kakkossuhteista

Monet kakkoset sanoo että kyllä näissä pettämisjutuissa usein on todelliset tunteet mukana. No onhan niissä, mutta millaiset?

Omaan tuttavapiiriin katsoen voin sanoa että kyllähän siihen kakkoseen ihastutaan. Tyypillisin tilanne on tämä:

Omassa suhteessa arki koittaa ja oma kumppani ei tunnu enää niin "jännittävältä" vaikka seksielämä ja muu on ihan tyydyttävää. Useammissa suhteissa kumppanit eivät alkuhuuman jälkeen flirttaile toisilleen päivittäin ja jatkuvien kehujen lateleminen tuntuisi koomiselta.

Kaveripiirissä saattaa olla joku sinkkuihminen joka etsii epätoivoisesti (?) itselleen kumppania. Kaikki varatut kiinnostuvat hänestä, koska hän flirttaa ja nauraa paljon. Joidenkin kohdalla tästä alkaa auhde. Syynä se, että pääsee kokemaan uutuudenviehätyksen vielä uudelleen. Varattu ihminen iastuu siihen, että hänestä ollaan kiinnostuneita. Alkuhuuma kenen tahansa kanssa tuntuu niin voimakkaan mahtavalta, että sitä rupeaa liittämään niitä ihastumisen tunteita siihen ihmiseen myös. Kun se ymmärtää ja kuuntelee ja nauraa ja sen mielestä mä olen tosi seksikäs ja naisellinen/ miehekäs jne...

Yleensä tällöin oma kumppani nähdään täysin harmaana ja mitättömänä. Kakkoselle lupaillaan että sä olet paljon ihanampi ja oma suhde on jo melkein hautausta vailla enää. Ihmekös jos kakkosesta rupeaa tuntumaan että meistähän tulee vielä pari. "Tosi rakastavaiset". Yleensä tästä tulee myös "oikeutus" suhteelle.

Kyllä sitä omaa kumppania on kuitenkin niin vaikea jättää. Kakkossuhteessa säilyy se huuma niin kauan kun se on salaista (jännitys) ja tapaamiset lyhkäisiä (ehkä satunnaiset salalomat lisänä). Eli kun aikaa on niin vähän, keretään juttelemaan vain mukavia. Ja itsestään saa kertoa juuri sellaisena kuin haluaa toisen itsensä näkevän. Omassa suhteessa se ei enää onnistu kun toinen tietää totuuden.

Miksi sitä ykköstä ei jätetä? Siksi koska takaraivossa kuiskaa järjen ääni, että tässä tehdään todella väärin puolisolle ja mahdollisessa jättötilanteessa hän saisi kaiken tietää. Joillekin tulee tunne, että ehkä kyseessä on kuitenkin ihastuminen ihastuneena olemiseen (mitä on vaikea nähdä). Tällaisia tunteita on varmasti melkein jokainen ihminen käynyt läpi tapaillessaan toista ihmistä. "Olenko häneen rakastunut vai rakastanko vain tunnetta että minusta ollaan kiinnostuneita?"

Kakkossuhde voi säilyä jännittävänä vuosiakin, on off suhteena, välillä nähdään, taukoa, sitten taas. Homma toimiii kun jännitys säilyy. On helppo ajatella että kakkonen on paljon parempi siinä mielessä ettei se riitele (ehkä kuitenkin mustasukkainen kun ykköstä ei jätetä), siinä saadaan illuusio läheisyydestä niin ettei itseään tarvitse pistää likoon. Monesti siis pelätään aitoa läheisyyttä puolison kanssa ja halutaan seksiä ja läheisyyttä pinnallisemmalla tasolla.

Näitähän on kaveripiirissäkin nähty että ihastuksen huumassa on se ykkönen jätetty ja salapari muuttaa onnesta soikeana yhteen. Pettäjä on onnensa kukkuloilla, kun omaa eroa ei tarvitse käsitellä eikä yksin jäädä. Kaikki on vieä niin jännittävää ja eloisaa. Usein pitkänkin salasuhteen jälkeen se uusi arki kakkosen kanssa tulee vain todella nopeasti. Huomataan vasta sitten että kyseessä oli sittenkin vain ihastumisen huuma, ja se oli ohimenevää.

Usein tämän tajuaminen aiheuttaa järkytyksen, Mitä olen mennyt tekemään? Entinen ykkönen rupeaakin taas kiinnostamaan kun jännitys kakkosesta haihtuu.

En siis sano, että kaikki kakkoset olisivat vain jännityksen hakemista tarkoituksella. Monesti niin kuitenkin on ja pettäjä itsekin tajuaa sen viimeistään vaihtaessaan suhdetta. Monet sitä uumoilee jo pettäessään eikä heillä ole tarkoitustakaan jättää puolisoaan. Jotta kakkonen pysyisi hyväluonteisena ja ottaisi aina ilolla ja seksillä vastaan, on hänelle kerrottava miten huonosti asiat kotona ovat.

Kyllä varsinkin miehille ominaista käytöstä on tämä. Itse olen vierestä katsellut kun ihastunut kakkonen pysyy suhteessa ja kertoo kuinka mies sanoo, että ykkönen on kuulemma tosi tylsä eikä tykkää seksistä kuin pimeässä ja on lakannut pitämästä miestä hyvänä eikä miestä enää kiinnosta. Kuulemma kohta jättää. Kun he kaksi ovat rakastuneet toisiinsa. No, satun tuntemaan pariskunnan molemmat osapuolet. Nainen pitää kyllä itsestään huolta, ei ole erityisen tylsä ja järjestää miehelleenkin kaikkea kivaa tekemistä. Ei nalkuta baarireissuista sun muista ja käy itsekin viihteellä.

Heillä varmasti on seksielämä ihan mallillaan eikä nainen varmasti tiedäkään heillä olevan suuria ongelmia :). Mutta tämä (tuttu) kakkonen on saanut päähänsä että ykkösen luonne on kurja ja hänen paljon parempi ja siksi mies valitsee hänet. Tähän en enää usko. Mies on luonteeltaan pettäjä, valitettavasti. Kerta ei nimittäin ole hänelle ensimmäinen.

Jos kakkoseen oikeasti rakastutaan, kyllä se jättäminen tapahtuu aika nopeasti. Moni ei jätä, koska suhteella haettiin vain sisältöä elämään, siis entisen rinnalle. Voi sitä huumaa, kun vieras ihminen on minusta kiinnostunut (voin tämän hyvin ymmärtää). Kuitenkin sen oman kumppanin kanssa on kaikki perusasiat hyvin (paitsi jos kakkosille kerrotut valheet todesta otetaan) ja omia juttuja niin paljon ettei olla varmoja siitä, olisiko se kakkonen sitten alkuhuuman jälkeen yhtään sen parempi, tai edes yhtä hyväkään.

Miksi siihen tilanteeseen sitten jäädään? Kun ollaan niin syvässä suossa ja halutaan sitä ihastusta osakseen. Se on kuin peiliin katsoisi ja pitäisi näkemästään. Itsetunto kohenee kun on muiden silmissä haluttava. Eikä tätä itsetuntoa osata kohentaa muuten.
312269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Tässä oli asiaa...

Äänestä
  • menee useimmin ja tiedän kokemuksesta.

    Äänestä

En voi ymmärtää miten kakkoset menee niin usein siihen halpaan että uskoo kaiken mitä mies puolisostaan kertoo. Eihän niillä voi olla kaikki hyvin jos mies puhuu siitä tollasia?

Halutaan uskoa miehen puheet. Ja siihen, että itse on vain paljon ihanampi ihminen ja siksi mies vierailee ja rakastaa... Nostaa se omaa itsetuntoa kun voi miettiä miten paljon vaimoa fiksumpi on itse parisuhteessa. Säälittelee mielessään, miten se vaimo ei ymmärrä pitää ulkonäöstään huolta, miten se ei ota miestä huomioon ja kehu tätä. Oma vikansa...

Paitsi että todennäköisesti vaimo tekee tätä kaikkea, ja mies silti tarvitsee egollensa vahvistusta. Kuinka moni kakkonen onkaan pettynyt kun on nähnyt miehen yhdessä vaimonsa kanssa onnellisen oloisena jossakin esim. juhlissa? Kun he lähtevät lomamatkoille ja harrastavat yhdessä? Siis miehen puheiden vastaisesti.

Onhan se ymmärrettävää että itse ihastuessaan sitä haluaa uskoa olevansa jotenkin voittaja ja parempi, ja siksi uskoo luontaisesti että mies nyt hakee elämään iohmistä joka ei nalkuta vaan ymmärtää ja hyväksyy hänet.

Naisissa näitä ymmärtäjiä riittää. Silitellään päätä ja istutaan sylikkäin miettien kuinka väärin onkaan että miehellä on niin tunteeton puoliso ja onneksi te olette löytäneet toisenne.

Toisaalta ymmärrän kyllä senkin, miten petetyksi kakkoset itsensä tuntevat kun totuus paljastuu. Kyllä heitäkin on kusetettu pahasti. Toki he ovat alunperin suunnilleen tienneet mihin ryhtyvät, eivät vaan halunneet uskoa. Kyllä se on melkein pahempi kuin ykkösen pettymys? Itseään onkin pidetty vain nappulana pelissä (tunteita voi olla "kyllä mä susta tykkään" tasolla), uskottu itse kaikki puheet vaimosta, joka osoittautuukin ihan viehättäväksi ja parisuhdetaidoiltaan hyväksi.

Äänestä
  • Mitä jos tässä salasuhteessa molemmilla on oma ykkönen, ja kumpikin on pettureita?Ja ne petturit ovat siis kumpikin ite kakkosia?!

    Äänestä

  • Kyllähän noita potaskan puhujia ja niihin uskojiakin riittää. Toisaalta, pettäjä puhuu siitä miltä hänestä tuntuu eikä välttämättä sitä mikä on totuus. Toiset liiottelevat ongelmia ja toiset valehtelevat. Totuutta ei taida kukaan tietää... Jonkun toisen silmin asia voi näyttää ihan toiselta. Se mitä näytetään ulospäin vaikkapa juhlissa, niin se saattaa olla myös kulissin ylläpitoa ulkopuolisille. Kukapa tuollaisessa tilanteessa haluaisi näyttää, että suhteessa menee huonosti. Kyllähän sen tietää, että joka parisuhteessa on ongelmansa, mutta sillä on eroa miten suhteen osapuolet nuo ongelmat kokevat tai kokevatko lainkaan ongelmaksi.

    Jos on mies puhunut täyttä potaskaa kakkoselleen, niin varmaan sitten satuilee vaimolleenkin jos sattuu jäämään kiinni. Jos tavoittelee omaa etuaan yhdessä asiassa niin yleensä tavoittelee kaikessa muussakin.

    Äänestä

  • ”Aina halpaan" kirjoitit:

    "Toisaalta ymmärrän kyllä senkin, miten petetyksi kakkoset itsensä tuntevat kun totuus paljastuu. Kyllä heitäkin on kusetettu pahasti. Toki he ovat alunperin suunnilleen tienneet mihin ryhtyvät, eivät vaan halunneet uskoa. Kyllä se on melkein pahempi kuin ykkösen pettymys?"

    Olen törmännyt kirjoittamaasi ajattelutapaan ennenkin eli ”kakkonen” kokee tulleensa enemmän petetyksi kuin ”ykkönen”. Mielestäni eri ihmisten kokemusmaailmaa ei voi mitata keskenään eli eiköhän se ole enemmän yksilötasolla, miten asiat koemme ja kuinka voimakkaasti.

    Minulla on kokemusta molemmista rooleista. Parikymppisenä naisen alkuna ja ”kakkosena” ollessani petyin ennemminkin itseeni, omaan tyhmyyteeni ja kokemattomuuteeni kuin mieheen. Merkkejä valheista ja salailusta oli jo suhteen alussa ja en todellakaan halunnut uskoa niihin. Vasta miehen vilpillisyyden paljastuttua, niin että se kirkastui itsellenikin, sai minut lopettamaan suhteen. Ajattelin tuolloin, että jos jään suhteeseen, petän vain ja ainoastaan itseäni ja minä olen yksin vastuussa omista tekemisistäni tässä suhteessa, ei mies.

    Pettymykselläni ei sen sijaan ollut mitään rajaa kymmenen vuotta myöhemmin ”ykkösenä” ja vaimona ollessani, kun mieheni kertoi pitkästä sivusuhteestaan. Se tuska, raivo, viha ja valtava pettymys kohdistuivat lähes ainoastaan ja yksinomaan mieheeni. En ollut voinut mitenkään vaikuttaa tuohon tilanteeseen, sillä kaikki tapahtui tietämättäni minun ja mieheni yhteisten sopimusten vastaisesti. Kyllä tämä ”kakkonenkin” sai toki välillisesti osansa tunnemylläkästäni, koska hän oli tehnyt sen, mitä en itse voi hyväksyä eli oli tietoisesti jatkanut suhdettaan varattuun mieheen. Kaiken lisäksi hän oli painostanut ja kiristänyt miestäni, jotta suhde jatkuisi.

    Mieheni sivusuhde päättyi lopullisesti minun saatuani tietää asiasta. Kun suhteen lopullisuus todentui tälle toiselle naiselle, hän otti yhteyttä minuun ja tietenkin halusi kertoa oman versionsa heidän vuosituhannen rakkaustarinastaan ja ilmaisi kuinka petetyksi hän itsensä tunteekaan. Kuuntelin häntä asioita liiemmin kommentoimatta ja ajattelin kuinka tahditon nainen hän onkaan, vaikka oli itsekin jo kolmekymppinen.

    Äänestä

  • Maapähkinä kirjoitti:

    ”Aina halpaan" kirjoitit:

    lohdutakaan.Ihmeellistä on se ,miten kloonattuja ovat kakkoset.

    Kun mieheni suhde tuli ilmi ja hän jätti tämän toisen ,tämä nainen soitti minulle.Lupasi lähettää kaikki suuret rakkauden tunnustukset, joita mieheni on hänelle muka lähettänyt.No yksi tosi falski väärennös tuli.

    Nainen kertoi myös ,kuinka mieheni haluaa avioeron ,olisi jo pyytänyt ,mutta hän ,tämä toinen oli estellyt.No todellisuus oli toisinpäin ,mieheni oli yrittänyt eroon tästä toisesta ,mutta kiristämällä ja uhkailemalla oli kakkonen vielä pitänyt lieassa.Oman miehensä oli aikanaan päästänyt ilman riitaa ,kun tämä oli rakastunut toiseen.Uskoo ,kuka uskoo.

    Myös klisee siitä,että kun kotona ei harrasteta seksiä ,niin pakkohan se on miehen käydä vieraissaa ,on kuultu.Kuinka kakkoset uskoo ,että kerran viikossa pari kertaa kuussa riittää ,ei tosiaan ainakaan meillä.

    Vaimon ulkonäkö retosteltiin myös.Kakkonen kertoi ,että hänen kyllä kelpaa kulkea vaikka napapaidassa(43v.) ,mutta minä voisin huolehtia edes vähän itsestäni.No arvostelu loppui ,kun sattui pankissa minut näkemään ,esittäydyin ja se ällistynyt ja äärettömän pettynyt ilme ,oli kyllä näkemisen arvoinen.Minä olinkin ihan oikea nainen ,enkä vaan vaimo.

    Vapaita miehiäkin on ,mieheni oli ilmoittanut heti että on naimisissa ,onko se sittenkin kakkosille haaste mitä halutaan?Minä pystyn saamaan tämän toiselta??

    Äänestä

olen samaa mieltä kanssasi. Mies ei jättänyt vaimoaan silloin rahan ja tavaran vuoksi. Lapsiakin oli kolme. Mies ei myöskään koskaan haukkunut vaimoaan. Me vaan ihastuttiin ja kun sain selville, että hän oli naimisissa, olin jo rakastunut.
Meidän yhdessäolot olivat keskustelua ja hassuttelua. Olimme enemmän kaverit kuin rakastetut.
Emme voineet olla kahden kesken, koska teki mieli halia ja pusia ja se olisi ollut väärin vaimoa kohtaan. Meidän suhteemme jäi käytännöllisesti katsoen tunnetasolle siis. Kaipaan häntä joskus vieläkin, mutta väistyn tietysti vaimon tieltä. Hän ehti ensin.

Äänestä
  • Hienoa, että täältäkin löytyy selkärankaa omaavia "kakkosia". Kirjoitustasi oli hieno lukea. Toivoisin, että mieheni ihastus olisi yhtä järkevä, hienotunteinen ja kunnioittaisi niin minua kuin perhettämme väistymällä syrjään.

    Luulen, että kaikki osapuolet ovat tässäkin tapauksessa onnellisimpia. Tunteilleen ei voi mitään, mutta teot merkitsevät. Olette miehen kanssa saaneet toisiltanne muistamisen arvoisia hetkiä, kaunista kaipausta, jonka olette voineet säilyttää mielessänne, hajottamatta perhettä ja loukkaamatta liikaa muita osapuolia.

    Äänestä

  • entinen kakkonen kirjoitti:

    Hienoa, että täältäkin löytyy selkärankaa omaavia "kakkosia". Kirjoitustasi oli hieno lukea. Toivoisin, että mieheni ihastus olisi yhtä järkevä, hienotunteinen ja kunnioittaisi niin minua kuin perhettämme väistymällä syrjään.

    Luulen, että kaikki osapuolet ovat tässäkin tapauksessa onnellisimpia. Tunteilleen ei voi mitään, mutta teot merkitsevät. Olette miehen kanssa saaneet toisiltanne muistamisen arvoisia hetkiä, kaunista kaipausta, jonka olette voineet säilyttää mielessänne, hajottamatta perhettä ja loukkaamatta liikaa muita osapuolia.

    Ajat sitten olen tehnyt asian selväksi sille typerälle valehtelijalle. Se idiootti vaan ei luovuta. Tunteita ei ole olemassa, vaan järjellä tässä mennään. Sinä valitettavasti siellä musta-valkoisessa maailmassasi kuvittelet, että minä olen se joka roikun tässä, asia on kuule päinvastoin. Koita nyt helvetti keksiä jotain, että saat sen miehesi pysymään kotona.

    Ei kiinnosta teidän kunnioittava suhteenne, pysykää vaan kumpikin poissa elämääni enempää sotkemsta. Minulla on erilainen käsitys hyvästä, kunnioittavaasta suhteesta, eikä se ole tuollainen.. Hakeutukaa molemmat hoitoon.

    Äänestä

  • vaimolle, kirjoitti:

    mukaan hoitoa tarvitsee muut kuin vaimo, ehkä juuri sinä, jotta ymmärtäisit olla vastaamatta ja tapaamatta tätä varattua miestä. Mikä tekee niin vaikeaksi sanoa EI ja pysyä etäällä tästä. Ei ole pakko puhelimeenkaan vastata, näet nykyään kun on kännyt, niin näkee jopa soittajankin ennen kuin vastaa ja jos se on tuntematon, niin jättää vain vastaamatta. Niin yksinkertaista se on, eikä tarvitse vaimoa ruveta haukkumaan

    Äänestä

  • tuossa tekstin kirjoitti:

    Kyse ei ollutkaan siitä, ettenkö pysty olemaan vastaamatta. Tottakai pystyn, kun puhelin on kokonaan kiinni ja oveni pysyy myös. Mutta törkyä satelee vastaajaan. Se on jo häirintää, tiedän kyllä mitä voin siinä tapauksessa tehdä, yritän vain nyt vielä välttää sitä. Tiedoksi, että kun se ukkosi on poissa kotoa, se EI ole minun luona. Vaan enpä ollutkaan ainoa sille, sitä sinä et tiennyt. Minä tiesin.
    Pää pystyyn ja kulissit myös.
    Pääasia että minulla ei ole enää mitään tekemistä koko asian kanssa, ja jos muuta väittää, valehtelee, kuten yleensä.

    Äänestä

  • sanoa EI kirjoitti:

    tiesin juuri mikä mieheni on. Olen aina tiennyt, että sillä on yksi ja jopa enemmänkin samaan aikaan, mutta näitä en vain ole voinut todistaa kunnes vasta nyt.

    Ihmekkös kun sinua sieppaa, kun olet tiennyt, että et ole ainoa. Minä olen aina tiennyt, mutta en ole välittänyt, koska minulla on paljon muuta mistä pitää välittää ja ukko on kyllä listan viimeisin nykyään, vaikka sitä oon aikaisemmin kyllä rakastanut. Enää en hänen vuokseen tee mitään. Toivon vain, että tulisi sinunkaltaisesi luo ja pysyisi siellä. Olette ansainneet toisenne

    Älä valita sinä itse olet tilanteesi aiheuttanut, mutta me emme ole voineet vaikuttaa siis minä ja lapseni tähän tilanteeseen, kuten sinä olet. Kotona on kaikki ollut kunnossa, mutta silti piti aina pettää. Koskaan ei ole annettu velvollisuus seksiä, eikä muutakaan pakosta, vaan kaikki on tehty omasta halusta ja usein, jota sinä et tietenkään ole tiennyt, koska eihän näistä teille kakkosille puhuta, koska muutenhan te ette anna.

    Olet kuvitellut, että olen se tympeä, ilkeä akka, joka ei koskaan anna ja ukostaan ei välitä, mutta otuus on ollut aivan toinen, myös tietäessäni, että hän on pettänyt vuosia minua.

    Nyt viimeisestä kuukaudesta voin sanoa, että en enää siedä samaa kuten ennen ja mittani tuli täyteen. Enää ei passata ja hyysätä ukkoa, eikä pahemmin kotona annetakaan. Laitetaan vain ukkopaha kierrätykseen.

    Äänestä

  • "Särähti" korvaan taas kerran, koska te "kakkoset" aika usein sanotte että se miesparka jäi vaimonsa luo "rahan ja tavaran" vuoksi.
    Kyllä siinä painaa moni muukin asia. Vaikkapa sellainen yksinkertainen juttu kuin että mies huomaakin tosipaikan tullen mikä on tärkeintä.
    Vaimo, lapset, koti ja yleisesti ottaen perhe kaikkine iloineen, suruineen ja murheineen.

    Meillä ainakin suomut putos kummasti miehen silmiltä, kun "kakkonen" alkoi uhkailla itsemurhalla. Minä olin kauhuissani ja sanoin että pitää saada apua paikalle, mutta mies sanoi että jos nainen tekee itsemurhan, niin se on naisen oma valinta (totta tietenkin, mutta aika karua).

    Se että "väistyit vaimon tieltä"?
    Mikä tälläkin palstalla on aika usein tullut esille, on että suht usein se petturimies kuitenkin panee "kakkosen" väistymään halusi tämä tai ei.

    Jokatapauksessa tällaisesta kolmiodraamasta voi seurata paljon hyvääkin.
    Me miehen kanssa todettiin pahimman yli päästyämme että kumpikaan ei halua menettää toistaan, ja se "kadoksissa" ollut rakkaus, hellyys ja yhdessä tekemisen ilo löytyi uudelleen.
    Puhumattakaan mielettömästä rakastelusta. Minä pääsin jostain kumman syystä eroon kaikista estoista. Eikä hajuakaan miksi? Ehkä halusin näyttää miehelle että kyllä täältäkin löytyy vaikka mitä "kivaa".

    Kyllähän se paska fiilis vieläkin nousee pintaan varsinkin "vuosipäivinä", mutta onneksi ne menee ennenpitkää ohi.

    P.s Petetyille vinkiksi, että jos päätätte jatkaa yhdessä, niin jos vaan vähänkin tunnette kykenevänne seksiin puolisonne kanssa, niin äkkiä vaan hommiin. Yksi iso kynnys on sillon ylitetty.
    Toivon mukaan se rakkauskin löytyy uudestaan ja seksi muuttuu rakasteluksi jolloin koko "touhu" saa aivan uudenlaista potkua.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    "Särähti" korvaan taas kerran, koska te "kakkoset" aika usein sanotte että se miesparka jäi vaimonsa luo "rahan ja tavaran" vuoksi.

    En oikein tajunnut pointtiasi kirjoituksestasi sillä rivien välistä löytyi jotain ihan muuta mitä kirjoitit. Ihan pikku vinkkinä... luepa tästä ketjusta kuten monesta muustakin 'missTres'-nimisen kirjoittelijan ajatuksia. Niistä kannattaa ottaa opikseen jopa selibaatissa jostain kumman syystä elävän ykkösenkin ;)

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    ottaa mallia, koska hän ei ole tajunnut mikä on oikein ja väärin, eikä tajua vieläkään, että kakkosilla on mahdollisuus valita onko varatun kanssa.

    Sitä ei rakkaudella voi ja saa puolustella, että petturin kanssa makaa. Vaikka rakastaa, pitää osata olla kunnolla, eikä vehdata pettäjän kanssa, kunnes tämä eroaa entisestä

    Äänestä

  • ei kannata kirjoitti:

    mie en makkaa kenenkään kaa. Mun periaate on että seksi kuuluu vain vakavaan suhteeseen joka perustuu rakkauteen. Mä en suostuisi seksiin miehen kanssa joka myöskin harrastaa seksiä vaimonsa kanssa. Toki kaikki ukkomiehet ei harrasta vaimonsa kanssa, mutta se on mulle ihan se ja sama. Niin kauan kuin osoite on toisen akan luona saa hoitaa kyllä ne tarpeensakin siellä. Mä en näet tiedä ketä kaikkia se vaimo käy kuksimassa ja mitä kaikkia tauteja niillä puolestaan on. Olen ilmoittanutkin että jos mun kans haluaa olla niin akka on heitettävä pihalle ensin, tai itse otettava hatkat. Mut ei suoraan mun luo, mä en ylläpidä mitään kulkukoirien ensikotitoimintaa. Jos ei tämä onnistu tietyn ajan sisällä (mun kärsivälisyys vaihtelee tilanteen mukaan) voi pysytellä siellä missä on siihenkin saakka viihtynyt ah niin onnellisena. Se on moro!

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    "Särähti" korvaan taas kerran, koska te "kakkoset" aika usein sanotte että se miesparka jäi vaimonsa luo "rahan ja tavaran" vuoksi.
    Kyllä siinä painaa moni muukin asia. Vaikkapa sellainen yksinkertainen juttu kuin että mies huomaakin tosipaikan tullen mikä on tärkeintä.
    Vaimo, lapset, koti ja yleisesti ottaen perhe kaikkine iloineen, suruineen ja murheineen.

    Meillä ainakin suomut putos kummasti miehen silmiltä, kun "kakkonen" alkoi uhkailla itsemurhalla. Minä olin kauhuissani ja sanoin että pitää saada apua paikalle, mutta mies sanoi että jos nainen tekee itsemurhan, niin se on naisen oma valinta (totta tietenkin, mutta aika karua).

    Se että "väistyit vaimon tieltä"?
    Mikä tälläkin palstalla on aika usein tullut esille, on että suht usein se petturimies kuitenkin panee "kakkosen" väistymään halusi tämä tai ei.

    Jokatapauksessa tällaisesta kolmiodraamasta voi seurata paljon hyvääkin.
    Me miehen kanssa todettiin pahimman yli päästyämme että kumpikaan ei halua menettää toistaan, ja se "kadoksissa" ollut rakkaus, hellyys ja yhdessä tekemisen ilo löytyi uudelleen.
    Puhumattakaan mielettömästä rakastelusta. Minä pääsin jostain kumman syystä eroon kaikista estoista. Eikä hajuakaan miksi? Ehkä halusin näyttää miehelle että kyllä täältäkin löytyy vaikka mitä "kivaa".

    Kyllähän se paska fiilis vieläkin nousee pintaan varsinkin "vuosipäivinä", mutta onneksi ne menee ennenpitkää ohi.

    P.s Petetyille vinkiksi, että jos päätätte jatkaa yhdessä, niin jos vaan vähänkin tunnette kykenevänne seksiin puolisonne kanssa, niin äkkiä vaan hommiin. Yksi iso kynnys on sillon ylitetty.
    Toivon mukaan se rakkauskin löytyy uudestaan ja seksi muuttuu rakasteluksi jolloin koko "touhu" saa aivan uudenlaista potkua.

    ja näin meilläkin seksiä jatkettiin heti ,mitään taukoa ei edes ollut...mutta nyt yhtenä iltana mieheni valitti ,kun hänestä tuntuu ,että rakastelu on minulle pelkkää seksiä...hänelle kun se on ,minun kanssani niin paljon enemmän.Kaipaa vanhoja hyviä aikoja jolloin peuhattiin ja rakasteltiin.
    Mies ei enää petä ,pettymys sille oli seksi kakkosen kanssa ,vaikka kakkonen sitä hehkuttikin.Ehkä kakkosen oli hyvä ,jos oli tunteet pelissä ,mutta miehelleni hän oli pano.
    Ja oikeastaan on upeeta ,että nyt mieheni tietää missä on hyvää seksiä ja toivottavasti vielä joskus paljon enenmänkin!!
    Toivoa on ,kun miehetkin huomaa eron.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    "Särähti" korvaan taas kerran, koska te "kakkoset" aika usein sanotte että se miesparka jäi vaimonsa luo "rahan ja tavaran" vuoksi.
    Kyllä siinä painaa moni muukin asia. Vaikkapa sellainen yksinkertainen juttu kuin että mies huomaakin tosipaikan tullen mikä on tärkeintä.
    Vaimo, lapset, koti ja yleisesti ottaen perhe kaikkine iloineen, suruineen ja murheineen.

    Meillä ainakin suomut putos kummasti miehen silmiltä, kun "kakkonen" alkoi uhkailla itsemurhalla. Minä olin kauhuissani ja sanoin että pitää saada apua paikalle, mutta mies sanoi että jos nainen tekee itsemurhan, niin se on naisen oma valinta (totta tietenkin, mutta aika karua).

    Se että "väistyit vaimon tieltä"?
    Mikä tälläkin palstalla on aika usein tullut esille, on että suht usein se petturimies kuitenkin panee "kakkosen" väistymään halusi tämä tai ei.

    Jokatapauksessa tällaisesta kolmiodraamasta voi seurata paljon hyvääkin.
    Me miehen kanssa todettiin pahimman yli päästyämme että kumpikaan ei halua menettää toistaan, ja se "kadoksissa" ollut rakkaus, hellyys ja yhdessä tekemisen ilo löytyi uudelleen.
    Puhumattakaan mielettömästä rakastelusta. Minä pääsin jostain kumman syystä eroon kaikista estoista. Eikä hajuakaan miksi? Ehkä halusin näyttää miehelle että kyllä täältäkin löytyy vaikka mitä "kivaa".

    Kyllähän se paska fiilis vieläkin nousee pintaan varsinkin "vuosipäivinä", mutta onneksi ne menee ennenpitkää ohi.

    P.s Petetyille vinkiksi, että jos päätätte jatkaa yhdessä, niin jos vaan vähänkin tunnette kykenevänne seksiin puolisonne kanssa, niin äkkiä vaan hommiin. Yksi iso kynnys on sillon ylitetty.
    Toivon mukaan se rakkauskin löytyy uudestaan ja seksi muuttuu rakasteluksi jolloin koko "touhu" saa aivan uudenlaista potkua.

    Kyllä sua on viety kun litran mittaa jos uskot jonkun kakkosen itsemurhauhkailuihin, tunnut olevan tosi naiivi eukko. Jos oikeesti näin olisi niin kyllä kakkosella ja sun miehellä on täytynyt olla panoa syvempi suhde sillä kyse on kuitenkin ihmishengestä. Olisko sunkin aika pudottaa ne suomut silmiltäs?

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    En oikein tajunnut pointtiasi kirjoituksestasi sillä rivien välistä löytyi jotain ihan muuta mitä kirjoitit. Ihan pikku vinkkinä... luepa tästä ketjusta kuten monesta muustakin 'missTres'-nimisen kirjoittelijan ajatuksia. Niistä kannattaa ottaa opikseen jopa selibaatissa jostain kumman syystä elävän ykkösenkin ;)

    Jaahas, mitähän kummaa rivien välistä mahtoi löytyä??
    Mielestäni juttu tuli aika selvästi muutenkin kerrottua, kuin että sinä neitokainen olet sen omassa päässäsi muokannut "rivien välistä" lukemiseksi. Nähtävästi sitä pystyy jutun kuin jutun vääntämään mielensä mukaiseksi.

    Ihan selvennykseksi kerron uudestaan (hidasälyisemmällekkin), että tarkoitin miten pas....ta voi seurata paljon hyvää ja uutta vanhalle parisuhteelle, joka olisi todennäköisesti muuten kuolla kupsahtanut parin vuoden sisällä.
    Tosin jos pidät idolisi kirjoituksia/ajatuksia hyvinä, niin se kertoo jo aika paljon teikäläisestäkin. Onhan niissäkin jutuissa välillä ihan hyviäkin pointteja.

    Tää selibaatissa eläminen???
    Luitkos senkin rivien välistä???
    Kenestä selibaatissa elävästä ykkösestä nyt puhutaan?
    Jos tarkoitat mitä kirjoitin "heti" sänkyyn hyppäämisestä, niin meinasin sillä että mahdollisimman pian "salasuhteen" paljastumisen jälkeen.
    Monellehan tulee sellainen olo että ei yksinkertaisesti kestä toisen kosketusta puhumattakaan kaikesta muusta läheisyydestä.

    Mitähän nyt rivien välistä voi lukea? =)

    Äänestä

  • mitä haluaa? kirjoitti:

    voi nyt lukea sen että et ole saanut seksiä moneen moneen vuoteen, otan osaa.

    Äänestä

  • Kärpänen katossa kirjoitti:

    voi nyt lukea sen että et ole saanut seksiä moneen moneen vuoteen, otan osaa.

    Kaiken lisäksi idiootti.

    Äänestä

  • sittenkin vaan tyhmä? kirjoitti:

    Kaiken lisäksi idiootti.

    Otan todella osaa...

    Äänestä

  • Aikuinen Nainen kirjoitti:

    Kyllä sua on viety kun litran mittaa jos uskot jonkun kakkosen itsemurhauhkailuihin, tunnut olevan tosi naiivi eukko. Jos oikeesti näin olisi niin kyllä kakkosella ja sun miehellä on täytynyt olla panoa syvempi suhde sillä kyse on kuitenkin ihmishengestä. Olisko sunkin aika pudottaa ne suomut silmiltäs?

    Oon täysin samaa mieltä kanssasi. Kyseessä on joko täysfeikki tai sitten todella rakastunut pari. Kukaan kakkonen eikä tietääkseni edes ykkönen uhkaa tekevänsä itsemurhaa jos taustalla ei ole todellista syvää rakkautta toista kohtaan. Taustalla voi toki olla mielenterveysongelmiakin mutta ne tapaukset ovat sitten asia erikseen.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    "Särähti" korvaan taas kerran, koska te "kakkoset" aika usein sanotte että se miesparka jäi vaimonsa luo "rahan ja tavaran" vuoksi.
    Kyllä siinä painaa moni muukin asia. Vaikkapa sellainen yksinkertainen juttu kuin että mies huomaakin tosipaikan tullen mikä on tärkeintä.
    Vaimo, lapset, koti ja yleisesti ottaen perhe kaikkine iloineen, suruineen ja murheineen.

    Meillä ainakin suomut putos kummasti miehen silmiltä, kun "kakkonen" alkoi uhkailla itsemurhalla. Minä olin kauhuissani ja sanoin että pitää saada apua paikalle, mutta mies sanoi että jos nainen tekee itsemurhan, niin se on naisen oma valinta (totta tietenkin, mutta aika karua).

    Se että "väistyit vaimon tieltä"?
    Mikä tälläkin palstalla on aika usein tullut esille, on että suht usein se petturimies kuitenkin panee "kakkosen" väistymään halusi tämä tai ei.

    Jokatapauksessa tällaisesta kolmiodraamasta voi seurata paljon hyvääkin.
    Me miehen kanssa todettiin pahimman yli päästyämme että kumpikaan ei halua menettää toistaan, ja se "kadoksissa" ollut rakkaus, hellyys ja yhdessä tekemisen ilo löytyi uudelleen.
    Puhumattakaan mielettömästä rakastelusta. Minä pääsin jostain kumman syystä eroon kaikista estoista. Eikä hajuakaan miksi? Ehkä halusin näyttää miehelle että kyllä täältäkin löytyy vaikka mitä "kivaa".

    Kyllähän se paska fiilis vieläkin nousee pintaan varsinkin "vuosipäivinä", mutta onneksi ne menee ennenpitkää ohi.

    P.s Petetyille vinkiksi, että jos päätätte jatkaa yhdessä, niin jos vaan vähänkin tunnette kykenevänne seksiin puolisonne kanssa, niin äkkiä vaan hommiin. Yksi iso kynnys on sillon ylitetty.
    Toivon mukaan se rakkauskin löytyy uudestaan ja seksi muuttuu rakasteluksi jolloin koko "touhu" saa aivan uudenlaista potkua.

    Rahan ja tavaran vuoksiko säkin jäit sit roikkumaan kulissiliittoon? On se vaan niin ihanaa olla vaimo jolla on petturimies, vai mitä? Eikä mitään väliä mitä naapurit ja suurin osa ystävistä aattelee.. eli et mikä sussa on vikana kun miehen tarvi hakee lohdutusta muualta.. Sori.

    Äänestä

olen huomannut tämän liittomme kohdalla, jossa mies on aina pettänyt ja kakkoset vain vaihtuneet.

Äänestä

Jokaisessa suhteessa on samat vaiheet ja lopulta vakiintunut pitkä suhde on tullut "tutuksi ja turvalliseksi". Kakkossuhteen (tai kolmos, nelos...) viehätys piilee sen erilaisuudessa. Monet tajuavat,e ttei vakisuhteesta kenenkään muun kuin oman kumppanin kanssa tulisi mitään sen parempaa. Jokaisessa on hyvät ja huonot puolensa, jokaisen kanssa on riideltävä jostain, jotkin asiat ottaa päähän. Siinäpä se sitten onkin, ettei rinnakkaissuhde/-suhteetkaan välttämättä huononna vakisuhdetta - joskus päinvastoin. Riippuu täysin ihmisluonteista, siitä kenen kanssa sattuu olemaan yhdessä...

Äänestä

Näin x-kakkosena mua kyllä vähän häiritsi muutama juttu sun viestissä. Paljon siitä oli varmasti totta, mutta kaikki kakkoset ei ole aina samanlaisia, kuten ei ykköset, pettäjjät eikä sinkutkaan.

"Kaveripiirissä saattaa olla joku sinkkuihminen joka etsii epätoivoisesti (?) itselleen kumppania." - Olen itse sinkku, enkä todellakaan etsi epätoivoisesti mitään kumppania. En oikeestaan etsi juuri ollenkaan. No, sen verran että pidän silmät auki jos sattuu tulemaan vastaan. Kaikilla ei ole sellaista pakkomieltä seurustella.

"On helppo ajatella että kakkonen on paljon parempi siinä mielessä ettei se riitele (ehkä kuitenkin mustasukkainen kun ykköstä ei jätetä), siinä saadaan illuusio läheisyydestä niin ettei itseään tarvitse pistää likoon." - Vai ei riitele? Kyllä mä ainakin päästin ulos kaiken mitä mulla oli sanottavaa. En pahemmin säästellyt, eikä kyse ollut mistään mustasukkaisuudesta (mitä nyt mies välillä yritti mun menemisiä vahtia). En ollut ikinä mustasukkainen ykköselle, en kertaakaan. Mistä olisin ollut hänelle mustasukkainen? En koskaan pyytänyt miestä jättämään ykköstä. Ilmoitin kyllä hänelle että mulle on turha tunnustaa rakkauttaan niin kauan ku asuu toisen naisen kans saman katon alla. Mies kuitenkin omassa päässään käänsi asian niin että pyysin häntä välittömästi eroamaan ja aloittamaan seurustelusuhteen kanssani. Lupasi häätä emännän ja pyysi muuttamaan sinne.

Äänestä
  • ei häätäisi, eikä jättäisi emäntäänsä, jos emäntä ei häntä.

    Kirjoituksesi osoittaa kuinka pinnallinen tosiaan olet "Olen itse sinkku, enkä todellakaan etsi epätoivoisesti mitään kumppania". Isket vain ukkomiehiä omaksi iloksesi ja huviksesi et muun vuoksi.

    Sen kyllä ymmärtää, jos toinen rakastuu ja silloin tehdään selvä, että toisen pitää valita. Sinä et koskaan ole sitä tehnyt, koska et välitä mistään muusta kuin itsestäsi. Olet kylmä ihminen

    Äänestä

  • vain, mutta kirjoitti:

    ei häätäisi, eikä jättäisi emäntäänsä, jos emäntä ei häntä.

    Kirjoituksesi osoittaa kuinka pinnallinen tosiaan olet "Olen itse sinkku, enkä todellakaan etsi epätoivoisesti mitään kumppania". Isket vain ukkomiehiä omaksi iloksesi ja huviksesi et muun vuoksi.

    Sen kyllä ymmärtää, jos toinen rakastuu ja silloin tehdään selvä, että toisen pitää valita. Sinä et koskaan ole sitä tehnyt, koska et välitä mistään muusta kuin itsestäsi. Olet kylmä ihminen

    Ja sinähän sen parhaiten tiedät häätäisikö vai ei...niin varmaan. Jos totta puhutaan ois varmaan äijä itse lentänyt pihalle ja koputellut mun ovea sen jälkeen. Tais olla se omistussuhde vähän sellainen että muija omisti koko talon ja kuka nyt kodittomaks haluaa? Se on mulle ihan sama, mä en olis sinne muuttanut kuitenkaan.

    Minä en iske ukkomiehiä, enkä oikeestaan mitään miehiä. Miehet, ukkomiehet, sinkkumiehet ja siltäväliltämiehet iskevät minua.

    En todellakaan ole mikään kylmä ihminen, ja kaikkea muuta kuin pinnallinen. Nytkö sekin on väärin jos ei halua viedä teiltä miestä? Melko naurettavaa... =)

    Äänestä

  • missTress kirjoitti:

    että emäntä se heittää ukon pihalle, jos joku tämän tekee. Sinä saat vain siinä tapauksessa sen hoiviisi, jos sillä ei sattumoisin ole minne muualle mennä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tunteet pelissä? kirjoitti:

Monet kakkoset sanoo että kyllä näissä pettämisjutuissa usein on todelliset tunteet mukana. No onhan niissä, mutta millaiset?

Omaan tuttavapiiriin katsoen voin sanoa että kyllähän siihen kakkoseen ihastutaan. Tyypillisin tilanne on tämä:

Omassa suhteessa arki koittaa ja oma kumppani ei tunnu enää niin "jännittävältä" vaikka seksielämä ja muu on ihan tyydyttävää. Useammissa suhteissa kumppanit eivät alkuhuuman jälkeen flirttaile toisilleen päivittäin ja jatkuvien kehujen lateleminen tuntuisi koomiselta.

