Uskomatonta mutta totta. Kymmenen vuotta sitten en olisi ikinä uskonut jos joku olisi sanonut että näin tulisi käymään.
Välillä mua vähän jopa hävettää sanoa sitä ääneen. Ei siksi että siinä nyt olisi jotain vikaa, mut ei kukaan usko mua. Kaikki luulee et se on joku vitsi. Mä oon "se nainen" jota moni muu nainen kadehtii, jopa niin paljon ettei haluaa ottaa mukaan baariin, koska pelkää jäävänsä toiseksi. Turhaan pelkäävät, sillä kaikki pelkääjät ovat jo miehen löytäneet. Minä en.
Mä en oikein tiedä mistä tämä johtuu, että olen onnistunut välttymään seurustelusuhteilta. Välillä olen vajonnut epätoivoon ja ajatellut että jospa vain tyytyisin seuraavaan vastaantulijaan (niitä kyllä on). En kuitenkaan pysty siihen. En halua pettää itseäni, enkä ketään muutakaan esittämällä rakastunutta.
Usein kun kuulee vastaavanlaisia juttuja, kyseessä on joku ujo, hiljainen, vähemmän kaunis/komea tapaus joka ei välttämättä edes liiku ihmisten ilmoilla. En siis halua nyt aliarvioida tai haukkua ketään, mutta näin se usein on. Itse olen kuitenkin kaikkea muuta kuin näitä. Tai ujo saatan olla, mutta olen todella sosiaalinen ja puhelias. Olen sellainen perinteisen "kaunis", keskipituinen, normaalipainoinen, pukeudun trendikkäästi ja tyylikkäästi. Epäolellisia asioita sinänsä, mutta rikkoo tämän perinteisen mielikuvan vanhapiika-erakosta. Mä oon "se nainen" jolle kaikki ainaa sanoo; sä saat kenet vaan.
Nyt mua kiinnostaisi että onko täällä yhtään kohtalotovereita? Naisia tai miehiä jotka ovat päässet tähän ikään seurustelematta. Mä haluaisin selvittää mistä tämä johtuu. Tiedostan kyllä et se johtuu melko paljon minusta itsestäni, mutta miksi olen tällainen? En ymmärrä. Olenko sitoutumiskammoinen? En tiedä. Olisin kyllä valmis menemään naimisiin hyvin pian jos löytäsin sopivan miehen. Tai niin ainakin väitän itselleni. Olen ihan onnellinen sinkkunakin, mutta kyllä tässä alkaa kaivata jo jotain vaihtelua siihenkin asiaan.
Välillä mua vähän jopa hävettää sanoa sitä ääneen. Ei siksi että siinä nyt olisi jotain vikaa, mut ei kukaan usko mua. Kaikki luulee et se on joku vitsi. Mä oon "se nainen" jota moni muu nainen kadehtii, jopa niin paljon ettei haluaa ottaa mukaan baariin, koska pelkää jäävänsä toiseksi. Turhaan pelkäävät, sillä kaikki pelkääjät ovat jo miehen löytäneet. Minä en.
Mä en oikein tiedä mistä tämä johtuu, että olen onnistunut välttymään seurustelusuhteilta. Välillä olen vajonnut epätoivoon ja ajatellut että jospa vain tyytyisin seuraavaan vastaantulijaan (niitä kyllä on). En kuitenkaan pysty siihen. En halua pettää itseäni, enkä ketään muutakaan esittämällä rakastunutta.
Usein kun kuulee vastaavanlaisia juttuja, kyseessä on joku ujo, hiljainen, vähemmän kaunis/komea tapaus joka ei välttämättä edes liiku ihmisten ilmoilla. En siis halua nyt aliarvioida tai haukkua ketään, mutta näin se usein on. Itse olen kuitenkin kaikkea muuta kuin näitä. Tai ujo saatan olla, mutta olen todella sosiaalinen ja puhelias. Olen sellainen perinteisen "kaunis", keskipituinen, normaalipainoinen, pukeudun trendikkäästi ja tyylikkäästi. Epäolellisia asioita sinänsä, mutta rikkoo tämän perinteisen mielikuvan vanhapiika-erakosta. Mä oon "se nainen" jolle kaikki ainaa sanoo; sä saat kenet vaan.
Nyt mua kiinnostaisi että onko täällä yhtään kohtalotovereita? Naisia tai miehiä jotka ovat päässet tähän ikään seurustelematta. Mä haluaisin selvittää mistä tämä johtuu. Tiedostan kyllä et se johtuu melko paljon minusta itsestäni, mutta miksi olen tällainen? En ymmärrä. Olenko sitoutumiskammoinen? En tiedä. Olisin kyllä valmis menemään naimisiin hyvin pian jos löytäsin sopivan miehen. Tai niin ainakin väitän itselleni. Olen ihan onnellinen sinkkunakin, mutta kyllä tässä alkaa kaivata jo jotain vaihtelua siihenkin asiaan.
Vastaukset 39
Vanhimmat
"Olisin kyllä valmis menemään naimisiin hyvin pian jos löytäsin sopivan miehen. Tai niin ainakin väitän itselleni."
Herää lähinnä kysymys, että millainen se "sopiva" mies olisi.
Se on se minulle oikeantyyppinen tapaus. Samanhenkinen ja sellanen johon voisi ihastua ja rakastua, jonka kanssa synkkaa hyvin ja tuntuu hyvältä. On jotain kipinää.
Onko niitä "oikeita" sitten montakin, vai odotatko kuuta taivaalta? Ei tuo sinun ongelmasi kovin erikoiselta näillä palstoilla vaikuta: tahdot kaikkea mukavaa, mutta jotenkin et anna edes vaikutelmaa, että olisit valmis tekemään jotain asioiden eteen.
länsimaissa vai idässä? No, lännessä ollaan kyllä hätäisiä ja lyhytjännitteisiä muissakin asioissa, mutta miksi pitää olla sellainen koko elämään vaikuttavassa, perheen perustamisessa?
Rakastuminen, joka vastaa eläinten pariutumiskautta, kiimaa, kestää korkeintaan kaksi vuotta. Sen jälkeen pitäisi elää muilla eväillä. Ne eivät näillä perusteilla tehdyssä avioliitossa pitkälle riitä.
Intiassa ja muuallakin idässä vanhemmat tietonsa, elämänkokemuksensa ja lastensa tuntemuksen perusteella valitsevat parhaan saatavissa olevan puolison. Tämän harkinnan seurauksena avioliitot yleensä kestävät, koska eväät ovat paremmat.
Intiassa verrataankin itästä ja läntistä tapaa sanoen, että lännessä laitetaan kuuma kattila kylmälle hellalle, jossa se pian jäähtyy. Idässä laitetaan kylmä kattila kuumalle hellalle, jossa se vähitellen lämpenee.
Sinä luultavasti odotat jotain äkillistä tunneräjähdystä. Sanoisin, että on parempi, ettei sitä ole tullut.
Käytä sen sijaan järkeäsi. Tunnetta tulee kyllä riittävästi niinkin.
...hiukan pidemmällekin kyseisessä taiteenlajissa.
Useampikin asia tekstissäsi särähti korvaani, mutta tässä yksi: "Olisin kyllä valmis menemään naimisiin hyvin pian jos löytäsin sopivan miehen."
Et kai mene tuollaista ilmoittamaan kenellekään kiinnostavalle tyypille? Kyllä meidät miehet saa kuule pienemmätkin asiat häntä koipien välissä luikkimaan karkuun.
En ole varmaan koskaan sanonut kenellekään että haluaisin nyt tästä heti naimisiin. Enkä nyt todellakaan tarkoittanut että pitäisi heti parin kuukauden sisällä syöksyä avioliittoon. Tarkoitin lähinnä sitä että en ehkä kuitenkaan ole niin kamalan sitoutumiskammoinenkaan. Se oli ainoa pointti siinä lauseessa, josta muuten olit poistanut osan.
Tuohon että miehet luikkii karhuun täytyy kyllä sanoa että olen täysin eri mieltä. Minulle on useampi mies alkanut puhua lastenhankkimisesta hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Puhuneet kuinka söpöjä lapsia meille tulisi jne. On myös puhuttu avioliitosta ja minkätyyppiset häät järjestettäisiin jne. Itse olen ihmetellyt silmät pyöreenä mitä ihmettä he tarkoittivat. Kuvittelin että tämä oli jotain huulenheittoa, mutta kun se sitten on jatkunut olen huomannut heidän olevan tosissaan. Aina vain kuvitellaan että naiset ovat niin kamalan innokkaita heti perustamaan perhettä ja astumaan alttarille.
Haluaisin kuitenkin vielä kysyä, että mikä siinä sitten niin pelottaa jos nainen on tosissaan? Onko se että itse haluat vain seksiä?
...se, että tällä ikää ei enää viitsi ottaa koko elämää niin vakavasti. Tulee mitä tulee ja sillä hyvä, toivottavasti siinä välillä on joskus hauskaakin.
Kun on tällaista päivä kerrallaan ottavaa tyyppiä, niin kaikki yli kahden viikon päähän tähtäävät suunnitelmat tuntuvat turhilta ja jopa rajoittavilta.
seurustellut, mutta miehet ovat alkaneet puhua sinulle häistä ja lapsista. Missasinkohan nyt jotain olennaista, kun en oikein ymmärrä tätä yhtälöä :-o
että kaikki ne miehet, jotka on mulle alkaneet puhumaan noita lapsenhankintajuttuja (varhaisessa vaiheessa) ovat halunneet pelkkää pesää tai tunteen siitä, että olen varmasti heidän käytettävissään.
Moniin naisiin tuntuu vetoavan luritukset siitä, että "juuri sinä ja vain sinä, olisit sopiva lasteni äidiksi".
Pelottaako sinua itseäsi se, jos mies on tosissaan vai onko tyypit olleet kertakaikkisen "poissuljettavia"?
jotku ihmiset eivät halua suunnitella mitään tai luvata mitään. Sä kuulostat sitoutumiskammoiselta. Mä elän täysillä tässä päivässä, mutta suunnittelen kyllä myös tulevaisuutta. Olen erittäin tavoitteellinen ihminen. En voisi ajatella eläväni ihmisen kanssa joka ajattelee kuin sinä.
Jotenkin vaikuttaa nyt siltä et sä oot sitoutumiskammoinen. Miten sinun kanssasi voisi mitenkään rakentaa tulevaisuutta ja luottamusta? Jos sä todella vain elät päivän kerrallaan etkä halua suunnitella mitään.
neitoset. En ole parisuhdetta teidän (tai kenenkään muunkaan) kanssa suunnittelemassa.
Sanotaanko vaikka niin, että kun teillekin kymmenen vuotta tulee ikään lisää, niin kyllä olette oppineet nauttimaan päivä kerrallaan elämisestä ja heittäneet ne turhat haaveet romukoppaan.
Enpä ole minäkään koskaan seurustellut. Selvää syytä en ole minäkään keksinyt, mutta sen tiedän, että ainakin nykyisellään esteenä on se, etten enää uskalla tehdä aloitteita.
Oli miten oli, kaltaisiasi on tälläkin palstalla näkynyt useampia. Et ole ainoa nainen, joka on sinkku ja joka ei ole keksinyt sille mitään ihmeempää syytä.
Sama täällä tosin ikää parivuotta enemmän, jostain syysä ei ketään ole löytynyt.
Viime aikoina on noi kaverien tyttöystävät alkanut järjestelemään/ehdottelemaan sopivia naisia esim. treffeille.
