Tulimme äsken anopilta kylästä, olimme päivällisellä ja vaihtamassa lamppuja. Mietin miksi minulla on aina niin mukava käydä anopilla.
Anoppi kertoi hauskan jutun, kun mieheni oli tykännyt poikasena hakea jäätelöä kioskilta saunailtaa varten ja syönyt jäätelöä saunanlauteilla. Sitä nauroimme silmät vesissä, kun se oli meistä hauskaa.
Olen niin iloinen, että anopiltani saan kaikenlaista tietoa, millainen mieheni on. Syy, olemme tunteneet toisemme vasta n. neljä vuotta, ja olen kovasti rakastunut vieläkin ja kaikki se tieto, minkä anoppi kertoo miehestäni on minusta mukavaa. Jäätelöjuttuakin aiomme testata.
Minusta on niin kiva, kun saan nähdä miehestäni kuvia pienenä, saan kuulla mitä hän on tehnyt, sanonut ja mistä hän on aina tykännyt.
Anoppi kertoo välillä esim. kuin hän on pyöräillyt ja poika nukahtanut seläntaakse, ja minä kuuntelen ja katselen kuvia. Se on todella mukavaa.
Rakastan miestäni, ja haluan niin paljon tietää hänestä kuin mahdollista. Siten osaan suhtautua esim. miksi hän ei tykkää syödä kinkkua ja sianlihaa. Kun tiedän syyn, mistä se johtuu osaan ymmärtää sen ja laittaa naudanlihaa mieluimmin.
Haluan miestäni lelliä ja arvostan kaikkia hänen toiveitaan. On niin kiva kun anopin kanssa jutellessa opin tuntemaan miestäni ja siten osaan lelliä häntä yhä paremmin. Rakastaminen on sitä että haluaa antaa.
Anoppi kertoi hauskan jutun, kun mieheni oli tykännyt poikasena hakea jäätelöä kioskilta saunailtaa varten ja syönyt jäätelöä saunanlauteilla. Sitä nauroimme silmät vesissä, kun se oli meistä hauskaa.
Olen niin iloinen, että anopiltani saan kaikenlaista tietoa, millainen mieheni on. Syy, olemme tunteneet toisemme vasta n. neljä vuotta, ja olen kovasti rakastunut vieläkin ja kaikki se tieto, minkä anoppi kertoo miehestäni on minusta mukavaa. Jäätelöjuttuakin aiomme testata.
Minusta on niin kiva, kun saan nähdä miehestäni kuvia pienenä, saan kuulla mitä hän on tehnyt, sanonut ja mistä hän on aina tykännyt.
Anoppi kertoo välillä esim. kuin hän on pyöräillyt ja poika nukahtanut seläntaakse, ja minä kuuntelen ja katselen kuvia. Se on todella mukavaa.
Rakastan miestäni, ja haluan niin paljon tietää hänestä kuin mahdollista. Siten osaan suhtautua esim. miksi hän ei tykkää syödä kinkkua ja sianlihaa. Kun tiedän syyn, mistä se johtuu osaan ymmärtää sen ja laittaa naudanlihaa mieluimmin.
Haluan miestäni lelliä ja arvostan kaikkia hänen toiveitaan. On niin kiva kun anopin kanssa jutellessa opin tuntemaan miestäni ja siten osaan lelliä häntä yhä paremmin. Rakastaminen on sitä että haluaa antaa.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tiedoksi kaikille: tämän kirjoituksen kirjoitti takuulla joku anoppi pilke silmäkulmassaan.
Ainakin oma mieheni häpeäisi kuollakseen, jos äitinsä alkaisi hänen lapsuuskohelluksiaan levitellä kahvipöydässä.
Oikein arvattu olen myöskin anoppi ja oikeassa elämässä ja kirjoitukseni oli joka sana totta.
Onko se vaikea käsittää että miniä on myskin anoppi.
ja sä olet pahvin kanssa naimisissa.
Ite oot katkera, kun toisilla on paremmin.
???????????????????????
Kyllä se rakkaus on myöskin ottamista, sopivassa suhteessa...
Minä olen pesunkestävä moninkertainen anoppi. Enää en ole miniä, sillä anoppini kuoli muutama vuosi sitten.
Meilatessani miniöilleni minulla on tapana allekirjoittaa "anoppi". Kun miniät soittavat, yleensä he aloittavat: "Mitäs anoppi?"
Parasta miniöissäni on se, että he ovat kaikki tavallisia, reippaita naisia. huumorintaju ei aina mene ihan yksiin, kun miniäni ovat kaikki eri puolilta Suomea ja tottuneet erilaiseen elämäntapaan. Kaikki ovat suomalaisia, vaikka keskustellessamme puhummekin kolmea kieltä sekaisin.
Parasta miniöissäni on se, että he ovat valinneet miehekseen sen, jota minäkin rakastan. Olen poikien perheisiin tekemisissä oikeastaan vain miniöiden kautta. Meillä on omat naisten metkumme ja rakkaita pienokaisia ja taaperoita yhteisenä työnä ja harrastuksena.
Todella mukava kuulla että sulla on mukavat suhteet poikiesi kumppaneihin. Juuri tuollaisilla arkisilla asioilla se hyvä mieli tulee. Ja on niin kiva sitä hyvää mieltä sitten jakaa toisillekin.
Anoppina minulla ei ole käynyt niin hyvä tuuri koska vävyni oli limanuljaska, mutta onneksi siitä päästiin eroon.
unelma ! ja myös anopin poikien ;)
nimittäin se, että tykkääät anopistasi, lisää miehen tykkäämistä sinuun kaksinkertaiseksi.
Olet sen varmaan itsekkin huomannut. Miehen kanssa on sitä vähemmän riitoja, mitä paremmat suhteet siulla on miehen sukuun, varsinkin hänen vanhempiin.
Kukapa mies tai nainen voisi kauan rakstaaa ihmistä joka vihaa hänen läheisiään.
Onnea teille olisinpa sinun anoppisi. Voitais jutella kuin kaksi aikuista kypsää ihmistä ja vaikka harrastaa yhdessä jotain hauskaa.
Oman miniäni kanssa emme voi edes jutella ;(
eikä hän edes halua tutustua miehensä sukuun eikä kuulla mitään hänen lapsuudestaan.
Käymme yhdessä ostoksilla, ulkona syömässä ja teemme laivamatkoja koko porukalla. Laitamme yhdessä ruokaa esim kalapullia ja hirvenlihapullia urakalla pakkaseen. Kummallakin on avaimet toisilleen ja asumme vierekkäisissä kerrostaloissa.
Selvä PROVO, ei mee läpi.
Ihan kummallista.
No, sen vuoksi ei voi kertoa millainen hän oli pienenä, kun ei muista. Ihminen alkaa muistamaan asioita vasta jotain ehkä 5v. joita osaa kertoa.
Anopin muisti on taas hyvä siltä osin kun poika oli pieni. Se on kuulema normaalia, että kun tulee vanhemmaksi alkaa muistaa vanhoja asioita ja se on hyvä asia kun on joku jonka kanssa muistella.
No, me kaikki ihmiset olemme erilaisia ei siinä ihmettelemistä liene.
Minun äidilläni on tapana sekoittaa meidät siskokset iloisesti keskenään. Ihan jatkuvasti. Joskus syntyy surkuhupaisia tilanteita, joskus hän aiheuttaa vähän ilkeämpiä juttuja. Kaikkea et varmaan sinäkään haluaisi vieraiden kuulevan elämästäsi, ja jos äitisi vielä sekoittaa sinut toiseen ja kertoo jotain ikävänpuolista, niin soppa onkin valmis.
ei anopillakaan ole helppoa.....
Todella raivostuttavaa kuvitella olevansa selvänäkijä. Minähän vain kerroin tositapahtumista. Ilmeisesti se ei sinulle sopinut. Oletpa ikävä ihminen.
...kasvanut vinksahtaneiden ihmistensuvussa, koska meillä on neuvottu ettei ihmisiä saisi pitkästyttää keskittymällä vain omiin juttuihin ja vaikka omat lapset ovatkin maailman ihanimpia ei passaisi heistä liikaa vaahdota edes miniälle.Se on epäkohteliasta, itsekeskeistä! Älä nyt huonoa tykkää, mutta meillä on ollut tapana osoittaa kiinnostusta vieraita kohtaan ja tässäkin tilanteessa annettaisiin tilaa miniälle kertoa omasta valloittavasta (?) lapsuudestaan. Pitää siis jaksaa kyyneleet silmissä nauraa ihan kaikille kivoille jutuille, eikä mittailla tulokasta kuinka paljon hän jaksaa ihastella minun juttujani.Silloin kaikki tuntevat olonsa tasaveroiseksi ja yhtä arvokkaaksi. Yhdenkään puoliso/lapsi/miniä/vävy/anoppi/appi ei ole toistaan kummempi ja jokaisen elämä on yhtä arvokas, jolloin tilaa on kaikille.
Osaatko sinä osoittaa samanlaista arvostusta omaa lapsuuttasi kohtaan ja naurattaa sillä anoppiasi? Nauraako miehesi kyyneleet silmissä äitisi jutuille sinusta ja miettii, miten tuota vaimokultaa voi sitten jatkossa huomioida mieltymyksissään?
Kun anoppini käy meillä, katsomme minun ja sukulaisteni kuvia taas vaihtoehtoisesti meillä. Omaa valokuva albumia en kuljeta mukanani ja pystyn hyvin keskittymään toisen kertomukseen, ja tiedän myös milloin on sopivaa minun "valloittavasta" lapsuudestani puhua.
Oman "valloittavan" lapsuuteni vietin sairastaen hengenvaarallisen vakavaa sairautta koko lapsuuden, joten minulta puuttuu kokonaan mielenkiintoiset ja valloittavat lapsuudenmuistot.
Mutta se ei ole este, ettenkö voisi eläytyä toisten onnellisiin lapsuusmuistoihin.
...vaikea sairaus lapsuudessasi, mutta se on varmasti kasvattanut sinut pitämään itseäsi arvokkaana ja tärkeänä ihmisenä sekä myös näkemään kuka on aito ja kuka ei? Osaat ottaa ja antaa, näin oletan???
Terv toinenkin vaikean sairauden lapsuudessaan sairastanut :) ja mikä on ollut vankkana pohjana sille, mitä minä olen nyt ja osaan elää tätä päivää, enkä notkua menneissä
Aivan, minä elän tätä päivää ja otan ilon irti kaikesta. Pienetkin asiat tuottavat minulle suurta iloa.
Sairastin synnynnäistä sydänvikaa kuusi vuotta ja odottelin, että lääketiede kehittyisi. Nyt olen terve.
puhu asioista, jotka on tuttuja itselle ja kuka sanoo, että keskustelu ja kerronta ei olisi molemminpuolista.... Älkää olko negatiivisia.
Vanhemmilla ihmisillä on elämää takana ja kokemuksia myös. Minä kuuntelin anoppini tarinoita oppiakseni niistä. Toki keskustelu oli molemminpuolista. Sain anopilta hyviä neuvojakin....
Aivan, vastavuoroisuus on normaalia kanssakäymistä. Ja kyllä vanhakin ihminen on tunteva ihminen ja omaa mielipiteitä, eikä ainostaan nuoret. Usein olen huomannut, että kun ihminen alkaa vanhentua, nuoremmat varsinkin naiset olettavat, että vanhuksesta tulee tunteeton ja aivoton. Ja vanhusta aletaan kohtelemaan pelkkänä esineenä.
Vanha ihminen ei ole jokin zombi, tai mykkä paska niinkuin moni luulee. Älkäämme me suostuta pelkiksi hymyileviksi ja nyökyttelviksi vahanukeiksi vanhetessamme. Pidetään me oikeuksistamme aina kiinni saada olla tunteva ihminen.
Itsekeskeinen ihminen haluaa puhua vain itsestään, ja jos puhutaan toisesta, muodostaa hän mielipiteitään koko ajan itseensä verraten. Sellainen on narsismia ja narsistin ongelmana on empatiakyvyttömyys, tarkoittaa myötätunnonpuute.
Vanhemmiten ihminen saattaa kiinnostua kovastikin suvustaan. Sitten kun ei ole enää ketään, jolta olisi kysynyt! Vanhemman polven lapsuuden ja nuoruuden ajoista pitäisi kirjoittaa muistiin mitä mieleen juolahtaa.
Ehdota anopillesi.
On myös ihan järkevää kuunnella, miten aviomies ja oman lapsen isä lapsena suhtautui eri asioihin, sillä samoja geenejä on lapsissasi. Tuskailet ehkä ihan samoista asioista kuin anoppisi oli tuskaillut. On hyvä kuulla, miten hän oli asiat ratkaissut.
Kun anoppisi sanoo, että poika on kuin isänsä, niin hän tarkoittaa sitä. Pojassasi on paljon niitä piirteitä, jotka herättävät anopin muisteleman menneitä.
Se onkin hienoa jos osaa pistää muistelonsa myös paperille. Äitini ja minä kirjoitamme kirjaa kumpikin omista lapsuusajoista.
Joskus tulevaisuudessa ne nykyiset pienet lapset jotka juurettomana joutuvat itsekkään äitinsä takia elämään koko elämänsä, ehkä joskus saavat käsiinsä mummon tai isomummon muistiin tallettamat asiat. Ja se on sellaista tavaraa mitä kaupasta ei voi ostaa.
Kyllä kyllä, rakastaminen on sitä, että haluaa antaa. Sen antamisen täytyy sitten vain olla vastavuoroista, ettei käy niin, että antaa itsensä loppuun vuosien saatossa...
Aluksi minun oli tavattoman vaikea suhtautua anoppiin. Minusta tuntui, että hän tunkeutui kotiimme ja elämäämme ovista ja ikkunoista. Soitteli koko ajan, lähetteli paketteja, puuttui joka asiaan. Hän huomasi kyllä, että ahdistuin reviirirajojen rikkomisista. Itse olen tottunut siihen, että osaan ja teen itse (äiti ei tee puolestani) ja soitan lapsuudenkotiin kerran viikossa.
Pikkuhiljaa hän jätti minut/ kotimme rauhaan ja jatkoi yhteydenpitoa lähinnä mieheni kautta. Tarkoittaen, että hän soitti työpäivän aikana miehelleni noin 3 kertaa illalla vielä kerran. Sehän ei taas minulle kuulunut, joten mitäpä minä siihne olisin puuttunutkaan. Mieheni tosin (2 vuoden jälkeen, pitkähermoinen vai mitä!!!) kehoitti äitiään olemaan soittelematta töihin, häiritsi työn tekemistä melko pahasti. Minulla sen sijaan on tässä 2 vuotta ollut aikaa tötutella anopin erilaiseen tyyliin, aikaa kiintyä ja huomata hänen hyvät puolensa - omassa tahdissani ja ajassani.
Nyt kun olen raskaana olen entisestään kiintynyt anoppiin. Hän on uskomattoman lämmin ja intuitiivinen ihminen. Hän on ollut minulle suuri tuki raskauden aikana ja hänestä tulee ihana mummo. Enää hän ei riko rajojani, vaan hyväksyy "erakkouteni" häneen verrattuna. Minä taas hyväksyn hänen innostuksensa ja ajoittaiset liialliset soittelut.
Niinhän se on, ei samanlaista ihmistä varmaan löydy. Toiset ovat avoimempia ja toiset pidättyväisiä. Munulla sattui vaan, että minä ja anoppini olemme molemmat avoimia ihmisiä.
Muistan kyllä kerran, kun asuin yhdessä erään toisen miehen kanssa aikoinaan, että hänen äitinsä oli minun mielestäni epämiellyttävä. Koskaan en kyllä oppinut tuntemaankaan häntä. Seurustelin kolme vuotta ja näin tätä naista vain kahdesti. Luulen että hän herätti minussa antipatiaa siksi, kun hän oli hyvin lihava ja henkilökohtainen hygienia oli heikko. Itse olen niin elämänmyönteinen ja energinen, että joskus tuntuu pahalta kuunnella, kun ihminen valittaa surkeuttaan, vaikka kaikki onkin hyvin.
kun ei voi puhua anopistaan mukavasti, kun heti epäillään provoksi! Ensimmäistä viestiä oli mukava lukea, tuli oikeen kaipuu saada samanlainen anoppi. Parisuhdekin kuulostaa niin ihanalta, voi kumpa meilläkin...
Ei se ole helppoa tämä elävä elämä varmaan kenelläkään. Epäilen kyllä että taustalla on pelkät kommunikaatiohäiriöt. Ja oma käsitykseni on, että ne kommunikaatiohäiriöt johtuvat puolustusmekanismeista.
Tarkoittaa sitä, että jompi kumpi osapuoli tai molemmat pelkäävät tuoda sen oman itsensä julki. Pelko jostain, toisen tai jopa molempien pelko alitajunnassa tekee vuorovaikutuksen vaikeaksi. Epäilen myös että se pelko on oman itsensä haavoittumisesta. Torjuntaa se kuitenkin on. Ja ikäänkuin ei päästä samalle tasolle. Sitä sieluansa ei uskalleta paljastaa.
Ja näitä puolustusmekanismeja on ne kummalliset käytökset ja sanomiset. Lukion psykologiassa taisi olla enemmän niistä. Itse käytän puolustusmekanismina esim. huumoria (naureskelen itselleni ja muille), kohteen siirtoa (puhun muusta asiasta) ja alkoholi (oikein kunnolla kun pahoitan mieleni tai olen vaikeassa ristiriitatilanteessa, enkä tiedä miten toimisin, vedän kännit ja aamulla olen päättänyt kuin sitten toimin ongelmaratkaisussa)
vakavasti kaikkia kommentteja. Uskoisin, että suurin osa anopeistakin on kuitenkin mukavia ihmisiä. Omani, sekä tuttavapiirini anopit ovat, yllätys yllätys, kaikki mukavia ihmisiä, eivätkä puutu toisten elämään. Täällä vain tilanteet kärjistyvät ja tuntuu ettei kukaan tule keskenään toimeen. Kyllä sinulla on hyvät mahdollisuudet saada hyvä anoppi, varsinkin jos niin haluat. Jo asennoituminen auttaa paljon, toiset eivät halua edes tutustua anoppiinsa, joten sula mahdottomuus muodostaa hyvä suhde.
nauraa mieheni lapsuusjutuille. Mutta mieheni perheessä on sopimatonta edes hymyillä toisten kustannuksella, siitähän voi joku loukkaantua. Anoppi on niin lojaali pojalleen, että se pitää meidän välit etäisinä, ristiriitoja nuoressa perheessä kun on täysin mahdoton välttää.
Ja kyllä, kärsin mieheni tästä tavasta. Hänellä olisi kyllä itsetuntoa olla huumorin kohteenakin, mutta kun on toisenlaiseen tottunut...
Ja toivon että minua onni suosii ja saan miniän, jonka kanssa on hauskaakin.
hankalaa jos muut kanssaihmiset ottavat elämän liian vakavasti. Mikään ei ole rentouttavampaa kuin kunnon naurunremakka hyvässä hengessä.