Olen miettinyt pitkään sitä, mikä ihmeen pakkomielle ihmisillä on arvostella toisten tekemisiä. Tarkoitan sitä, ettei parisuhteessa toinen pysty hyväksymään toisen tekemisiä, vaan ollaan aina neuvomassa ja sanomassa, että tee näin niin on parempi. Miksi ei voida kunnioittaa toisen tekemiä päätöksiä. Eivät ne päätökset välttämättä aina ole oikeita, mutta jos sen itsekkin myöntää niin miksi ihmeessä toisen täytyy olla silti loukkaamassa.
Jos ei itsekkään aina toimi oikein, mutta silti pitää itseään jollain tavalla parempana. Itse en ole siitä toiselle motkottamassa, vaikka hän toimisikin väärin tilanteissa. Voin asiasta sanoa, etten itse välttämättä tekisi niin, mutta en missään nimessä tuomitse toista.
Onko edes olemassa oikeaa ja väärää?
Mahtoikohan tulla selitettyä ymmärrettävästi? Antakaa kommentteja?
Jos ei itsekkään aina toimi oikein, mutta silti pitää itseään jollain tavalla parempana. Itse en ole siitä toiselle motkottamassa, vaikka hän toimisikin väärin tilanteissa. Voin asiasta sanoa, etten itse välttämättä tekisi niin, mutta en missään nimessä tuomitse toista.
Onko edes olemassa oikeaa ja väärää?
Mahtoikohan tulla selitettyä ymmärrettävästi? Antakaa kommentteja?
Vastaukset 1
Vanhimmat
ettei se osapuoli joka arvostelee toista ole oikeasti hyväksynyt toista sellaisena kuin hän on, virheinen päivineen. Kaikkea ei pidä hyväksyä tietenkään, mutta jos toista rakastaa niin silloin hyväksyy aika paljon toisen virheitä eikä etsimällä etsi niitä vikoja.
En tiedä, onko yhdistävä tekijä näillä se ettei arvosteleva osapuoli ole omasta mielestään ikinä väärässä, ei osaa pyytää anteeksi jne.