Vaikutat tosi vahvalta tällä hetkellä mutta missä vaiheessa päätit jäädä työpaikkaasi, varmaan sairausloman alkuvaiheessa vielä epäröit? Oliko työkaverit tai esimies sinuun yhteydessä sairausloman aikana?
Rähmälle
kysymyksiä
1294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sairauslomani aikana esimies eivätkä muutkaan työtoverit olleet minuun yhteydessä, enkä minä heihin. Kun tunteet velloivat laidasta laitaan, olin välillä kahden vaiheilla, että soitanko vaikkapa pomolle, mutta tein ihan oikein kun pidin näppini irti puhelimesta. Parempi oli ottaa totaalinen etäisyys koko työyhteisöstä. Tiesin, että asiaa kuitenkin aletaan käsitellä "auttajatahojen" avustuksella ja tilanteeseen tulee ratkaisu. Kuten sitten tulikin. Oma tavoitteeni oli saada työpaikan ilmapiiri edes siedettäväksi, sillä se oli niin tulehtunut, ettei kenekään ollut siellä hyvä olla.
Kun työyhteisössä vallitsevat ryhmän lait ja ymmärsin niiden merkityksen, olin ehkä onnellisemmassa asemassa kuin ryhmäilmiöistä tietämätön, jaksoin uskoa ja toivoa, että selviydytään. Minulla oli vahva tukiverkosto ja oma puolisoni, jonka avustuksella pärjäsin pahimman yli. Tietenkin mielessäni ja varmaan ääneenkin uhoin, että jätän tuollaisen työpaikan, mutta en koskaan ollut tosissani. Kun ihminen on kriisissä, niin siinä käy läpi niin monenlaisia tunteita ja tuntemuksia, että välillä on pakahtua. Se on psyykkistä työtä, joka on tehtävä, että selviytyy ja pysyy koossa.
Pahinta oli, että menetti luottamuksensa esimieheen ja muihin työpaikalla. Otin tuon menetyksen kyllä haasteena ja päätin, että annan itselleni mahdollisuuden oppia taas luottamaan. Siihen en nähnyt muuta keinoa kuin oppia ensin luottamaan itseeni ja hyväksymään sen tosiasian, että sekä itse että työyhteisön muut jäsenet ovat puutteineenkin vain ihmisiä. Kuulostaa kliseeltä, mutta se on totta. Työkavereitaan ei voi valita ja itsekin on epätäydellinen. Vähitellen luottamus on palannut sellaiselle tasolle, että yhteistyö on mahdollista. Ja nämähän ovat sellaisia asioita, jotka koko ajan elävät...toivottavasti kuitenkin parempaan suuntaan. :)