Mistähän johtuu, että tällä palstalla aika moni miniä haluaisi ratkaista anoppi-miniä-suhteen ongelmia ottamalla hieman etäisyyttä anoppiin ja siten säilyttää edes asialliset välit ilman ilmiriitaa. Anopeille nuo etäiset välit näyttävät olevan suorastaan kauhistus. Jos anoppi ja miniä ovat kohtalaisen erilaisia ihmisiä, eikö olisi parempi, että välit eivät tulehtuisi kokonaan. Eihän mitään ihmissuhdetta voi aidosti rakentaa, jos molemmat ei sitä halua.
Tällä palstalla näkee aika usein myös anoppien kommentoivan, että miniä jotenkin estäisi pojan ja lasten lasten pitämästä yhteyttä pojan lapsuuden kotiin. Minua ihmetyttää, miten se on mahdollista, jos poika haluaa pitää yhteyttä lapsuuden kotiinsa. Minun mieheni ei pidä vanhemmistani eikä halua tavata heitä. Se ei kuitenkaan estä minua soittamasta vanhemmilleni, käymästä siellä kylässä lasten kanssa. Meillä on myös "herramiessopimus", että molempien vanhemmat saavät käydä meillä kylässä, vaikka se ei ehkä toista osapuolta suorastaan riemastuta.
Mietin tulevia aikoja, kun olen itse anoppi. Haluaisinko ihan oikeasti, että miniä alistuisi tahtooni ja kävisi väkipakolla luonani kylässä ja pitäisi muuten yhteyttä? Tuskin. Jokaisella pitäisi olla oma ystäväpiirinsä, joka perustuu vapaaehtoisuuteen ja siihen, että ihminen nauttii ystävien tapaamisesta. Jos miniäni inhoaa minua ja haluaa estää poikani tapaamasta minua, toivon tietysti, ettei poikani katkaisisi täysin siteitä minuun. Jos poikani alistuu vaimonsa tahtoon, mietin kyllä, mikä on mennyt kasvatuksessa pieleen. Joko poikani ei tuollaisessa tilanteessa arvosta lapsuuden kotiaan tai olemme onnistuneet kasvattamaan tahdottoman sätkynuken. Joskus voi olla tosiaan myös niin, että poika/tytär ei sen kummemmin perusta omasta suvustaan, mutta ei selittele äidilleen tai isälleen, miksi ei lapsuuden kodissaan käy. Tuollaisessa tilanteessa liiankin helposti tulkitaan, että syyllinen vähäiseen tai olemattomaan yhteydenpitoon on puoliso.
Jokainen on elämänsä loppuun asti lastensa äiti. Varmaan suuri osa ihmisistä toivoo, että saisivat nähdä lastensa varttuvan, menevän naimisiin, saavan lapsia ja itsenäistyvän. Kun se sitten tapahtuu, näyttää elämä erityisesti meille äideille muodostuvan jotenkin ristiriitaiseksi. Tavallaan ollaan iloisia lapsen elämän sujumisesta, mutta silti pojan pitäisi jotenkin pysyä äidin vaikutuspiirissä. Ja sekään ei riitä, vaan pojan pitäisi naida miniä, joka ystävystyisi anopin kanssa. Eikö se ole aika paljon vaadittu?
Anopin ja apen, miniän ja vävyn roolit saattavat näinä avioerojen kulta-aikoina olla hyvinkin tilapäisiä. Sellaisiakin tapauksia tietysti on, että erotapauksissa miniät ja vävyt pitävät yhteyttä ex-puolison sukuun, mutta noita lienee vähemmistö. Erotilanteessa on tärkeää, että suhteet omaan lapseen on kunnossa eikä yhteydenpito ole esimerkiksi pyörinyt linjalla miniä-anoppi.
Tällä palstalla näkee aika usein myös anoppien kommentoivan, että miniä jotenkin estäisi pojan ja lasten lasten pitämästä yhteyttä pojan lapsuuden kotiin. Minua ihmetyttää, miten se on mahdollista, jos poika haluaa pitää yhteyttä lapsuuden kotiinsa. Minun mieheni ei pidä vanhemmistani eikä halua tavata heitä. Se ei kuitenkaan estä minua soittamasta vanhemmilleni, käymästä siellä kylässä lasten kanssa. Meillä on myös "herramiessopimus", että molempien vanhemmat saavät käydä meillä kylässä, vaikka se ei ehkä toista osapuolta suorastaan riemastuta.
Mietin tulevia aikoja, kun olen itse anoppi. Haluaisinko ihan oikeasti, että miniä alistuisi tahtooni ja kävisi väkipakolla luonani kylässä ja pitäisi muuten yhteyttä? Tuskin. Jokaisella pitäisi olla oma ystäväpiirinsä, joka perustuu vapaaehtoisuuteen ja siihen, että ihminen nauttii ystävien tapaamisesta. Jos miniäni inhoaa minua ja haluaa estää poikani tapaamasta minua, toivon tietysti, ettei poikani katkaisisi täysin siteitä minuun. Jos poikani alistuu vaimonsa tahtoon, mietin kyllä, mikä on mennyt kasvatuksessa pieleen. Joko poikani ei tuollaisessa tilanteessa arvosta lapsuuden kotiaan tai olemme onnistuneet kasvattamaan tahdottoman sätkynuken. Joskus voi olla tosiaan myös niin, että poika/tytär ei sen kummemmin perusta omasta suvustaan, mutta ei selittele äidilleen tai isälleen, miksi ei lapsuuden kodissaan käy. Tuollaisessa tilanteessa liiankin helposti tulkitaan, että syyllinen vähäiseen tai olemattomaan yhteydenpitoon on puoliso.
Jokainen on elämänsä loppuun asti lastensa äiti. Varmaan suuri osa ihmisistä toivoo, että saisivat nähdä lastensa varttuvan, menevän naimisiin, saavan lapsia ja itsenäistyvän. Kun se sitten tapahtuu, näyttää elämä erityisesti meille äideille muodostuvan jotenkin ristiriitaiseksi. Tavallaan ollaan iloisia lapsen elämän sujumisesta, mutta silti pojan pitäisi jotenkin pysyä äidin vaikutuspiirissä. Ja sekään ei riitä, vaan pojan pitäisi naida miniä, joka ystävystyisi anopin kanssa. Eikö se ole aika paljon vaadittu?
Anopin ja apen, miniän ja vävyn roolit saattavat näinä avioerojen kulta-aikoina olla hyvinkin tilapäisiä. Sellaisiakin tapauksia tietysti on, että erotapauksissa miniät ja vävyt pitävät yhteyttä ex-puolison sukuun, mutta noita lienee vähemmistö. Erotilanteessa on tärkeää, että suhteet omaan lapseen on kunnossa eikä yhteydenpito ole esimerkiksi pyörinyt linjalla miniä-anoppi.
Vastaukset 46
Vanhimmat
"Tällä palstalla näkee aika usein myös anoppien kommentoivan, että miniä jotenkin estäisi pojan ja lasten lasten pitämästä yhteyttä pojan lapsuuden kotiin. Minua ihmetyttää, miten se on mahdollista, jos poika haluaa pitää yhteyttä lapsuuden kotiinsa."
Jos anopilla ja miniällä ei välit ole kunnossa niin miniä ei halua miehensäkään pitävän yhteyttä äitiinsä eli siihen pahaan anoppiin.
Ja se on heille todella helppoa.
Keinoja on mm. valehtelu, kiristys, uhkailu. ja kiellot.
Miehen on silloin valittava joko lihava riita vaimon kanssa tai laiha sopu äitiinsä.
Ja mies luottaa siinä vaiheessa äitinsä ymmärrykseen ja rakkauteen ja luopuu siitä tärkeästä ihmissuhteesta vaimonta mieliksi.
Se on todella ikävää ja miniältä aika sairasta touhua, mutta kuka sille mitään voi. Jos perheessä on pieniä lapsia, anoppi väistyy ja mies hiljenee ihan sen takia, että lapselle ei aiheutuisi pahaa mieltä ja ristiriitaa.
"Alkuperäinen kirjoittaja sanoi, että hän käy vanhempiensa luona, vaikkei miehensä pidäkään tämän vanhemmista. Ja että vanhemmat voivat käydä nuorenparin (?) luona, vaikkei mies siitä pahemmin innostu." Sinä puolestasi sanot, että miniä valehtelee, kiristää, uhkailee, ja kieltää miestään menemästä omien vanhempiensa luo. Poika hiljenee lasten takia? Ei siis sen hassun tunteen takia, että tämä poika sattuisi rakastamaan sitä vaimoaan? Ei kai?
Minulla on ehkä sellainen hassu periaate, kutsukaa minua sitten kalseaksi sitten vaikka, ihmetelkää, miksi kirjoitan täällä, vaikken riidoissa olekana, että joko se lähipiiri-, suku joko hyväksyy sekä minut että mieheni tai he eivät näe kumpaakaan vieraanaan. Eli jos minun vanhempani/ystäväni jostain syystä eivät pitäisi miehestäni, puhuisivat hänestä pahaa, minä en vanhempieni/ystävieni luona vierailisi enkä heitä meille myöskään kutsuisi. Eipä tosin ole tarvinnut ketään pois usuttaa, koska anopin kanssakin tulen jotensakin toimeen (emme riitele tällä hetkellä) ja vanhempani pitävät miehestäni.
Minulle, hassua kyllä, se puoliso on loppujen lopuksi tärkeämpi kuin kukaan muu, koska hänet olen valinnut puolisokseni ja hän on valinnut minut. Eli tuemme toisiamme kaikessa. Niin myötä-kuin vastamäessä.
Alkuperäinen kirjoittaja ei välitä, että vanhempiensa haukut satuttavat miestään, ja toinen kirjoittaja taas sanoo pojan uhrautuvan ja hylkäävän äitinsä seuran. Äidin seura on tärkeää, en kiistä sitä, ilman äitiä poika ei olisi syntynyt, eikä nyt olisi sen pahan miniän puoliso, ja sillä pojalla ei olisi niitä lapsia, jotka se paha miniä sattui synnyttämään.
Siltikin, huolimatta tästä äidin tärkeästä roolista, se miniä on ennenkaikkea vaimo, jota miehen on puolustettava. En nyt muista vihkikaavaa ulkoa, mutta ajatuksena kai on, että on kunnioitettava ja rakastettava toista, tuettava kaikessa. Ei siinä sanota: tue puolisoasi kaikessa, ai niin, paitsi siinä tapauksessa, jos äiti ja isi on eri mieltä asiasta.
Sinä anoppi, kuvittele, että joku ystäväsi, oma äitisi, sukulaisesi, haukkuisi sinulle miestäsi, ja tämä kantautuisi miehesi korvaan. Aikoisitko silti, kaikesta tästä huolimatta, vain kutsua tuon ystävän/sukulaisen teille kahville, kuin mitään ei olisi tapahtunut?
Kuinka usein aikuisen miehen, naisen pitäisi nähdä äitiä ja isiä? Jos on oma perhe, lapsia, vaimo, työ toisella paikkakunnalla? Ja tämän vanhemmilla oma elämänsä?
Ymmärrän, että naiset suojelevat lapsiaan näiden lapsuusvuosina, mutta että vielä aikuisiässä tunnette tarvetta nähdä sitä poikaa/tytärtä ja syytätte miniöitä vaikka mistä.
Luulisi, että vanhemman ikäpolven ihmiset haluaisivat vihdoinkin viettää sitä odottamaansa rauhallsta eläkeikää sen puolison kanssa, antaen lasten touhuta maailmalla oman perheensä kanssa.
Miksi keskitytte siihen jälkikasvuun, ettekä siihen omaan puolisoonne siinä vierellä? Kuten se paljon pauhaamanne miniä tekee?
Vapaa-aika on aika kortilla tässä työmaailmassa, eli se aika vanhempien luona on pakosti poissa siitä ajasta, jonka voisi viettää oman ydinperheensä luona.
se menee. Poikamme ei pidä meihin mitään yhteyttä koska miniä niin haluaa ja miniällä on parhaana aseena pieni lapsi jonka avulla on hyvä kiristää rakastavaa isää. Lapsen isällä ei ole muuta vaihtoehtoa ja on surullista. Onko mitään suojaa tällaista miniää vastaan, joka ei halua miehensä pitävän mitään yhteyttä sukuunsa?
Tilanne on se, että en ole vielä kertonut muulle suvulle tästä tilanteesta ja kun kerron, niin voin vain kuvitella sen järkytyksen määrän minkä he tulevat kokemaan. Olemme olleet aina läheisiä ja kun heille selviää, että en ole missään yhteydessä lapseeni ja lapsenlapseeni niin se tulee olemaan heille kaikille hirveä tieto ja suuri järkytys.
että miniä ei tuon enempää teistä pidä? Tekö olette täysin viattomia kaikkeen, miniä vain on hirveä noita-akka?
kertoa syitä eikä ajatella seurauksia. Heillä on vain oikeudet kaikkeen !
Tarkennan tuota tekstiäni. Mieheni ei pidä vanhemmistani, mutta he eivät myöskään ole ilmiriidoissa. Minäkään en siis riemastu, kun anoppini on tulossa kylään, mutta en kyllä hauku häntä. Jos valehtelisin anopista miehelleni tai puhuisin ylipäätään mitään, mitä mieheni ei tiedä, mieheni varmaan ihmettelisi. Hän nimittäin tietää, etten pidä anoppiini henkilökohtaisesti mitään yhteyttä noiden meillä tapahtuvien vierailujen lisäksi, joten en voi tietää anopistani yhtään mitään sellaista, mitä mieheni ei tietäisi.
Mielestäni ei ole mitenkään selvää, että lasten/lastenlasten ja vanhempien välien täytyy mennä poikki, jos miniä ei pidä anopistaan tai vävy appivanhemmistaan. En ymmärrä, millä mieheni voisi minua kiristää, etten tapaisi vanhempiani tai minä voisin vastaavasti kiristää häntä. Jotenkin ei ole mielestäni nykypäivää minkäänlainen uhkailu tai kiristys. Jos joku alistuu kiristykseen, voi tietysti kysyä, miksi.
kun jäi aikaisemmasta kirjoituksesta pois se, että täälläkin on sellainen anoppi, jota miniä vihaa, vaikka ei edes vielä tunne kunnolla.
Miniän äiti sanoi ristiäisissä lapsenlapsestaan, että onneksi syntyi poika, tytöillähän ei mitään teekkään. Minusta tämä kertoo jo miniän suvusta jotakin. Minulle taas lapsenlapsi on rakas sukupuolesta riippumatta ja muuta en haluakaan kuin lapsenlasta rakastaa niin kuin olen omaa lastani rakastanut ja sisarusteni lapsia ja serkkujeni ja ystävieni lapsia.
ottavat yhteen appivanhempiensa kanssa. Oikeastaan en ole kuullut ainoatakaan tapausta, että näin olisi käynyt.Ja jos puhutaan tuosta kiristämisestä ja uhkailusta, niin harvoin miehillä niitä aseita on kuten naisilla. Eli lapset. Miehet eivät käytä lapsia aseinaan appivanhempiaan kohtaan mutt naiset kykenevät siihen sumeilematta. Ja niinhän se on, että naisilla se valta on perheessä sen jälkeen kun lapsia tulee. Siinä ei miehen auta kuin olla ja vikistä jos suinkin tahtoo jonkinlaisen sovun säilyttää ja yhteistä tulevaisuutta rakentaa.
Ja naiset tietävät sen ja laittavat ukkonsa valinnan eteen vaimon ja äidin välillä.
Mehän olemme synnyttäneet ja kasvattaneet nuo pojat. Nuo kelvottomat, jotka sitten naivat tuon miniän, siittivät heille lapsen, tuon suloisen pienen, jota äitinsä nyt aseena käyttää päästäkseen meistä eroon.
Eli jos meitä hirviö-anoppeja ei olisi, ei olisi sitäkään poikaa ja sen myötä säästyisimme tuolta noita-akka miniältä, mutta suureksi suruksemme ei olisi niitäkään pieniä ilkiön alkuja, joita niin suuresti rakastamme ja joka päivä ikävöimme.
Että empä tiedä, ketä tässä syyttäisi ja ketä kiittäisi.
Kieltämättä se vähän panee miettimään, kun aina on kuitenkin tullut hyvin juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa, eikä ole ennen tavannut tuollaista anoppi-miniä vihaa vaikka noita anoppeja on ehtinyt tähän ikään olla useampiakin.
ja niitä tulee lisää linja-autollinen, sen kun vaan valitset sopivan.
kirjoitit!!! Kiitos!!!
Minkälainen mies suostuu moiseen kiristykseen? Jos alkaisin miestäni jotenkin kiristää esimerkiksi lapsilla, luulisin, että avioliittomme loppuu siinä vaiheessa. Ja meidän tapauksessamme avioliiton loppuminen ei tarkoittaisi, että mies luopuisi lapsistaan. Meillä ei ainakaan valta ole sen kummemmin minulla kuin miehellänikään. Jos mieheni alkaisi olla täysin vietävissä ja suostuisi asioihin vasten tahtoaan, olisi kyllä aika outoa jatkaa parisuhdetta sellaisissa olosuhteissa.
Jos vanhemman polven avioliitoissa mies on laitettu valinnan eteen, se ei ainakaan kaikissa nuoremman (alle 40 vuotiaisen) avioliitoissa toimi. Ehkäpä tässä onkin yksi syy miniä-anoppiongelmiin. Anopit ajattelevat, että suhde poikaan ja erityisesti lapsenlapsiin pitää hoitaa miniän kautta. Minä taas oletan, että mieheni hoitaa itse sellaiset ihmissuhteensa, jotka eivät minua kiinnosta tai joissa olen jotenkin ulkopuolinen kuten vaikkapa joissakin mieheni lapsuuden aikaisissa kaverisuhteissa.
Kiltit ja sopuisat miehet joutuvat tuollaiseen suostumaan.
Yli 40 v ikäpolvella ei tuollaista tainnut niinkään olla, kuin nyt nuorilla pareilla, joissa vaimo on tottunut aina kaiken saamaan tahtonsa mukaisesti.
Se on totta, että anoppi hoitaisi noita suhteita mieluusi poikansa kautta. Meillä miniä määräsi asian toisin. Ja kun sitten niitä yritettiin hoitaa miniän kautta, hän ei ollenkan hyväksynyt sitä vaan vaati että ne pitää hoitaa miehen kautta ja ne ei hänelle kuulu. No käännyttiin taas, mutta siinäpä tulikin miniä väliin ja loukkaantui verisesti, että hänet on jätetty ulkopuolelle ja löi liinat kiinni kokonaan. Nyt niitä suhteita sitten ei voida hoita mitään kautta.
Joskus poikani kanssa varkain soitellaan ja kun vaimo ei ole kotona, käyn salaa katsomassa lapsenlapsiani.
Ja aina kun vaimo siitä saa tietää, on perheessä viikon riita ja päälle viikon mykkäkoulu.
Poikasi soittelee sinulle kertomatta tästä puhelusta vaimolleen, ja sinä käyt heidän yhteisessä kodissa tapaamassa lapsenlapsia salaa? Ja ihmettelet, että riitaa siitä vaan tuli taas poikasi ja tämän vaimon välillä, ja mykkäkoulu?
Poikasi ilmeiseti kertoi sinulle tämänkin, että nyt se vaimo taas menetti malttinsa ihan turhasta?
Yritätkö ihan tahallaan tuhota poikasi avioliiton? Kenenkään ei koskaan pitäisi soitella salaa toiselle tai käydä salaa toisen luona, toisen puolison tietämättä. Puolisoiden pitäisi pystyä kertomaan toiselleen kaikki, eikä salata mitään toisilta. Ei ihme, ettei miniä pysty luottamaan sinuun, kun ei pysty luottamaan edes omaan mieheensä. Mutta siitähän sinä vain tykkäisit, että ero tulisi. Aivan varmasti tykkäisit. Ja sekin olisi sen vaimon vika vain, tietty. Kun vei pojan tämän omalta äidiltään.
Oletko mielestäsi menetellyt oikein tässä tilanteessa?
Poikasi on mielestäsi liian kiltti ja sopuisa? Minun mielestäni hän on kaikkea muuta kuin kiltti ja sopuisa. Ei todellakaan mitään hyvää aviomiesmateriaalia. Kertoa nyt äidilleen, mitä pahaa vaimo on taas tehnyt, kun ei saa edes omaa äitiä tuoda omia lapsenlapsia katsomaan. Ne lapset ovat sen vaimonkin, eivätkä vain sinun ja poikasi yhteinen mielenkiinnon aihe. Koti on vaimon ja tämän miehen yhteinen, ei sinun sotatantereesi, jossa voit piipahdella mielin määrin. Kyllä ne lapset tämän kertovat äidilleen, eivät lapset tyhmiä ole.
Ja ihmettelet vielä täällä, miksi et tule toimeen miniäsi kanssa.
Tykkäisit varmaan aivan hirveän paljon, että miniä kävisi sinun talossasi kutsumatta, salaa selkäsi takana. Tykkäisit varmaan aivan todella paljon.
Oikein raivostuttaa taas, pitkästä aikaa, tuollainen ajattelemattomuus, kun et aikuinen nainen osaa edes tuossa iässä kunnioittaa toisen parisuhdetta, vaikka kyseessä oma poikasi onkin. Mutta kun näet itsesi vain äitinä ja mummona, sinulle ne lapset ovat kaikkein tärkeimmät, ei ne muut ihmiset, kuten miniä ja hänen mielipiteensä.
Tuo avioliitto voi vielä hajota joku päivä, mutta näetpähän sitten poikaasi ja tämän lapsia useammin. Ettei tarvitse enää salaa käydä heitä tapaamassa ja soitella näiden isälle.
Aiot ilmeisesti jatkaa tätä, koska et näe tässä mitään väärää?
Älä viitsi taas tuta samaa vaahtoamista. Ei anoppi ole tuon tyhmän naisen avioliittoa tuhonnut.
Kyllä sen on tehnyt tuo tyhmä nainen itse. Kaikessa tapauksessa suhde on jo ollut mennyttä aika päiviä sitten, että turhaa muuten kannat enää edes huolta. Kanna huolti mieluimmin siitä, että miten lapset saavat pidettyä suhteensa omiin isovanhempiin.
oikeassa, näinhän se tapahtuu. Mutta, kuinka moni miniä ajattelee nenäänsä pidemmälle. Entäs kun lapset ovat isoja? Miehen kunnioitus vaimoaan kohtaan on mennyttä, rakkaudesta puhumattakaan. Sitten ihmetellään avioerotilastoja. Minä en ihmettele yhtään. Pitkän avioliiton salaisuus on kunnioitus puolisoiden kesken. Kuka voi kunnioittaa ilkeää ja manipuloivaa puolisoa.
Lähipiirissäni on asiasta oiva esimerkki. Anopinvihaaja miniä, en ole vielä keksinyt syytä, miksi hän anoppiaan vihaa. Mutta jo miehen katseesta näkee, ettei vaimoaan arvosta, saati sitten rakastaisi. Taitaa siinäkin perheessä mies löytää vierelleen toisen, kunhan lapset vielä vähän kasvavat.
Mielestäsi anoppi ei ole omalla käytöksellään vaikuttanut tuohon avioliittoon ja sen nykykuntoon? Käy salaa toisen kodissa, ja poika kertoo äidilleen, että taas tuli riita ja mykkäkoulu, ja tämä ei sinun mielestä johtunut yhtään tuosta anopista?
Ai, että tuo miniä on automaattisesti tyhmä, kun ei ymmärrä, että poika mieluummin viettää aikaa oman äidin, kuin oman vaimonsa kanssa? Jos tämä on sinun mielestäsi turhaa vaahtoamista, niin ei ihme, että eräiden anoppien lasten avioliitot eivät onnistu.
Ei todellakaan normaalia käytöstä. Itse varmaan lamppaat toisten kotona näiden selän takana ilman lupaa, ja sitten ihmettelet, että kummasti se siitä vain riemastui? Ja mistäköhän syystä niin?
Ja sitäpaitsi, avioliitossa on tietääkseni kaksi osapuolta, avioliittoa ei saa yksi ihminen hajalle, jos hänellä on toisen osapuolen tuki ja rakkaus. Mutta jos tämä toinen arvostaa omaa äitiään enemmän, niin ei todellakaan ole mikään ihme, että avioliittoja hajoaa Suomessa tiuhaan tahtiin.
Tärkein sinun mielestäsi ei ole tuo avioliitto, koska se on jo mennyttä? Tärkeintä on, että miten lapset saavat pidettyä suhteensa omiin isovanhempiin. Täh? Kumma, että haluaa olla edes noiden lasten kanssa tekemisissä, vaikka osa geeneistä on siltä miniältä. Mutta tärkeintä, että miniä teki tehtävänsä ja pullautti muutaman muksun anopin iloksi.
Mutta mitä sitä äiti-ihminen muuta elämältään voi toivoa kuin lapsenlapsia. Kun ei omassa elämässä muuta ole, niin täytyy elää toisten elämän kautta.
Hassua logiikkaa kyllä. Mutta ei saisi ottaa hernettä tästä nenään, tämähän on aivan normaalia anoppilogiikkaa tämä.
Tuo anoppi/äiti ei ole osannut kasvattaa edes omasta lapsestaan kunnon ihmistä, niin miksi hänet pitäisi päästää lapsenlapsiensa luo pilaamaan ne ja vaahtoamaan heille heidän huonosta äidistään?
Mutta olkaa vain ylpeitä pojistanne, jotka näin tekevät, että viettävät salaa aikaa äitinsä kanssa, juoksevat suhteesta toiseen, ja perustavat perheitä ties minne.
Onneksi minun mieheni ei ole tuollainen. Ja vaikka olen eri mieltä anopin kanssa monestakin asiasta, vaikken sitä hänelle päin naamaa sano, koska asiat koskevat vain hänen ja muiden ihmisten välisiä suhteita, niin ei anoppini sentään minun selkäni takana muka-viattomana haahuile.
Kaikenlaisia anoppeja täällä. Ongelmia syntyy takuulla, jos tuppautuu toisen talouden asioihin, vaikka tuossa toisessa taloudessa asuisi sen äidin poika. Turha ihmetellä sitten avioeroa.
Pitäisikö minun olla hiljaa, ja antaa teidän samanmielisten anoppien vallata hiljalleen tämä palsta? Tämän palstan yläosassa ohjeistetaan keskustelemaan anopista ja appiukosta, ei vain siitä pahasta miniästä. Ja minä saan kirjoittaa toisille anopeille, vaikka eivät ole minun anoppeja, jos/kun olen eri mieltä heidän mielipiteistään.
Mutta syyllinen on anopin mielestä aina vain se miniä, kuten tämä sinukin "avioliitto mennyttä" viestisi kertoo. Ja minäkin vaan meuhkaan turhia, kun puolustan miniän, vaimon oikeutta tietää kuka talossaan ramppaa.
Ei se anoppi saa mellastaa miten haluaa, hänellä on samat velvollisuudet käyttäytyä hyvin kuin muillakin ihmisillä. Ei minunkaan anoppi marssi meille noin vain, eikä minun mieheni valehtele minulle.
harvinaisen viisas kirjoitus!! Kiitos!!!
ei todellakaan sovi meidän tilanteeseen.
Ei se noin mene.
olevan todella vaikea elämäntilanne. Olet katkera ja kaunainen ja purat turhautumisesi täällä. Vääristelet ja panet omiasi toisten sanomisiin.
Hoidahan asiasi kuntoon ja yritä rauhoittua.
Et tiedä haukkumiesi ihmisten tilannetta kokonaisuudessaan etkä todellakaan voi heitä tuntea niin että olisit kykenevä heitä arvostelemaan. Muutama sana jostain tietystä tilanteesta ei kerro kaikkea, joten ennenkuin teet päätelmiäsi, voit vaikka kysellä lisätietoja jos asia niin kiinnostaa. Mutta yritä rauhoiitua ja älä tuomitse toista kun et toista tunne. Ihan noin vain opetukseksi.
Puhu vaan ihan omasta puolestasi.
Ai, ja sinä ja 2.vaimo vain tietävät kyseisen tapauksen?
ja väitän ettei nimim. 2.vaimo sitä tiedä vaikka kuulostaa että hän tietää kaiken jo puolesta sanasta.
Seuratkaa vähän kuka kommentoi ja ketä ja milä tavalla niin ei tule noita väärinkäsityksiä.
nämä lainaukset mm. 2,vaimon tekstistä:
-ja poika kertoo äidilleen, että taas tuli riita ja mykkäkoulu,
-poika mieluummin viettää aikaa oman äidin, kuin oman vaimonsa kanssa
-viettävät salaa aikaa äitinsä kanssa, juoksevat suhteesta toiseen, ja perustavat perheitä ties minne.
-ei ole osannut kasvattaa edes omasta lapsestaan kunnon ihmistä, niin miksi hänet pitäisi päästää lapsenlapsiensa luo pilaamaan ne ja vaahtoamaan heille heidän huonosta äidistään?
-tuppautuu toisen talouden asioihin
mistähän ko. nimimerkki nämä vetäisee. Lieneekö ihan omasta elämästä kuitenkin....
ja kakikenlaista muutakin noissa teksteissä on jotka ei liity ollenkaan aikaisempiin ketjun teksteihin.
Uskomaton liiottelija ja aivan sairaan raivona kokoajan.
Lainaus tekstistäsi: "...muuta en haluakaan kuin lapsenlasta rakastaa niin kuin olen omaa lastani rakastanut."
Pimeetä touhua! Et sinä voi toisten lasta rakastaa kuin omaasi. Kyllä varmasti saat miniäsi nenällesi. Pidä varasi!
on sairasta: "Miniän äiti sanoi ristiäisissä lapsenlapsestaan, että onneksi syntyi poika, tytöillähän ei mitään teekkään."
Rakkaus lapsenlapseen ei ole sairasta. Sen puuttuminen voisi sitä ollakkin.....
Aivan tarkoitan todellakin, että 2.vaimo on omituinen ihme kannanotoillaan. Vaikea on todellakin seurata ja vaikea vastata, kun kokoajan täytyisi itsensä esitellä. Jospa laitan aina ton anoppiminiä nimimerkiksi. Kokeillaan.
Se on siinä sitten vaan ikäväpuoli, kun tällä kyseisellä tyypillä on tapana kulkea perässä vainoamassa mielipiteillän, niin se on sitten liian yksipuolista keskustelua, kun en todellakaan hänen kanssaan haluaisi vaihtaa ajatuksiaan. Toivoisin saavani vaihtaa enemmän mielipiteitä isovanhempien kanssa, mutta se on lähes mahdotonta.
Jakatapauksessa olen siis anoppiminiä.
1. Miten anoppi tiesi, että pojan kodissa oli viikko riitaa ja viikko mykkäkoulua, jos tämä poika ei sitä kertonut hänelle? Tuskin miniä se soitteli anopilleen. Anoppi kertoi, että soittelee salaa pojalleen, eli näin tiesi asiasta.
2. Poika viettää aikaa mieluummin oman äidin kanssa, koska oma äiti ei koskaan riitele pojan kanssa. Koska a rakastaa liikaa poikaansa, eikä anopilla ole muuta elämää. Anoppi ei ole puhunut sanallakaan esim. omasta miehestään, kotioloistaan, vain poikansa lapsista ja siitä pahasta miniästä. Kaikesta kuultaa läpi tuska siitä, että jää jonkin ulkopuolelle, siksi tunkee vaikka väkisin miniän(kin) kotiin.
3. Lukekaa se kommentoimani teksti. Anoppi sanoo kaiken osan tästä itse omin sanoin: anoppi viettää sala-aikaa poikansa kanssa /soittaa pojalleen salaa. Loppu on kuvitelmaa, näkemykseni siitä, mitä tämä poika tulevaisuudessa tekee: tosi paikan tullen ei pysty sitoutumaan kuin vain yhteen naiseen. äitiinsä.
4. Kunnon ihminen ei valehtele puolisolleen, vaan voi kertoa avoimesti, että soitin muuten äidilleni. Huu. Iik. Kunnon ihminen ei käske sellaista vierasta kotiinsa, jonka kanssa puoliso ei tule toimeen juuri sillä hetkellä. Ergo. Tämä poika ei ole kunnon ihminen, ja tämä äiti on kasvattanut hänet.
5. Kun anoppi menee miniän selän takana tapaamaan lapsenlapsiaan miniän kotiin, jossa tämä elää anopin pojan kanssa, tämä on tuppautumista toisen talouden asioihin.
En ole sairaan raivona koko ajan.:) Vain taas tuon ah niin kohtalokkaan hetken. Voisitte tekin edes joskus tunnustaa, että useimmat kirjoittavat tänne hetken mielijohteesta, ja silloin tunne sanelee tekstin enimmälti. En vihaa anoppiani koko ajan, joka ainoa sekunti, mutta minusta tuntuu, että eräät anopit täällä todella vihaavat miniäänsä ja näkevät tässä vain hirviön.
Kerron rehellisesti omasta tilanteestani, ja olen kehunutkin eräitä anoppeja, en vain hauku täällä. Mutta muille anopeille pelkkä miniä -sana on sama kuin paha miniä.
Niin, sinäkin tunnustat, että olisihan se hyvä, että olisi aina vain niiden ihmisten kanssa tekemisissä, joiden kanssa tulee ehkä paremmin toimeen. Mutta ei se aina ole mahdollista. Koska on sukua. Tämä pätee erittäin hyvin juuri anoppi/miniä suhteisiin.
Tiedätkö, on hyvinkin mahdollista, että en ole kirjoitellut kaikkia noita 2.vaimolta -nimimerkin tekstejä, koska en ole rekisteröinyt sitä nickiä itselleni, enkä lue kaikkia mahd. palstoja läpi joka ikinen pv.
Muuten. Kuinka monta anoppikirjoittajaa tällä palstalla on kertonut miniästään, jonka miestä ja omia lapsenlapsia tapaa salaa tuon perheen yhteisessä kodissa. Kuinka moni anoppi kertoo soittavansa varkain pojalleen. Tietääkseni vain yksi.
Tämän anopin tekstin sisältöä kommentoin tässä ketjussa, jos te muut hyökkäätte siihen väliin, ja puhutte aivan samaan tyyliin kuin se ap anoppi, niin kaaos on aivan teidän omaa syytä. Käyttäkää niitä nimimerkkejä, älkääkä piiloutuko. Turha mielestäni syytellä minua siellä, että puhun läpiä päähäni. Kirjoitukset on kaikki luettavissa täällä palstalla, ja rivien välistä on usein pakko lukea, kun eräät kirjoittavat vain muutaman rivin, ja senkin vihamielisesti.
En ole ainoa, joka käyttää kiivasta kieltä välillä. Riisukaa ne ruusulasit silmiltänne.
Tiedätkö, että sinä olet mielestäni niin tylsä, että en edes jaksa lukea kirjoituksiasi.
"1. Miten anoppi tiesi, että pojan kodissa oli viikko riitaa ja viikko mykkäkoulua, jos tämä poika ei sitä kertonut hänelle? Tuskin miniä se soitteli anopilleen. Anoppi kertoi, että soittelee salaa pojalleen, eli näin tiesi asiasta."
- anoppi tiesi sen siitä, kun miniä sen jälkeenpäin kertoi
"2. Poika viettää aikaa mieluummin oman äidin kanssa, koska oma äiti ei koskaan riitele pojan kanssa. Koska a rakastaa liikaa poikaansa, eikä anopilla ole muuta elämää. Anoppi ei ole puhunut sanallakaan esim. omasta miehestään, kotioloistaan, vain poikansa lapsista ja siitä pahasta miniästä. Kaikesta kuultaa läpi tuska siitä, että jää jonkin ulkopuolelle, siksi tunkee vaikka väkisin miniän(kin) kotiin."
aivan älytömiä olettamuksia.... mutta vastaan
-poika viettää suurimman osan ajastaan vaimonsa ja perheensä kanssa, äitiään tapaa n. kerran pari kuukaudessa mutta ei todellakaan riitele äitinsä kanssa
-anopin kotioloissa ei ole ongelmia, elellään ukon kanssa kaksistaan kaikessa rauhassa, mutta se on kyllä sivuseikka tässä asiassa...
-anoppi jää paitsi lapsenlastensa elämästä jos kaikki menee kuten miniä tahtoo ja anoppi on siitä todella surullinen
"3. Lukekaa se kommentoimani teksti. Anoppi sanoo kaiken osan tästä itse omin sanoin: anoppi viettää sala-aikaa poikansa kanssa /soittaa pojalleen salaa. Loppu on kuvitelmaa, näkemykseni siitä, mitä tämä poika tulevaisuudessa tekee: tosi paikan tullen ei pysty sitoutumaan kuin vain yhteen naiseen. äitiinsä."
-anoppi vierailee ja soittaa salaa, koska miniä ei salli vierailuja eikä soittoja
ja anopilla ja pojalla on oikeus tavata toisiaan koska ovat sopuisasti sukua toisilleen
-poika on sitoutunut täysillä perheeseensä eikä vain sitoutunut vaan myös tiukasti sidottu ;(
"4. Kunnon ihminen ei valehtele puolisolleen, vaan voi kertoa avoimesti, että soitin muuten äidilleni. Huu. Iik. Kunnon ihminen ei käske sellaista vierasta kotiinsa, jonka kanssa puoliso ei tule toimeen juuri sillä hetkellä. Ergo. Tämä poika ei ole kunnon ihminen, ja tämä äiti on kasvattanut hänet."
ompa todella paksua arvostella tuolla tavalla ventovieraita ihmisiä ihan vain omien olettamuksien perusteella, huh...mutta
-onko valehtelua jos ei tilitä jokaista vastaanottamaansa puhelua ja jokaista käyvää vierasta vaimolleen, vaimo ei ainakaan tee sitä, onko hänkin siis kelvoton ja huono ihminen
-kunnon ihminen antaa äitinsä kyläillä silloin kun tahtoo, mutta kunnon ihminen ei kiellä puolisoltaan sukuaan ja yhteydenpitoa heihinvarsinkin jos itse pitää tiukasti yhteyttä omaan sukuunsa ja kestitsee heitä heidän yhteisessä kodissaan, (jonka mies on hankkinut ennen vaimon tuloa kuvioihin)
"5. Kun anoppi menee miniän selän takana tapaamaan lapsenlapsiaan miniän kotiin, jossa tämä elää anopin pojan kanssa, tämä on tuppautumista toisen talouden asioihin."
-talous saa olla rauhassa, mutta jos miniä ei tahdo anoppia nähdä, vierailut on tehtävä silloin kun hän ei ole paikalla
eihän kukaan voi tyrannisoida perheessä sillä tavalla että kieltää toiselta ihmissuhteet joita itse ei halua
"että eräät anopit täällä todella vihaavat miniäänsä ja näkevät tässä vain hirviön."
-viha ja arvostelu on kaksi eri asiaa
nimim. 2,vaimo on aivan kokonaan kommenteissaan unohtanut miniän käytöksen...
sokea tosiasioille vaiko vain kiusaa ja kiukkua.
"Toivoisin saavani vaihtaa enemmän mielipiteitä isovanhempien".
Rouva-hyvä, mene tuonne Isovanhemmat-palstalle keskustelemaan isovanhempien kanssa. Tämä palsta on anopeille ja miniöille tuuletusta varten.
"... (jonka mies on hankkinut ennen vaimon tuloa kuvioihin)".
??? Kuinka tämä asia liittyy mihinkään? Tätä anoppia taitaakin jurppia ihan älyttömästi, että miniä asuu oikein pojan hankkimassa asunnossa. Hän kuvittelee, että pojan hankkima asunto on myös äitimamman asunto ja siksi hän katsoo oikeudekseen vierailla siellä miniältä salaa selän takana.
Huomaan, tällä anopilla on samankaltaisia piirteitä kuin omallani... Kääk!
Luin kirjeenvaihtoa anopin ja 2.vaimon välillä ja jotenkin kallistun kyllä 2. vaimon mielipiteiden kannalle. Tämä anoppi yrittää leikkiä sivistynyttä täällä kirjoitelmissaan, mutta oikeassa elämässä hältä taitaa tilannetaju ja tunneäly puuttua täysin. Oma poika maailman tärkein mies ilmeisesti. Keskittyisit omaan mieheesi!
asunnosta vain sen takia, että tilanne selviäisi 2.vaimollekkin. Eli hän korosti että asunto on miniän asunto. Mielestäni se on mitä suuremmassa määrin myös miehen, joka sen on hankkinut ja joka sen maksaa. Ja näinollen miehellä täytyy myös omassa kodissaan olla jonkinlainen vapaus, vaikkapa vain siihen että äiti voi siellä silloin tällöin pisätytyä. Miehellä kun ei monestikkaan ole lupa sieltä muutoin lähteä kuin töissä käymään, pikaisesti.
Eikä anoppia ollenkaan jurpi mikään asuntoon liittyvä, hyvä että heillä on oma asunto, ainoastaan miniän käytös jurppii joskus.
Minulla on oma asuntoni mieheni kanssa ja sinne ovat tervetulleita niin miniä kuin kaikki muutkin läheiseni. Ilman eri varoitusta ja kyläilykerjäämistä.
Ja kyllä nuoripari täällä aikaa viettikin seurusteluaikana, kun lapsia ei vielä ollut. Aina kun itse lähdimme pois, he asuivat täällä kuin kotonaan. Ja yhä vain heille on ovet avoinna ja jopa oma avain niin pääsevät milloin tahtovat jos tarvis vaatii.
Elämäni mieheiä en ole tärkeysjärjestykseen laitanut mutta jos laittaisin, niin kyllä oma poika siinä tietysti kärjessä olisi. Mikäpä on äidille rakkaampaa kuin omat lapset. No, vielä rakkaampaa on tietysti lapsenlapset ;)
Omaan mieheenikin keskityn ihan riittävästi. Ainakaan hän itse ei ole valittanut jäävänsä jotain paitsi.
Ja vielä sivistyksestä ja tunneälystä....niitä molempia löytyy eli ei tarvitse leikkiä mitään.
Voin vain olla ihan oma itseni.
Kirjoitat järkevästi ja tekstiäsi oli mukava lukea, koska annat tilaa ihmisyydelle enemmän kuin väkisin viritetyille ihmissuhdeidylleille. Kiitos !
Niin ja on muuten täällä varmasti useitakin, ehkä suuri osa anopeista, sellaisia kuten minä. Olen nuori anoppi viiden vuoden kokemuksella, mutta olen itsekkin myös miniä.
Niimpä katson kyllä ymmärtäväni hieman laajemmin nämä miniä/anoppi suhteet kuin esim. nuori miniä jolla ei ole anoppina olemisen kokemusta.
Vaikka et tykkääkään, että kommentoin tekstejäsi, kommentoin kuitenkin hieman. Miksi minun pitäisi olla ensin anoppi, jotta voisin ymmärtää anoppeja? Riittää, että molemmat käyttäytyvät aivan samalla tavalla kuin yleensä ihmiset käyttäytyvät, eli noudattavat normaaleja kohteliaisuussääntöjä. Jokainen pitää huolen omista asioistaan.
tuskin kukaan miniä menee ensimmäiseen anoppitapaamiseen viha mielessään, eikä se anoppikaan toivottavasti tee näin. Onko vaan vaikea tunnustaa, että kaikki eivät vaan tule toimeen kaikkien kanssa?
Minä olen kohtelias anopilleni ja hän minulle. Emme tuppaudu toistemme asioihin, usein ongelmat juortuvat juuri eräästä yksinkertaisesta seikasta: anoppi kuvittelee omaavansa enemmän elämänkokemusta, tuntee poikansa paremmin, ja voi sillä varjolla ohjeistaa sitä miniää. Tästä niitä ongelmia syntyy.
Ei sinun tarvitse lukea tekstejäni, koska olen mielestäni tylsä. Täällä palstalla on muitakin lukijoita. ei aina voi olla samaa mieltä kaikkien kanssa, tämä viestien vaihto välillämme jo todistaa sen, emmekä ole edes sukua toisillemme.
kirjoitusvirhe lopussa, ettei siitä taas nakuteta: koska olen mielestä-si tylsä.
"anoppi kuvittelee omaavansa enemmän elämänkokemusta, tuntee poikansa paremmin, ja voi sillä varjolla ohjeistaa sitä miniää. Tästä niitä ongelmia syntyy. "
Tuosta voisi päätellä, että olet kovin epävarma itsestäsi.
Onhan päivänselvää, että vanhemmalla ihmisellä on elämänkokemusta enemmän, ei se ole kivittelua.
Ja poikansakin hän tuntee paremmin kuin sinä, onhan hän äiti, joka on alusta saakka ollut poikansa elämässä ja tietää myös perimän.
Eli juuri oikea ihminen ohjeistamaan miniää !
Ja jos anoppi sen hyvää hyvyyttään tekee, ota opiksesi. Ei se sinulta ole pois jos kuuntelet. Se voi olla pois jos et sitä tee.
...kirjoitus!
Just noiden kammoanoppien juttuja, ihan huuhaata joka sana!
auts ;))))))))))))
kuitenkin joka sana totta, mutta mahdoton myöntää ainakin miniöitten...jotka oamssa erinomaisuudessaan ovat niin itseriittoisia, hallitsevat kaiken kuin luonnostaan, ei siihen mitään kokemusta tarvita kun miniä mennä porskuttaa taidoillaan leikiten mistä vaan ;))))))
Tämä anoppi taitaakin olla itse oikein kateellinen miniällensä, joka taitavana ja normaalin itseluottamuksen omaavana pärjää elämässään.
Kateuden yrittää tekstissään verhota noilla hymiöillä...
Vaikka anoppi on vanhempi ja siten omaa elämänkokemusta, on se eri asia kuin elämänviisaus. Viisautta on se, että jättää aikuisen poikansa perheineen rauhaan ja elää omaa elämäänsä miehensä kanssa. Eli kaikilla ei se ikä ja kokemus tuo viisautta ihmissuhteeseen kuitenkaan...
Itse ainakin selviän kaikesta elämässäni täysin ilman anoppini neuvoja tai vinkkejä. Miehenikin opettelin tuntemaan aivan itse, en tarvinnut siihen anopin apuja.
Voi olla, että äitini lukee minua joissain asioissa kuin avointa kirjaa. Samoin varmaan anoppini tuntee joissain asioissa poikansa hyvin. Itse olen nyt nelikymmppinen, samoin mieheni. Olemme molemmat muuttaneet lapsuuden kodeistamme alle kaksikymppisinä ja olleet nyt yhdessä reilut viisitoista vuotta. Väittäisin, että naisena tunnen mieheni huomattavasti paremmpin kuin anoppini. Samoin mieheni tuntee minun aikuisen minäni paremmin kuin äitini, johon minulla siis on läheiset välit. Mieheni ei todellakaan "laula" äidilleen läheskään kaikkia asioita, ei ole tehnyt sitä varmaan koskaan, vaikka he eivät varmaan ikinä ole varsinaisesti riidelleet. Miten ihmeessä anoppini voisi ohjeistaa minua vaimona? Antamalla ruokaohjeita? Vai seksineuvoja? Mieheni on ihan ääneen sanonut, ettei hän tarvitse toista äitiä eikä kestä äitinsä kaltaista hössöttämistä. Ja tämä ei tarkoita, etteikö hänen äitinsä saisi sitä tehdä, mutta minä en. Joten äidit eivät tosiaankaan ole omiaan neuvomaan miniöitään. Jos olisivat, se olisi minusta jopa suorastaan perverssiä.
Minusta olisi suorastaan sairasta ajatella, että poikani tulevaisuudessa kertoisi kaiken minulle ja minä olisin vielä poikani aikuisuudessa se henkilö, joka tuntee poikani parhaiten. Tottakai äidin roolissa tuetaan aikuisia lapsia, mutta en edes haluaisi tietää hänen parisuhteensa jokaista mutkaa, ylä- ja alamäkeä. Ääk, säästäkää minut likaisilta yksityiskohdilta.
Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka väittävät olevansa lastensa parhaita kavereita. Minulla on vain yksi äiti ja se rooli on ehkä rajoittunut, mutta ainutlaatuinen. Se äidin rooli on ja pysyy, mutta sitä roolia pitäisi käyttää harkiten, muuten se kärsii inflaation.
;)))) hymiö tarkoittaa naurua
Tyhmä kirjoitus on tyhmä kirjoitus, vaikka sinne perään panisi sata hymiötä.
Äiti varmaan tunteekin poikansa paremmin kuin se miniä, tuntee poikansa tavat, lempiruuat, mielipiteet asioista ainakin parinkymmenen vuoden ajalta. Mutta en ymmärrä, miksi näistä pitäisi sille miniälle mainita, miksi miniää pitäisi ohjeistaa? Avioliitto on kahden aikuisen ihmisen välinen liitto, jossa jaetaan niin hyvät kuin pahat puolet, ja hiotaan hieman reunoja, jos tarpeen on. Ihminen muuttuu ja kasvaa, se on ihmisen tarkoitus tässä elämässä. anopin/äidin/vanhempien pitäisi kasvaa myös, eroon siitä vain anoppiudesta/äitiydestä/vanhemmuudesta.
Jos anoppi ei tunnusta muutoksen tarvetta, hän pitäytyy samassa, vaikka miniä tietää, että se hänen miehensä ei ole se ihminen, jona äitinsä tämät tuntee. Siksi anoppi voi laittaa pöydälle poikansa lempiruokia, vaikka poikansa ruokamaku on muuttunut.
Kyllä nämä tavat, lemppariruuat, asenteet selviävät kyllä omalla painollaakin, ihan siinä yhteisasumisen aikana. Ei miehenikään kysy vanhemmiltani, että mistä ruuasta pidän, mitä mieltä olen keskustapuolueesta. Näin kärjistetysti sanottuna.
Mielestäni on järkevämpää, että minä ja mieheni itse kerromme toisillemme tai se tulee muuten huomaamatta ilmi vuosien varrella, mm. mistä ruuasta pidämme. Sitäpaitsi ihminen nyt vaan ei pysy samana koko ajan. Ruokatottumukset voivat muuttua esim. diabeteksen tai muuten vain esim. terveellisemmän elämäntavan myötä.
Miehelläni ja minulla on molemmilla omia tapojamme, mutta ne ovat hioutuneet tai jopa muuttuneet vuosien aikana. Mielestäni avioliitto elää koko ajan, ihminen muuttuu, asenteet muuttuvat. Eikö tämä muutos ole sen parisuhteen suola?
Jos anoppi/äiti ajattelee, että hän tuntee poikansa/tyttärensä paremmin, että hän kyllä tietää mikä pojalleen/tyttärelleen sopii, hän elää siinä ajassa kun poika/tytär eli vielä kotona, äiti/isä ei ota huomioon, että poikansa/tyttärensä voi muuttuakin välillä.