Mies

Mikä voisi olla vikana kun mies, johon olen ihastunut, ottaa pakkia aina viime hetkellä ? Olen pieni, tumma (pitkähiuksinen) , sopivasti pyöreä, ruskeasilmäinen, miesten mielestä hyvän näköinen. Mukava luonteeltani, en huorahtava kuitenkaan. Miehiä pyörii ympärilläni mutta en harrasta yhdenillan juttuja. Ihastukseni tietää etten ole lumppu jne... Hän ottaa yhteyttä vain humalassa (tekstailee, soittaa jne..) Antanut pakit jo kolmesti kun on kyse sexistä. MIKÄ HELVETTI MIEHESSÄ MÄTTÄÄ??
291466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Aina ei vain lempi leimahda, vaikka kaikki näyttäisi paperilla matchaavankin täydellisesti. Tai sitten rimasi on liian korkealla tai omakuvasi on vääristynyt.

Äänestä
  • Hän sanoo haluavansa minua.Omakuvani tuskin on vääristynyt. Enkä usko rimankaan olevan liian korkealla. mut kiitti vastauksestasi =)

    Äänestä

Vaikuttaa varatulta mieheltä, joka salaa sen sinulta tai sitten tiukanpaikan tullen selittää sulle omiaan.

Mies tuntuis olevan myös narsistisesti luonnehäiriöinen. Kyttää ja revittää sua vain humalassa. Tosiasiassa odottaa sun täydellistä alistumista. Jos alistut se voi lempata nykyisen naisensa tostavaan, siis jos alistumisesi on voimakkaampaa kun nykyisellä.

Etsi muualta, on sitä tavallisia suomalaismiehiäkin vapaana. Jopa sellaisia, jotka eivät itseään humalaan juo.

Äänestä
  • Tiedän ettei hän ole varattu. Eikä hän juo itseään kaato känniin muuten oisin hänet jo "raiskannut" =)

    Äänestä

  • kerro.... kirjoitti:

    Tiedän ettei hän ole varattu. Eikä hän juo itseään kaato känniin muuten oisin hänet jo "raiskannut" =)

    Narsismiin viittaa myös vahvan pakoilu. Heikon itsetunnon omaava pakenee viimme metreillä, myös luonnehäiriöisen ominaisuus.

    Tunnut kuitenkin naiselta, joka ei hae mieheltä pelkkiä ulkoisia ominaisuuksia. Kannattais tutustua miesten persoonallisuuksiin, etenkin jos haet pysyvää sielunkumppanuutta. Sänky on huono paikka löytää toisen oikea persoonallisuus. Tutustu persoonallisuustesteihin, testaa itsesi myös!

    Äänestä

  • Hiljaa hyvä kirjoitti:

    Olenkin miettinyt että Hänellä taitaa olla hieman heikko itsetunto mutta suotta (mielestäni) komea MIES hän ON... Viestisi oli ensimmäinen järkevältä vaikuttava. KIITTI =))

    Äänestä

...se mies ei halua, pysty tai uskalla. Joku noista siihen on syynä.

Äänestä
  • Tiedän että HALUAA. Voisko olla niin ettei PYSTY, edellisestä suhteesta parisen vuotta ja oli pitkä suhde. USKALLA ???! Mitä hän vois pelätä ? Ettei seiso ? Ettei kestä/jaksa ? Joku sanoi minulle että olen liian itsenäinen ja vahva ja karkoitan hänet sen takia aina viimemetreillä.. mutta hän sanoi ettei ole kyse siitäkään. Olen todella ymmälläni tämän MIEHEN kanssa...=/

    Äänestä

  • Kerro........ kirjoitti:

    Tiedän että HALUAA. Voisko olla niin ettei PYSTY, edellisestä suhteesta parisen vuotta ja oli pitkä suhde. USKALLA ???! Mitä hän vois pelätä ? Ettei seiso ? Ettei kestä/jaksa ? Joku sanoi minulle että olen liian itsenäinen ja vahva ja karkoitan hänet sen takia aina viimemetreillä.. mutta hän sanoi ettei ole kyse siitäkään. Olen todella ymmälläni tämän MIEHEN kanssa...=/

    Ihan hyvin syy voi olla jokin noista mitä luettelit.
    Tietenkin jos miehellä on vaikka sukupuolitauti, niin sekin varmaan pistää jarruttelemaan. Todellista syytähän ei voi tietää kuin mies itse.

    Äänestä

  • Kerro........ kirjoitti:

    Tiedän että HALUAA. Voisko olla niin ettei PYSTY, edellisestä suhteesta parisen vuotta ja oli pitkä suhde. USKALLA ???! Mitä hän vois pelätä ? Ettei seiso ? Ettei kestä/jaksa ? Joku sanoi minulle että olen liian itsenäinen ja vahva ja karkoitan hänet sen takia aina viimemetreillä.. mutta hän sanoi ettei ole kyse siitäkään. Olen todella ymmälläni tämän MIEHEN kanssa...=/

    Huomauttaisin vielä, että sinä et voi tietää 100% varmasti haluaakohan sinua oikeasti.

    Vaikka olisit kuin ko. miehen märkien unien täyttymys niin halu voi olla kadoksissa, eikä joka mies pysty sitä naiselle ääneen tunnustamaan.

    Äänestä

Ei siinä sen kummempaa selitystä tarvita. Et ole seksuaalisesti mielenkiintoinen. Monilla siviileillä on tää sama ongelma.

Äänestä
  • TIEDÄN että olen seksuaalisesti kiihoittava, hän on sanonut sen minulle usein.

    Äänestä

  • kerro..... kirjoitti:

    TIEDÄN että olen seksuaalisesti kiihoittava, hän on sanonut sen minulle usein.

    Lieköhän puhunut totta ..

    Äänestä

  • niinpä niin .. kirjoitti:

    Lieköhän puhunut totta ..

    JUUU Juuu... jätän viestisi omaan arvoon. Mut kiiti kumminni..=))

    Äänestä

  • kerro..... kirjoitti:

    TIEDÄN että olen seksuaalisesti kiihoittava, hän on sanonut sen minulle usein.

    kiihota..sorry

    Äänestä

Pitääkö sun välttämättä saada just tota miestä edes kerran/yhden kerran?

Vai haluatko elämääsi rakkautta?

Me miehet naimme kyllä jokaista naispuolista, jos tämä jaksaa vain tarpeeksi pitkään ilmaista halukkuuttaan ellemme ole rakastuneet toisaalle.

Sinulla ei ole mahiksia todelliseen rakkauteen ton miehen kanssa, jos olis niin tietäisitte sen jo kumpikin eikä siihen mitään kyselyjä tarvittais.

Äänestä
  • EI mun PIDÄ vaan HALUAN HÄNET kokea sängys, kerran.. kaksi...jne... ja hän himoitee minua,tiedän varmaksi. RAKKAUS on niin iso ja pyhä asia etten voi vielä tietää varmaksi rakastanko HÄNTÄ.Enhän edes tiedä toimiiko meidän rakastelu...=)

    Äänestä

  • Kerro. kirjoitti:

    EI mun PIDÄ vaan HALUAN HÄNET kokea sängys, kerran.. kaksi...jne... ja hän himoitee minua,tiedän varmaksi. RAKKAUS on niin iso ja pyhä asia etten voi vielä tietää varmaksi rakastanko HÄNTÄ.Enhän edes tiedä toimiiko meidän rakastelu...=)

    ja tunteista VARMAKSI,JOTEN OTA OPIKSES,,SEHÄN VOI RAKASTAA NAAPURIN TIINAA JA NAIA SITÄ KUN SÄ ET KELPAA..

    Äänestä

häntä eli sussa ei oo sex-äxönii..korjaa tilanne!!!

Äänestä
  • höpöhöpö sulle ja sun vastaukselles...=) Aavistan että nyt on kyse jostain vakavammasta! Olen AINA saanut miehen sänkyyni jos olen HALUNNUT.

    Äänestä

  • KERRO.... . kirjoitti:

    höpöhöpö sulle ja sun vastaukselles...=) Aavistan että nyt on kyse jostain vakavammasta! Olen AINA saanut miehen sänkyyni jos olen HALUNNUT.

    No et varmana ole aina saanut, kun et kerran ole tätäkään saanut.
    Mikä kumma siinä on, että jos nainen ei saa haluamaansa äijää panolle, siinä äijässä on jotkin vikaa.
    Sä et ole sille vaan haluttava.

    Äänestä

  • KERRO.... . kirjoitti:

    höpöhöpö sulle ja sun vastaukselles...=) Aavistan että nyt on kyse jostain vakavammasta! Olen AINA saanut miehen sänkyyni jos olen HALUNNUT.

    kato ei kaikki halua vain jotkut!

    Äänestä

aloittaja on tod. näk. mies.

Äänestä
  • minäkin

    Äänestä

OLE ONNELLINEN KUN EI JUOKSE SEKSIN PERÄS, OTA UKOKSES JA ALA SÄKIN PIHTAA..JO ON KOMEETA..KELE

Äänestä

Vastaukset meni vähän YLI... Jätänpä omaan arvoonsa. Sainkin jo OIKEAN vastauksen mistä vois olla KYSE! Kiitti MIEHET ja MUUT... =)))

Äänestä

kyl sä siihen viä totut moneen kertaan :)

Äänestä

"en huorahtava kuitenkaan---en ole lumppu--- Antanut pakit jo kolmesti kun on kyse sexistä."

Voisiko merkitä jotain?

Äänestä

tauti pippelissä, eikä uskalla kertoa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KERRO.. kirjoitti:

Mikä voisi olla vikana kun mies, johon olen ihastunut, ottaa pakkia aina viime hetkellä ? Olen pieni, tumma (pitkähiuksinen) , sopivasti pyöreä, ruskeasilmäinen, miesten mielestä hyvän näköinen. Mukava luonteeltani, en huorahtava kuitenkaan. Miehiä pyörii ympärilläni mutta en harrasta yhdenillan juttuja. Ihastukseni tietää etten ole lumppu jne... Hän ottaa yhteyttä vain humalassa (tekstailee, soittaa jne..) Antanut pakit jo kolmesti kun on kyse sexistä. MIKÄ HELVETTI MIEHESSÄ MÄTTÄÄ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu