En jaksa nykyistä työtä enää hetkeäkään, se on aivan liian stressaavaa ja vaativaa.
Irti ei voi karenssin takia sanoutua ja uutta duunia en mistään saa. Pää leviää kohta, ahdistaa ja masentaa niin helvetisti.
Voi v**** tätä elämää.
Irti ei voi karenssin takia sanoutua ja uutta duunia en mistään saa. Pää leviää kohta, ahdistaa ja masentaa niin helvetisti.
Voi v**** tätä elämää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ehkä käynti työterveyslääkärillä auttanee. Jos ei anna saikkua, niin ainakin uusia masnnuslääkkeitä. Ne tappaa niin hyvät kuin huonotkin tunteet joten voit palata töihin juuri niin robottina kun pomo salaa toivoo.
Vaihda työtä ennekuin mielenterveytesi on mennyt! Kenelle sinun pitää todistella? Itsellesi, että pystyt aina vaan parempiin ja parempiin suorituksiin? Onko työ ainoa elämäsi? Entä perhe, läheiset, harrastukset, ystävät? Jotain pitää tehdä, muuten tulet kyyniseksi, vanhaksi v***neeksi robotiksi, joka joskus tulevaisuudessa katsoo matkaa taaksepäin, ja toteaa "oliko kaikki tuon arvoista".
Tsemppiä! Toivoo eräs, joka vaihtoi työpaikkaa, muuten olisi mielenterveys mennyt. Suosittelen, heti irtisanoutumisen jälkeen laskeutui rauha ja tyyni olo sisälleni. Entisiä työkavereita on toki ikävä, mutta ei vanhaa työtä.
elämä on vinoutunut-kaikki on harmaata-en näe enää mitään positiivista. Olen fyysisestikin sairas koko ajan. Lääkkeilläkin olen ollut vuoden, mutta ne vie viimeisetkin pienet ilonaiheet. Perhe kärsii tästä olotilastani.Voi kun voisin vaan ummistaa silmäni ja nukkua pois. Olen muuten hoitoalalla. Aamulla naamari 8 tunniksi päälle ja illalla pois. Siinä on taas piru irti ja perheellä kestämistä. En uskalla jättäytyä työpaikastani vaikkakin se on määräaikainen. Ei vaan yksinkertaisesti riitä rahat kotona ollessa.
Samoin fiiliksin mennään täällä. Mä olen ihan yksin töideni kanssa. Vastuu on kova ja töitä liikaa. Virheitä on mahdoton välttää kauheella kiireellä kun tehdään. Missään ei näy helpotusta ja kukaan ei auta eikä edes osaa. Töissä on pakko käydä että perhe pysyy leivässä, mutta muuten menee sosiaaliset suhteetkin ihan päin P:tä. Mä en enää jaksa harrastaa, jutella tai soittaa ystäville, siivota... kaikki tuntuu kaatuvan. Mä en oikeesti enää tiedä kuinka kauan mä kestän tätä meininkiä; ehkä vuoden, ehkä kaksi tai kolme. Joko tulee burnout, potkut kun tekee virkavirheitä tai sitten on pakko hakea muualta töitä kun helpotusta ei vain yksinkertaisesti tule.
Yksi elävä esimerkki pystyyn kuolleesta, stressaantuneesta ja v..un tunnollisesta hoitoalan ihmisestä. Tuntemukset ovat samat kuin edellä kirjoittanella. Kaiken kiireen ja ylisuorittamisen keskellä oma ammatti-identiteetti on kutistunut rusinana kokoiseksi, en enää luota itseeni. Asiat joita ennen tein tuntuvat nyt raskailta..kokoajan pelkää tekevänsä virheitä. Töitä on pajon ja pitäisi "palvella" hyvin. Naama ei kyllä enää ole hymyssä kun kotiin pääsee työvuoron jälkeen ja alkaa jo kelaa seuraavan päivän työhommia.