Olen kyllä valmis menemään naimisiin ja perustamaan perheen vaikka heti, en erityisemmin pidä sinkkuna olemisesta.
joo ite olen 23 nuori nainen, seurustellut vain kerran sekin leikki mun tunteillani ja nyt olen ollu tähä päivään sinkku. ennen olin sellainen jolle sanottiin etten ikin tulis saamaan ketää mut nyt asiat näyttää olevan toisin vaik olen viel nii epävarma etten osaa uskoa siihen itsekkään. Kun liikuskelen tuolla kaupungilla niin joku voi sanoa et toihan saa kenet vaa, no ite jämähdän paikoilleni ihmettelemään et mitä kuulinko oikein!? Ja kyllä sen huomaa kun saa noita katseita peräänsä, tiedä siten onko ihailtavia. vieläkin on tunne etten ikin löydä ketää, mut sitä oikeaa a aitoa rakkautta olen aina halunnut. olenhan muuttunutkin niin paljon jo ja sinutkin itseni kanssa. Johtuukohan siis hyvästä itsetunnosta?
Tuntuu siltä että suurin osa näistä jotka eivät ole seurustellut ovat miehiä. Kuitenkin tuntuu siltä että kaikki miehet on jo varattu. En tiedä miksi.
Sinäkin puhut siitä aidosta rakkaudesta. Aina kun siitä puhuu, tulee komenttia että kuuko taivaalta pitäisi saada jnpp. Olen alkanut miettiä että onko sitä oikeaa rakkautta olemassakaan, mutta haluan kyllä uskoa että on. Tuntuu siltä että monet ihmiset ympärillä vain "tyytyvät" johonkin jotta ei tarvitsisi olla yksin. Mä en vaan jotenki pysty siihen. Pahinta sinkkuna olemisessa on se että jää ulkopuolelle kaikesta. Tuntee olevansa se ylimääräinen pyörä. Kun kaikki muut kaveriporukassa seurustelee ja hankkii lapsia, ei oikein jää enää ketään kenen kanssa olla. Kukaan ei halua sitä sinkkua mukaan, koska se voi vaikka viedä jonkun miehen kun ei ole omaa saanut. Olen joutunut hankkimaan uusia kavereitakin tämän takia.
Tapailin neljä vuotta sitten yhtä ikäistäni miestä. Kaikki meni ihan mukavasti kunnes yks päivä hän päätti ettei enää soita eikä vastaa. Mä en vieläkään tiedä miksi. Mä en ollut mitenkään kovin rakastunut vielä siinä vaiheessa, mutta kyllä se sattui. Siitä asti olen ollut todella varovainen.
Olen miettinyt sitä itsetunto asiaa, että onko se hyvä vai huono asia. Mies jota tapailin hiljattain ainakin sanoi että minusta saa sen kuvan että olen täydellisen itsevarma. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Miesten suhteen olen melko epävarma. Siis tiedän että olen hyväänäköinen ja että moni mies on kiinnostunut seurastani noin pintapuolisesti, mutta en ole yhtä varma siitä onko kukaan oikeesti kiinnostunut tositarkoituksella.
korjattaisko asia,???
Itse olen 30 enkä ole koskaan seurustellut. Ehkä se ei vain ole ollut minun juttuni. Enkä siis myös itse tipahda mihinkään kategoriaan, joita seurustelemattomille laitetaan. Ihan yhtälailla olen kuullut että saisin kenet haluan, ja kärjistäen voisi sanoa, että en edes epäile sitä :)
Ulkonäkö, koulutus, työ, liikunnallisuus, nämä perinteiset kliseet, ne ovat kaikki kohdallani kunnossa. Mitään ulkoista selkeää syytä sille miksi olen yksin, ei ole.
Ainoa johtopäätös minkä olen tehnyt, on se että koska olen mies, enkä ole yrittänytkään saada seurustelusuhdetta, niin mitään äksöniä sillä rintamalla ei myöskään ole ollut. En tiedä sitten...itse viihdyn nykyisessä olotilassani, ja on hyvin paljon mahdollista, etten tule koskaan seurustelemaan.
Hymyilen sinulle. Minäkin ajattelin lapsena olevani isä ennen vuosituhannen vaihdetta, mutta tässä sitä vain istuu koneen ääressä pian 28 täyttäen, vailla merkkiäkään vaipparallista.
Omaksi ongelmakseni olen tunnistanut omintakeisen huumorintajun ja ihmisiin välittömästi suhtautumisen, joten itselleen nauramaan kykenettömät ja tarkkaan sivistyksen illusiostaan kiinnipitävät jättävät huomiotta.
Tein myös hiukan vikatikin muuttaessani pienelle paikkakunnalle siinä iässä, jolloin niitä sormuksia olisi jo voinut hyväksyttävästi asetella nimettömiin. Toisaalta luen pelkäksi plussaksi ne kokemukset joita yhteisöllisyys ja yhdessä tekemisen meininki pienellä paikkakunnalla saavat ihmisessä aikaan. Ei sellaisesta saatua hyvänolon tunnetta voi ymmärtää kaupungissa asuessa.
Meidän yhteiseksi ongelmaksi uskon rohkeuden puutteen:) Sivii..sinkkurohkeuden puutteen. Kun seuraavan kerran istun viereesi junassa, bussissa, puistossa, tai tapaamme yhteisten tuttujen juhlissa: et ensimmäisenä ajattele onko hiuksesi nyt hyvin, tuliko päälle komeron parhaat ja esitä sitä tv:stä opittua mallia vahvasta itsenäisestä naisesta. Annat miehelle tilaisuuden osoittaa huomionsa sinua kohtaan. Tiedät varmaan alle kolmen minuutin voisitko koskaan ajatella koskettavasi kättäni esittelyjen jatkoksi. Itsetietoista esittämällä tilaisuudet jäävät liian harvalukuisiksi. Sillä ei pariutumisessa ole kyse ihmisten kategorioinnista ja ennalta suunniteltujen toimintakaavojen toteutuksesta. Mahdollisuudet kasvavat suhteessa noihin arkisiin kolmeminuuttisiin. Kirjoitat olevasi sosiaalinen ja puhelias, toivottavasti ja tavoitteesi täyttymisen kannalta on toivottavaa ettei tuo koske vain tuttujen/turvallisten ihmisten seuraa.
Itse olen tavannut ja yrittänyt tutustua moneen sulkeutuneeseen ihmisnaaraaseen, kuin hakkaisi päätään seinään. Varmaan joku heistäkin olisi ollut syvällisemmän tutustumisen arvoinen. Itsekutakin varmaan potkinut elämä päähän jossain vaiheessa, silti kannattaa aina avata sisäinen loistonsa uudelle tuttavuudelle, sillä ei ole mitään kollegtiivista tietoisuutta joka olisi ottanut silmätikukseen. Kollegtiivisen pahuuden pelko se minutkin maalle ajoi, mutta ehkä se olikin vain muutaman ihmisen ilkeät sanat jotka saivat näin uskomaan.
Palaan täältä vielä ihmisten ilmoille ja silloin on minun aikani taluttaa joku estynyt suominaaras alttarille.
Olettanut aina, että tapaan sen oikean ja vaikka ikääkin on.... no eipä ole vaan sattunut kohdalle, vielä. Niinpä olen jättänyt seurustelut väliin, koska mun on pakko olla mukana joko täysillä tai ei ollenkaan. Vaikea leikkiä ihastunutta/rakastunutta, jos en näin tunne oikeasti. Ja sitä tunnetta kun ei yleensä tule koskaan, edes sitä ihastumisen tunnetta. Joskus kyllä ja mielestäni siihen ei mitään älyttömyyksiä vaadita, mutta aika paljon kai kuitenkin.
Moni sanonut, että sähän saisit kenet vaan. No en nyt ketä tahansa tosiaankaan enkä itse näin kuvittele yhtään (itsevarma en ole.. enkä pelimies, ikävä kyllä;), mutta varsin kiva kai olen kaikin puolin monen mielestä. Baareista en tykkää etsiä seuraa ja "normaalissa" elämässä en vain törmää sellaiseen henkilöön, josta olisin kiinnostunut eikä ole varattu. Ja ne harvat kerrat elämäni aikana, jolloin on tuntunut sille, että tässä voisi olla se oikea vihdoinkin tai että olisi kiva tapailla useamminkin, no joka kerta on tullut jotain yllättävää/jne jne ja minä olen sitten päättänyt jatkaa etsimistä vielä.
Moni katselee perääni, muttei se useimpien kohdalla tarkoita kai mitään. Kivahan mua on kai sitten katsella. Noista useat ovat joko varattuja tai tykkäävät vain katsella, mutteivat kuitenkaan sitten etsi tällaista kaveri... kai, vaikea sanoa. Muttei kukaan uskalla lähestyä juurikaan, ja niitä katselijoita riittää, joten tiedä sitten kuka heistä etsii mitäkin. Mun kokemuksella joko ovat varattuja tai sitten hakevat jotain seksiseuraa, muttei irtosuhteet ole tarkoitettu mua varten.
Olen sitäkin miettinyt, että pelkäänkö sitoutumista, koska olen pohjimmiltani herkkä kaveri. Ulkokuori voi vaikuttaa kylmälle ja itsevarmalle joidenkin mielestä. Tuskin kai pelkään mitään, ehkä lähinnä sitä, etten itse sitten olekaan niin ihastunut mitä pitäisi olla ja niinpä saatan satuttaa toista henkilöä hyvin pahasti.
Ihan hyvin viihdyn sinkkuna, mutta toisaalta en yksin ajatellut viettää elämääni. Ja mun kaverit eivät ole sinkkuja enää pahemmin, joten aika ikäväähän tämä elämä on välillä. En ole epätoivoinen, mutta niin... onhan tässä sitä parempaa huomista jo odotettu aika pitkään;)
"Usein kun kuulee vastaavanlaisia juttuja, kyseessä on joku ujo, hiljainen, vähemmän kaunis/komea tapaus joka ei välttämättä edes liiku ihmisten ilmoilla. En siis halua nyt aliarvioida tai haukkua ketään, mutta näin se usein on. Itse olen kuitenkin kaikkea muuta kuin näitä. Tai ujo saatan olla, mutta olen todella sosiaalinen ja puhelias. Olen sellainen perinteisen "kaunis", keskipituinen, normaalipainoinen, pukeudun trendikkäästi ja tyylikkäästi. Epäolellisia asioita sinänsä, mutta rikkoo tämän perinteisen mielikuvan vanhapiika-erakosta. Mä oon "se nainen" jolle kaikki ainaa sanoo; sä saat kenet vaan."
Haista paska.
Eipä näihin keskusteluihin muuta kommenttia kaivattaisi...
Syö paskaa.
Työnnä banaani perseeseen ja syö seitikki.
aika hirveä ja kommenttisi siten ytimekäs.
Hassua miten moni täällä todistelee tuota ulkonäkönsä kelvollisuutta.
Itse taas tiesin jo yli 10v sitten, että en tule seurustelemaan luultavasti ikinä. Näin koko touhun jo silloin teininä niin turhana ja riskipitoisena, että päätin pysyä erossa naisista. Päivääkään en ole katunut ja tuskinpa tulen katumaan jatkossakaan.
On säälittävää ja huvittavaa väittää, että seurustelukumppania ei löydy vaikka on itse "täydellinen". Olet vain ilmeisesti todellisuudessa liian ärsyttävää seuraa ja/tai ruma. Omassa tuttavapiirissä kaikki oikeasti kivat ja todella kauniit naiset on löytäneet tasokkaat miehet itselleen. Olet todennäköisesti juuri niitä naisia, joita on 20 tusinassa, mutta joka kuvittelee olevansa jotain uskomatonta.
Mielestäni olet henkisesti heikko luuseri, koska et suostu myöntämään ilmiselviä tosiasioita.
Ahaa...että trollit ne täällä kuittailee. Mun puolesta niskalaukaus tollasille. Olette heikkoja ihmisenpuolikkaita.
Olin kyllä täysin tosissani siinä mitä kirjoitin. Edelleen mitään sellaista ei ole tullut tietooni, joka muuttaisi käsitystäni alkup. kirjoittajasta.
Niin. Kivahan se on arvostella toisia. Sillehän ei mitään voi jos oma itsetuntosi on nollissa, mutta särähti vain korvaan tuo luuseriksi haukkuminen. Itsekään en ole seurustellut, ja voin ihan pokkana sanoa olevani hyvännäköinen ja luetella vielä kaikki muut kliseet siihen päälle, koska ne pitävät paikkansa. En ala sen takia kuuntelemaan ihmisiltä vittuilua. Tiedän oman arvoni, ja sitä ei mitata parisuhteilla.
Yhdyn kyllä pari viestiä sitten lähettäneseen henkilöön.
Jos ei osaa ottaa kovaa krittiikkiä vastaan ei kyl taida olla mitään tulevaisuutta.
Taitaapi teillä olla jotkut ns telkkari rakkaudet tavoitteena.
30 vuotiaana sinkkuna otetaan kiitollisena vastaan sitä mitä saadaan eikä istuta valkkaamassa parhaita.
Tämä on jo todistettu Kalle XII lauantai iltana missä jotkut XL muijat tai jotkut 34 v muijat kauheissa meikeissä antavat pakkeja ns. tavallisille pientä mahaa omaaville 30-40 vuotiaille miehille.
Itse en ymmärtänyt että 20 pitäisi rauhoittua ja valkata muija itselleni. Nyt 4 vuotta myöhemmin kaikki seurustelee paitsi minä. En voi syyttää itseäni kun en tarttunut kunnolla niihin tilaisuuksiin mitä minulla oli.
Odotan innolla että täytän 30 v jolloin kaikki naiset jotka eivät kuitenkaan innostuneetkaan DI insinööreistään oikeasti ovat vapaita
Minä olen pitkälti samoilla linjoilla. Jos omaa (laajaa)
tuttavapiiriä ajattelee, niin ne oikeasti kauniit ja mukavat
naiset eivät kovin kauaa ole joutuneet sinkkuina olemaan.
Kyllä heille on lähes järjestäen löytänyt hyvä mies.
Ns. vähemmän kauniista, mutta mukavistakin naisista suurin
osa on ihan hyvän kumppanin itselleen löytänyt. Ilman miestä
ovat oikeastaan jääneet ne oikeasti rumat, tai luonteeltaan
vaikeat tapaukset, jotka tavoittelevat kuuta taivaalta.
Sinkkunaisillahan on kokemukseni mukaan taipumus kehua toisiaan,
vaikka siihen ei olisikaan hirveästi perusteita. Toinen
sinkkunainen kehuu kaveriaan kauniiksi ja todella mukavaksi,
vaikka kyseinen nainen olisikin muiden mielestä vaikea
ja vähemmän mukava tapaus. Sitten se toinen kehuu toista
takaisin ja molemmat luulevat olevansa oikeasti tosi
kauniita ja mahdottoman mukavia, jotka "ansaitsevat vain
parasta" tai "tuntevat oman arvonsa". Ulkopuolinen taas
ei näe heissä muuta kuin ylpistyneen ja luonteeltaan
vaikean naisen, jolla on liian suuret luulot itsestään.
Sitä harhakuvaa tietysti vielä vahvistavat heidän baarissa
tapaamansa känniset äijät, jotka kehuvat vaikka aidanseivästä
tosi kauniiksi, jos luulevat siten saavansa seksiä.
Omia luonteenpiirteitä on tietysti vaikea arvioida, eikä
ole helppoa myöntää itselleen olevansa vaikkapa nirso,
ylpistynyt tai muuten vain vaikea luonne, jonka seurassa
ihmiset eivät viihdy. Helpompi on kehittää tekosyitä sinkkuudelleen
ja uskoa kun kaverit kehuvat.
.. on huono luonne, ja vaikka sen tiedostaa, siitä ei pääse eroon? Onko sillon tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen?
Itselläni on se ongelma, että menneisyyden tapahtumista (lapsuudessa) johtuen koen miehet vihollisjoukkueeksi, ja vain selkeästi kiltteyttä huokuvat miehet (abouttis 10% kaikista) ovat sellaisia kenen seurassa pystyn olemaan jotakuinkin oma itseni ja rento. Hassua kyllä, olen seurustellut muutamankin kerran pitkään. Mutta nyt kun olen taas sinkku, pelottaa että hankala luonteeni (ärhäkkä, introvertti, vakava) on vaan vahvistunut vaikka yritän tietoisesti pitää sitä "aisoissa".
Onko siis luonnevikaisella mitään toivoa?
omaavalta kuulostat, kun tällaisia kyselet täällä. Ks. ketju ylempää.
Ns. tasokkaiden muijien pariutumisongelmat johtuvat pelkästään niiden omista estoista. Jos te eläisitte vähän leväperäisemmin, niin äijiä riittäisi joka sormelle.
Neuvoksi: ala jakaa. Tunnen 5 todella tasokasta, kaunista, sexyä, älykästä ja menestyvää naista, joista kukaan ei ole tiettävästi seurustellut. Niillä on mennyt tavallaan 15 vuotta elämästä murheen laaksoa yksin kyntäessä pelkästään sen takia, kun ovat kuvitelleet että ympäristö heitä tarkkailee ja kyttää. Mutta kun ei kyttää. Jos ne ei muuta tapojaan niin niistä kaikista tulee katkeroituneita vanhojapiikoja. Niin sinustakin tulee, jos et lopeta säätämistä. Se että joku prinssi rohkea puoliväkisin sut himastas reivais on toiveajattelua, joka EI tule toteutumaan, jos et itse pane hösseliksi.
Jos ei sängyssä peuhaaminen, ulkomaanmatkat, kodin sisustaminen tai rikas (seura)elämä kiinnosta niin ei sitten. Oma valinta ja oma elämä. Sääliksi vaan käy. Hyvät naiset menee hukkaan kun estot on liian kovat. Ja miehiltä menee hyvät böönat sivu suun.
Vedä kilo kossua huiviin, näyttävät vetimet niskaan ja painu baanalle. Toista tämä joka viikonloppu niin kauan että sulla on mies. Piste.
"Vedä kilo kossua huiviin, näyttävät vetimet niskaan ja painu baanalle. Toista tämä joka viikonloppu niin kauan että sulla on mies. Piste."
Tai niin kauan, että on orastava alkoholiongelma. :)
itua. Takuulla toimii!
Voisko siellä baanalla törmätä vaikkapa sinuun? Oh, no! Ensinnäkin puhut naisista kuin jostain tavarasta, todella alentavasti.
"Niin sinustakin tulee, jos et lopeta säätämistä." Mitäköhän se mun nykyinen säätäminen sitten voisi olla?
Juuri sinunkaltaisesi miehet saavat minut välttelemään baarissakäyntejä. Sovinistisiat jolla vain yks asia mielessä, kun ei niin pieneen mieleen mahdu edes kahta samaan aikaan.
Noin se iski mullakin tajuntaan ja itseasiassa samoihin aikoihin. Olin vielä neitsytkin, mitä tulin olemaan vielä seraavat kuusi vuotta.
Kun pääset tuosta kelaamisesta, sun elämä voi vasta alkaa. Mulla se alkoi 3-kymppisenä kun löysin oman kullan ja sitä kautta oman seksuaalisesti aktiivisen minän. Joten älä hättäile, se tulee kun on aika. Turhat seurustelut siinä välissä vaan sotkee kuvioita -tosirakkaus odottaa ja tunne on sitä voimakkaampi. Muista: keskinkertaisiin tunteiisin ei kannata aikaansa uhrata, vain sinä tiedät mikä on totta ja mikä tuntuu oikealta.
Hyvää, hymyileväistä kevättä sinulle?