Pankaa

Nyt heti jälkiviisaita kuuntelemaan, tulee varmaan uusintana ip!
6294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Taas sitä tuli, leimoja lyötiin. Ritva Santavuori ja muut leimasivat pitkään työttöminä olleet ihmiset ties miksi alkoholisteiksi, rikollisiksi ja sairaiksi, työkyvyttömiksi ymm..

Ei ihme, jos noilla leimoilla varustettuina oleva ihminen ei kelpaa.

Ja ne(ongelmat) tietenkin koskevat kaikkia yli vuoden työttömänä olleita ihmsiä.

Että kiitos vaan jälkityhmät

Eilisessä Hesarissa oli hyvä mielipidekirjoitus; siinä korkeasti koulutettu, erittäin hyvässä asemassa, erittäin isossa yhtiössä ollut, kaveri kertoi työttömyydestään.

Hän kertoi miten oli yksiköiden lakkauttamisen vuoksi joutui irtisanotuksi. Ja kun työttömyyttä oli kestänyt jonkun aikaa, "leima" oli isketty.

Sitä leimaa on vaikea poistaa.Niin se on.

Äänestä
  • Näitähän uusitaan iltapäivisin, vieläkö liene se käytäntö?

    Juuri tuo leimaaminen ja asennvammat on suurin este työllistymiselle. Raittiina ihmisenä se juopoksi leimaaminen kovin sattuu. Aina puhutaan samaan hengenvetoon, kuinka sossu maksaa. Vaikka iso osa työttömistä on sellaisia, joilla toinen puoliso käy töissä eikä sossuun ole mitään asiaa. Se on tietääkseni aika pieni ryhmä, joka sossuun joutuu turvautumaan. Mutta jokainen, jonka mielestä työtön on automaattisesti juoppo sossun asiakas, on erittäin tyhmä - jos he ajattelevat töissään yhtä mustavalkoisesti, ei ihme, että firmoilla menee huonosti kun idiootit ovat vieneet työpaikat.

    Äänestä

  • uusintana? kirjoitti:

    Näitähän uusitaan iltapäivisin, vieläkö liene se käytäntö?

    Juuri tuo leimaaminen ja asennvammat on suurin este työllistymiselle. Raittiina ihmisenä se juopoksi leimaaminen kovin sattuu. Aina puhutaan samaan hengenvetoon, kuinka sossu maksaa. Vaikka iso osa työttömistä on sellaisia, joilla toinen puoliso käy töissä eikä sossuun ole mitään asiaa. Se on tietääkseni aika pieni ryhmä, joka sossuun joutuu turvautumaan. Mutta jokainen, jonka mielestä työtön on automaattisesti juoppo sossun asiakas, on erittäin tyhmä - jos he ajattelevat töissään yhtä mustavalkoisesti, ei ihme, että firmoilla menee huonosti kun idiootit ovat vieneet työpaikat.

    tästä linkistä.
    http://www.yle.fi/yle24/videosali/index.php?a=10&t=4&q=6

    Äänestä

Ei se nainen paljon ajattele mitä puhuu. Leimaa isketään surutta.

No, hän on sen ikäinen ihminen että ei nykyajan työmarkkinoista voi paljoakaan ymmärtää. Työuransakin on tainnut tehdä julkisen sektorin puolella.

Aikaisemmista hänen möläytyksistään jäi mieleeni seurava, jotenkin tähän tapaan: "ei työttömyys ole taloudellinen ongelma, vaan sosiaalinen"
Vai niin?

Äänestä
  • Pitäähän yksi outo vanhempi naisimmeinen siellä olla,koska jos kaikki keskustelijat olisivat fiksuja niin kukahan sitä katsoo.
    Ritva on lörppö nainen joka suoltaa sitäsun tätä suustansa ulos.

    Minusta on niin hauskaa kun se munaa itsensä.

    Tänä aamuna sitä kun oikein tiirasin,niin kovin huonon näköiseltä näytti.
    Mutta kieli senkun kalkattaa.

    Äänestä

  • hupaa se on kirjoitti:

    Pitäähän yksi outo vanhempi naisimmeinen siellä olla,koska jos kaikki keskustelijat olisivat fiksuja niin kukahan sitä katsoo.
    Ritva on lörppö nainen joka suoltaa sitäsun tätä suustansa ulos.

    Minusta on niin hauskaa kun se munaa itsensä.

    Tänä aamuna sitä kun oikein tiirasin,niin kovin huonon näköiseltä näytti.
    Mutta kieli senkun kalkattaa.

    Rouva itsehän oli kotiäitinä suht pitkään,ainakin niinettä lapsensa olivat ylä-asteikäisiä.Silti puhuu noin?? Enpä ois uskonut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ykköselle nyt! kirjoitti:

Nyt heti jälkiviisaita kuuntelemaan, tulee varmaan uusintana ip!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu