Olin ollut muutaman vuoden sinkkuna kun tapasin tuossa pikkujouluaikaan miehen. Meillä kehkeentyi suhde ja olimme ajoittain tiiviistikin yhdessä. Teimme vaikka mitä.. Käytiin leffassa, kylpylässä, baarissa, harrastamassa.. Oli erittäin mukavaa. Hommassa kävi kuitenkin niin, että juttu lopahti.
Nyt olen ollut lähes pari viikkoa taas yksin. Ja tämä aika on ollut aivan musertavaa. Yksinäisyys on jotenkin kalvavaa. En tiedä kaipaankko varsinaisesti juuri sitä miestä, mutta kaipaan niitä yhteisiä hetkiä ja yhteisiä tekemisiä. Nyt kun vääntää taas yksikseen tiskiä niin tippa meinaa tulla linssiin.
Mitä kummaa oikein tapahtui..Minä, joka jo jossain vaiheessa kuvittelin etten ole edes parisuhdeihminen, kaipaan nyt vierelleni toista enemmän kuin koskaan. Onkohan muille käynyt samoin? Mitenkähän tästä pitäisi jatkaa.. Pelkään tavata uusia ihmisiä, kun pelkään, että "ihastun" johonkin vain siksi että saisin toisen ihmisen lähelle.
Nyt olen ollut lähes pari viikkoa taas yksin. Ja tämä aika on ollut aivan musertavaa. Yksinäisyys on jotenkin kalvavaa. En tiedä kaipaankko varsinaisesti juuri sitä miestä, mutta kaipaan niitä yhteisiä hetkiä ja yhteisiä tekemisiä. Nyt kun vääntää taas yksikseen tiskiä niin tippa meinaa tulla linssiin.
Mitä kummaa oikein tapahtui..Minä, joka jo jossain vaiheessa kuvittelin etten ole edes parisuhdeihminen, kaipaan nyt vierelleni toista enemmän kuin koskaan. Onkohan muille käynyt samoin? Mitenkähän tästä pitäisi jatkaa.. Pelkään tavata uusia ihmisiä, kun pelkään, että "ihastun" johonkin vain siksi että saisin toisen ihmisen lähelle.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ihastua vaan johinkin, jotta saisi toisen ihmisen lähelleen.
Joo, ja tuollainen kahden viikon yksinäisyys voi olla todella tappavaa, varo vaan!
Ja siksi sitä pelkäänkin. Mutta et silti tainnut tietää mistä puhun. Ehket ole ollut samassa tilanteessa. Pitkän parisuhteen jälkeen olen siis muutamia vuosia sinkku. Ny tämä parin kuukauden suhde sai minut jälleen muistamaan kaiken sen ihanuuden mitä parisuhteeseen liittyy ja se aiheutti sen musertavan yksinäisyyden tunteen.
Kai sitä vai on halunnut kovettaa ja katkeroittaa itseään, niinkuin moni muukin täällä. Ja vakuuttaa itselleen, että parempi olla yksin. Näin ei kuitekaan ainakaan minun kohdallani ole, se tuli selvitettyä.. Mutta nyt sinkkuus ja yksinolo tuntuu entistä pahemmalta.
about 20 vuoden kuluttua alkaa helpottamaan se yksinäisyys
Me kaikki kuollaan yksin...
En tiedä oletko itse ollut 20 vuotta yksin vai mihinkä lauseesi perustit. Itselläni ei ole tarkoitus olla 20 vuotta yksin, vaan kyllä tässä ihan vakavissaan perhettä ja parisuhdetta ollaan hakemassa. Ja kutakuinkin olen myös varman, että se sopiva mies jossain vaiheessa eteen tipahtaa. Kun ei tässä vielä ihan ikäloppu ole. Monethan saa lapsiakin vielä nelikymppisinä.
Miten tuonkin nyt sitten ottaisi.. Jos joku lähimmäinen on lähellä, kun kuolen niin enhän kuole silloin yksin.. Mun mielestä toi klisee on aina kuullostanut vähän hassulta. Kuka nyt kuolee mitenkin ja tuskin sitä kaikki edes samalla tavalla kokevat.
Kyllä tuollainen 20 vuoden yksinäisyys on kokeilemisen arvoinen projekti. Huomaa kuinka turhia ne parisuhteet ja perheet loppupeleissä on.
...me kaikki ollaan yksin. Ei siinä kukaan mieti sitä, että onko vieressä kädestäpuristajaa vai ei, kun sydän lyö viimeisen lyöntinsä, henki alkaa erkaantua ruumista ja pimeys täyttää pääkopan. Tuossa vaiheessa mielessä on korkeintaan helpotus tai pelko, jos niitäkään. Ei siinä kyllä muita ihmisiä tai heidän läsnäoloaan mieti, kun oma henkikulta on kyseessä. Ihminen on lopulta itsekäs paskiainen.
Olipahan taas typeriä vastauksia kirjoitukseesi.
Tajuan aivan hyvin tilannettasi ja mitä tarkoitat. Minä olen kanssa perheihminen. Olen ollut aina. Nyt kun erosin huonosta suhteesta olen ollut "vaiheessa". Toisaalta kaipaan ihmistä lähelleni, toisaalta en. Viikonloppuisin varsinkin tämä musertava yksinäisyys painaa päälle. Juuri sitä yhdessätekemisen iloa ja tunnetta kaipaan eniten. Ikävä kyllä, monet parisuhteessa olevat ihmiset kuvittelevat yksinäisen naisen etsivän miestä seksinpuutteen vuoksi... tämän olen saanut kuulla monta kertaa. Mutta mutta... kyllä ensin tulee se tunne, että on jollekulle tärkeä ja että on joku ihminen, jonka kanssa jakaa iloaan/suruaan ja tehdä yhdessä asioita. Se seksi on sitten siinä vain lisämausteena:)
Toivottavasti löydät itsellesi KUNNOLLISEN partnerin. Sitä samaa toivon itselleni!
Kiitos vastauksestasi! Sinun asiallinen kommenttisi on näköjään tuonut mukanaan muutaman muunkin :)
Olen myös kummastettlut tuota yleistämistä, että yksinäinen etsii miestä vain seksin takia. Se ei ole ainakaan minun kohdalla se mitä eniten kaipaan. Matkan varrelle on sattunut myös muutama mies joiden kanssa tullut harrastastettua urheilua esimerkiksi käytyä lenkillä ilman mitään taka-ajatuksia seksiin. Lähinnä siis vain siihen yhdessä tekemisen puutteeseen. Koska olen ymmärtänyt, että myös miehet hakevat muutakin kuin seksiä. Toivottavasti se pitää myös paikkansa.
Onnea vain sinullekin nimenomaan kunnollisen partnerin löytämiseen! :)
Aina tekee asiat hankalammaksi, kun saa välillä maistaa hyvää ja sitten on taas syötävä sitä pahaa. Toisaalta ei ole hyvä turtua siihen pahaan, koska silloin ei muista miksi tavoittelisi hyvää. Kipeäähän se tekee mutta ehkä siitä on hyötyäkin.
Minulle noin on käynyt monta kertaa ja monessa asiassa. Kyllä se ikävä kausi aina jossain vaiheessa loppuu!
Mutta eikö tämä "Pelkään tavata uusia ihmisiä, kun pelkään, että "ihastun" johonkin vain siksi että saisin toisen ihmisen lähelle." ole jotenkin turhaa?
"Kyllä se ikävä kausi aina jossain vaiheessa loppuu! "
Viimeistään haudassa.
no näin on.
Alkaa tuntumaan siltä, että ihmiset (lue sinkut) mielummin luopuvat omasta itsestään kun vain pitää joku saada.
Ymmärrän ja olen itsekin sitä mieltä, ettei kuuta taivaalta kannata tavoitella, mutta tinkiä sellaisissa asioissa jotka ovat itselleen niitä "perusarvoja".
Joustavuus ja kompromissit ovat suhteessa välttämättömiä mutta viime vuosina olen taannut tosi monta naista jotka voivat henkisesti todella huonosti vain siksi etteivät kestä olla yksin.
Voimia kuitenkin sinulle, kovillehan tämä ottaa mutta ei mahda mitään.Älä silti kyynisty tai katkeroidu,siltä tieltä ei ole paluuta.
"Mutta eikö tämä "Pelkään tavata uusia ihmisiä, kun pelkään, että "ihastun" johonkin vain siksi että saisin toisen ihmisen lähelle." ole jotenkin turhaa?"
Se on turhaa.. Mutta kaikenlaisia pöhköjä ajatuksia sitä joskus päähän tupsahtaa, etenkin niinä heikoimpina hetkinä.
Mutta kai sitä tässä on sekin hyvä puoli että huomasi, ettei ihan tunteettomaksi kiveksi ole vielä tullut. Vihoviimeistä oli katkeroitua ja kieltää itseltään kaikki tunteet.
olla katkeroitumatta. Sillä se on kyllä viimeinen asia mitä haluan.
Itseäni nimenomaan hämmästytti se, että yksin oleminen on ollut suht ok. Ja nyt sitten tuli pienoinen romahdus, kuitenkin erosta on jo hyvinkin aikaa, muutama vuosi. Ehkä tämä oli myös herätystä siihen suuntaan, että olisi valmis taas tuntemaan ja luottamaan. Ja valmis uuteen suhteeseen.
On se satuttavaa kun hetkeksi pääsee toisen lähelle, ja sitten tuleekin ero, tai vielä pahempaa, saa rukkaset.
Uskon että suurin osa ihmisistä on "parisuhdeihmisiä" eli eläisi mieluummin hyvässä suhteessa kuin yksin. Sinkkuuteen tottuu, itse kesti 2-- 2,5 vuotta ennenkuin alkoi tuntua NORMAALILTA arjelta, eikä vain elämän alkamista odotellessa kunnes tapaisin jonkun :)
Siksi on äärimmäisen tuskallista, kun tuota arkea järkyttää ihastuminen tai suhde, joka alkaa lupaavasti mutta päättyy nopeasti ties mistä syystä. Kaikki "parisuhdevaistot" heräsi ns. talviunesta, ja mielikuvitus luo mitä suurempia unelmia suhteen onnistumisen varalle. Unelmien romahtaminen siinä eniten sattuu.
Siksi saa tehdä kovaa työtä että uskaltaa aina asettaa itsensä uudestaan alttiiksi rakkaudelle.
Minä erosin muutama kuukausi sitten todella huonosta avioliitosta, loppuaika oli vain riitoja ja pelkoa. Tapasin pian uuden miehen, joka antoi hetken ymmärrystä ja hellyyttä mutta lopetti sitten alkavan suhteen julmasti ja selityksettä. Tuntui etten pystynyt hengittämään, se ahdisti niin. Kuin hetki paratiisissa ja sitten takaisin helvettiin. Mutta se opetti minua. Enää en kyllä ihastu yhtä helposti.
Ja olen alkanut pärjätä ihan hyvin itsekseni vaikka olenkin yksin. Käyn joskus ulkona, tapaan ihmisiä ja nautin itsenäisyydestäni ja vapaudestani. Olen jo täyttänyt 50v. joten ymmärrän, että on hyvin mahdollista ettei kukaan mies enää tosisssaan kiinnostu minusta. Mutta elää voi ilman miestäkin, ja jopa paljon parempaa elämää kuin huonon miehen kanssa!
Sehän tässä jännää on ollutkin, että tähän asti se sinkkuus ei ole suuremmin haitannut. Olen ollut suht tyytyväinen itseeni ja elämääni. Mutta tämä ihastuminen ja jutun lopahtaminen aiheutti romahduksen.
Tuli taas mieleen kaikki ne parisuhteen ihanat puolet. Niinkuin tuossa sanoin, niin ehkäpä tämä oli herätystä siihen suuntaan, että vihdoikin olisin taas valmis tuntemaan ja luottamaan. Ja valmis uuteen suhteeseen.
Ja toivottavasti vielä pystyn asettamaan itseni alttiiksi. Ja sitä samaa toivon myös sinulle :)
Kumman aloitteesta se suhde sitten lopahti, vai oliko se yhteinen päätös? Miksi se juttu sitten loppui, jos teillä oli kerran niin kivaa yhdessä?
Eli tässä kävi niinkin klassisesti kuin että mies palasi exänsä luokse. Minä siis olin hetken hupi ja kokeilu ulkomaailmaan. Tämä tapahtui yllättäen, koska minulla oli koko ajan se käsitys että he olivat eronneet ja ero käsitelty loppuun. Mutta toisin oli.. Toisen murhe, toisen onni.