En tiedä mihin kirjoittaisin tai keltä pyytäisin tukea. Asiani on varmaan mitätön muiden ihmisten ongelmien rinnalla.
Aloitin seurustelun poikaystäväni kanssa yli viisi vuotta sitten ensimmäisen kerran. Hän jätti minut kaksi kertaa. Nyt olemme olleet yhdessä 1,5 vuotta (viimeisen eron jäkeen) ja vaikka kauan olikin vaikeaa ja pohdin pitäisikö lopettaa, niin viimeinen puoli vuotta on ollut selkeä parannus. Olemme olleet rakastuneita niinkuin suhteemme alkuaikoina.
Nyt kuitenkin tällä viikolla hän näytti merkkejä entisestä. Laittoi riidan jälkeen puhelimen kiinni, eikä ole sitä enää avannut. Tuota hän teki aina ennen vanhaan kun halusi loukata, tiesi että hätäännyn kun en saa yhteyttä häneen.
Luulin että me molemmat ollaan kypsytty vihdoinkin. Olen 22 ja hän 23. Eli ei enää lapsia, vaikka niin ollaan usein käyttäydyttykin. Olen ollut hänestä ylpeä, kun hän on aivan selvästi miehistynyt. Mutta tämä temppu (ei teistä varmaan edes ole paha temppu) oli kuin isku kasvoihin. Pelkään että kaikki muutkin temput palaavat takaisin.
Olen epävarma itsestäni ja sen vuoksi osittain uskon ansaitsevani huonoa kohtelua.
Nyt aloin taas miettimään, että muuttuuko hän koskaan oikeasti vai vain hetkellisesti ja voisiko jossain olla ihminen joka ei koskaan satuttaisi minua.
Rakastan häntä kamalan paljon, mutta tiedän myös, että minulla ei elämänkokemusta paljoa ole. Hän on ainut vakava suhteeni.
Olemme asuneet lähes koko ajan kaukosuhteessa, välimatkat ovat vaihdelleet. Nyt se on yli 300 km. Tämä on varsinkin minulle todella rankkaa, kun nähdään vain viikonloppuisin. Viikonloput menee todella hyvin. Inhoan sitä, kun hänen täytyy lähteä pois. Siitä meidän riidatkin johtuvat.
Toivoisin jonkun vastaavan ja antavan neuvoja tai jotain kannustusta. Olisi myös mukava vaihtaa sähköpostiosoitteita jonkun kanssa, jolla on myös ongelmia kaukosuhteensa kanssa. Tunnen olevani niin yksin.
Aloitin seurustelun poikaystäväni kanssa yli viisi vuotta sitten ensimmäisen kerran. Hän jätti minut kaksi kertaa. Nyt olemme olleet yhdessä 1,5 vuotta (viimeisen eron jäkeen) ja vaikka kauan olikin vaikeaa ja pohdin pitäisikö lopettaa, niin viimeinen puoli vuotta on ollut selkeä parannus. Olemme olleet rakastuneita niinkuin suhteemme alkuaikoina.
Nyt kuitenkin tällä viikolla hän näytti merkkejä entisestä. Laittoi riidan jälkeen puhelimen kiinni, eikä ole sitä enää avannut. Tuota hän teki aina ennen vanhaan kun halusi loukata, tiesi että hätäännyn kun en saa yhteyttä häneen.
Luulin että me molemmat ollaan kypsytty vihdoinkin. Olen 22 ja hän 23. Eli ei enää lapsia, vaikka niin ollaan usein käyttäydyttykin. Olen ollut hänestä ylpeä, kun hän on aivan selvästi miehistynyt. Mutta tämä temppu (ei teistä varmaan edes ole paha temppu) oli kuin isku kasvoihin. Pelkään että kaikki muutkin temput palaavat takaisin.
Olen epävarma itsestäni ja sen vuoksi osittain uskon ansaitsevani huonoa kohtelua.
Nyt aloin taas miettimään, että muuttuuko hän koskaan oikeasti vai vain hetkellisesti ja voisiko jossain olla ihminen joka ei koskaan satuttaisi minua.
