Mitä tässä enää voi tehdä. Olemme olleet naimisissa 14 vuotta, kolme lasta, talo, auto jne. Mies ei huolehdi enää itsestään ja raha-asiat on jatkuvasti retuperällä. Harrastaa paljon ja istuu yöt läpeensä koneella tai nukkuu.Aina pois, vaikka fyysisesti olisi läsnä. Minä ja lapset emme saa huomiota. Välillä kuitenkin lupaa, että ensi kesänä sitten sitä ja tätä, harvoin on toteutunut.Valehtelee raha-asioissa, on tehnyt niin jo vuosikaudet. Ei vaan ole enää luottamusta. Tippa silmässä tulin taas kotiin tietäen, että ilta menee yksin tvtä katsellessa tai tietokoneella, lapset viihtyvät leikeissään, sinne ei äitiä tarvita.
Luulen kaiken lisäksi, että tunne on molemminpuolinen. Meitä kiinnostaa aivan eri asiat elämässä. En todellakaan roiku miehessäni, saa tehdä mitä haluaa, kunhan edes huolehtisi taloudellisesta puolesta.Vuoden verran olen miettinyt eroa, mutta lasten takia en voi.Lapset rakastavat isäänsä, minä en.Emme jaksa edes keskustella asioista. Tässäkö elämä on? En edes usko, että asiat muuttuisivat eron myötä paremmiksi. Tuntuu vain niin kylmältä ja yksinäiseltä koko elämä.Sosiaalinen elämä on kutistunut minimaaliseksi, kun ei jaksa enää pitää kulisseja pystyssä, tuntuu että tämä paha olo näkyy jo ulospäinkin, luulisi jonkun lähimmäisen jo aavistavankin, missä mennään.Ymmärtääkö kukaan maailmassa miltä musta tuntuu? Itse olen aina halveksinut pariskuntia jotka luovuttavat liian helposti, ja nyt olen itse samassa jamassa. Inhottaa miehen epärehellisyys, kun itse olen luottavainen enkä salaile asioita. Ainoat tunteeni ovat sääli ja inho tuota olentoa kohtaan, joka joskus oli mies...montako vuotta jaksan vielä? Pohjimmiltani uskon, että ihminen ei muutu, joten älkää puhuko minulle parisuhdeterapiasta, kertokaa miten olette selvinneet vastaavasta tilanteesta, eroamallako vai kärsimällä hamaan loppuun saakka, odottaen että lapset lentävät pesästä...
Lopun edellä
22
5271
Vastaukset
- särjetty enkeli
minä otin eron 17 vuotta kestäneestä suhteesta....neljä lasta...kyllästyin jatkuviin lupauksiin paremmasta elämästä..mutta kun mikään ei muuttunut niin otin ohjat omiin käsiini ja eroprosessi on nyt lähtenyt käyntiin ja rakennan uutta elämää vaíkka vaikeata on...rohkasen sinuaki jatkamaan elämääsi eteenpäin....vaikka ratkasut on vaikeinta elämässä...tsemppiä eteenpäin
- väsynyt
Miten sitä jaksaa ruveta taloa myymään ja lapsetkin joutuu vaihtamaan koulua yms. Kaiken lisäksi mulla on opiskelut kesken, epävarma työpaikka. Ja kyllä tämä olis hirveä pommi kaikille sukulaisillekin, eivät tiedä asioiden todellista laitaa kun ei ole tapana selän takana haukkua lasten isää, paras ystävänikään ei tiedä kuin pintasilauksen kaikesta murheesta, mitä tämä mies on minulle aiheuttanut. Voi kun saisi vaan olla rauhassa ja huolehtia omista asioistaan. Mies ei tiedä yhtään missä mennään. Pitäskö se vaan raakasti lyödä kortit pöytään...sääliksi käy riepua. Kun ihminen ei koskaan ole oppinut huolehtimaan itsestään. Eikä takuulla opi vieläkään, kyllä sen joku hölmö korjaa tuolta kuljeksimasta, kun on niin "hyvä tyyppi" kavereidensa ja omasta mielestä, ja osaa laskea luikuria. Hölmö ja nuori olin minäkin.
- särjetty enkeli
väsynyt kirjoitti:
Miten sitä jaksaa ruveta taloa myymään ja lapsetkin joutuu vaihtamaan koulua yms. Kaiken lisäksi mulla on opiskelut kesken, epävarma työpaikka. Ja kyllä tämä olis hirveä pommi kaikille sukulaisillekin, eivät tiedä asioiden todellista laitaa kun ei ole tapana selän takana haukkua lasten isää, paras ystävänikään ei tiedä kuin pintasilauksen kaikesta murheesta, mitä tämä mies on minulle aiheuttanut. Voi kun saisi vaan olla rauhassa ja huolehtia omista asioistaan. Mies ei tiedä yhtään missä mennään. Pitäskö se vaan raakasti lyödä kortit pöytään...sääliksi käy riepua. Kun ihminen ei koskaan ole oppinut huolehtimaan itsestään. Eikä takuulla opi vieläkään, kyllä sen joku hölmö korjaa tuolta kuljeksimasta, kun on niin "hyvä tyyppi" kavereidensa ja omasta mielestä, ja osaa laskea luikuria. Hölmö ja nuori olin minäkin.
yksin minäkin kaiken joudun murehtimaan...lapset ovat ottaneet asian yllättäen hyvin vastaan...se on vaan niin että pakon edessä löytyy voimia yllättävältä taholta.minäkin neljän lapsen äippä saan voimia ....en vaan tiijä mistä....jatkan eteenpäin vaika voimia ei olis ollenkaan..tahdon oman elämän...menen vaikka läpi kiven ja kqnnon jos pakko on...elämä on rikki revitty ja maahan poljettu..mutta silti koetan lasten takia jaksaa viedä tään prosessin läpi....joskus se on ohi
...helvetisti tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville=) - tarijiina
särjetty enkeli kirjoitti:
yksin minäkin kaiken joudun murehtimaan...lapset ovat ottaneet asian yllättäen hyvin vastaan...se on vaan niin että pakon edessä löytyy voimia yllättävältä taholta.minäkin neljän lapsen äippä saan voimia ....en vaan tiijä mistä....jatkan eteenpäin vaika voimia ei olis ollenkaan..tahdon oman elämän...menen vaikka läpi kiven ja kqnnon jos pakko on...elämä on rikki revitty ja maahan poljettu..mutta silti koetan lasten takia jaksaa viedä tään prosessin läpi....joskus se on ohi
...helvetisti tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville=)...olet niin oikeassa siinä,että joskus se on ohi. Pikemminkin kuin arvaatkaan. Yhtenä päivänä sitä svaan huomaa kuinka ilo taa pulppua sisältäpäin ja huomaa hymyilevänsä.
- okalinnut
väsynyt kirjoitti:
Miten sitä jaksaa ruveta taloa myymään ja lapsetkin joutuu vaihtamaan koulua yms. Kaiken lisäksi mulla on opiskelut kesken, epävarma työpaikka. Ja kyllä tämä olis hirveä pommi kaikille sukulaisillekin, eivät tiedä asioiden todellista laitaa kun ei ole tapana selän takana haukkua lasten isää, paras ystävänikään ei tiedä kuin pintasilauksen kaikesta murheesta, mitä tämä mies on minulle aiheuttanut. Voi kun saisi vaan olla rauhassa ja huolehtia omista asioistaan. Mies ei tiedä yhtään missä mennään. Pitäskö se vaan raakasti lyödä kortit pöytään...sääliksi käy riepua. Kun ihminen ei koskaan ole oppinut huolehtimaan itsestään. Eikä takuulla opi vieläkään, kyllä sen joku hölmö korjaa tuolta kuljeksimasta, kun on niin "hyvä tyyppi" kavereidensa ja omasta mielestä, ja osaa laskea luikuria. Hölmö ja nuori olin minäkin.
Ei teillä taida kovin huono liitto olla, jos mietit mitä sukulaiset ja ystävät erosta sanoisivat? Siinä vaiheessa, kun oikeasti ei JAKSA, ei jaksa välittää, mitä muut sanovat!
Lapsilla on hyvä olla siellä missä vanhemmalla on hyvä olla. Haluatko opettaa (jättää perinnöksi) lapsillesi, että hyvä ja tavoiteltava avioliitto on sellainen kuin teillä on?
Miksi mietit miten mies selviäisi? Sinun pitäisi keskittyä siihen, miten sinä ja lapset selviätte.
- -Jannu-
Olen kanssa kyllästynyt, kun vaimo ei ole mihinkään tyytyväinen ja valittaa joka päivä.
Talousasioissa olen se, joka maksaa asumisen, ruuan ja pääosin lasten menot.
Jatkuva valittamisen aiheuttamaa on se , että ei jaksa olla enään kiinnostunu muusta, kuin lasten kanssa touhuamisesta ja omista harrastuksista.
Kotona ei voi sohvalla olla työn jälkeen vaan olisi paras puuhata jotain.
Itse rouvan on katsottava onat pasksarjansa ja saatava oma löhööminen muut eivät sitä saa tehdä.
Sängyssä ei asiat ole sujunet pariin vuoteen. viimeisin mainittava juttu oli uutenavuotena kännissä haukkuminen elämänsä huonoimmaksi sänkykumppaniksi.
Ulospäin kyllä esitetään, kuinka kaikki on niin aurinkoista sisällä elämä on kylmää helvettiä.
Oma vikani on liiallinen kiltteys ja positiivisuus- tarijiina
Ei kiltteydessä eikä positiivisuudessa ole mitään vikaa.....vaan siinä miten antaa itseään kohdella tai noin yleisesti miten kohtelee muita.
- ohjaajalta
Auttaisko jos yrittäisit keksiä jotain vähän erikoista, repäisevää ja mullistavaa. Esim. kenties opiskelu johonkin aivan erikoiseen alaan, hanki koiranpentu tai jokin muu eläin ja anna sille kaikki huomiosi.
No pari ideaa tossa vaan tuli senvuoksi kun arvelen sinun olevan jotenkin energinen ja elämäsi vain pelkästään tylsää. - väsynyt
Liian kiltti olen minäkin, teen kaikki kotityötkin että mies saisi löhötä sohvalla.Enkä edes valita enää.Mulla kato ei ole edes niitä harrastuksia enää, kaikki aika kuluu opiskelun, lastenhoidon ja kotitöiden merkeissä iltaisin. Saapahan mies harrastaa...minä voin sitten klo 9 jälkeen illalla kaatua sohvalle ja katsoa paskasarjoja, jotta sais hetken olla rauhassa...
- zekerö
etpä ole todellakaan yksin. mulla on samallaiset fiilikset. mutta eteenpäin on mentävä.
- tarijiina
Vaikka olo tuntuukin kaaokselta,niin jos vaan jotenkin pysyt seventämään itsellesi mitä itse elämältäsi haluat? Jos ero on ainoa mahdollisuus, niin sitten...Mekin ex kanssa pitkitettiin eroa vuosilla ,kun ajteltiin etteivät lapset kestä. Oltiin molemmat onnettomia ja lapsetkin siinä sivussa.Lapsissa piilee mielettömät voimavarat, jos vaan vanhemmat pystyvät hoitamaan asioista keskenään ja käyttäytyä lasten nähden edes jotenkuten aikuismaisesti. Tsemppiä sinulleja voimia !!!
- ohjaajalta
Suosittelisin, että menet opiskelijoiden terveydenhuollon tarjoamalle psykologille puhumaan, tai mielenterveystoimistoon. Tuollaisessa ristiriitaisessa tilanteessa oleminen vie sinun energiaasi nyt liikaa.
Siellä on ihan mukava käydä ja sen jälkeen tuntuu, että taakka kevenee. Ei ole mikään häpeä. Ja juuri kun luin että opiskelet, muistin että itsekkin kävin opiskeluaikanani hakemassa positiivista energiaa psykologilta. Sitävartenhan ne psykologit ovat siellä ja ihan ilmaistakin vielä. Älä kanna enää yksin taakkaasi. - eronnut
sitä mielt, että kaikki keinot kannattaa yrittää. Joskus se rakkaus vaan häviää jonnekkin, mutta minne? Jos kerta olet sitä ihmistä joskus rakastanut niin jostakin se tunne vain pitäisi uudelleen kaivaa.
Itse rankan eron kokeneena ja edelleen vielä asioita kesken (1,5 v erosta) tiedä mitä se elämä on ennnen eroa ja sen jälkeen.
Itselläni oli myös silloin n.2 v ennen eroamista ihan samanlaisia tuntemuksia. Yritin kestää lasten tähden, mutta sitten järki sanoi että en voi näyttää lapsilleni tälläistä perhemallia.
Meillä ex riehui raivoaan humalassa ja nimitteli minua lasten kuullen ja muutenkin halveerasi minua.
Sulkeuduin omaan kuoreeni, että hän ei enään minua satuttaisi. Pyysin häneltä aikalisää, että saisin olla hetken rauhassa, mutta sitä en saanut. Sielu riekaleina kaikesta siitä mitä jouduin nilelmään.
Itselleni olisi ollut hyvä se aikalisä, eli jompikumpi olisi ollut vaikka kuukauden tai kaksi toisessa osotteessa. Sen jälkeen on vähän tuneet vihasta ja katkeruudesta sekä pettymyksestä laantunut. Ne todelliset tunteet alkaa sitten pulpahtamaan sieltä esille, kun saa tilanteen rauhoitettua. Sen jälkeen on ehkä hieman helpompi neuvotellakkin asioista ja miettiä jatkaako vai laitetaanko kantapäät yhteen ja jatketaan kukin omaa elämää.
Lapsille se ei ole helppoa sen voin sanoa. Itselläni 6,10,12 ja 14 v ja yhtä vuoristorataa se heidfän kanssa on. Ex ei sitä helpota yhtään, päin vastoin ei peittele katkeruuttaan lasten nähden ja sen nyt sitten arvaa että lapset on tietenkin hukassa.
Jos aikiset riitelee niin se pitäisi pysyä aikuisten kesken, lapsilla siihen ei ole osaa eikä arpaa. Lasten pitäisi saada nauttia kummastakin vanhemmastaan pyyteettömästi.
Tee kaikkesi, juttele , menkää parisuhdeleireille ( kuullut niistä hyvää, harmi että sitä ei tullu kokeiltua)
sen jälieen voi ainakin itselleen sanoa, että kaikkeni yritin ....
tsemppiä- väsynyt
Paremmalla tuulella olen nyt kuin eilen. Minulla vaan ei juuri tunteita ole enää, pelkkää kylmyyttä ja vastenmielisyyttä.Mikään parisuhdeleiri ei voi palauttaa kunnioitusta takaisin, se on ansaittava.Miten hän sen voisi enää ansaita minun silmissäni? Eipä juuri mitenkään. Liian monta vuotta mennyt jo.Sen voin kuvitella, että ero olisi kammottava, hyppy tuntemattomaan, mutta ainakin saisin elää omaa elämääni, vaikka siitäkin tulisi yhtä helvettiä. Tuntuu siltä, että mikä tahansa olisi parempi vaihtoehto kuin elää iänikuisessa ahdistuksessa toisen huolettomuuden takia.Mulle riittäis, että on katto pään päällä, ruokaa pöytään ja siisti koti ja siellä seuraa, mutta sitä on kovin vaikea toteuttaa kun toinen vaan haaveilee ja harrastelee.Eikä tajua miten tämä meidän vene uppoaa koko ajan syvemmälle taloudelliseen ahdinkoon.Onko tuo toinen ihminen aikuinen vai pentu, sitä joudun itseltäni kyselemään päivittäin...
- kokenut
Et kerro viestissäsi mitään, oletko laittanut kortit pöytään ja kertonut miten asiat todellisuudessa ovat. Luulet, että tunne on molemmin puoleinen mutta et tiedä. Jotenkin kuulostaa tutulta. Mieheni lähti muutama vuosi sitten etsimään lohtua muualta, ilmeisesti juuri tuon tapaiseen tilanteeseen. Jäätyään siitä kiinni, sain vasta tietää mitä hän oli ajatellut yhteisestä elämästämme ja hänellekin vasta silloin selkeni omat tuntemukseni. Sen jälkeen puhuimme paljon ja selvitimme asioita, jotka olisi pitänyt selvittää jo paljon aikaisemmin. Älä tee mitään peruuttamatonta ennenkuin olet vaatinut miehesi perinpohjaiseen keskusteluun ja kerrot, että olet suunnitellut eroa ja kysy mitä miehesi haluaa. En tarkoita mitään pieniä keskustelutilaisuuksia ennen nukkumaanmenoa väsyneenä vaan sovitte ajan, jolloin olette kahdestaan ja kerrot, että silloin selvitetään kannattaako tätä avioliittoa jatkaa. Pakon edessä ihminen voi muuttua, jos haluaa. Asiat saavat silloin erilaisen tärkeysjärjestyksen.
Jos muutama tällainen kerta ei tuota tuloksia, ei muuta kuin voimia eroprosessiin. Sekään ei mikään helppo tie ole.- Elävää elämää
Meillä saman tapainen tilanne, olin vuosia tyytymätön elämääni keskenkasvuisen itsekkään ihmisen rinnalla vaikka tämä minulle rakas olikin. Kunnes eräänä päivänä puoliso tunnusti olleensa ihastunut toiseen ja olleensa lyhyessä suhteessa tämän toisen ihmisen kanssa.
Ensin koko maailmani romahti, mutta alkujärkytyksen, tuskan ja raivon hälvennyttyä rupesimme keskustelemaan asioista, niistä kaikista jotka olisi pitänyt puida viimeisen vajaan kymmenen vuoden yhteiselon aikana. Sen jälkeen asioista keskusteltiin niiden oikeilla nimillä kumpaakaan syyllistämättä ja kipeimmätkin asiat puitiin läpi, välillä jutellen, välillä itkien sikiöasennossa.
Minäkin olin ollut suhteessa aina se kiltti osapuoli joka tekee kaiken, mutta juuri se oli oma kompastuskiveni. Tasavertaisessa suhteessa aikuinen ihminen itse päättää kuinka antaa itseään kohdella ja yhteisen elämän lisäksi jaksaa pitää puolensa omien ystävien, harrastusten, oman ajan yms. kanssa odottamatta että toisen kuuluu se tehdä automaattisesti mahdolliseksi. Sitä kutsutaan terveeksi itsekkyydeksi ja se minulta puuttui kokonaan.
Ja vaikka epäillään että muuttuuko ihminen, niin kylläpä niinkin voi käydä.
Meillä siihen vaadittiin onnettomia vuosia, paha kriisi ja pariterapiaa, mutta tällä hetkellä puolisoni on minulle se ihminen joka kuuntelee, ymmärtää, tukee ,rakastaa, jakaa arjen, vastuun, omat kuulumisensa, tunteensa ja haaveensa. Molemmilla on omat ystävät ja harrastukset, mutta meillä on yhteinen elämä, yhteiset lapset ja yhteinen rakkaus jaettavana.
Eli ne kortit kannattaa lyödä pöytään ja katsoa sinnikkäästi kuinka käy ennenkuin lyö hanskat tiskiin lopullisesti.
- amw
tervehdys
olen itse ollut samassa jamassa, mietin n.viisi vuotta ennen eroa, enkä ole päivääkään katunut! Mitään ei tapahdu itsestään, eikä uutta ala, ennenkuin vanha loppuu. Täytyy varmaan miettiä, muuttuuko toinen (epätodennäköistä), vai oletko itse valmis muuttumaan ja mitä siitä seuraa? Etkö voi jutella ystäviesi kanssa ja siten saada ilmaa ajatuksillesi, ettet ajaisi itsäsi umpikujaan? Voimia sulle! - zekörö
olin 7 vuotta onnellisesti aviossa. muttavaimo löysi
paremman kaverin,tiesin että se ei tule kestämään. romuttivat autoni jätti kaikki velat minulle. olen ollut velkajärjestelyssä 4 vuotta ja se loppuu kevää
llä.maksan 850euroa joka kuussa.huhti loppuun asti.nyt olen kyllä naisen kanssa mutta meillä ei ole mitään seksualista kanssakäymistä ollut mitä haluisin minä47v hän56v miten auttaisit? - väsynyt
Ehkä meillä on vielä mahdollisuus..täytyy todellakin aukaista miehen silmät. Jos sen jälkeen asiat ei muutu, niin se on menoa sitte.
Tilannehan on käytännössä se, että turhaa tässä toisiamma kidutetaan jos kumpikaan ei muutu, mies lähinnä enemmän kuin minä.Miksi jatkaisin neljännen lapsen huoltamista, kun kolme piti vaan alunperin tehdä... - Mies ,45
Elämä on liian lyhyt roikkua epätyydyttävässä suhteessa! Nyt on lapset lentäneet pesästä,oliskohan jo aika.
- Sanna-
kysellä mieheltä mitä tämä elämältään oikein haluaa, onko tyytyväinen, mitä tuntee sinua kohtaan. Ei kuullostanut oikein siltäkään, että mies on huipputyytyväinen elämäänsä ja haluaa sinun vain kärsivän...
- väsynyt
Niin, unohdin tuossa kertoa, että kun joskus sitten rähistään näistä asioista, mies ilmoittaa luopuneensa yrittämästä jo aikoja sitten, odottaa että minä muutun parempaan suuntaan(lue:toivoo että teen aloitteita sänkykamarissa)mutta tilanteen näin ollessa minulta ei löydy mitään halua korjata tilannetta. Kumpikin ollaan siellä omissa poteroissa, eikä periksi voi antaa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos yhdistät nimikirjaimet
Jos yhdistät sinun ja kaivattusi ensimmäisten nimien alkukirjaimet mitkä nimikirjaimet tulee? Sinun ensin ja sitten häne1086917- 954431
Mies vinkkinä sulle
Jos pyytäisit kahville tai ihan mihin vaan, niin lähtisin varmasti välittämättä muista483826Kyllä se taitaa olla nyt näin
Minusta tuntuu et joku lyö nyt kapuloita rattaisiin että meidän välit menisi lopullisesti. Sinä halusit että tämä menee483522- 513508
- 1883455
Odotan että sanot
Sitten siinä että haluaisit vielä jutella kahdestaan kanssani ja sitten kerrot hellästi että sinulla on ollut vaikea san242959- 672664
- 462501
- 131884