Miten sitä pystyisi pitämään itsensä ja päänsä kasassa, kun tietää, että on ehkä ero tulossa? Ja yhdessä on oltu jo tosi pitkään. Pitääkö alkaa jo valmistelemaan käytännön asioita, odottaa sitkeästi vai juosta 10 km lenkkejä veren maku suussa?
Millä pidätte itsenne kasassa, eronneet? Mikä auttaa suruun ja ahdistukseen`?
Millä pidätte itsenne kasassa, eronneet? Mikä auttaa suruun ja ahdistukseen`?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Samojen asioiden kanssa painin. Eroaminen ahdistaa, mutta se voi olla ainoa vaihtoehto selvittää tilannetta ja estää katkeroituminen ja toisen vihaaminen. Olen ihan rehellisesti ollut väsynyt. Makaan nytkin sängyssä tietokone vierelläni. Ja itken kun itkettää. Sitten kun on pakko, aion repiä itseni ylös sängystä, pukea päälleni ja jopa hymyillä kun palaan takaisin elämään. Ei näitä asioita ole helppoa/mahdollista hetkessä miettiä, niin pahasti elämän perusta järkkyy. Vaikka huomenna pistän laatikkoon eri kaupunkeja, maita, työpaikkoja ja nostan sitten arvalla sen vaihtoehdon, jota haluan alkaa toteuttamaan. Nyt en vain pysty sellaiseen. Voimia! Elämä on....
kossua pullo päivässä.tuntuu paljon paremmalle
pitää kasassa kassilla kaljaa, niinkuin nytkin, viides menossa. Mielekkyys on tiukilla. Tämä ilta voi mennäkkin, uutta tuskin löytyy tänä iltana. Huomenna on varmaan taas haikea huomen.
No eikö eroamiseen kuulu myös käytännön järjestelyt? Oletko miettinyt eron aivan loppuun asti, haluatko todella erota? Jos haluat, ei se lenkkeily veren maku suussa siinä auta. Toimi hyvä mies!
Mitä sinun tulisi odottaa sitkeästi? Miksi eroat, kun et selvästi sitä halua? Juuri tuollaiset haaveilijat "tekevät eroa" vuosikaupalla eka mielessään ja käytännössä vieläkin pidempään. Missä on ryhti?
Itse selvisin ryhdistäytymällä.
Pari päivää ja yötä tunsin rypeväni itsesäälissä,mutta sitten päätin etten nyt saa luovuttaa ja aloitin uuden elämäni suunnittelun mielessäni.
Aloitin heti ottamaan selvää käytännön asioista sekä kuinka elämäni jatkuisi eron jälkeen.
Siinä riittikin puuhaa reippaasti ja käytin kaiken tarmoni siihen ettei suru kuin käväissyt ajoittain mielessä.
Auttaa,kun niille kertoo asiasta ja puhuu muutenkin eikä jää suremaan yksin,itselläni ero tuli yhteisten 17:sta vuoden jälkeen ja koville ottaa vieläkin,tosin erostakaan ei ole vielä kulunut kuin pari kuukautta.Viina ei ole mikään ratkaisu paitsi jos haluat itsellesi vaan lisää ongelmia,ei muuta kuin pää pystyyn ja tsemppiä!
Kyllä se elämä taas paistaa.
Ero on aina ahdistavaa vaikka mikä olis siihen syynä. Mulla itselläni mies lähti kävelemään muutama viikko sitten ja sen jälkeen olen vatvonut päässäni kaikki mahdolliset asiat. Mitä tein väärin, miten olisi pitänyt olla? Itsesyytökset on kovat. Vaikka tajuankin että kahden kauppahan tämä on. Mies ei kuulemma halua tulla takaisin mutta soittelee joka päivä. Välillä tuntuu että tulen hulluksi. Ikävä on kova ja toisaalta äänenkin kuuleminen helpottaa mutta sitten iskee karu todellisuus että siihen se jääkin. Tilanne on täållä ehkä erilainen mutta ymmärrän tunteesi. Toivon sinulle voimia näihin koitoksiin. Kyllä asiat järjestyvät.
ota asenne että,tutustut nyt moniin vastakkaisen sukupuolen edustajiin,laastaria,laastaria!