Olemme seurustelleet 2 vuotta ja muutimme yhteen pari kk sitten.
Tänä aikana minusta on tullut kodinkone, joka pitää kodin siistinä ja tekee ruoan roudaa kaupasta sapuskat melkeenpä aina jne. Olen sanonut ettei pidä minua itsestään selvyytenä ja onkin todennut tähän, että ei pidä!
Mua on alkanut jurpia tämä tilanne, olen ollut aina kauheen itsenäinen ja oman elämäni kulkija.
Nyt mihen työt ovat muuttaneet tilanteen..
Hän on arkisin ja vkl:sin työssä, laskin juuri, että helmikuun loppuun mennessä hänellä on ollut 2 vkl vapaana, muuten aina työssä.
Tämä jurpii niin pahasti.
Viimeksi kun hänellä oli vapaa vkl, meni hän työpaikan illanviettoon ja poti seuraavan pv:n krapulaa.. joten se vkl meni siinä.
Seuraava vapaa vkl tulee olemaan helmikuun puolessa välissä ja olen 100% varma, että lähtee ulos tai ainakin haluaisi, sillä ei ehdi nähdä edes ystäviään paljoakaan. Jos sanon että älä mene, tulee mulle kauhee syyllisyys siitä, että estän hänen menonsa. Kyllä hän minut mukaansa ottaa jos haluan vain lähteä, minua ei aina nuo baarit kiehdo ja toiseksi en jaksa kärsiä krapulaa. Osaan toki itsekkin bilettää, jos näinkseen on..eli en ole mikään kotihiirulainen =)
Missä se kaikki yhetinen aika oikein on?
Illalla jos ollaan kotosalla samaan aikaan ei me tehdä mitään, hän pelailee koneella tai katselee telkkaa.. missään ei käydä, ei edes leffassa.. mä kaipaan romantiikkaa, helliä tunteita, yllätyksiä elämään, ravintola illallisia, hyvänä pitoa, kunnon seksiä, enkä mitään 5 minuutin panoa. Mulla meni jopa halut nyt jossakin vaiheessa, koska tuli sellainen fiilis, että miksi vaivutua, miksi vaivautua harrastamaan huonoa seksiä, jos hänkään ei halua/pyri parempaan..
Nyt olen koittanut pakottaa itseni haluamaan seksiä, sillä en tunne itseäni sellaiseksi kun olen. Mikä taantuma vaihe tämä oikein on..
Mutta ei niin ei... jos sanon asioista tulee hän halaamaan ja suukottamaan jne.. mutta se kaikki on hetkellistä..kohta ollaan samassa tilanteessa.
Puhunko mustaan aukoon vai mitä ihmettä.
Mä tarvitsisin tähän tilanteeseeni nyt apua.
Tajuan toki että työ on hänen valintansa ja en tietenkään työntekoa haluaa enkä voikkaan estää.
Mitä teen?
Tänä aikana minusta on tullut kodinkone, joka pitää kodin siistinä ja tekee ruoan roudaa kaupasta sapuskat melkeenpä aina jne. Olen sanonut ettei pidä minua itsestään selvyytenä ja onkin todennut tähän, että ei pidä!
Mua on alkanut jurpia tämä tilanne, olen ollut aina kauheen itsenäinen ja oman elämäni kulkija.
Nyt mihen työt ovat muuttaneet tilanteen..
Hän on arkisin ja vkl:sin työssä, laskin juuri, että helmikuun loppuun mennessä hänellä on ollut 2 vkl vapaana, muuten aina työssä.
Tämä jurpii niin pahasti.
Viimeksi kun hänellä oli vapaa vkl, meni hän työpaikan illanviettoon ja poti seuraavan pv:n krapulaa.. joten se vkl meni siinä.
Seuraava vapaa vkl tulee olemaan helmikuun puolessa välissä ja olen 100% varma, että lähtee ulos tai ainakin haluaisi, sillä ei ehdi nähdä edes ystäviään paljoakaan. Jos sanon että älä mene, tulee mulle kauhee syyllisyys siitä, että estän hänen menonsa. Kyllä hän minut mukaansa ottaa jos haluan vain lähteä, minua ei aina nuo baarit kiehdo ja toiseksi en jaksa kärsiä krapulaa. Osaan toki itsekkin bilettää, jos näinkseen on..eli en ole mikään kotihiirulainen =)
Missä se kaikki yhetinen aika oikein on?
Illalla jos ollaan kotosalla samaan aikaan ei me tehdä mitään, hän pelailee koneella tai katselee telkkaa.. missään ei käydä, ei edes leffassa.. mä kaipaan romantiikkaa, helliä tunteita, yllätyksiä elämään, ravintola illallisia, hyvänä pitoa, kunnon seksiä, enkä mitään 5 minuutin panoa. Mulla meni jopa halut nyt jossakin vaiheessa, koska tuli sellainen fiilis, että miksi vaivutua, miksi vaivautua harrastamaan huonoa seksiä, jos hänkään ei halua/pyri parempaan..
Nyt olen koittanut pakottaa itseni haluamaan seksiä, sillä en tunne itseäni sellaiseksi kun olen. Mikä taantuma vaihe tämä oikein on..
Mutta ei niin ei... jos sanon asioista tulee hän halaamaan ja suukottamaan jne.. mutta se kaikki on hetkellistä..kohta ollaan samassa tilanteessa.
Puhunko mustaan aukoon vai mitä ihmettä.
Mä tarvitsisin tähän tilanteeseeni nyt apua.
Tajuan toki että työ on hänen valintansa ja en tietenkään työntekoa haluaa enkä voikkaan estää.
Mitä teen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sitä se on meilläkin. Minäpä ne kotihommat teen yleensä. Sitten kun pyytää niin kyllä mieskin tekee mutta viiveellä. Arki-illat on sellaisia että hän pelaa ja minä katson telkkaria. Olen silloin tällöin puhunut että voisko sitä vaihtelun vuoksi tehdä joskus jotakin niin mies vastaa että hän ei jaksa lähteä töiden jälkeen mihinkään ja tämähän se on sitä normaalia olemista. Normaali arkea.
Oma mies on kotona viihtyvää sorttia, mutta sinuna voisko siltä kysästä että kun teillä on harvoin vapaata niin voisko se ajatella että tekisitte jotain? On se vaan outoa kun pitää kysellä, tuntuis että toinenkin ajattelis niin luonnostaan. mutta kuten usein todettu ollaan me naiset ja miehet veistetty hieman eri puusta.
Kirjoitin tuonne avoliitto osioon tämän..ehkä valottaa tilannetta lisää.
Joku kyseli olenko kotona ja hän työssä... jne...
Käyn työssä, herään ennen 6 ja tulen kotiin puoli 6 maissa..olen ihan kokopv työssä, mies tekee vaihtelevasti yötyötä ja pv työtä ja nämä vkl: työt ovat olleet juuri yötyötä.
Lisäksi hänellä on pitkiä pv vuoroja arkisin. Yötyöt voivat alkaa torstaina ja loppuvat vasta maanantaina, silloin hän nukkuu päivät, syö, käy suihkussa ja lähtee taas.
Koitan mahdolliset vapaapv:ni sovittaa hänen työvuoroihinsa sopiviksi, jotta edes joskus tehtäisi jotakin. Minulla on lisäksi vkl:t vapaana aina.
Hankimme juuri yhteisen harrastuksen, aloimme urheilemaan ja käymään samalla salilla, jotta edes näin tulisi tätä yhteistä aikaa, tosin tämäkään ei aina onnistu, sillä juuri epäsäännöllisten työaikojen takia käydään suurinpiirtein kerran viikossa samaan aikaan.
Mulla on ystäviä, niin työssä kuin työn ulkopuolella, käyn leffassa ostoksilla jne. näiden kanssa... vietän vkl:ni ystävien parissa, koska mies ei ole paikalla tai mukana, ystävänikin ovat jo tainneet tottua, että liikun aina yksin. Ei tarvitse enään selitellä miksi tulen yksin.
En vaan haluaisi mennä kolmanneksi pyöräksi toisen parin vkl:n viettoon, joten saatan viettää sitten vkl:ni yksin. Urheilen ja kokkailen, saunon jne.. pidemmän päälle tuo alkaa tuntua aika puulle! Sukuni asuaa kauempana.
Muutimme tosiaan lokakuun alussa vasta yhteen. Kun emme asuneet yhdessä tämä tunne ei tullut näin kärjistettynä, tottakai silloin jo oli niitä kausia, kun olin väsynyt odottamaan että koska olisi vapa vkl.. mutta se ei haitannut silloin näin pahasti. Seksikin maittoi silloin ihan eritavalla ja tuli se ikävän tunne.. tottakai se on nytkin..mutta.. se oli niin erilaista.
'tee jokin tempaus'.. en mä haluaa tehdä mitään niin kärjistettyä, kuin muuttaa kotoani pois.. en myöskään suostu elämään liassa tai jääkaappi tyhjänä...
Tää on nyt vähän pattitilanne.
niin että äkkiäpä se "arki" koittikin siihen...Itselläni on parin vuoden suhde ja pian vuosi on asuttu yhdessä.Mies tekee paljon myös iltatöitä ja viikonloppujakin,mutta se erona teihin että kyllä hän vapaa-ajat on mielummin minun vieressäni tv.tä katsellen kuin koneella tai pippaloissa.Hän on toki ahkera pailamies ollut,joten ihan ihmeissänikin ja tietty ilokseni huomasin että hän viihtyy kanssani vallan mainiosti.Kotityöt kyllä on minun kontollani,mutta eipä niitä kovin hirveästi olekkaan,himosiivoja en ole ja hommat hoidan sit aina kertarysäyksellä.Ja aikaakin siinä on puuhastella kun toinen iltaseen on töissä!!Teen mitä millonkin tarttee ja huvittaa.Jatkostapa minä en tiedä,mutta näin vähäisellä yhesololla ei näytä aianakaan pahalta.
Minunkin parisuhteessani on melko samanlainen tilanne. Ollaan siis seurusteltu 2 vuotta, asuttu yhdessä melkein seurustelun alusta asti. Nyt tuntuu, että kaikki ihana mitä meillä oli on jotenkin latistunut tähän arjen pyörittämiseen ja selkeästi kummankin kiinnostus toiseen on lopahtamaan päin.
Minustakin tuntuu, että olen asettunut meidän elämässä "kodinkoneen" -rooliin. Teidän suhteessanne jotenkin enemmän ymmärrän tuon, kerran miehesi tekee paljon töitä. Minun mieheni on opiskelija - niin kuin minäkin - ja hänellä on vapaa-aikaa samassa määrin kuin minullakin (kummatkin käymme silloin tällöin satunnaisesti töissä koulun ohella). Asia keljuttaa minua, ja syystäkin: pyydän miestäni voisiko hän tehdä jonkin kotityön (tiskaus, imurointi, jne..), hän lupaa mutta mitään ei tapahdu, IKINÄ! Enkä minä jaksa enää suuttuakaan. Tuntuu, että se on turhaa. Jotenkin tuollainen välinpitämätön asenne viestittää, että hän ei tahdo panostaa meidän elämään/kotiin ja pitää kaikkea vain itsestään selvyytenä.
NO MUTTA: kotityö-asiat ovat pieni murhe verrattuna seksielämään. Minulla aivan sama tilanne siinäkin, samoin kuin sinulla. Tuntuu että rakastelu on suorittamista tyyliin: 5 min pano. TODELLA harvoin mieheni viitsii tyydyttää minut rakastelun jälkeen tai ennen. Se on oikein SUURTA HERKKUA kun niin tapahtuu. Siinäkin asiassa hänellä on kyse viitseliäisyydestä, tiedän ja näen sen. Seksielämämme voisi olla laadukkaampaa, kunhan KUMMALLAKIN riittäisi motivaatiota panostaa siihen! Minunkin seksihaluni ovat vähentyneet HUOMATTAVASTI viimeisen vuoden aikana; tulee tunne että "miksi vaivautua". Haluan kuitenkin patistaa itseäni rakasteluun, sillä se kuitenkin antaa kaivattua läheisyyttä ja tietty tuntuu hyvältä =)
Ja viimeisenä vaan ei vähäisempänä: minäkin kaipaisin elämääni/parisuhteeseeni enemmän hellyyttä, toiseen huomioon ottamista ja kunnioittamista ja sitä että parisuhde olisi se elämän kantava juttu - ei kaverit, harrastukset, baari-illat, jne. Tottakai elämässä pitää olla muutakin kuin parisuhde, mutta sitä ei missään nimessä saisi pitää itsestään selvyytenä. Niin kuin edellisessäkin suhteessani, siitä se alamäki alkoi.
Missä ovat elämän yllätyksellisyys, romantiikka, ravintola illalliset, leffaan viemiset, yhteiset harrastukset, hellimiset ja seksi minkä jälkeen on tyystin puhki ja märkänä hiestä?!
Niinpä: TÄTÄKÖ ELÄMÄ ON...