Pari kuukautta sitten puolisoni ilmoitti että häntä ei haittaa vaikka kävisin vieraissa. Olin tyrmistynyt. Ajattelin että puolisoni on jotenkin välinpitämätön eikä kenties enää rakasta minua. Keskustelimme aiheesta ja hän sanoi kasvaneensa että se ei enää häiritsisi, mikäli ei olisi jokin jatkuva juttu.
Meillä on ollut ongelmia puolisen vuotta. Kommunikaatio ja ymmärtämisongelmia. Kenties hieman mustasukkaisuuttakin. Kuukausi sitten puolisoni oli lähentynyt työtoverinsa kanssa ja ihastunut häneen. Sain asian selville muutama päivä sitten. Työtoveri on myös ihastunut ja ilmoittanut asian puolisolleni. Hän tietää puolisoni avioliitosta ja lapsista. Puoliso ei omien sanojensa mukaan ole ihastumisesta maininnut eikä mitään vakavaa ole tapahtunut. Mutta aiheesta syntyneen riidan seurauksena mainitsi ettei ole enää ihastunut minuun, vaikka rakastaakin minua. Samaan hengenvetoon hän totesi, ettei tiedä mitä tekee työtoverinsa suhteen. Ystävyys ja ihastuminen on seurausta pitkäaikaisista ongelmistamme ja siitä että hän on jo pari kuukautta miettinyt eroa.
Meillä on yli 10v aviolitto takana ilman merkittävämpiä ongelmia enkä todellakaan haluaisi heittää sitä hukkaan ihastuksen takia. Aikaisemmin olen pitänyt ongelmiamme 30-kriisinä, mutta nyt jälkikäteen tarkasteltuna se vaikuttaa virhearviolta. Ymmärykseni mukaan puolisoni ei oikeastaan tiedä mitä haluaa.
Miten minä, masentunut ja pahoinvoiva voisin pärjätä ihastuksen kohteelle joka ei jaa arkeamme? Apua!
Meillä on ollut ongelmia puolisen vuotta. Kommunikaatio ja ymmärtämisongelmia. Kenties hieman mustasukkaisuuttakin. Kuukausi sitten puolisoni oli lähentynyt työtoverinsa kanssa ja ihastunut häneen. Sain asian selville muutama päivä sitten. Työtoveri on myös ihastunut ja ilmoittanut asian puolisolleni. Hän tietää puolisoni avioliitosta ja lapsista. Puoliso ei omien sanojensa mukaan ole ihastumisesta maininnut eikä mitään vakavaa ole tapahtunut. Mutta aiheesta syntyneen riidan seurauksena mainitsi ettei ole enää ihastunut minuun, vaikka rakastaakin minua. Samaan hengenvetoon hän totesi, ettei tiedä mitä tekee työtoverinsa suhteen. Ystävyys ja ihastuminen on seurausta pitkäaikaisista ongelmistamme ja siitä että hän on jo pari kuukautta miettinyt eroa.
Meillä on yli 10v aviolitto takana ilman merkittävämpiä ongelmia enkä todellakaan haluaisi heittää sitä hukkaan ihastuksen takia. Aikaisemmin olen pitänyt ongelmiamme 30-kriisinä, mutta nyt jälkikäteen tarkasteltuna se vaikuttaa virhearviolta. Ymmärykseni mukaan puolisoni ei oikeastaan tiedä mitä haluaa.
Miten minä, masentunut ja pahoinvoiva voisin pärjätä ihastuksen kohteelle joka ei jaa arkeamme? Apua!
Vastaukset 9
Vanhimmat
vieraissa käyt... tuo prklen... virsi on kuultu ennenkin.
Otahan joku mies puolinen tuttusi ja mene hänen kans kahville, puhu hänen kanssaan puhelimessa yms.. Menkää oman miehesi kanssa baariin ja tanssilattialla pidä flirttiä muille kuin miehellesi:)
Ja taatusti toimii. Katsos kun miehen reviirille ei kestä kenenkään muun tulla.
Kun pidät ukkosi sopivasti varpaillaan sinun suhteesi niin jopas alkaa löytyä tunteita muillekkin kuin työkaverille.
Siis minähän olen se mies. Vaimo tässä on vaikeaksi heittäytynyt.
Kyllä aika heppoisin perustein on 10v liitto mitätöity, jos ihastuksen takia avioliitto ja perhe hajoaa. Ihastukset on ohimeneviä ja niitä varmasti kaikissa pikissä liitoissa tulee ja menee. Se, toimiiko hullaantumisen perusteella, on sitten asia erikseen.
6kk ongelmat on vielä aika lyhytaikaisia suhteessa 10v liittoonne, joten ehkä nyt olisi aika tehdä korjausliike. Minua ja miestäni auttoi parisuhdeneuvonta, jonka avulla oli helpompi purkaa umpisolmuja. Nyt meillä menee taas hyvin ja tuntuu, kuin olisin ihastunut mieheeni uudelleen 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Suosittelen avun hakemista siis lämpimästi.
Arjen keskellä puolison positiiviset ominaisuudet helposti unohtuu ja sitä kiinnittää huomiota vaan negatiivisiin asioihin. Arki alkaa silloin halposti maistua puulta. Ihastumisen tunnetta olisi hyvä yrittää ylläpitää jotenkin myös arjen keskellä. On hyvä osoittaa toiselle, kuinka hyvä puoliso toinen on ja kertoa, mitä ominaisuuksia toisessa arvostaa.
Tällaisia asioita saattaa kuulla muilta, kuin omalta siipalta ja kaikki haluavat kuulla positiivisia asioita itsestään välillä. Tästä syystä saattaa muualta saatu huomio mairitella ja edessä voi olla ihastuminen. (ainakin itse huomasin tämänsuuntaisen kaavan)
On varmasti vaikeaa pärjätä verailussa uudelle ja mielenkiintoiselle ihmiselle, joka antaa huomiota ja josta on voinut luoda oman haavekuvan, jolla ei välttämättä ole realismin kanssa mitään tekemistä. Pyri tuomaan esiin itsestäsi se puoli, johon puolisosi alunperin rakastui. Tarvittaessa anna puolisollesi aikaa herätä todellisuuteen ja huomata, että itse luotu romantisoitu kuva "toisesta miehestä" ei välttämättä ole realistinen.
Älä heitä toivoasi, nyt on hyvä mahdollisuus tarkastella suhdettanne kunnolla. Mahdollisuus on, että tilanne vielä pahenee ennen asioiden korjaantumista, mutta todennäköisesti tällainen ravistelu vaaditaan, jotta asiat korjaantuu.
Tsemppiä teille!
Olipas hyviä neuvoja! Piti kirjoittaa samantyylinen teksti, mutta en enää viitsikään, kun joku oli tehnyt vastaavan tai paremmankin... :)
Ei muuta kuin noilla samoilla ajatuksilla: tsemppiä vaan alkuperäiselle!
Kiitokset asiallisesta viestistäsi. Oli tanakkaa tavaraa.
Tilanne on edennyt sen verran että olen itse saanut muutaman ystävän joiden kanssa puhua aiheesta. Kumppanini ei ole sellaista kaiketi halunnut. Keskustelemme päivittäin, mutta tilanne on todella räjähdysherkkä. Ihastuksen hän sanoo olevan ohi, vaikka se on ilmeisesti ottanut koville, eikä hän tiedä miksi. Mutta aika olemattomat näyttävät halut jatkolle olevan.
Myönnän olleeni suhteessamme aika yksioikoinen ja toki omaan nipun huonoja luonteenpiirteitä ja nyt on pakko - en vain tiedä miten - saada nuo asiat kuntoon. Hänen paha olonsa näkyy koko ajan ja en tiedä kuinka voisin häntä auttaa... Oma intoni ei vielä ole laantunut.
Olen antanut hänelle kaiken anteeksi ja pystyn vielä luottamaan häneen, vaikkä hän on ilmoittanut ettei kannata luottaa sillä hänellä on niin paha olo ettei hän itsekään tiedä mitä hän tekee... Pelottaa ihan kamalasti.
En tiedä enää mitä tehdä...
Niin... meinasi pääasia unohtua..
kauanko kesti saada asiat kuntoon siitä kun menitte hakemaan apua?
varmasti joka suhteessa..itselläni on ollut kaksi ihastusta 3 v kestäneen suhteemme aikana(ja tätä suhdettahan ei voi vielä edes verrata teidän piiitkiin suhteisiin mutta koska perhe meillä on ja yhteinen elämä niin..)..ensimmäinen oli eräällä keikkatyöllä..teimme kahdestaan työtä 3 päivää peräkkäin..mies oli hyvännäköinen, hauska ja flirtti ja innolla lähdin töihin niinä kolmena päivänä vaikka työ sinänsä ei ollut mielenkiintoista...toinen oli hieman pidempiaikaisesta työstä..samat jutut pätee tähänkin..niiden kanssa oli kiva flirttailla jne mutta that's all...missään vaiheessa en miettinyt että meillä olisi ongelmia kotona..Rakastin miestäni silloin, rakastan miestäni nyt..mutta en koe joka päivä onnen huumaa...mutta sitä se varmaan on..arkipäiväistymistä...jos puolisosi on tämän perusteella harkitsemassa eroa niin pistäppä hänet miettimään..ehdota kuukauden koeaikaa..menkööt kaverilleen nukkumaan ja miettikööt...10v suhdetta lapsineen ynnä muineen ei noin vain heitetä pöpelikköön..ja huhhuh "olen niin sekaisin etten tiedä mitä teen"..tuola hän vain yrittää sanoa sinulle että sinun pitäisi antaa hänen tulevaisuudessa siintävä syrjähyppy anteeksi koska "oli niin sekaisin.." been there, done that, ei toimi. Voimia ja jaksamisia!
Meillä tilanne kypsyi noin vuoden, ennen kuin haettiin apua. Tilanne oli kuitenkin kehittynyt vähitellen. Lopulta ei oikein ollut mukavaa yhdessä tekemistä, koti tuntui joskus aika ankealta paikalta ja kaverien seura tai työpaikan pippalot tuntui olevan kuukauden ilopilkut. Huomasin tämän molempien kohdalla. Huomasin olevani erittäin iloinen töissä saamastani positiivisesta huomiosta ja mieheni olevan iloisimmillaan kaveripotukassa.
Otin asian puheeksi, kun jälleen oli kurja olo kotona. Edessä oli joko ero tai avun hakeminen. Mies oli puhunut perheenlisäyksestä jo jonkin aikaa, enkä olisi voinut kuvitellakaan lasta tilanteeseemme.
Käytiin yhdessä kolme kertaa pariterapiassa, jossa pakkaa ensimmäisellä kerralla ravisteltiin todella kunnolla. Ensimmäisen karran jälkeen piti oikein miettiä, halutaanko lähteä ottamaan palautetta vastaan uudelleen. Istuntojen aikana sai purkaa vapaasti tuntoja ja terapeutti kuunteli ja tarvittaessa toimi tulkkina. Karkuun tilannetta ei päässyt, mikä esimerkiksi meillä oli ollut suuri ongelma. Joutui ottamaan itse vastaan palautetta ja palautetta opeteltiin myös antamaan. Läpi käytiin odotukset, yhteiset elämänarvot, seksi ja suhteet perheeseen sekä ystäviin ym. Opin tuona aikana aika paljon miehestäni.
Pian huomasin, että välillä oltiin asetelmassa me vs terapeutti. Jos toinen sai ronskin suorapuheista palautetta terapeutilta, toinen ryhtyi puolustamaan. Siinä vaiheessa alkoi avun hakeminen tuntua hyvältä ja todettiin yhdessä, että mellä on vielä jotain puolustamisen arvoista.
Kuullessani olevani raskaana alkoi taas hirvittää ja vanhat pelot tuli pintaan. Silloin kävin kerran yksin juttelemassa. Se auttoi huomattavasti. Ymmärsin, että on paljon itsestäni kiinni, miten kumppanini viihtyy kotona. Tajusin, että ystäviltä mieheni sai osakseen paljon kannustusta ja häntä pidettiin hyvänä jätkänä, kun taas kotona palaute oli usein negatiivista. Nyt yritän itse kiinnittää paljon huomiota tapaan, jolla miehelleni puhun. Positiivisen palautteen voima on yllättävän iso. Nykyään huomaan myös saavani itse positiivista palautetta kotona. Puolin ja toisin siis pyritään luomaan mukavaa ilmapiiriä kotiin ja tällä hetkellä tuntuu, että molemmat viihtyy kotona perheen kanssa parhaiten.
Jaksamista sinulle Jots. Toivottavasti löydätte kipinen uudelleen. Se vaatii välittämistä, tahdonvoimaa molemmilta ja ennenkaikkea muuttumishalua itseltä. Ne jos löytyy, ollaan jo menossa hyvään suuntaan.
Aikaa asioiden korjaantumiseen on vaikea arvioida. Istunnoissa käytiin ensin kolme kertaa noin kahden viikon välein ja väliin saatiin "kotitehtäviä" joita piti miettiä yksin. Tilanne helpotti tämän jälkeen huomattavasti, mutta töitä tehtiin senkin jälkeen.
Jos totta puhutaan, molemmat tekee töitä liiton eteen koko ajan edelleenkin. Nyt se vain on helpompaa, kun on keinot kommunikointiin, eikä tilanne ole enää niin kriittinen. Tunnen myös itseni paremmin, joten osaan varoa tiettyjä karikoita. Pahin tilanne oli ohi parissa kuukaudessa, mutta jo alussa löytyi molemmilta halu korjata tilanne.