Terve arvon lukijat,
Onko teillä vastaavaa kokemusta huonosta itsetunnosta (uhrautuvuudesta) kumppanissa:
Naiseni on upea ihminen sisimmiltään, nätin näköinen, ja välittävä luonne, huumorintajuinen ja verbaalisesti lahjakas, itsestään huolta pitävä.. listaa voisi jatkaa...
Mutta samalla hän on todella herkkä ottamaan asioita itseensä, loukkaantuu helposti ja haluaa käsittää asiat monesti siten, että "syytän häntä" jos haluan keskustella jostain asiasta meidän suhteessa.. häneltä myös kuulee usein: "Tein sen kaiken sun takiasi" tai "mä oon tehnyt kuten sä oot halunnut" jne.. hän on siis uhrautuvainen valinnoissaan. Esim otti vastaan työpaikan vieraalta paikkakunnalta, vain koska mulla saattaa aueta paikka sieltä myös muutaman kk sisään, ei tosin mitään varmaa. Mutta kun olin sanonut, että mun työni ei ole suurimmalla todennäköisyydellä kuin tietyllä seutua niin tämän vuoksi hän haki vain sinne. Tavallaan sinetöin hänenkin tulevaisuutensa jo tässä vaiheessa sanomalla näin ja nyt mulla on vastuu - myös hänestä.
Olenko mä hullu, kun mua alkaa ahdistamaan tällainen toiminta? Pitäisi varmaan olla onnellinen? Mutta kun en voi välttyä siltä tunteelta, että toisella ihmisellä ei ole vahvoja omia mielipiteitä tai tahtoa, vaan hän on valmis lähes mihin tahansa uhraukseen ja sitten sen jälkeen meidänkin tapauksessa , kun seurustelua takana muutama kuukausi vasta, niin saan luonnollisesti syyn niskaani kun on mennyt huonommin, että "sun vuoksesi kaiken tehnyt" ja "sä oot toiminut vilpillisesti mua kohtaan" jne... ikään kuin, mun olisi tullut tietää ja osata sanoa 2kk seurustelun jälkeen kaikki mitä tulee tapahtumaan siitä, että muutetaanko yhteen milloin ja mitä tehdään vuoden kuluttua.
Musta tuntuu vaan, että mun vuoksi ollaan uhraamassa luonnottman paljon ja se ei tunnu enää hyvältä.. sitä kaipaisi enemmän sitä, että mua ei otettaisi niin paljon huomioon.. outoako? Että vain sitä kautta itsekkin tunnen oloni vapautuneeksi hänen seurassaan.
Liian absoluuttinen sitoutumisen ja uhrautumisen halu tuntuu tappavan monta muuta tärkeää asiaa tunnetasolla. Tuntuu kuin mun niskaani annettaisi koko vastuu myös hänen elämänsä kulusta, muutaman kk seurustelun jälkeen.. (tuo työpaikan haku esimerkkinä)
Onko teillä vastaavaa kokemusta huonosta itsetunnosta (uhrautuvuudesta) kumppanissa:
Naiseni on upea ihminen sisimmiltään, nätin näköinen, ja välittävä luonne, huumorintajuinen ja verbaalisesti lahjakas, itsestään huolta pitävä.. listaa voisi jatkaa...
Mutta samalla hän on todella herkkä ottamaan asioita itseensä, loukkaantuu helposti ja haluaa käsittää asiat monesti siten, että "syytän häntä" jos haluan keskustella jostain asiasta meidän suhteessa.. häneltä myös kuulee usein: "Tein sen kaiken sun takiasi" tai "mä oon tehnyt kuten sä oot halunnut" jne.. hän on siis uhrautuvainen valinnoissaan. Esim otti vastaan työpaikan vieraalta paikkakunnalta, vain koska mulla saattaa aueta paikka sieltä myös muutaman kk sisään, ei tosin mitään varmaa. Mutta kun olin sanonut, että mun työni ei ole suurimmalla todennäköisyydellä kuin tietyllä seutua niin tämän vuoksi hän haki vain sinne. Tavallaan sinetöin hänenkin tulevaisuutensa jo tässä vaiheessa sanomalla näin ja nyt mulla on vastuu - myös hänestä.
Olenko mä hullu, kun mua alkaa ahdistamaan tällainen toiminta? Pitäisi varmaan olla onnellinen? Mutta kun en voi välttyä siltä tunteelta, että toisella ihmisellä ei ole vahvoja omia mielipiteitä tai tahtoa, vaan hän on valmis lähes mihin tahansa uhraukseen ja sitten sen jälkeen meidänkin tapauksessa , kun seurustelua takana muutama kuukausi vasta, niin saan luonnollisesti syyn niskaani kun on mennyt huonommin, että "sun vuoksesi kaiken tehnyt" ja "sä oot toiminut vilpillisesti mua kohtaan" jne... ikään kuin, mun olisi tullut tietää ja osata sanoa 2kk seurustelun jälkeen kaikki mitä tulee tapahtumaan siitä, että muutetaanko yhteen milloin ja mitä tehdään vuoden kuluttua.
Musta tuntuu vaan, että mun vuoksi ollaan uhraamassa luonnottman paljon ja se ei tunnu enää hyvältä.. sitä kaipaisi enemmän sitä, että mua ei otettaisi niin paljon huomioon.. outoako? Että vain sitä kautta itsekkin tunnen oloni vapautuneeksi hänen seurassaan.
Liian absoluuttinen sitoutumisen ja uhrautumisen halu tuntuu tappavan monta muuta tärkeää asiaa tunnetasolla. Tuntuu kuin mun niskaani annettaisi koko vastuu myös hänen elämänsä kulusta, muutaman kk seurustelun jälkeen.. (tuo työpaikan haku esimerkkinä)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuntuu kuin olisin jotenkin sellaisen helposti särkyvän lasiprinsessan kanssa tekemisissä.. hän vaikuttaa niin haavoittuvalta, että alkaa tuntumaan pahalta. Tietyllä tapaa on vahvakin ja on kokenut menneisyydessä pahoja asioita, jotka varmasti vaikuttavat tähänkin päivään. Mutta se tuntuu niin kovin raskaalta koittaa käsitellä varovasti toista ihmistä... on hirveän vaikea luoda sitä kiintymystä ja rakkautta, vaikka hän sitä mitä kipeämmin tarvitisisi, kun aiemmassa elämässään ei kovin paljon ole sitä saanut.
Mutta se on raskasta antaa sitä näissä olosuhteissa..
äh, tajuukohan kukaan...
vallankäyttöä. Tutkailepa vähän olisiko siitäkin kyse, eikä vain uhrautuvaisuudesta. Hän ilmeisesti syyllistää sinua tarkoituksella. Siihen viittaa myös tuo haavoittuvaisuus - aito antaminen vain antamisen ilosta ei aiheuta itsetuhoisuutta, miksi tulkitsen tuon itsensä piiskaamisen jos kaikki ei menekään putkeen.
Teillä kuulostaa olevan vähän vääristyneet roolit suhteessanne. Enemmän kuin rakastavaiset, olette kuin isä-lapsi. Sinä tuet, rohkaiset ja olet se aktiivinen osapuoli, kun naisesi on taas kaikkea muuta.
Naisella tuntuu olevan myös kovin huono itsetunto onko hänellä omia juttuja ja harrastuksia ollenkaan?
Sinä se toimit oikein kun jaksat tukea ja rakastaa ja rohkaista, mutta ei kukaan voi vain antaa yksipuolisesti, pitäisi välillä sinunkin saada ymmärrystä.
Onko teillä paljon ikäeroa? Vähän tuntuu että tuo "lasiprinsessamaisuus" on nuoruuden piikkiin menevää.. kyllä siitä ulos kasvaa kun elämä opettaa .. tietysti jos sinä olet aina turvaverkkona, voi kestää pidempään. Toisaalta sun pitäisi toimia vähän "julmemmin", että hän tajuaisi että ei voi loputtomiin olla tuollainen hauras ja uhrautuva.
Varo ettei teillä jää päälle nämä roolit, siinä tapauksessa ei suhde ole terveellä pohjalla eikä varmasti tule kestämään pitkään.
Terve, ja kiitos hyvistä kommenteistasi.
Niin, hän on kyllä sanonut, miten rakastaa mua, mä en kyllä ole voinut sanoa sitä hänelle, koska päällimäisenä on nämä ahdistuneisuuden tunnot hänen tästä "roolistaan". Mulla rakkauden tunne syntyy täysin vapaassa ympäristössä, enkä ole sitä voinut nyt luoda.
Kyllä hän on hyvin aktiivinen urheilija ja se onkin todella tärkeää hänelle. 4 vuotta mua nuorempi on. Noin muuten on kyllä muutenkin nainen ajatuksissaan ikäistään kypsempi, ja on pyrkinyt ottamaan minut myös huomioon valinnoissaan, mutta sepä se onkin kun alkanut tuntumaan, että liiankin kanssa.
Jotenkin en osaa vain nähdä muuta selitystä, kun se menneisyys.. alkoholisoitunut isä, jota sai pelätä kotona, ja äiti, jonka huomiota ei kuulemma tarpeeksi ole saanut, vaikka hänen äitinsä olenkin tavannut ja hän on erittäin upea ihminen ja naiseni ja äitinsä välit ovatkin läheiset tällä hetkellä. Myös väkivaltaista suhdetta on mahtunut hänellä aiempaan elämään. Kait tällaiset rikkonaiset perhesuhteet ja väkivaltaisuutta sisältäneet ihmissuhteet varmasti tekee hauraaksi, en sitä epäile. Kyse vain siitä, että en ymmärtänyt niiden asioiden koko vaikutusta suhteen jatkumiselle.
Se tekeekin tilanteesta hankalan, kun toisaalta tulee enemmän se huolehtimisen ja turvan tunteen tuottaminen mieleen kuin puhdas rakastaminen. Se on sekoittanut pakan, ja sille tuntuu olevan vaikeaa löytää ratkaisua.
Voisiko sitten joskus olla niin, että joillekin ihmisille on vain tapahtunut "liikaa".. tai sitten hänen tulisi löytää joku joka on kokenut samaa. Itse olen varmaan liian hyvistä kotioloista, kun mulla tämä tuntuu olevan niin painostavaa.
En haluaisi tietysti hänelle elämään yhtään enempää surua, mutta ei se helppoa ole suuria tunteita herättää myöskään, kun taustat on tällaiset.
Minä antaisin mitä tahansa, jos löytäisin tuollaisen naisen. Olisi mukava vastakohta niille "itsenäisille" horatsuille, joita olen tähän mennessä kohdannut, ja joiden takia en osaa enää nähdä pientäkään valoa koko parisuhdeasiassa. Ole onnellinen, tuollaisen naisen kanssa voit elää läpi elämän!
minä tunnistan itseni tuossa kirjoituksessasi, eli olen aina ollut tuollainen uhrautuja...varo sitä! Minä uhrauduin aina kaikissa parisuhteissani ja tulin siitä aivan jumalattoman vihaiseksi, koska tietenkään miehet eivät uhraudu samalla lailla takaisin.Luulen että tämä käytösmalli pohjautuu ihan ensimmäiseen suhteeseeni jossa minut lopulta jätettiin toisen naisen (tietysti kauniimman)takia. Sen jälkeen taisin päättää korkeassa 18 vuoden iässä että olen niin hyvä miehelle jos sellaisen saan vielä ettei ainakaan sen takia jätetä. Juu ei ole jätetty, minä olen jättänyt jokaisen ja mies on jäänyt ällistelemään että mikä sille nyt tuli, ennen sieti mitä vaan ja nyt lähti, mehän oltiin niin tyytyväisiä (no ei oltu, mies oli).
Joudun vieläkin tekemään tämän takia paljon töitä eivätkä suhteeni onnistu. Olen myös yrittänyt sitä että pidänkin puoleni ja panen hanttiin, mutta tulos on se että mies kantaa kaunaa ja syyttää minua riitelystä. Ja lopulta ero.
Tyytyväisin tunnen olevani kun olen yksin, saan olla oma itseni eikä tarvitse yrittää tyydyttää jonkun muun oikkuja.
Tätä en kirjoittanut mitenkään miehiä haukkuakseni enkä sinua varsinkaan, vaan haluan varoittaa että jos nainen nyt uhrautuukin niin seuraukset joudut sinä vielä kantamaan. Saatat myös tottua uhrautumiseen ja alkaa pitää sitä asiaan kuuluvana.
Toisaalta kyse voi olla myös siitä että tunnet naisen tunkevan tavallaan liian lähelle? Menevän asioiden edelle? Joku tuossa jo mainitsikin marttyyriuden. Se on tehokasta vallankäyttöä!
Niin.. itse taisin joskus nuoruudessani olla melkein yhtä taipuisa ja mielistelevä kuin tyttösi.. -se johti eroon. Ei ollut helppoa toisella aina päättää asioista ja tuntea suotta vastuuta asioista toisenkin puolesta.. Itse luen sen silloisen kokemattomuuteni ja ensimmäisen oikean "aikuisten" suhteen pakonomaisen säilyttämisen piikkiin.. nyt on jo oma tahto kasvanut ja järki sen mukana.. hope soo..
Osasi on aikas rankka. Ota asia esille hyvän sään aikana ennenkuin väsyt reen vetämiseen. Ehkä jotain on tehtävissä, tai sitten ei. Kyllä kaikesta, erostakin voi selviytyä kunhan asian ymmärtää oikein kunnolla.. eli syyt miksi niin tapahtuu pystyy ymmärtämään.
että kaikki aikuiset ihmiset (18 v.)ovat vastuussa itsestään ja teoistaan.
Voi olla että tyttöystävällesi on helpompaa elää, kun hän jallittaa sinut vastuuseen itsestään, ehkä hän toistaa kotoa saatua mallia, ehkä hän yrittää väärällä tavalla saada teitä lähentymään toisiinne, ikäänkuin yksiköksi. Ehkä hän pelkää, että jätät hänet, jos hän ei tee niin kuin haluat/hän kuvittelee sinun haluavan ja yrittää mukautua sinun tapaasi elää. Ei auta kuin puhua hänen kanssaan, että tämä tapa käyttäytyä ei toimi sinun kannaltasi ja miten voitaisiin yhdessä toimia, jotta hänen ei tarvitsisi heittäytyä uhriksi ja marttyyriksi.
Tuo marttyyrius on kyllä ihan helvetillistä, äitini on juuri tuommoinen.
Mieti voisitko auttaa tyttöystävääsi, niin että
kävisitte yhdessä terapeutin luona. Näin naisellasi voisi kehittyä parempi itsetunto ja minäkuva. Sekä voisit itse ymmärtää ja tukea häntä oikealla tavalla(niin ettet olisi hänen isänsä)
Anna tyttöystävällesi aikaa..
Rankka menneisyys on tehnyt hänestä sen mitä hän nyt on kaikessa "hankaluudessaankin. Hänellä ei ole muuta mallia toimia, hän ei osaa luottaa ja uskoa siihen että sinä pysyt hänen vierellään -eihän kukaan muukaan ole pysynyt.
Oletteko jutelleet asiasta kahdestaan? Kerro rehellisesti mitä ajattelet, ehkä tyttöystäväsi ei itse tiedosta tilannettaan samoin kuin sinä? Onko hänellä ystäviä/ kavereita/ omia harrastuksia? Omia juttuja tekemällä pääsee hyvään alkuun. Kannattaa myös pitää huolta siitä että teillä on tilaa myös itsellenne = ette ole yhdessä kaikkea vapaa-aikaanne. Viettäkää aina välillä viikonloppu kokonaan erillään. Jatkuva yhdessäolo luultavasti pahentaa tilannetta jo itsessään. Osoita hänelle että vaikket ole läsnä joka hetki, et siitä huolimatta ole lähdössä minnekään. Anna hänen tehdä valintansa ja tue niissä, mutta painota sitä että hänellä on vastuu siitä mihin suuntaan lähtee elämäänsä viemään. Kerro että luotat hänen ratkaisuihinsa. Suunnitelkaa yhdessä tulevaisuuttanne (pieniä ja suuria, kaukana tulevaisuudessa toteutettavia ja ensi kesänä tapahtuvia asioita), puhukaa toiveistanne. Osoita että uskallat tehdä yhteisiä päämääriä ja haluat myös toteuttaa ne sitten kun niiden aika joskus tulee. Opeta hänet nauttimaan siitä mitä teillä jo nyt on.
Koko juttusi satutti itseäni syvästi, sillä myös minä löydän itseni kertomastasi. Viimeisimmän eroni jälkeen jäin tyhjän päälle kun kaikki mitä olin, olin rakentanut miesystäväni ympärille. Jouduin aikuistumaan suhteemme aikana hyvin nuorena ja hyvin pian (ikäeroa meillä oli 5vuotta).
Nykyisessä suhteessani alan pikkuhiljaa sisäistää saavani huoletta olla sellainen kuin itse haluan. Miesystäväni ei odota minun muuttuvan (mikä on aivan uutta minulle). Muutaman vuoden takaisen menneisyyteni takia minä en osaa heittäytyä vapaalle ja rentoutua, epäonnistua tai tehdä muutakaan "naurettavaa, ja sen ymmärtäminen sattuu. Etenkin kun ikää minulla on vasta 19-vuotta. Miesystäväni on tukeni ja turvani nyt kun yritän löytää itsestäni edes hitusen tervettä itsekkyyttä. Tällä kertaa muutos tapahtuu minun ehdoillani, määränpäänä omat odotukseni ja toiveeni. Hän on ollut uskomattoman kärsivällinen minun suhteeni ja olenkin siitä hänelle suunnattoman kiitollinen. Pelkään että joskus hän saa minusta ja haparoinnistani tarpeekseen, mutta kuten hänellekin sanoin, en halua olla taakka tai että hän on kanssani pelkästä velvollisuuden tunteesta. Enkä usko että naisystäväsikään haluaa sitä.
Keskustelkaa avoimesti tuntemuksistanne ja peloistanne, yritä saada hänet ymmärtämään että hän on turvassa kanssasi. Puhukaa omista tavotteistanne, sekä toiveistanne nyt ja tulevaisuudessa. Anna naisystävällesi aikaa unohtamatta kuitenkaan itseäsi. Tilanne vaatii sinulta hurjan paljon voimia ja jaksamista. Puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Keskustelkaa vaikeistakin asioista ja yrittäkää ymmärtää toisianne. Naisystäväsi on tiedostettava tilanne. Tue hänen tekemisiään ja esim. yllätä hänet jollain yhteisellä puuhalla, josta tiedät hänen pitävän. Ota hänet huomioon kun teet omia valintojasi -ehkä kaikki tämä auttaa ymmärtämään että haluat vastavuoroisen suhteen jossa molemmat voivat olla "antajia ja ottajia".