Rakastan häntä kamalan paljon, mutta tiedän myös, että minulla ei elämänkokemusta paljoa ole. Hän on ainut vakava suhteeni.
Olemme asuneet lähes koko ajan kaukosuhteessa, välimatkat ovat vaihdelleet. Nyt se on yli 300 km. Tämä on varsinkin minulle todella rankkaa, kun nähdään vain viikonloppuisin. Viikonloput menee todella hyvin. Inhoan sitä, kun hänen täytyy lähteä pois. Siitä meidän riidatkin johtuvat.
Toivoisin jonkun vastaavan ja antavan neuvoja tai jotain kannustusta. Olisi myös mukava vaihtaa sähköpostiosoitteita jonkun kanssa, jolla on myös ongelmia kaukosuhteensa kanssa. Tunnen olevani niin yksin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
poikaystäväsi on tainnut litistää itsetuntosi aika tarkkaan...olen itse ollut pitkässä suhteessa jossa ajattelin, että jos mies jättää niin jään tavattoman yksin, mutta olen tässä miettinyt hänen käytöstään kuikna hän ei vastaa tunteisiini...ja nyt kun olen kertonut hänelle omista tunteistani ja siitä, että aion lähteä niin hän on todenteolla herännyt...jos hän todella tykkää susta niin testaapa sillä, että sanot "aion lähteä pois kokonaan". Mutta jos joutuu epäilemään koko jan toista niin sekään ei oo kivaa, siinä stressaa vaan itseään liikaa. Oot joutunu kokemaan niin monta kertaa hänen nöyryytyksen, että jos teille tulisikin ero, niin älä mene enää uudestaan hänen kanssaan suhteeseen. Tunnut olevan vähän niin kuin varalla, ja hän saa käyttäytyä kuten haluaa, mut uskon, että jos puhutte ja olette avoimia niin suhteenne onnistuu. Miehet ovat niin paljon lapsellisempia kuin naiset tuossa-iässä, mutta elämä opettaa. Arvosta itseäsi, olet nainen!
Pelkääkö poikaystäväsi jotain...ehkä tunteidensa osoittamista, kun hän käyttäytyy noin? Yksin ei kannata yrittää likkaa, koska suhde vaatii kaksi ihmistä:) Jokaisessa suhteessa on karikkonsa, mutta liian kauaa ei kannata kiduttaa itseään, vaan puhukaa ja puhukaa. Tsemppiä!
ei kai imatralta?
Omasta kokemuksesta voin kertoa, ettei kannata tyytyä vähempään kuin mitä haluaa suhteelta. Itse tein aikoinaan sen päätöksen, että jätin poikaystäväni jonka kanssa olimme seurustelleet 4 vuotta ja niistä asuneet yhdessä 3 1/2 vuotta. Nyt vajaa pari vuotta sen eron jälkeen, olen löytänyt sen, mitä silloin luulin olevan..rakkauden. Silloin eroa miettiessä mun ajatus oli se, että mua varten on olemassa jotain muuta, ja se suhde ei vaan kertakaikkiaan toiminut. Hoidin suhdetta yksin, poikaystävä väheksyi minua, loukkasi..olin lopulta hyvin onneton. Sillon erotessa pelotti kyllä..uskoin etten koskaan enää tapaa ketään, rakastu.. Mutta toisin kävi ja nyt olen onnellisempi kuin koskaan. En voinut koskaan uskoa, että tapaisin sellaisen miehen jonka kanssa nyt seurustelen. Hän on mun unelmien täyttymys, vaikkei täydellinen olekaan. Toivon että kaikki voisivat kokea yhtä ihania tunteita suhteissaan ja että osaavat arvostaa itseään..ei pidä tyytyä suhteeseen joka tekee onnettomaksi.
etsi kuule uus mies.
ei tuollaiset tyypit koskaan muutu.
Itsellä samoja kokemuksia,et puhelin pistetään kii tai viestiin ei vastata.
olet nuori ja sulla on elämä edessä ei sitä kannata tuhlata yhden miehen perään murehtiessa.
kipeäähän se käy aina,mut aika parantaa haavat.