Miten pääsen eroon siitä snadista pirusta joka tuntuu hönkivän tossa olkapäällä aina välillä?
Se supisee että kaikki menee pieleen, odotas vaan, kyllä tämäkin juttu menee pieleen. Ainahan jotain ikävää tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.
En ole pitkään aikaan ollut vakavassa seurustelusuhteessa. Oon 26v Tuntuu että kaikki yritykset vuosien varrella on kaatunut johonkin tragediaan. Nyt olen kohdannut ihan erityisen ihmisen. Ollaan seurusteltu pari kuukautta vaile vuosi. Luotan häneen, tuntuu että hän on parasta mitä olen kohdannut. Joskus vaan tunnen kun olisin joku pahoinpidelty eläin joka on "päässyt hyvään kotiin" mutta saattaa olla hieman ongelmallinen kaikkine traumoineen. Uskon, mutta hetkittäin iskee takaraivosta pelko ja tulee pienen hetken kestäviä epäuskon tunteita. Säikähdyksiä. Havaitsen itsessäni tunteita joista en pidä. Mustasukkaisuus ja "ei toi musta kuitenkaan välitä" vaikka toinen on sanonut mun olevan tärkeintä elämässään. Tekisi mieli posauttaa oma pää tonne kiertävälle radalle näiden ristiriitojen takia mielessäni. Haluan että rakkaani on onnellinen mun kanssa ja tietää kuinka paljon häntä arvostan, kuinka paljon häneen uskon ja luotan, mutta sitten joskus kun tulee näitä epäusko/pelko kohtauksia, pelkään että jos niitä tulee liikaakin ja se rasittaa häntä...pah...Onko mulla joku ongelma vai onko tää naisena eläminen ja parisuhteilu yleensäkin näin zekopäistä?
Se supisee että kaikki menee pieleen, odotas vaan, kyllä tämäkin juttu menee pieleen. Ainahan jotain ikävää tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.
En ole pitkään aikaan ollut vakavassa seurustelusuhteessa. Oon 26v Tuntuu että kaikki yritykset vuosien varrella on kaatunut johonkin tragediaan. Nyt olen kohdannut ihan erityisen ihmisen. Ollaan seurusteltu pari kuukautta vaile vuosi. Luotan häneen, tuntuu että hän on parasta mitä olen kohdannut. Joskus vaan tunnen kun olisin joku pahoinpidelty eläin joka on "päässyt hyvään kotiin" mutta saattaa olla hieman ongelmallinen kaikkine traumoineen. Uskon, mutta hetkittäin iskee takaraivosta pelko ja tulee pienen hetken kestäviä epäuskon tunteita. Säikähdyksiä. Havaitsen itsessäni tunteita joista en pidä. Mustasukkaisuus ja "ei toi musta kuitenkaan välitä" vaikka toinen on sanonut mun olevan tärkeintä elämässään. Tekisi mieli posauttaa oma pää tonne kiertävälle radalle näiden ristiriitojen takia mielessäni. Haluan että rakkaani on onnellinen mun kanssa ja tietää kuinka paljon häntä arvostan, kuinka paljon häneen uskon ja luotan, mutta sitten joskus kun tulee näitä epäusko/pelko kohtauksia, pelkään että jos niitä tulee liikaakin ja se rasittaa häntä...pah...Onko mulla joku ongelma vai onko tää naisena eläminen ja parisuhteilu yleensäkin näin zekopäistä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
..valitettavasti :-( Itselläni joskus samanlaisia tuntemuksia/ajatuksia. tarpeeksi kun on tullut turpiin niin sitä ei jaksa uskoa että mitään hyvää on odotettavissa. Jos löytyy OIKEA ihminen, tulee se fiilis ettäparempi häippästä ja ja jättää ennen kuin se toinen ehtii sen tekemään. Luottamus ihmisiin ei ole kovin vahva ja ei mikään ihme. Mun tielleni tullut sellaisia paskapää eukkoja että... Juu, ihmissuhteilu on mellkoisen vaativa ja raskas laji !
Täytyy vaan antaa ajan kulua ja järkeillä pelot pois jatkossakin. Yrittää olla rasittamatta toista niillä. Se olisi väärin häntä kohtaan "kaataa niskaan" mun omia pelkoja. Häippästä en aio. Haluan elää tätä onnea niin kauan kun luoja suo sen jatkuvan tai jotain..Toivon vaan että mulla on hänelle myös annettavaa. Muutakin kun pelkoni :I
Olisi aika paska juttu jos menettäisi jotain AITOA ja OIKEAA ja vain oman epävarmuutensa, itseään riivaavien demonien takia. Mutta kuitenkin olen sitä mieltä että PUHU, kerro näistä ajatuksistasi kumppanillesi, jos hän on sellainen että ymmärtää, välittää ja rakastaa... Luulen että pelot, ne helvetin pikku pirut, hälvenevät !! Onnea Sinulle..Tsemppiä :-)
Uskon tämän olevan aitoa ja oikeaa enkä missään tapauksessa halua torpedoida tätä itse. Olen onnekas koska musta tuntuu kokoajan vaan vahvemmin siltä että uskallaan puhua hänelle asioista ja hän on osoittanut kuuntelevansa ja oikeasti pohtivansa ja yrittää käsitellä juttuja. Meillä on alusta asti ollut semmonen kirjoittamaton "sääntö" että jos jokin asiaa vaivaa, niin ei se vaikenemalla parane. Puhuminen on niin tärkeää. On ihanaa että se kokee puhumisen tärkeäksi ja puhuu itse asioista mitä on omassa mielessään...vaikka joskus saattaa töksäyttääkin juttuja niin että ne kuulostaa ikävältä :) Näin tiedänkin, että häneen voin luottaa. Ei varmaankaan jää kovinkaan helposti mitään tärkeää kertomatta.
..Kyllä mä uskon että ajan myötä pelot hälvenee.
Sitäpaitsi, enhän mä voi kontroloida kaikkea. Kukaan ei voi. Tsemppivä sulle myös ollukka. Kyllähän me ollaan ansaittu elämässä hyvääkin. Miksei juuri me kun ollaan varmasti kärsittykin sen hyvän edestä jo :)..ja ollaanhan me sillain onnekkaita, että me tiedetään mitä onni on. Osataan jo arvostaa. Monet suhteessa elävät ei käsitä.
.."kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat".... Olet muuten oikeassa, ne joilla jo onni on, toinen ihminen siinä lähellä, eivät aina käsitä ja osaa arvostaa sitä. Toivon Sinulle kaikkea hyvää, puhu, puhu, puhu...aja ne epäilyksen demonit takaisin sinne helvettiin mistä ovat tulleetkin. Toivon todella että olet nyt löytänyt sen oikean ihmisen rinnallesi :-) ....muuten "sä et oo tyhmä" ;-)