laihdunko

Hei.

Tyhmiä kysymyksiä...
Painan nyt 125kg noin, ja olen ollut 3 viikkoa "dietillä" paitsi että sitä ei voi kutsua siksi, kun syön kai vieläkin liikaa.
Söin ennen pitsoja, rasvaisia juustoleipiä yms ja paljon, koko ajan, ja suklaata söin joka päivä. Siis jotain ihan kauheaa... vaikka paketti nakkeja tai koko paketti lihapullia kerralla... jne...
Nyt olen jättänyt suklaan ja karkit miltei kokonaan pois, syön vain yhtenä päivänä viikossa vähän. Olen lisännyt kasviksia ja hedelmiä. Vaihtanut tuotteet kevyempiin, vaalean leivän ruisleipään jne. Eli siis selkeä ero entiseen syömiseen, mutta luulen kuitenkin edelleen syöväni liikaa.. Laihdunko näin?

Tuntuu vain, että vatsalaukkuni on niin suuri että kaipaan todella isoja annoksia, (ennen söin) jos en tule täyteen tulee himo syödä jo puolentunnin kuluttua ruokailusta. Yritän kuitenkin syödä pienempiä annoksia tiheämmin vaikka vaikeaa onkin.

Tuntuu, että jokapaikassa esim sanotaan että älä syö perunaa.. minä taas tykkään syödä perunaa paljon aterialla, koska se on täyttävää eikä kaloreita ole kauheasti. Jos syön pelkkiä kasviksia niin en tule täyteen ja sitten lipsuu herkutteluun.. :/ että onko se nyt niin paha sitten syödä sitä perunaa? Peruna on minulle tärkeä! :D :D ja ruisleipää menee jonku verran (täyttävää). Riisiä ja pastaa olen yrittänyt vältellä, ja jos syön niitä niin vaihtanut tummaan versioon.

Onko esim marinoitu kanasuikale/file paljon lihottavampaa kuin marinoimaton? tuntuu jotenkin vastustavan tuo kaikkien makujen ja rasvojen ja kalorien jättäminen pois, ettei ruoka enää lopuksi maistu miltään..

Kiitos vastauksista... tsemppiä kaivataan.. :D
101212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Saat terveelliset ruokaohjeet.ja pääset laihduttamaan

Äänestä
  • Liity keventäjiin. siellä kerrotaan kuinka paljon päivässä sinun tulee syödä. Päiväkirjaa tunnollisesti täyttämällä opit myös huomaanaan mitä ruoka-aineita kannattaa syödä ja mitä ei. Alkuu pääset hyvin noudattamalla hetken aikaa valmiiksi laadittua päivän ruokalistaa. Silloin tajuat sopivat annoskoot yms.

    Äänestä

On meitä pulleita olemassa muitakin, kuin sinä ja haluamme päästä niistä eroon. Oma lähtöpainoni oli yli 100 kg ja nyt olen saanut vuoden alusta vajaa 5 kg pois ja tuntuu hyvälle. Meillä jokaisella on omat tapamme ja niksimme ja mikä sopii yhdelle, ei sovi välttämättä toiselle. Tyylejä ja tapoja on olemassa sen seitsemää sorttia ja mulla olis tavoitteena, ettei tämä ole mikään kuuri vaan pysyvä elämäntapojen muutos. Sitähän ne kaikki hokee, tiedän, mutta se on ainoa oikea tapa pitää ne pudotetut kilot, uskon sen nyt. Tiedän mistä puhun, sillä laskin vähän aikaa sitten, että olen pudottanut elämäni aikana liki 300 kg!! Totta joka kilo. Olen iloinen että olen saanut ne pois. Mitä tekisin, jos ne roikkuisivat mukana tälläkin hetkellä? Makaisin vaan sängyssä, ehkä jopa haudassa.
En jaksa rueta laskemaan kaloreita enkä punnitsemaan jokaista suupalaa. Liian työlästä, mutta uskon että ainakin näin alussa saan (ja olen saanutkin) painon laskemaan noin silmämääräisesti pienemmillä annoksilla, lisäämällä hedelmiä, vihammeksia ja salaatteja ja raasteita ruokavaliooni. Ilman muuta on selvää, että kaiken syömäni pitää olla vähärasvaista ja keveää, esim juusto 5%, jauheliha paisti versiona, rasvattomat maitovalmisteet ym. Jos painonalasku alkaa tökkiä myöhemmässä vaiheessa, täytyy sitten miettiä pitääkö rueta tarkempiin laskuhommiin. Liikuntaa sen verran mitä pystyy ja uskaltaa, kova paino ei ole nivelille hyväksi, eikä niitä tohdi eikä saakkaan rueta ylempalttisesti rasittamaan joillakin kovilla urheilusuorituksilla. Unohda spinningit ja muut hullutukset. Hajotat paikkasi. Itse ostin kuntopyörän ja sillä kulkee liukkaasti samalla kun katsoo tv:tä. Palaillaan ja tsemppiä sinulle ja kaikille muillekin.

