teillä muilla tämmöistä:
eli olen ollut nyt vähän yli vuoden sinkkuna ja musta on tullut täysin tunteeton!
Olen nyt tapaillut muutaman kerran yhtä miestä ja siinä miehessä ei ole mitään vikaa, hän on kaikin puolin täydellinen (ei nyt täydellinen) mut kuitenkin semmoinen kuin miehen toivoisi olevan.
Vika onkin minussa, minulla ei ole tunteita! Ja kun tarkemmin asiaa mietin niin en edes tiedä haluanko luopua yksinelosta, pelottaa ihan hirveesti! EN vaan osaa enää seurustella!
Jos olisin tämän miehen tavannut nuorempana, vaikka joskus 20 vuotiaana niin olisin ollut täysin ihastunut ja innostunut!Nyt on jotenkin ajatustavat muuttunut niin paljon ettei oikeesti enään ihastu samalla tvalla kuin nuorena. Juttelin tästä yhden ystävän kanssa ja hän sanoi että hänellä oli ollut samanlailla, mutta hän oli silti alkanut seurustelemaan miehensä kanssa ja ne on nyt menossa naimisiin. Mutta vuoden verran hän oli empinyt sitä että haluaako seurustella ja kesti tosi kauan että hän "rakastui" tähän mieheensä...Onko tämä sit normaalia?
eli olen ollut nyt vähän yli vuoden sinkkuna ja musta on tullut täysin tunteeton!
Olen nyt tapaillut muutaman kerran yhtä miestä ja siinä miehessä ei ole mitään vikaa, hän on kaikin puolin täydellinen (ei nyt täydellinen) mut kuitenkin semmoinen kuin miehen toivoisi olevan.
Vika onkin minussa, minulla ei ole tunteita! Ja kun tarkemmin asiaa mietin niin en edes tiedä haluanko luopua yksinelosta, pelottaa ihan hirveesti! EN vaan osaa enää seurustella!
Jos olisin tämän miehen tavannut nuorempana, vaikka joskus 20 vuotiaana niin olisin ollut täysin ihastunut ja innostunut!Nyt on jotenkin ajatustavat muuttunut niin paljon ettei oikeesti enään ihastu samalla tvalla kuin nuorena. Juttelin tästä yhden ystävän kanssa ja hän sanoi että hänellä oli ollut samanlailla, mutta hän oli silti alkanut seurustelemaan miehensä kanssa ja ne on nyt menossa naimisiin. Mutta vuoden verran hän oli empinyt sitä että haluaako seurustella ja kesti tosi kauan että hän "rakastui" tähän mieheensä...Onko tämä sit normaalia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
monella tasolla.
Muistatko kuinka jännittävä ja hullun hauska paikka pihakeinu oli kun olit 5 vuotias? Miltä se pihakeinu tuntuu tänään?
Entäs makuaistimukset? Nuoren lapsen mielestä vichy voi olla liian voimakasmakuista. Kolmekymppisenä sama ihminen kuitenkin nautiskelee viskejä, eikä suostu pilaamaan niitä vedellä laimentamalla.
Eiköhän tuossa ole samasta asiasta. Tunteetkin kypsyy ja tasaantuu.
Kuinka monta kahdeksankymppistä ihmistä tunnet, joka innostuu enää ylipäätään mistään. Sellaiset ihmiset ovat todella harvinaisia poikkeuksia.
Riittävän monen pettymyksen jälkeen minustakin on tullut sellainen, etten enää ihastu helposti. Sain kuitenkin syksyllä huomata, että vaikken ihastu helposti, saatan silti ihastua.
Oletkohan ihan sinut itsesi kanssa?
Hei! Ymmärrän sinua. Elämän eri sattumat ja tapahtumat muovaavat ihmistä koko sen ajan kun täällä heilumme. Se on ihan normaalia. Itse kaipaan toisinaan kovastikin rakkauden tunnetta, tutkimusmatkaa toiseen ihmiseen (nyt ei puhuta pelkästä seksistä ;)), mutta tuntuu että kun siihen mahdollisuus tulisi, ainakin teoriassa, niin en vaan "syty". Tilannetta ei helpota se, että mietiskelee mikä itsessä on vikana kun ei ihastu, ja pitäisikö nyt ihastua.
Jossain maalaisjärjen ja optimismin pienessä sopukassa uskon ja toivon, että sydän huomaa sitten kun on hyvä olla. TOISAALTA tämän aatteen pystyy kumoamaan jo heti kättelyssä; entä ne jotka tajuavat tunteensa vasta kun on liian myöhäistä? Jospa olisi kuitenkin kokeiltava, niin ei ainakaan joudu kärvistelemään jälkeenpäin. Parempi kokeilla ja katua kuin olla kokeilematta ja katua sitä?
Ei ihan näinkään. Kaikkea EI välttämättä kannata kokeilla...
Tai no, kukin tavallaan.
Nämä ovat niitä asioita joita voi pohtia hautaan saakka... Ehkä kumminkin kannattaa elää elämää, kun sitä vielä on! :) (Itse sorrun hyvin usein turhaan pohdiskeluun).
Sanot:
"Jos olisin tämän miehen tavannut nuorempana, vaikka joskus 20 vuotiaana niin olisin ollut täysin ihastunut ja innostunut!"
On ihanaa ihastua päättömästi, mitkä voimat se tunne antaakaan! Välillä haluaisi ihastua vain sen tunteen takia... Mutta siinä on myös varjopuolensa. Jos avaa sydämensä liian nopeasti, voi tipahtaa korkealta. Ystäväni jahkaili seurustelun aloitusta vuoden. Nyt he ovat olleet kihlattunsa kanssa kihloissa 4 vuotta. Mihin teillä on kiire? Syvät tunteet eivät kehity hetkessä, ja sehän on selvää. Tutustukaa toisiinne, käykää kävelyllä, hullutelkaa yhdessä! :) Onko siitä pakko edes syntyä jotain vakavampaa? Ei. Älä ota sitä pakkopullana vaan kokemuksena, koskaan ei ole pakko olla kenenkään kanssa! :)
sä osasit vastata mun kysymyksiin täydellisesti!!ja päätinkin että taidan tavata hänet muutamaan otteeseen vielä ja katsoa mihin juttu kehkeytyy :)
Kiitos! Ehkä tosiaan mietin liikaa asioita...EN tiä miettiikö muut näin paljon??
Näin vanhemmiten vaan tuntuu todella vaikeelta tutustua uusiin ihmisiin!tai yleensäkään aloittaa mitään uutta...
Niin ja sit noihin muihin kommentteihin viitaten...Tälleen ei ihan teininä..heh olen 30...niin Olen kyllä ihan sinut itseni kanssa, ehkä vähän olen ollut hukassa eroni jälkeen, mutta muuten kyllä...:)
pumpulia :)
Eihän ne noi parisuhteet ole sen kummempia kuin hyvä sytävyyskään. Samoja juttuja te pääasiassa yhdessä teette kuin sä omien kavereittesikin kanssa. Siihen nyt vaan sattuu liittymään enemmän tunneasiat ja seksikin. Mutta noin muuten se on samantyyppistä yhdessäolemista. Eikä aina tarvitse miettiä mitään naimisiinmenoa ja lapsia.