Eli kertokaas viisaammat mulle mitä tarkoittaa bändien levyissä se "promo" tarkalleen?
Meneekö ihan mettään kun ajattelen että se on jonkinnäköinen mainoslevy esim. radioasemille myöhemmin ilmestyvästä albumista? Promoja on tullut vastaan niin albumeissa kuin sinkuissakin. Onko ne kuinka yleisiä näin kuluttajien keskuudessa?
Promo?
1
210
Vastaukset
- PhearTheReaper
Promot eli promotionaaliset julkaisut ovat juurikin tuollaisia ns. ennakkomainoslevyjä tulevista julkaisuista, joiden tarkoitus on sinkkujen kohdalla kokeilla miten kappale mahdollisesti tulee menestymään tai millaisen vastaanoton se ylipäätään saa yleisöltä ja albumien kohdalla saada pientä hypetystä aikaan albumiraitojen radiosoiton ja arvostelujen ansiosta.
Yleisimmin levy-yhtiöt/levynjulkaisijat lähettävät promoja radioasemille, televisioon, musiikkitoimittajille ja levyarvostelijoille. Oma lukunsa ovat tietenkin DJ:t jotka saavat myöskin promoja.
Sekä CD- että vinyylisinkkujen/-maksien painosmäärä on useimmiten suhteellisen pieni mutta kuitenkin promoja tuntuu olevan tavallisilla kuluttajillakin aika paljon, koska niitä on ollut laajalti saatavissa useissa nettikaupoissa, nettihuutokaupoissa, antikvariaateissa ym. ym. kun promoja alunperin saaneet ovat laittaneet niitä myyntiin.
Niistä maksetaan kovia hintojakin monessa paikassa julkaisuista riippuen vaikka hassua kyllä, promoissa yleensä lukee "ei jälleenmyyntiin/not for resale". Ihmisten innokkuus promoja kohtaan voi johtua siitä että niissä on hyvin usein ainakin sinkkujen kohdalla esim. biisejä tai biisien versioita, jotka on sittemmin jätetty pois viralliselta julkaisulta, syystä tai toisesta. Useissa tapauksissa nämä promot saattavat olla ainoita julkaisuja missä ne "ylimääräiset" biisit ovat saatavilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 823303
- 922965
- 532242
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201675- 191624
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..111570Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein221438Olisitpa rakkaimpani
Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras61398Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131371Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin371343