Olen ollut kaukosuhteessa päälle vuoden ja välimatkaa kyllä löytyy, koska poikaystävä asuu Englannissa. Tähän asti kaikki on mennyt OK, koska melkein joka päivä ollaan juteltu mesessä. Olemme nähneet kahdesti; viime kesänä ja nyt jouluna, kummallakin kerralla hän oli Suomessa kaksi viikkoa. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Hän sai juuri uuden työpaikan eikä häneltä liikene aikaa jutella viikolla, koska hän joutuu olemaan tietokoneella koko päivän, eikä tahdo olla enää töiden jälkeen. Hän sanoo, ettei halua enää suhdetta internetin välityksellä, vaikka rakastaakin minua. Välillä hän myös sanoo, ettei rakasta minua enää. Minä en tiedä mitä ajatella, koska rakastan häntä valtavasti ja tahtoisin saada tämän toimimaan. Elämä ilman häntä tuntuu aivan luonnottomalta. Mahdolliseen yhteiseen tulevaisuuteemme on kuitenkin aikaa vielä yli 2 vuotta, koska opiskeluni ovat kesken. Minä kyllä jaksan odottaa, mutta hänen rakkautensa on tainnut ruveta rakoilemaan... Päätimme että pidämme 1 tai kahden kuukauden eron, että hän näkee sitten ovatko hänen tunteensa siitä mihinkään muuttuneet. Onko järkevää koittaa kaikin tavoin saada juttu toimimaan vai onko kenties viisainta erota nyt? Meillä on myös melkoinen ikäero, koska minä olen 16-vuotias ja hän 24.
mitä tehdä?
breeanah
51238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet aika nuori ja teillä on jonkun verran tuota ikäeroakin.. minun mielipiteeni olisi, että katselisit maailmaa ilman häntä vielä ja nauttisit nuoruudestasi.. Jos sitten jonkun ajan päästä ette kumpikaan pysty olemaan ilman ajattelematta toisianne ja elämä tuntuu "turhalta" ilman sitä toista niin se on selvää rakkautta se, ja silloin kannattaa etsiä se toinen uudelleen ja katsoa taas.. Aito rakkaus ei kuole milloinkaan.. :) Itse elän kakosuhteessa mieheni kanssa joka on ulkomaalainen. Olemme olleet yhdessä kohta 3 vuotta ja näemme hyvin harvoin. Meillä oli yksi tauko n. puolivuotta silloin aika alkuvaiheessa ja sitten päätimme olla yhdessä ja nyt meillä ainakin on yhteiset unelmat tulevaisuudesta ja rakastamme paljon toisiamme. Jaksamme luottaa siihen että saamme joku päivä olla yhdessä niin kauan ja paljon kuin haluamme. Se on sitten eri juttu se, että jossei se arki sitten suju hyvin yhdessä kun eletään pidemmän aikaa yhdessä. Mutta jaksamme luottaa toisiimme ja yhteiseen tulevaisuuteen, ja sitten taas näkee mikä on tilanne..:)
Ehdottomasti suosittelisin katselemaan maailmaa vielä ja etsimään uusia tuttavuuksia ihan vaikka täältä koti Suomesta... Oot vielä aika nuori sitoutumaan mihinkään lopulliseen.
Minusta jotenkin vaikuttaa näin miehenä, että se mies ei taida kyllä olla kauhean vakavissaan kanssasi, koska tuo epäröinti ja kun hän välillä sanoo, ettei rakasta sinua enää ja myöskin tuo teidän breikki... vaikuttaa jotenkin vähän sellaiselle viestille, että ei tuosta taida kyllä tulla mitään.
Itse kun olen 31-vuotias niin kyllä minusta tuo 8 vuotta ikäeroa tuossa vaiheessa vaikuttaa aika isolle kun sinä olet vasta 16-vuotias ja mies 24-vuotias. Tietenkin onhan niitäkin pareja, jotka ovat olleet yhdessä varhaisesta teini-iästä kuolemaan asti... mutta luulisin niitä olevan kuitenkin aika vähän.
Mutta jos nyt sitten käykin niin, että teidän kaukosuhde loppuu tuohon teidän breikkiin niin elä vaivu epätoivoon... niitä uusia mahdollisia poikaystäväehdokkaita kyllä löytyy maailmasta ja varmasti joku muukin sydämesi voi valloittaa tulevaisuudessa... kunhan vain itse olet avoin ja uskot, että voit rakastua uudelleen uuteen ihmiseen.
Sulla on sen uuden ja oikean löytämiseen aikaa ikäsi puolesta paljon ja elämä vielä muutenkin edessä... täynnä mahdollisuuksia. =)
Tietenkin kaikki ne mönkään menneet suhteet satuttaa... tapahtui ne sitten 16-vuotiaana tai vaikka 32-vuotiaana ja jättää ihmisen mieleen jokainen oman jälkensä... :/
Olet vielä nuori tyttölapsi. Holhouksen alainenkin. Tiedän, tuossa iässä, et sanomaani käsitä, mutta neuvoisin sinua nauttimaan nuoruudestasi täysin siemauksin ennenkuin harkitsetkaan mitään kaukosuhdetta. Parin viikon näkemiset menevät siinä huumassa. Mitäs sitten kun koittaa arki? Jos homma ei siinä vaiheessa toimi ja olet häntä odottanut useamman vuoden niin kyllä tuo on katkeraa niellä.
Ikävä kyllä teidän suhteella on todella huonot mahdollisuudet onnistua. Ottaen huomioon sun ikäsi ja välimatka mikä teidän välillä on. Harvemmin sinun ikäisenä löytää elämän kumppanin jonka kanssa ollaan "aina ja ikuisesti" yhdessä. Pystytkö oikeasti sanomaan, että tuntisit tämän miehen hyvät ja huonot puolet, jotta pystyisit häntä ehdoitta rakastamaan? Rakkaus syntyy kun hyväksyy ihmisen sellaisena kuin hän on, te ette ole asuneet yhdessä ja tai viettäneet arkea. Uskon että sinua varten on jotain muuta, koska harvemmin miehet omassa kotimaassaan odottaa että nainen tulisi täysi ikäiseksi saati mahdollisuuden muuttaa miehen kotimaahan. Siinäkin on sitten taas omat riskinsä tuleeko suhde onnistumaan... mut koskaan ei voi sanoa että ei koskaan, voihan teidän suhde olla omaa laatuaan ja siitä voi todellakin kehkeytyä todellinen esteiden voittamis rakkaustarina josta on mukava kertoa omille lapsille. Mutta tosi asia on se että harvemmin kaukosuhteet ottavat onnistuakseen, itselläni on kokemusta paristakin suhteesta ja ne nimenomaan ovat kaatuneet siihen että on liikaa välimatkaa ja kummankin kotimaassa tapaa uusia mukavia ihmisiä ja oma rakas tuntuu sillä hetkellä niin kaukaiselta. Jaksamista elämään ja toivon silti sinulle kaikkea hyvää ,mutta tosiasioita on syytä katsoa silmiin....
siis tuolla kaukana oma rakas tuntuu kaukaiselta.
Minä sanon sen ronskisti vaikka onkin nuori alkuperäinen, mutta hän kuitenkin puhuu rakkaudesta.
En usko, että 24v mies tyytyy edes seksuaalisesti parin viikon lomaan silloin tällöin. Kyllä siellä nuorimies käy bubissa ja etsii silmät avoimina ehkä sitä lopullista elämänkumppania.