Äänestä

Onnea dieetin johdosta! Hyvin olet aloittanut uuden elämäntyylin! :) Kyllä tuollaisin konstein pääsee mainiosti laihtumiseen kiinni.

Hyvä, että olet vaihtanut tummaan leipään, pastaan ja riisiin. Niissä on paljon kuituja. Täysjyvätuotteiden hiilihydraatit eivät ole niin nopeasti imeytyviä, kuin esim. vehnäjauhojen ja perunan.

Nopeasti imeytyvät hiilihydraatit "menevät suoraan vatsamakkaraan" eli ne nostavat verensokeria ja samalla insuliinineritys tehostuu ja energiaa varastoituu rasvaksi. Tuohon korkeaan hiilihydraattipitoisuuteen se perunan välttely oikeastaan perustuukin! Säästä siis perunat, sokerit ja vaaleat vehnäset juhla-/herkkuhetkiin, tai syö vain hyvin pieninä annoksina korkeintaan kerran päivässä.

Syö kasvisten kanssa jotain täysjyväistä ja proteiinipitoista, ne pitävät nälän pitkään poissa. Käytä marinadien tilalla yrttejä, suolattomia mausteita, sipulia, valkosipulia jne. Aika nopeasti tottuu vähämausteiseen ja -suolaiseen ruokaan! Tomaattimurskasta saa hyviä, kevyitä kastikkeita, kun lisää joukkoon vaikka tonnikalaa tai kanasuikaleita.

Hyviä rasvoja tarvitset päivittäin, muista siis käyttää esim. oliiviöljyä salaatin päällä, muutama manteli aamiaisella jne. Ja vettä pitää muistaa juoda tarpeeksi, päivässä 8 lasillista ainakin.

Tsemppiä! Nyt tämä likka menee saunaan... :)

Äänestä
  • Kuin viimeisin vastaaja kirjoitti.. en jaksa tuollaista ruokavaliota! :/

    Haluan syödä perunaa, koska muuten jää nälkä. Jos syön lihaa täyttääkseni vatsani, saan syödä sitä kauheat määrät ja onko se nyt sitten hyvä? en halua nähdä nälkää, vaan olla kylläinen. (rajansa tietysti annoksillakin, tottakai)
    Eikö muutos sitten ole tarpeeksi voimakas, kun ennen söin jokapäivä esim pitsaa, rasvaista juustoa, vaaleaa leipää, suklaata.. ja kaikkea paljon.
    Onko ne marinaditkin nyt oikeasti sit niin paha asia? Tai siis.. ehkä oon tyhmä mutta ei musta ole tuollaiseen kaiken ruuan kontrollointiin. Tuntuu, et liian paljon liian aikaisin.
    Mä oon ennenkin koittanut syödä juuri silleen, et oon jättäny kaiken pois mutta sitten mä repsahdan (ku täysin rasvaton ja kevyttäkin kevyempi ruoka vaan EI maistu miltään, eikä siihen totu!) taas ahmimaan. Mä vain itse ajattelin että vähennän huomattavasti, ja muutan, mutta en liikaa.. mut laihdunko mä nyt sitten ollenkaan?
    Nii ja mun tarkotus ei oo välttämät saada kaikkee ylipainoo veke, se ei oo pääasia vaa et sais ny ees parikytkiloo pois. Katsoo sitte.
    Kiitos, tää oli nyt vähän tällainen purkaus... yrittäkää ymmärtää...
    Kiitos paljon vastauksistanne..

    Äänestä

  • läskipossunen kirjoitti:

    Kuin viimeisin vastaaja kirjoitti.. en jaksa tuollaista ruokavaliota! :/

    Moi!

    En halunnut aiheuttaa pahaa mieltä, vaan kerroin vain syyn siihen miksi perunaa monesti vältellään. Sen glykeeminen indeksi lähentelee 90:ää, joten sen sokerit imeytyvät todellakin aika nopeasti. Vehnäpullan ja kaurakeksinkin GI:t ovat pienemmät kuin perunan, vaikka ei ihan heti uskoisi...

    Toki voit syödä perunaa, ei sitä kukaan voi kieltää. Jokainenhan vastaa omasta kropastaan niinkuin itse parhaaksi näkee! :) Jatka pienin askelin ja kokeile minkälainen ruokavalio sinulle parhaiten sopii. Huomaat sen varsin hyvin, kun painosi putoaa tasaisesti ja olotilasi on hyvä.

    Noita vinkkejäkin annoin lähinnä jatkoa ajatellen, jos kiinnostut tarkastelemaan lähemmin mitä kannattaa syödä ja miksi. Ruoka on oikeasti elimistön polttoainetta, mutta ihmisellä on makuaisti vain kehittynyt turhan tarkaksi. Emme siis syö sitä mitä elimistö tarvitsee, vaan sitä mitä haluamme syödä.

    Pahoittelut, jos loukkaannuit ja tsemppiä edelleen! :)

    Äänestä

  • läskipossunen kirjoitti:

    Kuin viimeisin vastaaja kirjoitti.. en jaksa tuollaista ruokavaliota! :/

    Haluan syödä perunaa, koska muuten jää nälkä. Jos syön lihaa täyttääkseni vatsani, saan syödä sitä kauheat määrät ja onko se nyt sitten hyvä? en halua nähdä nälkää, vaan olla kylläinen. (rajansa tietysti annoksillakin, tottakai)
    Eikö muutos sitten ole tarpeeksi voimakas, kun ennen söin jokapäivä esim pitsaa, rasvaista juustoa, vaaleaa leipää, suklaata.. ja kaikkea paljon.
    Onko ne marinaditkin nyt oikeasti sit niin paha asia? Tai siis.. ehkä oon tyhmä mutta ei musta ole tuollaiseen kaiken ruuan kontrollointiin. Tuntuu, et liian paljon liian aikaisin.
    Mä oon ennenkin koittanut syödä juuri silleen, et oon jättäny kaiken pois mutta sitten mä repsahdan (ku täysin rasvaton ja kevyttäkin kevyempi ruoka vaan EI maistu miltään, eikä siihen totu!) taas ahmimaan. Mä vain itse ajattelin että vähennän huomattavasti, ja muutan, mutta en liikaa.. mut laihdunko mä nyt sitten ollenkaan?
    Nii ja mun tarkotus ei oo välttämät saada kaikkee ylipainoo veke, se ei oo pääasia vaa et sais ny ees parikytkiloo pois. Katsoo sitte.
    Kiitos, tää oli nyt vähän tällainen purkaus... yrittäkää ymmärtää...
    Kiitos paljon vastauksistanne..

    Etsipä netistä sellainen sivusto kuin Kunnossa kaiken ikää. Sieltä saat ilmaiseksi painonhallintakalenterin, jossa neuvotaan tekemään vähittäisiä muutoksia ruokavalioon, ja jokaista muutosta harjoitellaan NELJÄ VIIKKOA ennen siirtymistä seuraavaan. Sinun ei todellakaan tarvitse muuttaa kaikkea kertaheitolla, koska niin korvien väli kuin kroppakin tarvitsee aikaa sopeutuakseen uusiin tapoihin.

    Toinen hyvä sivusto on "Pieni päätös päivässä". Sieltä näet konkreettisesti, mitä vaikuttaa painoon, kun vaihdat esimerkiksi iltapäiväkahvin viinerin tavalliseen vehnäpullaan.

    Perunaa, pastaa ja leipää SAA syödä, jos niistä pitää. Suositeltavaa olisi, että pasta ja leipä olisivat runsaskuituisia (vähintään 6 %) ja peruna mieluiten kuorineen keitettyä. Herkuttelukin on sallittua joskus, kunhan sitä ei tee päivittäin.

    Muun muassa UKK-instituutin ravitsemusasiantuntija Patrik Borg on sitä mieltä, että ei pidä yrittääkään sinnitellä liian vähällä ruualla, koska sitä ei kukaan pitemmän päälle kestä. Sitä paitsi elimistö tarvitsee ravintoa polttoaineeksi, ei autokaan ilman bensaa kulje. Borgin mukaan laihduttaja voi jopa LISÄTÄ syömänsä ruuan määrää, kun syö oikeanlaista ruokaa. Tällä hän tarkoittaa etupäässä vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Proteiinia (lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita) ei saa unohtaa, koska se pitää parhaiten nälkää.

    Käytän itse KKI-kalenteria, ja suunta on vähitellen kohti lautasmallia, eli puolet lautasesta kasviksia (raakoja tai kypsytettyjä), neljännes sitä "varsinaista ruokaa", lihaa tai kalaa ja viimeinen neljännes riisiä, pastaa tai perunaa.

    Äänestä

  • läskipossunen kirjoitti:

    Kuin viimeisin vastaaja kirjoitti.. en jaksa tuollaista ruokavaliota! :/

    Haluan syödä perunaa, koska muuten jää nälkä. Jos syön lihaa täyttääkseni vatsani, saan syödä sitä kauheat määrät ja onko se nyt sitten hyvä? en halua nähdä nälkää, vaan olla kylläinen. (rajansa tietysti annoksillakin, tottakai)
    Eikö muutos sitten ole tarpeeksi voimakas, kun ennen söin jokapäivä esim pitsaa, rasvaista juustoa, vaaleaa leipää, suklaata.. ja kaikkea paljon.
    Onko ne marinaditkin nyt oikeasti sit niin paha asia? Tai siis.. ehkä oon tyhmä mutta ei musta ole tuollaiseen kaiken ruuan kontrollointiin. Tuntuu, et liian paljon liian aikaisin.
    Mä oon ennenkin koittanut syödä juuri silleen, et oon jättäny kaiken pois mutta sitten mä repsahdan (ku täysin rasvaton ja kevyttäkin kevyempi ruoka vaan EI maistu miltään, eikä siihen totu!) taas ahmimaan. Mä vain itse ajattelin että vähennän huomattavasti, ja muutan, mutta en liikaa.. mut laihdunko mä nyt sitten ollenkaan?
    Nii ja mun tarkotus ei oo välttämät saada kaikkee ylipainoo veke, se ei oo pääasia vaa et sais ny ees parikytkiloo pois. Katsoo sitte.
    Kiitos, tää oli nyt vähän tällainen purkaus... yrittäkää ymmärtää...
    Kiitos paljon vastauksistanne..

    Ihmisen näläntunne on huono mittari. Se kertoo ainoastaan sen, että maha on tyhjä eikä sitä, että energiaa tarvittaisiin lisää. Siksi myös 60 kiloa ylipainoisilla ihmisillä on nälkä, vaikka energiaa riittäisi puoleksi vuodeksi.

    Niinpä näläntunne on saatava kontrolliin. Pikkuhiljaa myös mahalaukku pienenee ja kylläisyyden tunne alkaa tulla pienemmistä annoksista.

    Aloita jokainen ateria syömällä 20 viipaletta kurkkua ja kolme tomaattia. Juo lasi vettä päälle. Pitkitä sitä nautintoa, jonka tiedät hetken päästä ateriasta saavasi. Odota viisi minuuttia. Syö hitaasti. Syö vain yksi annos ja nouse pöydästä, vaikka vielä vähän olisikin nälkä.

    Suurin syy ylensyömiseen on siinä, että hotkitaan ruoka ja istutaan pöydässä niin kauan, että tuntuu kylläiseltä. Kylläisyyden tunne tulee hitaasti, vasta 15 minuutin kuluttua. Vetämällä kaksin käsin ruokaa ehtii syömään kolmen edestä, ennen kuin tuntuu kylläiseltä. Siksi kannattaa aloittaa kuituja sisältävillä vihanneksilla jo 5 minuuttia enne pöytään istumista. Ja lasi vettä päälle, koska usein osa "näläntunteesta" onkin janoa.

    Kun syö paljon kuituja, tuntuu pitkään kylläiseltä eikä tule nälkä. Kuidut sulavat hitaasti ja huonosti. Opettele "kusettamaan" näläntunnettasi. Aika pian se asettuu normaaliksi, aika pian syöt rauhallisesti ja nouset pöydästä vielä aavistuksen "nälkäisenä" mutta tiedät, että viiden minuutin kuluttua tunnet olosi ihanan kylläiseksi, mutta et täyteen ahdetuksi.

    Välipaloiksi kuituja sisältäviä applesiineja ja greippejä. Ei banaaneja, omenoita eikä mandariineja. Välipaloiksi myös tomaatteja ja kurkkua. Näillä huijaat näläntunnetta. Muutaman minuutin päästä tomaatinkin syömisen jälkeen näläntunne on poissa.

    -VT

    Äänestä

  • VarmaTieto kirjoitti:

    Tuo on ihan totta mitä sanoit näläntunteesta!

    Joskus otin aina lisää ruokaa, vaikka vain vähänkin. Se tuli tietysti tavaksi, sillä hyvää ruokaahan voisi syödä loputtomiin, jos vatsa vaan vetäisi, kyllä sen nyt tietää. Ja vetäähän vatsa enemmän, jos aina ottaa lisää ja lisää... :)

    Päätin tehdä tavasta lopun ja kasasin lautaselle entistä enemmän vihanneksia/salaattia, siis puolet lautasesta. Loppuun puolikkaaseen hiukan hiilareita esim. tummaa pastaa ja loput vaikka kalaa. En hakenut lisää vaikka kuinka teki mieli. Join paljon vettä ruuan kanssa ja nousin pöydästä, kun lautanen oli tyhjä.

    Hetken päästä nälkä ja mieliteot olivat poissa. Olo oli kylläinen ja sopiva, ei liian ahdettu ja halkeamispisteessä niinkuin monesti aiemmin.

    Olenkin miettinyt, että raja fyysisen nälän ja mielitekojen välillä voi hämärtyä, kun kuvittelee itselleen näläntunteen saadakseen syödä lisää. Ja kun syö lisää, niin mahalaukku venyy ja kas kummaa: sinne mahtuukin helposti kaksi lautasellista. Sitten kuvittelee olevansa todellakin niin nälkäinen, että on pakko syödä kaksi lautasellista, kun todellisuudessa yksi lautasellinen riittää loistavasti.

    Nyt on jo 15 kiloa pudonnut ja loppujen laihduttaminen ei tunnu enää niin vaikealta, kun ajatteleekin ruoan polttoaineena, ei mielitekoina ja intohimona. Osaa jotenkin ajatella selkeämmin, että mitä kannattaa syödä ja miksi!

    T: eräs (vielä) satakiloinen...

    Äänestä

  • läskipossunen kirjoitti:

    Kuin viimeisin vastaaja kirjoitti.. en jaksa tuollaista ruokavaliota! :/

    Haluan syödä perunaa, koska muuten jää nälkä. Jos syön lihaa täyttääkseni vatsani, saan syödä sitä kauheat määrät ja onko se nyt sitten hyvä? en halua nähdä nälkää, vaan olla kylläinen. (rajansa tietysti annoksillakin, tottakai)
    Eikö muutos sitten ole tarpeeksi voimakas, kun ennen söin jokapäivä esim pitsaa, rasvaista juustoa, vaaleaa leipää, suklaata.. ja kaikkea paljon.
    Onko ne marinaditkin nyt oikeasti sit niin paha asia? Tai siis.. ehkä oon tyhmä mutta ei musta ole tuollaiseen kaiken ruuan kontrollointiin. Tuntuu, et liian paljon liian aikaisin.
    Mä oon ennenkin koittanut syödä juuri silleen, et oon jättäny kaiken pois mutta sitten mä repsahdan (ku täysin rasvaton ja kevyttäkin kevyempi ruoka vaan EI maistu miltään, eikä siihen totu!) taas ahmimaan. Mä vain itse ajattelin että vähennän huomattavasti, ja muutan, mutta en liikaa.. mut laihdunko mä nyt sitten ollenkaan?
    Nii ja mun tarkotus ei oo välttämät saada kaikkee ylipainoo veke, se ei oo pääasia vaa et sais ny ees parikytkiloo pois. Katsoo sitte.
    Kiitos, tää oli nyt vähän tällainen purkaus... yrittäkää ymmärtää...
    Kiitos paljon vastauksistanne..

    Tässä ketjussa on puhuttu paljon asiaa, mutta haluaisin vielä korostaa, että jokaisella on "omat avaimensa onneen". Tämä siis siinä mielessä, että mikä toimii toisella ei toimi kaikilla. Tästä hyvänä esimerkkinä peruna, joka monilla pitää nälkää erinomaisesti, vaikka toisin GI:n perusteella väitetään. Jos sinulla peruna pitää hyvin nälkää, syö perunaa!

    Usein lahduttajan ruokavalion ongelmana on kuitenkin proteiinien puute: tuntuu että on koko ajan nälkä, kun ei saa tarpeeksi proteiineja. Tarkasta siis, että syöt vähärasvaista lihaa ja kanaa, vähärasvaisia maitotuotteita (rahkaa ja raejuustoa) ja kalaa. Muista myös pehmeät rasvat, joita saat öljyistä, margariinista, pähkinöistä, rasvaisesta kalasta jne.

    Muuten muutoksesi kuulostaa järkevältä. Älä odota nopeita tuloksia, van jaksa jatkaa sinnikkäästi eteenpäin. Uskon, että tuloksia kyllä tulee ajan myötä. Tästä on hyvä aloittaa - myöhemmin (jos siltä tuntuu) voi viilata elämäntapojaan vielä lisää :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

läskipossunen kirjoitti:

Hei.

Tyhmiä kysymyksiä...
Painan nyt 125kg noin, ja olen ollut 3 viikkoa "dietillä" paitsi että sitä ei voi kutsua siksi, kun syön kai vieläkin liikaa.
Söin ennen pitsoja, rasvaisia juustoleipiä yms ja paljon, koko ajan, ja suklaata söin joka päivä. Siis jotain ihan kauheaa... vaikka paketti nakkeja tai koko paketti lihapullia kerralla... jne...
Nyt olen jättänyt suklaan ja karkit miltei kokonaan pois, syön vain yhtenä päivänä viikossa vähän. Olen lisännyt kasviksia ja hedelmiä. Vaihtanut tuotteet kevyempiin, vaalean leivän ruisleipään jne. Eli siis selkeä ero entiseen syömiseen, mutta luulen kuitenkin edelleen syöväni liikaa.. Laihdunko näin?

Tuntuu vain, että vatsalaukkuni on niin suuri että kaipaan todella isoja annoksia, (ennen söin) jos en tule täyteen tulee himo syödä jo puolentunnin kuluttua ruokailusta. Yritän kuitenkin syödä pienempiä annoksia tiheämmin vaikka vaikeaa onkin.

Tuntuu, että jokapaikassa esim sanotaan että älä syö perunaa.. minä taas tykkään syödä perunaa paljon aterialla, koska se on täyttävää eikä kaloreita ole kauheasti. Jos syön pelkkiä kasviksia niin en tule täyteen ja sitten lipsuu herkutteluun.. :/ että onko se nyt niin paha sitten syödä sitä perunaa? Peruna on minulle tärkeä! :D :D ja ruisleipää menee jonku verran (täyttävää). Riisiä ja pastaa olen yrittänyt vältellä, ja jos syön niitä niin vaihtanut tummaan versioon.

Onko esim marinoitu kanasuikale/file paljon lihottavampaa kuin marinoimaton? tuntuu jotenkin vastustavan tuo kaikkien makujen ja rasvojen ja kalorien jättäminen pois, ettei ruoka enää lopuksi maistu miltään..

Kiitos vastauksista... tsemppiä kaivataan.. :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu