Miehet, mitä ajattelette ?

Laitoin jo aloituksen tuonne seksipalstalle, mutta ajattelin laittaa tännekin. Jospa teillä miehillä olisi näkemystä tästä, onko tullut vastaavaa eteen...eli:

Olen yleensä melko helposti saanut orgasmeja. Itsetyydytyksessä saan aina useita, helposti. Nuorempana lyhyissä suhteissa orgasmin saanti oli vaikeampaa, mutta silti tuntui hyvältä. Pitkäaikaisen exäni kanssa sain lähes aina ja useita helposti. Seksi oli meillä loppu-aikoina se kantava voima. Upea kokemus oli myös eräs suhde, josta ei tullut sitten kestävämpää kuitenkaan, olin ihastunut, rakastunut.
Nyt olen seurustellut lähes vuoden ajan miehen kanssa, johon todella on voimakkaita tunteita. Meillä on hyvä olla yhdessä, seksikin tuntuu ihanalta ja luontevalta, mutta minä en ole tän vuoden aikana hänen kanssaan onnistunut saamaan orgasmia. Muutaman kerran se on ollut lähellä, mutta ei sitten kuitenkaan ole onnistunut.
Tämä stressaa minua ja varmaankin tulee suorituspaineita. Eilenkin mietin etukäteen että yritän kaikkeni, mutta kun ei niin ei. Olemme kokeilleet eri asentoja, tykkään olla päällä ja nautin takaapäinkin paljon, vanhassa kunnon lähetyssaarnaaja-asennossa orgasmi on ollut melkein tulossa... suuseksilläkään ei ole onnistunut, hän on siinä "surkea" verrattuna entisiin kumppaneihin.
Pahinta tässä on se, että olen todella rakastunut, enemmänkin kuin rakastunut, meillä on hyvä suhde muuten, suukottelu ja halailu toimii, läheisyys toimii,emme asu yhdessä mutta tapaamme säännölliseti. Alastomuus, seksi, kaikki välillämme on tosi luonnollista. Tämä on vain niin uusi ja outo tilanne minulle, etten saa orgasmia. Tänä aamunakin rakastelimme, hieroin klitoristani itse naidessamme, silti en saanut... tuntui hyvältä, mutta jotain jää puuttumaan.
Äsken tyydytin itseäni ja sain kaksikin orgasmia...
Kumppanini yrittää todella, en halua että hänelle tulee paineita. Itsessäni se vikaa nyt taitaa olla.

Onko teillä kellään samanlaisia kokemuksia ? Onko kellään niin, ettei jonkun kanssa ole koskaan pystynyt saamaan orgasmia, vaikka on saanut jonkun toisen kanssa ? Voiko olla siten, ettei tietyn ihmisen kanssa pysty saamaan ??
141284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Onko teillä kellään samanlaisia kokemuksia ? "

Väärältä sukupuolelta kysyt.

Äänestä
  • En kirjoittanut kirjoitusta uudestaan, joten muoto on ehkä hieman väärä...
    Tarkotin että onko teille miehille tullut vastaan naista, joka ei ole juuri teidän kanssa saanut orgasmia, vaikka onkin aina helposti saanut ennen.
    Eli voiko olla mahdollista, ettei tietyn ihmisen kanssa kykene millään saamaan orgasmia, vaikka muuten kaikki sujuisi lähes täydellisesti ??

    Äänestä

  • Pulassa edelleen ! kirjoitti:

    En kirjoittanut kirjoitusta uudestaan, joten muoto on ehkä hieman väärä...
    Tarkotin että onko teille miehille tullut vastaan naista, joka ei ole juuri teidän kanssa saanut orgasmia, vaikka onkin aina helposti saanut ennen.
    Eli voiko olla mahdollista, ettei tietyn ihmisen kanssa kykene millään saamaan orgasmia, vaikka muuten kaikki sujuisi lähes täydellisesti ??

    Mieskö myöntäisi, ettei ole kyennyt tuottamaan naiselle orgasmia?:/

    Mutta niin. Toki on mahdollista, ettei tietyn ihmisen kanssa saa orgasmia. Tunsinpa kerran naisen, joka ei koskaan ollut saanut monivuotisen kumppaninsa ja kihlattunasa kanssa orgasmia. Oli itseasiassa luullut, ettei koskaan saakaan, kunnes sitten sinkkuunnuttuaan oli kohdannut jonkun kenen-tahansa-toisen ja nainen oli saanut yhdynnässä orgasmin.

    Äänestä

että sinun kannattaa vain unohtaa nyt tuo orgasmin saaminen ja keskittyä seksistä nauttimiseen. Eiköhän se sieltä jossain vaiheessa tule kun ei ota liikoja paineita!

Äänestä
  • se on, vaikka tavallaan nautin seksistä tämänhetkisen kumppanin kanssa. Haluaisn kokea orgasmin juuri hänen kanssaan, koska tämä suhde tuntuu niin oikealta. Ja hänelle tulee paineita tästä kaikesta.

    Äänestä

sulle on iskeny jotain omituisia estoja. Mä paneskelin joskus eukon kanssa joka ei saanu koskaan orkkua jos mä olin samassa huoneessa :-( Silleen ois varmaan onnitunu et oisin menny vessaan piiloon siks aikaa :-)

Äänestä

Törmäsin viime keväänä naiseen, joka todella huono seksissä. Ei ollenkaan kuunnellut mun tarpeita. Pari kertaa kävi niin, että menetin haluni kesken session. Noh, se suhde päättyi sitten siihen.

Äänestä

Yleensä ne sitten vaan feikkaa. Mutta tuskin ne meille mitään kertoo ettei saa. Älä jännitä sen jätkän kanssa liikaa. Ota rennosti vaan. Äläkä ota paineita tosta että et saa orgasmeja sen kanssa yhdynässä. Jos teidän yhteiselo ja muut asiat sujuu vallan mainiosti, niin älä ota tosta paineita.

Äänestä

No aloita nyt vaikka siitä, että näytät sille kullallesi, kuinka teet itse itsellesi orgasmin. Taas tätä tyypillistä naisten touhua. Oletetaan että mies on joku ajatustenlukija.

Äänestä
  • En kirjoittelisi tänne ellen todella haluaisi asiallisia vastauksia. Voin kertoa että olemme molemmat kokeilleet kaikkea tämän vuoden aikana,olen siis myös näyttänyt hänelle miten tyydytän itseni, tosin silloin en ole saanut orkkua. Siis kun hän on ollut läsnä hän on jossain vaiheessa lähtenyt leikkiini mukaan enkä sitten ole päässyt "loppuun" asti.
    No huomaan että tänne ei kannata kirjoitella. Ajattelin vaan että ehkä jollain toisella on samanlaisia kokemuksia. Ja vielä, edelliset kumppanit eivät ole valittaneet että olisin huono sängyssä. Olen erittäin aktiivinen. Pidän seksistä valtavasti, se kuuluu suhteeseen. Ja koska olen löytänyt niin upean ja hienon ihmisen, joka välittää minusta aidosti, kuten minä hänestä, niin tahtoisin myös onnistua hänen kanssaan.
    Kiitti vaan.

    Äänestä

  • Pulassa ! kirjoitti:

    En kirjoittelisi tänne ellen todella haluaisi asiallisia vastauksia. Voin kertoa että olemme molemmat kokeilleet kaikkea tämän vuoden aikana,olen siis myös näyttänyt hänelle miten tyydytän itseni, tosin silloin en ole saanut orkkua. Siis kun hän on ollut läsnä hän on jossain vaiheessa lähtenyt leikkiini mukaan enkä sitten ole päässyt "loppuun" asti.
    No huomaan että tänne ei kannata kirjoitella. Ajattelin vaan että ehkä jollain toisella on samanlaisia kokemuksia. Ja vielä, edelliset kumppanit eivät ole valittaneet että olisin huono sängyssä. Olen erittäin aktiivinen. Pidän seksistä valtavasti, se kuuluu suhteeseen. Ja koska olen löytänyt niin upean ja hienon ihmisen, joka välittää minusta aidosti, kuten minä hänestä, niin tahtoisin myös onnistua hänen kanssaan.
    Kiitti vaan.

    Eniten kirjoituksessasi pisti silmään seuraava kohta...

    "olen siis myös näyttänyt hänelle miten tyydytän itseni, tosin silloin en ole saanut orkkua."

    En ole mikään seksiterapeutti, kuitenkin tuosta em. asiasta tulee mieleen, että alitajunnassasi on jonkinlainen "lukko" mikä estää "loppuun" asti menemisen. Vaikka uusi miehesi onkin kaikinpuolin yhteensopiva sinulle ja teillä menee muuten hyvin.

    Ethän vain (alitajunnassasi) vertaa häntä entisiin miehiisi? Tämä sitten vuorostaan estää rentouden "kriittisillä" hetkillä. Tavallaan vika olisi henkisellä ei ruumiillisella puolella.

    Myöskin turha pakonomainen yrittäminen vähentää rentoutta, mikä on orgasmin saavuttamiseksi olennaista. Niinpä, nämä ovat näitä henkimaailman asioita joista ei välillä saa selvää.

    Ottakaa rennommin sekstailussa, kait se siitä lähtee, ja opeta miehellesi suuseksin aakkoset...

    Äänestä

  • Eräs mies kirjoitti:

    Hienoa lukea jonkun asiallisia ajatuksia - tuollaisia juuri toivon ja teidän miesten kirjoittamia. Varmasti monella on vaikka minkälaisia kokemuksia suhteista ja seksistä, sekä neg. että positiivisia.

    Olen itsekin miettinyt tuota mitä kirjoitit, että ehkä vertaan jotenkin tätä kumppania entisiin. Exäni kanssa seksi toimi todella upeasti ja myös edellisessä lyhyemmässä suhteessa seksi oli räjähtävää ja muutenkin salamoivaa, täydellistä.

    Olen todella tyytyväinen tämänhetkiseen kumppaniin, hän on hellä ja myös intohimoinen, kokeilunhaluinen ja haluaa että seksikn toimii. Toimiihan se, minä vaan en saa orgasmia. Ehkä alitajunnassa nykyisin yritän liikaa. Nautin seksistä vaikka en saa orgasmia. Ja nautin muutenkin hänen kanssaan olosta, hän huomioi, hellii, minäkin olen sellainen halaajatyyppi, kosketan ja nautin läheisyydestä. Seksissäkin me voimme katsoa silmiin toisiamme, hymyillä, jopa nauraa tietyille asioille. Tämän on mies, jonka kanssa voisin elää loppuelämäni - sellainen tunne on.

    Kyllä hän suuseksiäkin minulle antaa, minä vaan en saa siitä mitään...tai tuntuuhan se hyvältä, mutta en saa orkkua ja lopulta alkaa tuntua liialta yrittämiseltä.

    Tämä kaikki tuntuu niin oudolta kun vertaan entisiä seksikokemuksia. Halu on lisääntynyt vuosien varrella, kokeilunhalua myös. Olen jo 40 täyttänyt ja tyytyväinen itseeni, ulkonäköön ja muutenkin olen niin sinut itseni kanssa. Tämä tuli niin yllättäen, en osannut odottaa tätä tunnetta koska olin niin rakastunut, tunteet kumppaniani kohtaan ovat voimakkaat ja tiedän että hänellä on tunteita minua kohtaan.

    Toivottavasti se orkku joskus tulee hänen kanssaan. :)

    Äänestä

Tuossa ole kyse siitä, että et osaa rentoutua kumppanisi läsnäollessa. Halusi antaa rakkaallesi oma orgasmisi on noussut seksinne pääasiaksi. Todellinen rakkaus tekee tuommoisia kummia asioita.
Meillä oli exäni kansa sama ongelma hänen synntyksen jälkeen eikä se loppunut ennen kuin tajunta sanoi, että orgasmi ei saa olla rakastelun päätarkoitus.
Rentoudu, nauti siitä mitä saat, niin se orgasmisi hyppää esiin kyllä. Iloisia rakasteluhetkiä teille molemmille. :)

Äänestä
  • olet varmasti oikeassa. Kiitos sinullekin asiallisesta vastauksesta !
    Kuten jo tuossa eräälle toiselle kirjoitin, niin varmasti alitajunnassa toivon, yritän liikaa sitä orgasmia. Kun kaikki muuten on niin täydellistä, juuri sellaista mitä on toivonut ja odottanut, niin sitä jää vain miettimään miten seksissä sitten voi jäädä jotakin puuttumaan. Kaipa ne oikeat rakkauden tunteet sitten vaikuttavat näin...
    Nautin hyvinkin paljon seksistä vaikken orgasmia saa...ja nautin siitäkin kun näen että mies nauttii. Miehelle yksi nautinto lisää olisi tietysti se, että minä saisin orgasmin.
    Vaan yritän jättää liian orgasmin tavoittelun, voinhan sen tehdä itselleni ihan omillani.
    Toivottavasti saavutan huipun vielä joskus kumppanini kanssa ! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pulassa ! kirjoitti:

Laitoin jo aloituksen tuonne seksipalstalle, mutta ajattelin laittaa tännekin. Jospa teillä miehillä olisi näkemystä tästä, onko tullut vastaavaa eteen...eli:

Olen yleensä melko helposti saanut orgasmeja. Itsetyydytyksessä saan aina useita, helposti. Nuorempana lyhyissä suhteissa orgasmin saanti oli vaikeampaa, mutta silti tuntui hyvältä. Pitkäaikaisen exäni kanssa sain lähes aina ja useita helposti. Seksi oli meillä loppu-aikoina se kantava voima. Upea kokemus oli myös eräs suhde, josta ei tullut sitten kestävämpää kuitenkaan, olin ihastunut, rakastunut.
Nyt olen seurustellut lähes vuoden ajan miehen kanssa, johon todella on voimakkaita tunteita. Meillä on hyvä olla yhdessä, seksikin tuntuu ihanalta ja luontevalta, mutta minä en ole tän vuoden aikana hänen kanssaan onnistunut saamaan orgasmia. Muutaman kerran se on ollut lähellä, mutta ei sitten kuitenkaan ole onnistunut.
Tämä stressaa minua ja varmaankin tulee suorituspaineita. Eilenkin mietin etukäteen että yritän kaikkeni, mutta kun ei niin ei. Olemme kokeilleet eri asentoja, tykkään olla päällä ja nautin takaapäinkin paljon, vanhassa kunnon lähetyssaarnaaja-asennossa orgasmi on ollut melkein tulossa... suuseksilläkään ei ole onnistunut, hän on siinä "surkea" verrattuna entisiin kumppaneihin.
Pahinta tässä on se, että olen todella rakastunut, enemmänkin kuin rakastunut, meillä on hyvä suhde muuten, suukottelu ja halailu toimii, läheisyys toimii,emme asu yhdessä mutta tapaamme säännölliseti. Alastomuus, seksi, kaikki välillämme on tosi luonnollista. Tämä on vain niin uusi ja outo tilanne minulle, etten saa orgasmia. Tänä aamunakin rakastelimme, hieroin klitoristani itse naidessamme, silti en saanut... tuntui hyvältä, mutta jotain jää puuttumaan.
Äsken tyydytin itseäni ja sain kaksikin orgasmia...
Kumppanini yrittää todella, en halua että hänelle tulee paineita. Itsessäni se vikaa nyt taitaa olla.

Onko teillä kellään samanlaisia kokemuksia ? Onko kellään niin, ettei jonkun kanssa ole koskaan pystynyt saamaan orgasmia, vaikka on saanut jonkun toisen kanssa ? Voiko olla siten, ettei tietyn ihmisen kanssa pysty saamaan ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu