Olemme seurustelleet 2 vuotta ja muutimme yhteen pari kk sitten.
Tänä aikana minusta on tullut kodinkone, joka pitää kodin siistinä ja tekee ruoan roudaa kaupasta sapuskat melkeenpä aina jne. Olen sanonut ettei pidä minua itsestään selvyytenä ja onkin todennut tähän, että ei pidä!
Mua on alkanut jurpia tämä tilanne, olen ollut aina kauheen itsenäinen ja oman elämäni kulkija.
Nyt mihen työt ovat muuttaneet tilanteen..
Hän on arkisin ja vkl:sin työssä, laskin juuri, että helmikuun loppuun mennessä hänellä on ollut 2 vkl vapaana, muuten aina työssä.
Tämä jurpii niin pahasti.
Viimeksi kun hänellä oli vapaa vkl, meni hän työpaikan illanviettoon ja poti seuraavan pv:n krapulaa.. joten se vkl meni siinä.
Seuraava vapaa vkl tulee olemaan helmikuun puolessa välissä ja olen 100% varma, että lähtee ulos tai ainakin haluaisi, sillä ei ehdi nähdä edes ystäviään paljoakaan. Jos sanon että älä mene, tulee mulle kauhee syyllisyys siitä, että estän hänen menonsa. Kyllä hän minut mukaansa ottaa jos haluan vain lähteä, minua ei aina nuo baarit kiehdo ja toiseksi en jaksa kärsiä krapulaa. Osaan toki itsekkin bilettää, jos näinkseen on..eli en ole mikään kotihiirulainen =)
Missä se kaikki yhetinen aika oikein on?
Illalla jos ollaan kotosalla samaan aikaan ei me tehdä mitään, hän pelailee koneella tai katselee telkkaa.. missään ei käydä, ei edes leffassa.. mä kaipaan romantiikkaa, helliä tunteita, yllätyksiä elämään, ravintola illallisia, hyvänä pitoa, kunnon seksiä, enkä mitään 5 minuutin panoa. Mulla meni jopa halut nyt jossakin vaiheessa, koska tuli sellainen fiilis, että miksi vaivutua, miksi vaivautua harrastamaan huonoa seksiä, jos hänkään ei halua/pyri parempaan..
Nyt olen koittanut pakottaa itseni haluamaan seksiä, sillä en tunne itseäni sellaiseksi kun olen. Mikä taantuma vaihe tämä oikein on..
Mutta ei niin ei... jos sanon asioista tulee hän halaamaan ja suukottamaan jne.. mutta se kaikki on hetkellistä..kohta ollaan samassa tilanteessa.
Puhunko mustaan aukoon vai mitä ihmettä.
Mä tarvitsisin tähän tilanteeseeni nyt apua.
Tajuan toki että työ on hänen valintansa ja en tietenkään työntekoa haluaa enkä voikkaan estää.
Mitä teen?
Tänä aikana minusta on tullut kodinkone, joka pitää kodin siistinä ja tekee ruoan roudaa kaupasta sapuskat melkeenpä aina jne. Olen sanonut ettei pidä minua itsestään selvyytenä ja onkin todennut tähän, että ei pidä!
Mua on alkanut jurpia tämä tilanne, olen ollut aina kauheen itsenäinen ja oman elämäni kulkija.
Nyt mihen työt ovat muuttaneet tilanteen..
Hän on arkisin ja vkl:sin työssä, laskin juuri, että helmikuun loppuun mennessä hänellä on ollut 2 vkl vapaana, muuten aina työssä.
Tämä jurpii niin pahasti.
Viimeksi kun hänellä oli vapaa vkl, meni hän työpaikan illanviettoon ja poti seuraavan pv:n krapulaa.. joten se vkl meni siinä.
Seuraava vapaa vkl tulee olemaan helmikuun puolessa välissä ja olen 100% varma, että lähtee ulos tai ainakin haluaisi, sillä ei ehdi nähdä edes ystäviään paljoakaan. Jos sanon että älä mene, tulee mulle kauhee syyllisyys siitä, että estän hänen menonsa. Kyllä hän minut mukaansa ottaa jos haluan vain lähteä, minua ei aina nuo baarit kiehdo ja toiseksi en jaksa kärsiä krapulaa. Osaan toki itsekkin bilettää, jos näinkseen on..eli en ole mikään kotihiirulainen =)
Missä se kaikki yhetinen aika oikein on?
Illalla jos ollaan kotosalla samaan aikaan ei me tehdä mitään, hän pelailee koneella tai katselee telkkaa.. missään ei käydä, ei edes leffassa.. mä kaipaan romantiikkaa, helliä tunteita, yllätyksiä elämään, ravintola illallisia, hyvänä pitoa, kunnon seksiä, enkä mitään 5 minuutin panoa. Mulla meni jopa halut nyt jossakin vaiheessa, koska tuli sellainen fiilis, että miksi vaivutua, miksi vaivautua harrastamaan huonoa seksiä, jos hänkään ei halua/pyri parempaan..
Nyt olen koittanut pakottaa itseni haluamaan seksiä, sillä en tunne itseäni sellaiseksi kun olen. Mikä taantuma vaihe tämä oikein on..
Mutta ei niin ei... jos sanon asioista tulee hän halaamaan ja suukottamaan jne.. mutta se kaikki on hetkellistä..kohta ollaan samassa tilanteessa.
Puhunko mustaan aukoon vai mitä ihmettä.
Mä tarvitsisin tähän tilanteeseeni nyt apua.
Tajuan toki että työ on hänen valintansa ja en tietenkään työntekoa haluaa enkä voikkaan estää.
Mitä teen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
kuullosti vähän turhankin tutulta.. jotkut vaan tuntuu olevan niin että ei osaa kumppanin panosta arvostaa.. TOKI!! jos työ on raskasta niin se väsyttää. mutta kyllä hänkin voisi ajan pelaamisesta käyttää mieluummin sinun kanssasi olemiseen.
kunnnon phuttelu paikallaan?? vaikka ei kyllä välttämättä auta. TAI!! jos sinulla on hyvä tuttu sukulainen mene "asumaan" hänelle 2-4viikoksi. ja kato mitä äijä tuumaa;D näin ovat pari kamuani tehneet.. hetken se on auttanut. TAI jätä siivoomatta ja käymättä kaupassa.
kyllä se parisuhde 2ihmistä tarvii.. mutta valitettavasti tuollaisia miehiä on aika paljon jotka pitää kumppania jo itsestään selvyytenä vaikka muuta väittävät..
TEE JOKU TEMPAUS!!
Suosittelen sinua hankkimaan oman elämän. Ystäviä, harrastuksia ja kaikkea sellaista, mikä tekee sinut onnelliseksi. Ei mies välttämättä jaksa töiden jälkeen lähteä elokuviin, sinne voi pyytää naisystävän mukaan tai mennä yksin. Kun oma elämä on kunnossa, eikä ole tarvetta laittaa vastuuta omasta viihtymisestä pelkästään miehen harteille voi alkaa miettiä onko suhde mielekäs vai ei. Miten te pärjäsitte noiden kahden seurusteluvuoden aikana, silloin näitte varmaan vielä harvemmin? Ymmärrän kyllä sen, että yhdessä asuessa odottaa voivansa viettää enemään aikaa toisen kanssa.
P.s. Sitä en ymmärrä miten joku voi olla aina töissä:O Onhan suomessa työaikalait... No, yrittäjiä se ei taida koskea. Oletko sinä vastaavasti aina kotona? Sittenhän on luonnollista, että teet enemmän kotitöitä, jos et käy itse töissä.
Käyn työssä, herään ennen 6 ja tulen kotiin puoli 6 maissa..olen ihan kokopv työssä, mies tekee vaihtelevasti yötyötä ja pv työtä ja nämä vkl: työt ovat olleet juuri yötyötä.
Lisäksi hänellä on pitkiä pv vuoroja arkisin. Yötyöt voivat alkaa torstaina ja loppuvat vasta maanantaina, silloin hän nukkuu päivät, syö, käy suihkussa ja lähtee taas.
Koitan mahdolliset vapaapv:ni sovittaa hänen työvuoroihinsa sopiviksi, jotta edes joskus tehtäisi jotakin. Minulla on lisäksi vkl:t vapaana aina.
Hankimme juuri yhteisen harrastuksen, aloimme urheilemaan ja käymään samalla salilla, jotta edes näin tulisi tätä yhteistä aikaa, tosin tämäkään ei aina onnistu, sillä juuri epäsäännöllisten työaikojen takia käydään suurinpiirtein kerran viikossa samaan aikaan.
Mulla on ystäviä, niin työssä kuin työn ulkopuolella, käyn leffassa ostoksilla jne. näiden kanssa... vietän vkl:ni ystävien parissa, koska mies ei ole paikalla tai mukana, ystävänikin ovat jo tainneet tottua, että liikun aina yksin. Ei tarvitse enään selitellä miksi tulen yksin.
En vaan haluaisi mennä kolmanneksi pyöräksi toisen parin vkl:n viettoon, joten saatan viettää sitten vkl:ni yksin. Urheilen ja kokkailen, saunon jne.. pidemmän päälle tuo alkaa tuntua aika puulle! Sukuni asuaa kauempana.
Muutimme tosiaan lokakuun alussa vasta yhteen. Kun emme asuneet yhdessä tämä tunne ei tullut näin kärjistettynä, tottakai silloin jo oli niitä kausia, kun olin väsynyt odottamaan että koska olisi vapa vkl.. mutta se ei haitannut silloin näin pahasti. Seksikin maittoi silloin ihan eritavalla ja tuli se ikävän tunne.. tottakai se on nytkin..mutta.. se oli niin erilaista.
'tee jokin tempaus'.. en mä haluaa tehdä mitään niin kärjistettyä, kuin muuttaa kotoani pois.. en myöskään suostu elämään liassa tai jääkaappi tyhjänä...
Tää on nyt vähän pattitilanne.
että miehesi muuttaisi/valkkaisi niitä tyovuoroja? Eli esim vähemmän yovuoroja ja enemmän päivävuoroja? Palkka pienenee, mut jos tekis parisuhteelle hyvää.
Sanoit, että vaikka ootte kaksistaan illalla kotona, ette juurikaan tee mitään, luuletko, että tilanne olisi toinen vaikka olisikin enemmän yhteistä aikaa?
Itsellänikin oli joskus mies, jolla epäsäännolliset tyoajat. Se vain on tosiasia, että yhteistä aikaa silloin vähemmän.
On tuosta puhuttu joskus, mutta ei asiat ole aina niin yksinkertaisia järjestää.
Mun on pakko ottaa tää koko asia puheeksi ensi viikolla, kun hän on vapaalla. Ei tästä muuten tule mitään, muututaan vaan vieraiksi toisillemme.
Hei!
Meillä oli avokin kanssa sama tilanne, iski tosin päälle ensimmäisen yhdessäasumisvuoden jälkeen, tuntui kuin se minulle rakkain olisikin vain kämppis, jolle laitan ruokaa ja hoidan kodin... Se millä lopulta suhde säilytettiin oli että nostettiin "kissa" pöydälle, ja etsittiin sitä aikaa meille, sitä yhteistä aikaa. Telkkari ja tietsikka oli "käyttökiellossa" tiettyyn aikaan jolloin ennemmin käytiin yhdessä vaikka lenkillä, tehtiin ruokaa yhdessa, ja kerrottiin vihdoin että arvostettiin sitä rakkainta jo siitä hyvästä että hän jaksoi välillä imuroida talon...
Nyt elämä on kuosissaan, seksi toimii jälleen, parisuhde on toimiva ja molemmat haluamme pitää sen toimivana... Onneksi teimme, ensi kesänä tanssitaan sitten jo häitä, kriisistä nyt 2 vuotta....
Juuri sitä se on ja tulee olemaan.
Jotkut miehet vain on sellaisia itsekeskeisiä keskenkasvuisia.. kakaramaisia tietsikkapelaajia ja kavereidensa kanssa bilettäjiä.. ne tarvitsevat naisen vain itsensä- ja kodinhoitoon. Siinä roolissa jaksaa vain sellainen jolle pyyteetön hoivaaminen on kutsumusasia. Yritä saada yhteys ja tee selväksi mitä itse haluat ja niin että toinen sen myös ymmärtäisi. Muuttaisi tapojaan jos siihen pystyy. Vuorotyö on viheliäinen eikä välttämättä niin vain muutettavissa.. tai sitten valitset elämän ja hänen välillään..
Minulla on aika sama tilanne kuin sinulla. ei tosin yhtä paha. Olemme asuneet puolivuotta yhdessä. Uskon itse ainakin, että nämä kodinhoitoasiat korjaantuvat ajan myötä niinkun ovatjo parantuneetkin kun vaan pyydän miestäni tekemään oman osansa.
Työn suhteen miehelläsi saataa olla vain nyt kova urakka mutta kenties helpottuu ajan myötä. Tiedäthän sanonnan "pitää takoa kun rauta on kuumaa". mitä jos sinä vaikka puolestasi yllättäisit miehesi, sen sijaan että odotat hänen yllättävän sinut? Tarjoa hänelle vaikka leffa ravintolailta. Todennäköisesti miehesi on siitä sen verran otettu, että haluaa hemmotella sinua loppu illan. Voit vaikka nyt jo ilmoittaa hänelle että hommaat tteille kivaa tekemistä vapaalle viikonlopulle, silloin et ole ilonpilaaja,kun hän ei ole kerennyt vielä kertomaan sinulle suunnitelmistaan :) Tsemppiä sinulle. Ymmärrän että sinulla on rankkaa..
Me ollaan oltu kimpassa kolmisen vuotta,vuoden päivät asuttu yhdessä ja sama aika kihloissa.Meillä mies tekee enemmän kotitöitä kuin minä,ainakin minusta tuntuu sille.Itselläni kuluu työpäivään pitkine matkoineen 10h/vrk ja vapaa vkl on kerran kaksi kuussa.Puolisoni taas on rakennusalalla ja työpäivät ovat klo.7.00-16.00,mutta todellisuudessa tekee 6.30-17.00 tai 18.00 tai 19.00 saakka,ihan miten haluaa ja jaksaa.Saattaa käydä kotona päivällä pikaseen ja lähtee töihin ja tulee kun haluaa.Kun minä olen arkena vapaalla,hän on iltaan saakka töissä.Kun minä olen illan töissä,hän saattaa olla kotona jo kahdelta.Tuntuu vähän ristiriitaiselta.Miksi hän ei tule aikaisin kotiin,kun minä olen vapaalla ja ole si koko päivän kun itse myös olen töissä.
Seksiä harrastetaan yleensä kännissä tai krapulassa,muuten ei kuulema jaksa.Jos sattuu tulemaan ajoissa kotia,makaa sohvalla katsoen telkkaria,tai sitten aloittaa sellaisen siivoamisen ja tiskaamisen,että väsähtää niistä ja painuu nukkumaan.
Hän ei "muista" kertoa minulle suurista (tuhansien eurojen) hankinnoista.Kun kysyn miksi,hän vastaa että unohti.Ei sillä,meillä on omat rahat.Mieheni valittaa välillä,että taas on tili tyhjä,mutta todellisuudessa tilin saldo ei koskaan laske alle kahden tuhannen euron...Kun minulla on oikeasti rahat vähissä,hän saattaa lainata,mutta onko viisasta joutua velkakierteeseen.Ruoka on ainut asia,mikä kustannetaan yhdessä.Asun puolisoni kodissa ja mitään mikä täällä on,ei ole yhteistä,vaan joko minun tai hänen.Hän ei muista kihlapäiväämme,ei syntymäpäivääni tai päiviä jolloin olen vapaalla vaikka sanoisin edellisenä iltana vielä muistutukseksi.
Minulla ei ole ystävyyssuhteita täällä vieraalla paikkakunnalla,vain koti ja lemmikit ja ne ovat syy,miksi yleensä enää tulen kotiin.
Olen yrittänyt satoja ja taas satoja kertoja puhua suhteen hoitamisesta,mutta turhaan.Yleensä siitä seuraa vaan riitaa...
Olen päättänyt luovuttaa,jokapäiväistä taistelua ja kilpailua hänen työnsä kanssa ei jaksa.Ikää alkaa olla jo sen verran,että perhe pitäisi perustaa jos mielii,mutta en halua lapsieni elävän ilman läsnäolevaa isää.
Ulkopuolisten ihmisten silmissä avopuolisoni on täydellinen,komea,huumorintajuinen,lapsirakas jne...Miksi hän ei ole sitä minun kanssani.Niin,ehkä vika onkin minussa...Jääden sitä pohtimaan...
Parempaa onnea muille...
Muutamia 'kohtalotovereita' tänne onkin vkl:n aina kijroitellut... no ei ole hauskaa kuulla että muillakin tätä samaa on liikkeellä!
Mulla meni se viime perjantai ihan penkin alle, olin vihainen, turhautunut, kypsynyt koko tilanteeseen ja lopulta masentunut.
Pääsin töistä kotiin niin pakkasin kamat ja lähdin salille.. kaiken lisäksi hän ei voinnut odottaa minua, vaan halusi lähteä sinne heti kun saavuin töistä.. jotta kerkee olla himassa rentoutumassa vielä tovin ennen kuin oli lähdössä takaisin työvuoroon. No raahauduin perästä päin salille ja hän koitti siellä ottaa katsekontaktia ym. mutta olin yrmeänä, koska ei kiinnostanut tippaakaan!
Kotona hän huomasi että olin alakuloinen ja tuli kyselemään mikä minulla on, kunnes purskahdin itkuun ja vollotin silmät päästäni! Niin, että lauantainakin oli vielä silmät turvoksissa.. kuitenkin saimme puhuttua ja tunne reaktioni oli selkeästi sellainen juttu, joka sai hänet mietteliääksi ja miettimään asiaa minunkin laidaltani.
Minulle ainakin tuli parempi olo keskustelumme jälkeen, tänään sitten vihdoin ja viimein ehdimme viettää iltaa yhdessä!
Katsotaan nyt muuttuuko mikään ja miten asiat menevät.. kurjaahan tämä on ollut, kaikista.
En tajua, miten meilläkin voi käydä näin.. tuntuu ettei siitä ole hetkeäkään kauempaa, kun mietimme että tulemme rakastelemaan joka yö hamaan tulevaisuuteen asti ja että meistä ei tule tylsiä arkista pariskuntaa vaan yritämme pitää liekkiä yllä minkä ehdimme!