Pitääkö mielestänne seurustelun aloittamista edeltää tuntemus siitä, että voisitte luultavasti sitoutua toiseen osapuoleen jollakin vakavammaksi tarkoitetulla tavalla? Vai onko huoleton "kerätään kokemuksia ja katsotaan miten tässä käy" -asenne yhtä hyvä esimerkiksi siksi, että tuollaista asiaa ei kuitenkaan voi tietää, vaikka muuta kuvittelisi?
Seurusteluetiikkaa
thinkpad
9826
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
olen tullut niin sitä rennommin otan seurustelun.
Joskus 17v odotti sitä tosi rakkautta. Heh.
Nyt ajattelen et jos jonkun tyypin kaa on mukavaa ja seksi sujuu niin miksei voida hengata, ilman sen kummempia suunnitelmia. Tosin jos rakastuu niin sit tulee helposti mieleen sellaset kysymykset kuin tulevaisuus ja mitähän se toinen siitä mahtaa tuumia.
Eihän sitä koskaan voi tietää mitä tapahtuu.
Mutta sen suhteen olen tarkka että mies kohtelee mua hyvin eikä ole hullu/itsekäs/jne. Elikkäs tavallaan olen kuitenkin valikoiva.Ja hyvä niin.
Siis oletko vai etkö ole päättänyt tulokset jo valmiiksi? Siltä vaikuttaa.
Olen kuitenkin eri mieltä. En voisi kuvitellakaan vain keräileväni kokemuksia, ja uskottelemalla itselleni, että en voi kuitenkaan tietää miten tässä käy. Se olisi itsepetosta. Aion mennä naimisiin vain kerran elämässä. Siinä ei ole varaa harhalaukauksiin.
"Siis oletko vai etkö ole päättänyt tulokset jo valmiiksi? Siltä vaikuttaa."
Tarkoituksena on puhtaasti kartoittaa teidän mielipiteitänne, kysymys ei sisällä omaa kannanottoa.
"Olen kuitenkin eri mieltä. En voisi kuvitellakaan vain keräileväni kokemuksia, ja uskottelemalla itselleni, että en voi kuitenkaan tietää miten tässä käy. Se olisi itsepetosta. Aion mennä naimisiin vain kerran elämässä. Siinä ei ole varaa harhalaukauksiin."
Voiko siis sanoa, että mielestäsi seurustelu on sinulle mahdollista vain, mikäli se tähtää naimisiin menoon, tai toisin sanoin tämä naimisiin menon halun pitää siis olla olemassa jo ennen seurustelun aloittamista?
että ei ole järkeä jatkaa seurustelua, jos kumppani ei olekkaan se jonka kanssa haluaisi viettää loppuelämän.
...nainen vastasi loogisesti eri asiaan kuin mitä kysyttiin :)
kannata aloittaa silloin, jos tietää varmuudella, ettei halua toisesta itselleen elämänkumppania tai silloin, jos on melko varma asiasta. Jonkinlainen vastuu toisesta kuuluu seurusteluun ja oikeastaan jo tapailuvaiheeseen. Ainakaan ei tulisi johtaa toista harhaan lupailemalla sellaisia, mitä ei pysty pitämään tai antamalla ymmärtää, vaikka hyvin tietää ettei aio antaa.
Kun aloittaa seurustelun, pitäisi olla tunne, että tuo tuossa voi olla se oikea mulle ja siitä olis seurustelun avulla otettava selvää.
Nuorempana sitä seurusteli hankkiakseen kokemusta, oppiakseen itsestään ja miesten kanssa olemisesta, selvittääkseen, minkälainen mies miellyttää mua ja minkälaisesta miehestä en pidä. Sellainen kuuluu nuoruuteen ja aikuiseksi kypsymiseen. Nykyisin en jaksa pitkään katsella miestä, joka ei sytytä eikä täytä tiettyjä tärkeitä kriteereitä.
Kiitoksia pätevästä vastauksesta. Yksi hankalahko lisäkysymys tuli kuitenkin mieleen, kun selasin noita ihannenainen/-mies -osastoja.
Siellähän vakiovastaus on, että jos ei nykyisillä hakukriteereillä tunnu puoliskoa löytyvän, niin vika on liian korkealle asetetussa rimassa. (Ehkä näin onkin, tai sitten ne parhaiten sopivat ovat vaan jo poissa vapaiden kirjoista.)
Toisaalta mennäänkö silloinkin kyseenalaiselle alueelle, jos pistetään odotukset vaistonvaraisesti sytyttävästä olemuksesta jne. sivuun, ja tyydytään jollain tavalla kohtuulliseen kompromissiin. Eli onko reilua edetä sen toiveen varassa että vahvempi ihastus syttyisi ehkä ajan kanssa, vaikkei sitä vielä olekaan?
Tämä on oikeasti sellainen kysymys, johon olisi kiinnostava saada jotain palautetta. Onko kuitenkin niin, ettei tähän ole olemassa mitään oikeata vastausta? Tai edes vahvoja henkilökohtaisia näkemyksiä?
on monilla liian alhaalla rima miesten suhteen siinä mielessä, että he tyytyvät mieheen, jossa näkevät ehkä potentiaalia hyväksi kumppaniksi, ja sitten yrittävät tehdä miehestä sellaisen. Sen sijaan olisi parempi nostaa rimaa ja ottaa sellainen mies, joka jo vastaa naisen haluamaa tasoa. Vaikeutena on se, että sellaisia miehiä ei kasva puussa.
Ei kai parinhaussa mistään reiluudesta ole kyse, mutta olisi järkevää antaa ei-niin-heti-sytyttävälle ihmiselle mahdollisuus silloin, kun sellainen eteen tulee. Siitä voi kehkeytyä jotakin paljon parempaa kuin alussa osaa kuvitella. Näin on tapahtunut muutamalla ystävälläni. Eli ainakin sellaisista ihannemiehen ulkoisista puolista kannattaa tinkiä. Mitä väliä on esim. sillä, että mies on 10 vuotta vanhempi tai sillä, että hän on lyhyempi kuin mitä nainen toivoisi, tai lihavampi mitä nainen haluaisi. Tärkeintä on se, että ihmisen seurassa on luontevaa ja hyvä olla. Jos toinen ihminen tuo parhaimmat puolet itsestä esiin, niin silloin hän on juuri oikea ihminen katsastettavaksi pidemmällä aikavälillä.