Karenssi

Hei! Minut irtisanottiin harjoittelupaikastani pari kk sitten. Olen ollut niin väsynyt ja masentunut, etten ole jaksanut asiaa juuri edes ajatella, sillä koin vakavaa kiusaamista työssä, onneksi se ei kuitenkaan kestänyt kauan aikaa. Mutta siis irtisanomiseni perusteeksi sanottiin, että en sopeutunut töihin, ja tästä syystä sain työkkäristä karenssin määrättömäksi ajaksi, vaikka irtisanominen tapahtuikin nimenomaan työnantajan puolelta. Lisäksi toimeentulotuestani vähennettiin 20 % muka omista syistä johtuen, tietenkin koska töistä lähtemiseni oli muka omaa syytäni. Eikö tämä ole väärin ja jopa lainvastaista?? En tiedä miten asiassa tulisi menetellä, mihin mahdollisesti valittaa tms. Koen vain kokeneeni valtavan vääryyden asian suhteen. Onko kenelläkään samantyyppistä kokemusta? Kiitos..
61179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

myös työnantaja irtisanoi koska naamapärstäni ei miellyttänyt. Näin siis voi sanoa koska oikeeta syytä irtisanomiseeni en saanut tietää. Työkkäri myös latasi minulle 3kk karenssin koska papereissa luki että irtisanominen johtuu työntekijästä johtuvasta syystä. SAin kuitenkin selittää heille tilanteen, ja tekstiä tulikin 4kpl A4:sia, mutta hylätty päätös napsahti postiluukusta! Onneksi sain kuitenkin heti töitä niin karenssista ei tarvinnut huolehtia. Toivotaan että asiani saa joku kaunis päivä oikeutta ja työkkäri maksaa minulle takautuvasti ansionmenetykseni.

Äänestä

Pitää kai olla jokin syy miksi työnantaja koki ettet sopinut työhön??? Vaadi kirjallinen lausunto mikä meni vikaan ja selvitä työnantajan kanssa asia. Jos turhasta syytettiin ja kiusattiin niin ota poliisiin yhteyttä ja selvitä asia. Henkinen väkivalta on rikos siinä missä fyysinenkin, joten jos olet syytön niin kokeile liittoa ( jos kuulut sellaiseen, työsuojelupiiriä (niistä et varmaankaan apua saa mutta etenet virallista tietä. Rikosilmoitus poliisille jos muu ei auta. Käy lääkärissä puhumassa jos olet masentunut asian suhteen se voi auttaa asian eteenpäin viennissä ja etujen saannissa.

Muuta neuvoa en valitettavasti nyt osaa antaa mutta ehkäpä muilla on hyviä ehdotuksia.

Älä kumminkaan jätä asiaa hoitamatta, kaikki työpaikkakiusaamiest pitää tuoda esiin ISOON ÄÄNEEN, vain siten saamme äänemme kuuluviin.

Äänestä
  • Syyksi sanottiin se etten sopeutunut työhön, ilmeisesti myös siksi koska naamani ei työnantajaa miellyttänyt. Ja olen myös kiltti, hiljainen ja tunnollinen työntekijä, mutta minusta tehtiin "häirikkö" eli kaikki käännettiin mun syykseni, mikä onkin niin tavallista näissä tapauksissa.
    Täytyisi tosiaan yrittää taistella, tiedän sen ettei työsuojelupiiri auta tässä asiassa, kuten ei voi neuvotella työnantajankaan kanssa (mukana kiusaamisessa myös). Tällä hetkellä tuntuu, että työelämäni on tosi heikoissa kantimissa :(. Pitäisi jotenkin ehkä voida liittoutua, me kiusatut.. ihmettelen, miksi työelämässä kaikki muu on niin paljon tärkeämpää kuin se itse asia eli työnteko..

    Äänestä

  • Perustetta ei tarvitse ilmoittaa, jos olit koeajalla. Riittää ettei naamasi miellytä tai joku on kateellinen esimerkiksi paremmasta koulutuksestasi. Olen aivan järkyttynyt miten paljon työpaikoilla on luonnevikaisia esimiestehtävissä!

    Äänestä

  • Minnihiiri kirjoitti:

    Perustetta ei tarvitse ilmoittaa, jos olit koeajalla. Riittää ettei naamasi miellytä tai joku on kateellinen esimerkiksi paremmasta koulutuksestasi. Olen aivan järkyttynyt miten paljon työpaikoilla on luonnevikaisia esimiestehtävissä!

    olen kokenut aivan samaa, miten voi olla mahdollista että 2000 luvulla on niin paljon luonnevikaisia esimiehiä ja esipoikia, isän poikia jotka näyttelevät suurta johtajaa, kunnes
    joskus se totinen paikka varmasti heillekkin koittaa, niin paljon pahaa mieltä ovat aikaan
    saaneet ihmisillä ja osaavat ainakin pienessä
    firmassa pelata peliä omaan pussiin edullisesti, joka on sairasta. Hyvin luonnevikaisen touhua.
    YÄK, mua inhottaa sairaat tyypit, jotka ei
    itse tajua sitä ja syyttelevät muita sairaiksi
    mieleltään, kuten tässä tapauksessa minua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ex-työntekijä kirjoitti:

Hei! Minut irtisanottiin harjoittelupaikastani pari kk sitten. Olen ollut niin väsynyt ja masentunut, etten ole jaksanut asiaa juuri edes ajatella, sillä koin vakavaa kiusaamista työssä, onneksi se ei kuitenkaan kestänyt kauan aikaa. Mutta siis irtisanomiseni perusteeksi sanottiin, että en sopeutunut töihin, ja tästä syystä sain työkkäristä karenssin määrättömäksi ajaksi, vaikka irtisanominen tapahtuikin nimenomaan työnantajan puolelta. Lisäksi toimeentulotuestani vähennettiin 20 % muka omista syistä johtuen, tietenkin koska töistä lähtemiseni oli muka omaa syytäni. Eikö tämä ole väärin ja jopa lainvastaista?? En tiedä miten asiassa tulisi menetellä, mihin mahdollisesti valittaa tms. Koen vain kokeneeni valtavan vääryyden asian suhteen. Onko kenelläkään samantyyppistä kokemusta? Kiitos..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu