Miten auttaa lasta?

Myös lapsi suree, se suotakoon hänelle. Olet tehnyt paljon kun olette puhuneet asiasta, ettekä salanneet surua ja väistämätöntä menetystä. Kirjastossa on paljon materiaalia missä käsitellään lapsen surua ja sen käsittelyä yhdessä lapsen kanssa.

Minun isäni menehtyi keuhkosyöpään, hänen sairaus kesti vajaa 2kk.Itselläni on myös lapsi, hän oli silloin 7v, kun hänen rakas pappa sairastui ja kuoli.
Puhuimme papasta ja sairaudesta ja kävimme pappa katsomassa päivittäin 2 krt.Olimme aina iloisella mielellä, kun menimme katsomaan pappaa, emme itkeneet.
Puhuimme ja pidimme papasta kiinni ja poikani sillitteli papan hiuksia ja olimme vaan yhdesssä.
En salanut papan asioita enkä sairautta pojaltani, koska hän kyseli asioista.
Lainasin kirjastosta kirjan, joka käsitteli kuolemaa lapsen ehdoilla, en muista nyt nimeä.
Kun lähdimme sairaalasta papan luota pois saivat tulla kyyneleet!!!Raskasta oli, mutta tekisin nyt samalla tavalla kaiken.Itse halusin olla niin, paljon kun mahdollista isäni seurassa, olikin.Välimatkaa meillä oli 60km, mutta lähdimme aamulla kotoa ja olimme illalla kotosalla.Taas aamusti lähdetiin, pari kertaa jouduimme lähtemään hälytyksen myötä, lähdimme.
Nyt kun äitini joutui ohitusleikkaukseen treelle, en vienyt lastani sinne tehoosastolle.Vaikka kävin joka toinen päivä häntä katsomassa, äitini nukkui koko ajan.Matkaa minulla oli 500km.
Halusin tehdä niin, koska minulla oli tosi ihana rakas äiti.

oman tyttäreni ukki kuoli 3 v sitten
massiiviseen sydänkohtaukseen ja isä
aatonattona samaan sairauteen. tyttö on
nyt 14v. sanoja ei aina löydy, mutta lapsen
täytyy antaa purkaa suru sillä tavoin kuin
se hänelle parhaiten sopii.
jos hän haluaa puhua, puhukaa, jos haluaa
olla hiljaa, vaietkaa, jos tulee raivo
(sekin tulee), antakaa raivota.
lapsi on surussaan ehdoton, eikä siinä voi
kun myötäelää ja olla lähellä.
vaikka et puhuisi mitään, on tärkeää että
olet lähellä ja "hengität samaa ilmaa"
hänen kanssaan.
kun lähdön aika tulee, ole rehellinen asioissa,
lapsi vaistoaa teeskentelyn.
voimaa, jaksamista, myötäelämistä teille.
itse menetimme nämä läheiset todella äkillisesti,
suru kulkee yhä mukana.
lohtuna on että uusi päivä seuraa toista.

Lapsi ja kuoleman suru

Suru on yhtä yksilöllinen kuin sormenjälki. Suremiseen ei ole oikeaa ja väärää tapaa, jokainen meistä suree omalla tavallaan - niin lapsi kuin aikuinen.

Lapsi kuitenkin ilmaisee suruaan eri tavalla kuin aikuinen. Suru ja voimakkaat tunteet voivat olla lapselle uusia kokemuksia ja tuntua ylitsepääsemättömiltä. Toisaalta voi ulospäin näyttää siltä kuin lapsella olisi kaikki hyvin: hän voi leikkiä kavereiden kanssa ja olla niin kuin kuolema ei vaikuttaisi häneen mitenkään.

Lapsella saattaa olla vaikeuksia ilmaista tunteitaan, mutta se ei suinkaan tarkoita, ettei hän surisi. Lapselle onkin tärkeä tietää, ettei hänen tarvitse olla surullinen kaiken aikaa. Lapsi käsittelee surua vähän kerrallaan, koska hän ei vielä kykene työstämään sitä yhtä voimakkaasti kuin aikuinen.

Tärkeä osa surun työstämistä on tietää, kuinka läheinen on kuollut. Tiedon puute voi vaikeuttaa suremista ja toipumista. Sureva lapsi tarvitsee aikaa jäsentääkseen mielessään suruaan ja menetystään.

Vakiintuneet tavat surra ovat tärkeitä myös lapselle, koska ne luovat turvaa ja antavat tilaisuuden tunteiden ilmaisuun. Siksi lapsia ei saa unohtaa kuolemaan liittyvissä järjestelyissä. Hautajaiset ja muistotilaisuus tekevät menetyksen todelliseksi. Perheet voivat luoda myös uusia ja omia rituaaleja.

Aikuinen antaa lapselle suremisen mallin ilmaistessaan omia tunteitaan tämän nähden. Lapsi aistii joka tapauksessa, milloin vanhemmat ovat esimerkiksi järkyttyneitä. Kun lapsi näkee vanhempiensa osoittavan tunteitaan, hänkin uskaltaa helpommin näyttää omiaan. Lasta auttaa myös tieto, että hänellä on lupa ja että on oikein puhua kuolleesta sekä kertoa, miltä hänestä itsestään tuntuu.

Lapsella ei vielä ole aikuisten kykyä kertoa tunteistaan sanoin. He ilmaisevatkin suruaan enemmän käyttäytymisellään ja toiminnallaan. Lapsi voi esimerkiksi pelata pelejä, joihin liittyy kuolema ja väkivalta, leikkiä hautajaisia, olla kiukkuinen ja ärtynyt tai kastella vuoteensa. Tai hän voi reagoida suruun taantumalla, vetäytymällä kuoreensa, olemalla vihainen tai "kiltteilemällä".

Lapsi saattaa myös yrittää kätkeä surunsa ikään kuin suojellakseen vanhempiaan. Tai hän voi haluta vanhempiensa huomiota enemmän kuin aikaisemmin. Hänestä voi tulla ripustautuva niin, ettei hän haluaisi hetkeksikään lähteä vanhemman viereltä. Ne ovat aivan tavallisia reaktioita lapsen menetettyä läheisen ihmisen. Hän pelkää, että myös joku toinen läheinen voi kuolla. Siksi onkin tärkeä kertoa lapselle selkeästi, milloin vanhempi on poissa lapsen luota ja milloin hän palaa.

Lapsen kokemaa turvallisuuden tunnetta lisää, että päivittäiset rutiinit säilyvät mahdollisimman paljon ennallaan ja että hän saa elää ikänsä edellyttämällä tavalla.

olin itse syksyllä. Oma isäni sai sydänkohtaukden, jonka jälkeen jaksoi elää n. 3kk. Minulla on kaksi mukeloa, toinen 6 ja toinen 9v. Kävimme katsomassa vaaria, lapset mukana vain ja ainoastaan silloin kun itse halusivat. Monta kertaa tänä aikana puhuttiin ja melkein joka kerta toitotin lapsilleni, että jos on kysyttävää, pitää kysyä, vastaan jos osaan.
Nyt isäni on kuollut ja vanhempi lapsistani reagoi tähän kiukunpuuskilla ja sillä, että jätti koulussa syömättä. Onneksi opettaja huomasi asian ja lähetti lapseni terkalle, jonka kanssa lapseni sai puhua vaarin pois menosta. Kouluun tiedotin asiasta koko syksyn ajan, koska käytös voi tämmöisen asian vuoksi muuttua.
Jokainen lapsi reagoi omalla tavallaan, mutta tietoisuus siitä, että vanhemmat tukevat teki mitä vaan, auttaa eteenpäin.
joskus joku ulkopuolinen, jolle lapsi voi puhua, voi oikeasti olla lapselle helpompi, kuin se läheinen joka suree myös. Meillä tämä terkalla käynti ja hänen kanssaan puhuminen auttoivat. Voimia teille kaikille ja muistakaa että kaikkitunteet ovat sallittuja =)