omaan mielipiteeseensä, jos on itse sellainen ujonpuoleinen sisäänpäin kääntynyt? Ujona inhoan sitä, että sosiaalisilta taidoiltaan paremmat ja persoonallisuudeltaan vahvemmat jyräävät minut alleen. Haluaisin, että mielipidettäni kunnioitettaisiin, vaikka sanonkin sen kainosti.
Miten saisi sellaisen raavaan miehen körilään uskomaan, että vaikka hänestä kauheasti pitääkin, joskus on omakin mielipide asioista. Hän suuttuu helposti, jos myöhemmin kerron, etten todella halunnut tehdä, mihin hän minut puhui. Ja uhkaa jättää. "Seurustelumme" on aika satunnaista, kai tästä luonteittemme vastakohtaisuudesta johtuen. Mutta teemme hyvin töitä yhdessä, ja kun suunnittelemme uusia projekteja, erilaisuutemme on todella hedelmällistä.
Onkohan parisuhde mahdollinen? Onko teillä onnistuneita kokemuksia?
Miten saisi sellaisen raavaan miehen körilään uskomaan, että vaikka hänestä kauheasti pitääkin, joskus on omakin mielipide asioista. Hän suuttuu helposti, jos myöhemmin kerron, etten todella halunnut tehdä, mihin hän minut puhui. Ja uhkaa jättää. "Seurustelumme" on aika satunnaista, kai tästä luonteittemme vastakohtaisuudesta johtuen. Mutta teemme hyvin töitä yhdessä, ja kun suunnittelemme uusia projekteja, erilaisuutemme on todella hedelmällistä.
Onkohan parisuhde mahdollinen? Onko teillä onnistuneita kokemuksia?
Vastaukset 14
Vanhimmat
kyllä voi taivutella. ei se pelkästään, että olis ulospäin suuntautunut, tee ihmisestä sellaista, et se ei kuuntele muita. ekstrovertti ihminen on sosiaalinen, joten kai sen olis vähän pakkokin olla semmonen.
sit mitä tulee parisuhtteeseen. introvertit ihmiset saa voimaa tekemällä asioita itse ja itsenäisesti. ryhmissä taas kävis päinvastoin. joten tollasessa suhteessa introvertti tarvii omaa aikaa ja omaa tilaa.
et niinku se toimii, kun molemmat ymmärtää mitä se tarkoittaa, et olis kovinkin ulospäin suuntautunut ja kovinkin sisäänpäin suuntautunut henkilö.
sen ei kuitenka pidä mennä siihe halpaan, et kokis introversion jotenki rajoitteeks. se kun ei tarkoita sitä, et sillä olis huono itsetunto tai jotain. se tarkoittais enempi sitä, et se ei toitottais kovaan ääneen asioita ennenkuin olis miettiny niitä.
kommenteistasi.
Olet oikeassa, kyllä ihmisten kanssa olemisesta nauttiva ekstrovertti voi kuunnella, ja kuunteleekin. Ongelmana on usein se, etten osaa sanoa mielipidettäni tarpeeksi jämäkästi, mutta kauniisti. Hän joko tulkitsee epäröimiseni epävarmuudeksi, ja tekee avuliaasti ratkaisun puolestani, tai ehkä hän kokee yleensäkin kaiken haasteena. Hän on todella hyvä puhumaan ihmiset ympäri. Olen usein seurannut häntä täydessä toiminnassa. Hän ei ole mikään jokapäiväinen mattimeikäläinen. Hän toimisi hienosti presidenttinä. Hänellä oli iso yritys aikoinaan (myi sen), joten hän on tottunut pomottamaan.
Jotkut ekstrovertit näyttävät näin introvertin näkövinkkelistä pinnallisilta. Mutta tämä miehenköriläs nauttii myös yksinolosta! Ja hän on luova. Hän on niin uskomaton yhdistelmä ulospäin suuntautunutta toisaalta ja sisäisen elämän rikkautta, että joka hetki hänen kanssaan keskustellessa on kallisarvoinen.
