettei varattuun ihmiseen retkahtaminen ole vaihtoehto.
Kaikilla on kyllä kokemusta siitä kuinka mm. firman juhlissa ne varatut tyypit yllättäen ovat niitä kovimpia seuraan hakeutujia. Toki voi olla että jotakuta meistä on höynäytetty pahemman kerran jättämällä kertomatta se pieni yksityiskohta että kotona odottaakin jo joku, pidetään me vaan hauskaa..

Itse tein oman pahan erheeni edellisessä suhteessä, petin exääni kostoksi varatun työkaverini kanssa. Kyseessä oli yhden illan juttu jossa ei edetty sänkyyn saakka. Vaikka kummankaan puolisot eivät asiasta koskaan saaneet tietää, se riitti itselleni rajojen kokeiluksi: tätä en halua kokea enää kertaakaan elämäni aikana, en halua olla osallisena tällaiseen.

Nykyisessä suhteessa käydään läpi eloonjäämistaistelua pettämisen jäljiltä. Puolisollani oli "ihastus joka vain tapahtui".
Omalla kohdallani on ollut aina aika ajoin ihmisiä joiden kanssa on oltu samalla aaltopituudella ja joissa olisi ollut potentiaalia kehittyä vaikka mihin, mutta joka kerta olen tietoisesti jättänyt läpättävän sydämen ja heikot polvet omaan arvoonsa ja vältellyt tilanteita joissa houkutus olisi voinut käydä liian suureksi, ja -yllätys yllätys- joka kerta ihastuksen tunne on mennyt ohi muutamassa viikossa ja se on aina auttanut huomaamaan ne oman kumppanin hyvät piirteet.
Harmi vain ettei puolisollani ole ollut samaa itsesuojeluvaistoa..
Toivon että puolisoni oppii omasta erehdyksestään, se jää vielä nähtäväksi hyötyykö meidän suhteemme siitä opista vai toteutuuko se toisenlaisessa tulevaisuudessa..

Äänestä
  • Olen täsmälleen samaa mieltä tuosta mitä kirjoitit:
    "Kaikilla on kyllä kokemusta siitä kuinka mm. firman juhlissa ne varatut tyypit yllättäen ovat niitä kovimpia seuraan hakeutujia"
    Aivan saman huomion olen tehnyt.
    Ja jotkut sitten retkahtaa niihin ihan tosta vaan.
    Vaikutat fiksulta tyypiltä. Hyvä että on ihmisiä joissa on tyyliä.
    "Mikset elä ja anna palaa? Carpe Diem!Miksi olet uskollinen" kysyi pettämistä harrastava kaveriltaan.
    "Koska uskollisuus on nykyään niin harvinaista - ja siksi tyylikästä" vastasi toinen.

    Äänestä

asiaa, mutta haluaisin tarkentaa hieman tuota "rakkautta". Ihastuminen ja rakastuminen on todella väkevä tunne ja mutta sitä voi kuitenkin hallita. Joko siihen antaa itse itselleen luvan tai ei.

Olen ollut nk toinen nainen. En etsinyt suhdetta sillä hetkellä, mutta varattu mies vain tuli eteeni. En koskaan ole etsinyt, vielä vähemmän halunnut olla varatun kanssa. Vähän aikaa olin pää pyörällä, kunnes päätin lopettaa suhteen. Laittaa suitset tunteilleni. Halusin suhteen jolla on tulevaisuutta. Kului muutama kuukausi ja minun oli todettava että voin olla toki erossa, mutta tunteeni olivatkin jotain muuta kuin huumaa.

Tapasin vapaita ja mukavia miehiä. En vain pystynyt pakottamaan itseäni esim. seksiin heidän kanssaan. Ne suhteet kuolivat pian pois. Yksi olisi ollut valmis jopa asumaan kanssani, vaikkei tunteeni olleetkaan häntä kohtaan kuin toverilliset, oppisin kuulemma rakastamaan! Harkitsin hetken, mutta mieluummin halusin elää yksin. Tein siis itse sen valinnan. En odottanut enää ketään, edes sitä varattua.

Sitten varattu mies tuli takaisin elämääni. Hän oli miettinyt asioitaan ja tullut siihen lopputuloksen että halusi elää kanssani. Ero oli vain syventänyt tunteita.

Näinkin voi olla, mutta ideana on että tunteet todella koitellaan, kuinka pysyviä ne on, ennenkuin tehdään vakavia ratkaisuja. Tunnesyöppöjä on siis syytä todella varoa, toinen saattaa rakastua eikä osaa ottaa elämää haltuunsa ja elää omillaan.

PS. Olemme olleet nyt naimisissa 4 vuotta.

Äänestä
  • Kirjoitit fiksusti juuri tuosta että
    "Tunteet tulisi koetella".
    Eli jos on varasuhteena eikä mies eroa, niin ei kannata jäädä vuosiksi vaihtopenkille vanhenemaan, vaan tosissaan häipyä.
    Sillä ne tunteet koetellaan että tekeekö toinen ratkaisun kun viimein kakkossuhde älyää lähteä. Ja pysyä poissa tosissaan, eikä heti mene takaisin kun tulee taas pikkusen ikävä.

    Äänestä

  • Kuinka kauan meni, ennen kuin lopulta päädyitte yhteen? Olen onnellinen puolestasi!

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    Kuinka kauan meni, ennen kuin lopulta päädyitte yhteen? Olen onnellinen puolestasi!

    meni yhteenmuuttoon noin puolitoista vuotta.

    Äänestä

  • Suomuurain*** kirjoitti:

    meni yhteenmuuttoon noin puolitoista vuotta.

    Miten mies perusteli ratkaisunsa? Vai kävikö tässsä niin että vaimo nopeutti ratkaisua eli ratkaisi miehen puolesta ja paiskasi pellolle.
    En oikein usko, kokemukseni mukaan, tuohon "tunteiden testaukseen" eli ukkomies tulee yhtäkkiä huomanneeksi että oi tuo kakkossuhde on se suuri rakkaus, vaikka kovin hieno se on asia noinkin esittää. Kaikki on kuitenkin mahdollista! Siis että noinkin kuin suomuurain selitti!!! Uskon toki häntä, ei siinä mitään. Aivan mahtavaa tuollainen!

    Mutta yleensä ottaen nämä ukkomiehet pitävät jatkuvasti (yksi jos jättää, niin toinen tulee) salarakosia ja sitten kun vaimolla hermo loppuu ja sietokyky,
    niin kipitetään viimeisimmän kakkosen luo ja selitetään että "nyt minä huomasin, että SINÄ olet Se jota ILMAN en voi elää, ah ainoa rakkauteni"
    Pitäähän sitä miehellä joku koti olla jossa rakastetaan ja ymmärretään.

    Äänestä

  • sattuu..... kirjoitti:

    He keskustelivat keskenään asiansa selväksi, tulivat lopputulokseen etteivät jatka liittoaan. Mies kertoi rehellisesti kaiken. Sen jälkeen tulivat käytännön asioiden ratkaisut. Kuka lähtee, minne jne.

    Olen tavannut ex vaimon miltei heti, kun mies tuli takaisin luokseni. Olemme myös tavanneet kaksi kertaa sen jälkeen. Puhuneet ja sopineet.

    Tunteiden testauksella haen sitä, että aikaa täytyy antaa. Ei tälläisiä ratkaisuja muutamassa viikossa tehdä, ettei todellakaan synny tilannetta että "yhtäkkiä". Kummankin täytyy kuulostella itseään, mitä ne tunteet oikeasti ovat.

    Loppu kyllä pitää paikkansa. Huomioon on otettu sekin, sillä ympärillä näitä näkee koko ajan. Yleensä ukkomiehet eivät AJATTELE asioita tosissaan, menevät huraustensa perässä. Kotona odottaa jänöjussit ja lähtö edessä. Huomaavat olevansa uudessa suhteessa vaikkei eroa ole edes puitu entisestä. Harva "salarakaskaan" on valmis ottamaan vastaan miestä, joka tekee vielä erotyötään. Mieheni aloitti sen ennen suhdettamme, mutta on tarvinnut tilaa siihen vielä yhdessäollessamme. Nyt asiat on tasapainossa, meillä on ihan oma liitomme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kolme esimerkkiä lähip.. kirjoitti:

En kyllä mistään hinnasta sekaantuisi varattuun tai seurustelevaan tai avoliitossa elävään ihmiseen. Se on selkeä valinta. Vaikka aina sanotaan: kun rakastuin niin väkevästi ja syvästi, en voinut muuta.
Kyllä voi. Suojella itseään ja omaa elämäänsä näiltä surullisen usein itsekkäiksi "tunnesyöpöiksi" paljastuvilta ihmisiltä.Haetaan potkua ulkoapäin, mutta kuitenkin mukavuudenhalu (omaisuus, talo, mukavat rutiinit, kivat sukulaiset, ympäristön kunnioitus) ei koskaan saisi varattua lähtemään. Ellei kumppani potkaise kirjaimellisesti ulos.

Moni ihan lähiympäristössänikin on "näppinsä polttanut" ja katkerasti.

Tiedän ainakin kolme tapausta varmuudella jotka olivat kakkosvaihtoehtona varatulla ihmisellä vuosia siinä sivussa. Ja varmasti rakastivat ja kovasti.

Varattu eli kahta todellisuutta ja antoi köyttä uskoutuessaan ettei ole onnellinen vakisuhteessaan.Antoi ymmärtää asioita ja loput oli rakastuneen ihmisen helppo kuvitella mielessään.

Näissä kaikissa kolmessa tapauksessa vakisuhteessa elävä ei jättänyt alkuperäistä suhdettaan.

Mutta kakkosihminen jätti omansa, liittonsa, perheensä,vakisuhteensa. Näytti: olen vapaa, tässä olisin, sinua varten, tule rakkaani.

Ja jättäytyi yksin elämään ,norkoilemaan ja odottelemaan että josko se tekisi ratkaisun kuitenkin.Siis kaikissa kolmessa tapauksessa kakkosvaihtoehto jätti oman suhteensa ja alkoi panostaa odottavalle kannalle.

Yksi heistä odotti 10 vuotta "ratkaisua" että "asiat järjestyisivät".
Sitten sydän murtuneena katkaisi suhteen ja vieläkin kaipaa, koska oli antanut itsensä kiintyä ja rakastua syvästi varattuun ja sitä kautta tämä varattu oli täyttänyt hänen elämänsä ja ajatuksensa - muuttunut ainoaksi "perheeksi" hänelle.

Tämä hänen kyseinen entinen varattu rakkauden kohteensa on siis edelleen alkuperäisessä suhteessa ja kaikista älyttömintä on tämä:
hänellä on uusi kakkosvaihtoehto.

Silti tämä entinen kakkonen sanoi (erosta jo kaksi vuotta)"ottaisin rakkaani heti takaisin, jos hän päättäisi "valita" minut."

Sellaista on varmaan se aito rakkaus.Riutumista ja kärsimystä, tyytymistä niin kovin vähään koska on fiksoitunut siihen että tämä ihminen, vain hän, ei kukaan koskaan missään niinkuin tämä vain.

Millä lihaksilla nämä varatut saavat koukkuun kerta toisensa jälkeen, niin että päädytään yhä useammin tähän samaan kuvioon. Ihmiset vaihtuu - kuvio sama.

Ellei älyä "jättää väliin" suurta rakkautta varattuun.

Kun ei ruoki tunnetta, se ei kasva itsestään.
Aikuinen tietää tämän.

En tiedä olenko ainoa, mutta surulliseksi tekee kun joku, usein kelpo herkkä ihminen, antaa toisen "syödä omaa elämäänsä" vaikka tuo toinen olisi pelkkä illuusio omista haaveista ja toiveista. Todellisuudessa vain kumppaniaan pettävä luikero. Kuinka sellaiseen voi luottaa vaikka "omaksi saisikin".

Onko haavekuvaa ja tavoittamatonta ylevämpää rakastaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu