Eikä sitä oteta vastaan, sanotaan vaan kiitos kuluneesta ja hyvät jatkot.
Tarjosin sovinnon kättä.
Tarjosin sovinnon kättä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
olen ajatellut että takaisin työpaikalle en aio enää mennä. Parempi aloittaa puhtaalta pöydältä jossain muualla.
Tein viime syksynä.
Kiusattu ei voi tarjota sovinnon kättä. Kyllä minäkin yritin asioista puhua,monia,monia kertoja. Koska kiusattu ei oikeastaan ole ihminen siinä mielessä kuin muut käsittävät, on se elehtiminen ihan turhaa, avunpyyntö, kertominen kuinka koskee tai kysymykset, mitä voisi tehdä toisin.
Kylmien naamojen muuri, ivalliset katseet ja ylimielinen virnistely.
Mutta kyllä niistä pääsee yli, jos ei kuole.
Minäkin olen päivä päivältä enemmän hengissä.
Elämä on ihmeellinen juttu, ehkä tämä kokemus kasvattaa tunnistamaan kiusaamista ja henkistä väkivaltaa. Kunhan voimaannun voin olla toisten tukena.
Millaisin keinoin olette auttaneet kiusattua?
Itse olen ajatellut, että työyhteisöön mahtuu monenlaisia ihmisiä. Työn sujuminen on pääasia. En lähde mihinkään parjaamiseen mukaan ja yritän löytää jotain hyvää sanottavaa niistä joita mollataan. Mitäs muuta?
minua ei otettu vakavasti. Nyt on leikki loppu, hakekoot uuden ketä simputtaa. Minä lähdin ja muut jäi. Tein asialle pisteen.
sovinnon kättä silloin kun lähtee, oman itsensä takia. Sillä ei loppujen lopuksi silloin ole enää mitään väliä vastataanko siihen vai ei. Itselle jää kuitenkin rauha.
työssä minkaalaista empatiaa toisia ihmisiä
kohtaan, suorastaan sanotaan vaan, siitäs sait.
Olisit ollut toisenlainen ja kunnolla ja syytä
itseäsi, sinussa on paljon vikaa.
Sana anteeksi, on vieras sana, mutta ei minulle.
On se kumma, miten me mukavat ihmiset usein joudutaan työssä vaikeuksiin.. luonnevikaisetko tämän maan työpaikkoja hallitsevat, ilmeisesti? Jos itselläni olisi yritys, palkkaisin siihen vain ja ainoastaan päähänpotkittuja ja syrjittyjä, TERVEITÄ ihmisiä.. no, voihan sitä kuvitella.. niin, itsekin yritin omassa tapauksessani mennä vastaan, vaan mikään ei auttanut kun oli päätetty potkia olan takaa. Ei siinä anteeksipyynnöt merkitse mitään, valitettavasti. Mutta kuten joku sanoi, kaikesta selviää, jos ei kuole. Ja aina voi yrittää muuttaa elämäänsä parempaan suuntaan, ehkä jopa oppia mitä tulisi välttää :). Tsemppiä meille!
Ilmaisin asian epäselvästi. Toki kiusattu voi tarjota sovinnon kättä, koska se on ainoa käsi joka hänellä on ollut koko ajan tarjolla.
Jos puhutaan ihmisten välisitä riidoista, tasavertaisten kesken, viisaampi aina pyrkii sovintoon.
Jos puhutaan henkisestä väkivallasta, selkäänpuukottajan anteeksipyyntö varmasti lämmittää, etenkin jos puukottaja katuu ja ymmärtää tehneensä pahasti.
Mutta jos henki säilyy,voi olla että uhrin tie käy läpi masennuksen ja itsetunnonheikkenemisen kautta uuteen kasvuun.Se antaa mahdollisuuden anteeksiantoon ja unohdukseen, vaikkei kukaan kysy.
Muutoin tuntuu erikoiselta että puukotettu pyytäisi anteeksi, siis mitä? Omaa elämäänsä? Että ei naama miellyttänyt? Että työnteko aiheutti kateutta? Että joku halusi viedä leivän suusta?
Valitettavasti on niin, että yksikin terroristi porukassa saa pahaa aikaan.
Suurin osa työpaikoilla työkavereinani olleista on ihan kunnollisia, tavallisia ja fiksuja ihmisiä.
Jotain opin kiusatuksi tulemisesta. Satuin väärään paikkaan, väärään aikaan. Ok, olen myös siihen yhteisöön erilainen. Huomasin että ihmiset tavalliset ihmiset pelkäävät tai eivät välitä. Jotkut nauttivat siitä että toinen kärsii, jos on itsellä tylsä elämä.
Voi siitä ajatella että ehkä ymmärrän niitä joukkoja, jotka Hitlerille aikoinaan hurrasivat.
Ne on niitä samoja kunnollisia, tavallisia ja fiksuja ihmisiä, jotka eivät välitä tai pelkäävät.
olen koeillut n.5v sitten. kiusaaminen sai lisää voimaa ,joten niitten kanssa ei voi neuvotella ,ajatuksena hyvä.