Hän on leijona-lohikäärme, ja tuo ihmistyyppi (jos sellaiseen uskoo) on kaikkein itseriittoisin megalomaani kuin kuvitella voi. Mutta rakastettava sellainen. Jos hänelle sanoo rakastavansa häntä, hän tokaisee: Minäkin rakastan minua! Ja hän tarkoittaa sitä. Minusta se on hieno asia. Hän on kiinnostunut kaikista ihmisistä. Kaikkien pikku elämät ovat hänestä kiehtovia, koska jokaiselta voi oppia. Ehkä minun on myönnettävä, että olen hänelle vain yksi ystävä, en ole tarpeeksi ainutlaatuinen kumppaniksi.
Kyl kannattais ensin mennä naimisiin miehen kanssa. Silloin taivuttelu, vedättäminen, nalkutus tms. tehoaa paremmin. Pelkässä seurustelusuhteessa se aiheuttaa vain sen, että mies vaihtaa parempaan naiseen.
Hankalaa on ketään toista muuttaa muuksi, mutta voit ehkä vaikuttaa itse omiin asenteisiisi ja toimintatapohisi. Ei introvertin ole mikään pakko joutua ekstrovertin jyräämäksi. Miellyttämisen halu ja marttyyrimäinen käytös ei kuulu introversioon, vaan on opittu tapa. Introverttikin voi oppia sanomaan suorat sanat ja pitämään puolensa. Itse asiassa se on pieni pakkokin.
Useimmiten kyse on kuitenkin omista sisäisistä pakottavista vaatimuksista ("en ole hyvä ja arvokas ihminen jos en tee sitä tai tätä") ja niiden tukahduttaminen voi olla hyvin hankalaa. Mutta askel askeleelta sekin onnistuu. Muista että olet itse itsellesi aina se pahin jyrä.
Kumpikaan meistä ei ole 'marttyyriluonne', enkä siitä ole puhunutkaan. miellyttävä tietysti yrittää kukin olla toisia ihmisiä kohtaan! Miksi muuten kukaan haluaisi olla kanssamme?? Ei kai kumppani mikään vanki ole? Jos häntä kohtaan on kovin artyisä, hän lähtee hakemaan jotain parempaa muualta.
Se, että haluaa oppia toisenlaisen ihmisen käyttäytymisen kanssa elämään sopuisasti, ja oman selkänsä suorana pitäen, ei ole marttyyriutta. Mistä te noita hassuja ilmauksia oikein löydätte, joilla ei ole mitään tekemistä aloitukseni kanssa??
"Hän suuttuu helposti, jos myöhemmin kerron, etten todella halunnut tehdä, mihin hän minut puhui. Ja uhkaa jättää." Tämä on ongelma etkä sinä voi ratkaista sitä. Miksi haluat parisuhteeseen tällaisen kanssa?
Palaute on tervetullutta, vaikkei toistaiseksi ole tullut paljon sellaista, mistä olisi käytännön hyötyä. Saisinko selventää hiukan:
Olemme molemmat aika vahvoja ihmisiä, itsepäisiä, luovia, sanavalmiita, älykkäitä, ja olemme molemmat kiinnostuneita muutamista samoista asioista, esim. kirjoittaminen. Hän tuntuu olevan niin harvinaisella tavalla juuri sellainen ihminen, jota ihailen, ja aluksi näytti, että hän ihaili minua myös. Minä pidän hänestä edelleen, mutta hän on allerginen kaikelle kritiikille.
Emme asu yhdessä. Hän rakastaa vapauttaan, ja on asunut suurimman osan elämäänsä yksin. Hänen elämäänsä on mahtunut niin mahtava määrä kaikenlaista mielenkiintoista. Hänen rinnallaan minä taidan olla aika harmaa. Se, mitä hän eniten minussa arvostanee, on älykkyyteni ja työmoraalini (olemme molemmat itsenäisiä ammatinharjoittajia, ja kummallakin on useita tulonlähteitä). Ja olen kai vielä aika sieväkin, vaikka kuulemma olen alkanut vanheta. Hän on viisikymppisenä täydellisessä fyysisessä ja henkisessä kunnossa, paitsi, että on kalju, ja on isohko kaljamaha (vaikkei hän juo).
Siis hän on niin harvinaisen viehättävä ja ihailtava, että haluaisin puhua hänen kanssaan joka päivä. Mutta näyttää siltä, että kolmen vuoden tuttavuutemme jälkeen olemme ajautumassa erilleen. Haluaisin joitakin niksejä, miten olla jämäkkä, ettei tule jyrätyksi, eikä sitten tarvitsisi kritisoida, eikä hänen tarvitsisi suuttua.
Olet siis ujo mutta vahva, persoonallisuudeltasi heikompi mutta itsepäinen, ja sosiaalisilta taidoiltasi huonompi mutta sanavalmis, älykäs ja luova?
hmmmm...
"Ujona inhoan sitä, että sosiaalisilta taidoiltaan paremmat ja persoonallisuudeltaan vahvemmat jyräävät minut alleen. "
"Olemme molemmat aika vahvoja ihmisiä, itsepäisiä, luovia, sanavalmiita, älykkäitä,"
käyttäytymismalleja - niitä voi kehitellä. Minun persoonallisuuteni on sellainen vetäytyvä, seurassa. Kahden kesken (ja joskus yksinkin) olen puhelias. Vahvuus ei ole introverttiyden vastakohta. Ja sosiaalisilla taidoilla ei ole mitään tekemistä älykkyyden ja luovuuden kanssa. Ja tosiaan, olemme molemmat itsepäisiä ja sanavalmiita, ja luovia ja älykkäitä, mutta minun asenteeni on enemmän sellainen harkitseva. Sanon mielipiteeni, kuuntelen toisen mielipiteen, ja sitten haluan miettiä asioita, itsekseni. Mies taas toimii siltä seisomalta, tekee päätökset heti, ja vaatii, että teemme niinkuin hän on parhaaksi päättänyt. Joskus kieltäydyn (tai yritän kieltäytyä) silkasta arkuudestani, joskus siksi, että en pidä hänen ehdotuksestaan.
Hei, kyllä on vaikeaa tämä. En minä pysty monimutkaista suhdettamme supistamaan pariin lauseeseen, ettekä te voi ymmärtää tilannetta täydellisesti.
Jotkut näyttävät ottavan sen asenteen, että ihminen on joko kaikin osin paha tai kaikin puolin täydellinen. Minusta meidän tilanteemme on kahden toisistaan kiinnostuneen ihmisen yritystä löytää tapa ymmärtää toisiaan ja toimia niin, että löydetään kompromissit. Meissä on paljon samaa, ja paljon hyvin erilaista. Olemme ainakin erinäköisiä; minä hoikka ja normaalipituinen blondi, hän pitkä lihaksikas tummatukkainen. Mutta tuo on vain ulkoista. Sisältä hän on paljon kiinnostavampi kuin keskinkertainen muskelimies. Tai ehkä jokainen on kiinnostava? Hän kehitteli lihaksensa toipuessaan helikopterionnettomuudesta. Hän oli toinen kahdesta henkiin jääneestä (kuusi kuoli) helikopterin pudotessa Papuan viidakkoon. Kaksi päivää virui siellä, pystymättä liikkumaan. Nyt hänestä ei voi päältä päin nähdä, että oli kauan pyörätuolissa. Mutta se on jättänyt häneen uskomattoman sitkeyden, optimismin ja elämän rakastamisen. Hän on valtava energiapakkaus.
Se mitä toivoin, olli, että joku tuon tyyppinen ekstrovertti mies kertoisi minulle, millä tavalla hänen tyyppiselleen miehelle voi nätisti sanoa mielipiteensä niin, että se myös rekisteröityy? Minä kun haluaisin oppia näitä asioita, mutta tuo mies on minulle mysteeri. Aikaisemmat kumppanini ovat olleet niitä kilttejä (mutta tietysti älykkäitä ja luovia). Pidin heistäkin.
ekstrovertit eli poikkeuksetta itseään rakastavat ihmiset ylipäätään.
Narsismi näillä ainakin kukkii ja harvoin tyytyvät vain yhteen naiseen olivat sitten parisuhteessa tai eivät.
Päteekö tämä myös ekstrovertteihin naisiin?
pätee!
ekstrovertti ja narsismi ei ole sama asia.
pahoittelut.
sitä, että nauttii ihmisten seurasta. Narsismilla ei sen asian kanssa ole mitään tekemistä. Ystäväni on yhden naisen mies. Minun ongelmani on se, että haluaisin olla tuo nainen. Vielä en sitä ole. Olemme vain ystäviä.