Kaveripiirissä saattaa olla joku sinkkuihminen joka etsii epätoivoisesti (?) itselleen kumppania. Kaikki varatut kiinnostuvat hänestä, koska hän flirttaa ja nauraa paljon. Joidenkin kohdalla tästä alkaa auhde. Syynä se, että pääsee kokemaan uutuudenviehätyksen vielä uudelleen. Varattu ihminen iastuu siihen, että hänestä ollaan kiinnostuneita. Alkuhuuma kenen tahansa kanssa tuntuu niin voimakkaan mahtavalta, että sitä rupeaa liittämään niitä ihastumisen tunteita siihen ihmiseen myös. Kun se ymmärtää ja kuuntelee ja nauraa ja sen mielestä mä olen tosi seksikäs ja naisellinen/ miehekäs jne...

Yleensä tällöin oma kumppani nähdään täysin harmaana ja mitättömänä. Kakkoselle lupaillaan että sä olet paljon ihanampi ja oma suhde on jo melkein hautausta vailla enää. Ihmekös jos kakkosesta rupeaa tuntumaan että meistähän tulee vielä pari. "Tosi rakastavaiset". Yleensä tästä tulee myös "oikeutus" suhteelle.

Kyllä sitä omaa kumppania on kuitenkin niin vaikea jättää. Kakkossuhteessa säilyy se huuma niin kauan kun se on salaista (jännitys) ja tapaamiset lyhkäisiä (ehkä satunnaiset salalomat lisänä). Eli kun aikaa on niin vähän, keretään juttelemaan vain mukavia. Ja itsestään saa kertoa juuri sellaisena kuin haluaa toisen itsensä näkevän. Omassa suhteessa se ei enää onnistu kun toinen tietää totuuden.

Miksi sitä ykköstä ei jätetä? Siksi koska takaraivossa kuiskaa järjen ääni, että tässä tehdään todella väärin puolisolle ja mahdollisessa jättötilanteessa hän saisi kaiken tietää. Joillekin tulee tunne, että ehkä kyseessä on kuitenkin ihastuminen ihastuneena olemiseen (mitä on vaikea nähdä). Tällaisia tunteita on varmasti melkein jokainen ihminen käynyt läpi tapaillessaan toista ihmistä. "Olenko häneen rakastunut vai rakastanko vain tunnetta että minusta ollaan kiinnostuneita?"

Kakkossuhde voi säilyä jännittävänä vuosiakin, on off suhteena, välillä nähdään, taukoa, sitten taas. Homma toimiii kun jännitys säilyy. On helppo ajatella että kakkonen on paljon parempi siinä mielessä ettei se riitele (ehkä kuitenkin mustasukkainen kun ykköstä ei jätetä), siinä saadaan illuusio läheisyydestä niin ettei itseään tarvitse pistää likoon. Monesti siis pelätään aitoa läheisyyttä puolison kanssa ja halutaan seksiä ja läheisyyttä pinnallisemmalla tasolla.

Näitähän on kaveripiirissäkin nähty että ihastuksen huumassa on se ykkönen jätetty ja salapari muuttaa onnesta soikeana yhteen. Pettäjä on onnensa kukkuloilla, kun omaa eroa ei tarvitse käsitellä eikä yksin jäädä. Kaikki on vieä niin jännittävää ja eloisaa. Usein pitkänkin salasuhteen jälkeen se uusi arki kakkosen kanssa tulee vain todella nopeasti. Huomataan vasta sitten että kyseessä oli sittenkin vain ihastumisen huuma, ja se oli ohimenevää.

Usein tämän tajuaminen aiheuttaa järkytyksen, Mitä olen mennyt tekemään? Entinen ykkönen rupeaakin taas kiinnostamaan kun jännitys kakkosesta haihtuu.

En siis sano, että kaikki kakkoset olisivat vain jännityksen hakemista tarkoituksella. Monesti niin kuitenkin on ja pettäjä itsekin tajuaa sen viimeistään vaihtaessaan suhdetta. Monet sitä uumoilee jo pettäessään eikä heillä ole tarkoitustakaan jättää puolisoaan. Jotta kakkonen pysyisi hyväluonteisena ja ottaisi aina ilolla ja seksillä vastaan, on hänelle kerrottava miten huonosti asiat kotona ovat.

Kyllä varsinkin miehille ominaista käytöstä on tämä. Itse olen vierestä katsellut kun ihastunut kakkonen pysyy suhteessa ja kertoo kuinka mies sanoo, että ykkönen on kuulemma tosi tylsä eikä tykkää seksistä kuin pimeässä ja on lakannut pitämästä miestä hyvänä eikä miestä enää kiinnosta. Kuulemma kohta jättää. Kun he kaksi ovat rakastuneet toisiinsa. No, satun tuntemaan pariskunnan molemmat osapuolet. Nainen pitää kyllä itsestään huolta, ei ole erityisen tylsä ja järjestää miehelleenkin kaikkea kivaa tekemistä. Ei nalkuta baarireissuista sun muista ja käy itsekin viihteellä.

Heillä varmasti on seksielämä ihan mallillaan eikä nainen varmasti tiedäkään heillä olevan suuria ongelmia :). Mutta tämä (tuttu) kakkonen on saanut päähänsä että ykkösen luonne on kurja ja hänen paljon parempi ja siksi mies valitsee hänet. Tähän en enää usko. Mies on luonteeltaan pettäjä, valitettavasti. Kerta ei nimittäin ole hänelle ensimmäinen.

Jos kakkoseen oikeasti rakastutaan, kyllä se jättäminen tapahtuu aika nopeasti. Moni ei jätä, koska suhteella haettiin vain sisältöä elämään, siis entisen rinnalle. Voi sitä huumaa, kun vieras ihminen on minusta kiinnostunut (voin tämän hyvin ymmärtää). Kuitenkin sen oman kumppanin kanssa on kaikki perusasiat hyvin (paitsi jos kakkosille kerrotut valheet todesta otetaan) ja omia juttuja niin paljon ettei olla varmoja siitä, olisiko se kakkonen sitten alkuhuuman jälkeen yhtään sen parempi, tai edes yhtä hyväkään.

Miksi siihen tilanteeseen sitten jäädään? Kun ollaan niin syvässä suossa ja halutaan sitä ihastusta osakseen. Se on kuin peiliin katsoisi ja pitäisi näkemästään. Itsetunto kohenee kun on muiden silmissä haluttava. Eikä tätä itsetuntoa osata kohentaa muuten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu