Seitsemän vuotta naimisissa. Miehellä viidenvuoden suhde takana - sanoi anteeksi, muttei nöyristellyt. Vuosi meni ihanasti, nyt on alkanut kuulumaan puhelisoittoja ja hermostuneita selittelyitä ilman painostusta. Olemme toistemme parhaimmat kaverit ja seksikin on mielestäni ok. Surettaa miehen ajattelemattomuus. Olemme rakentaneet kadehdittavan elintason. Olen pystynyt antamaan kerran anteeksi,mutta nyt tuntuu pahalta. Mitä teen? Tällainenko on vaimon paikka? Pitäisikö siirtyä rakastajattareksi?
näinkö se menee?
luovutanko
122047
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ihmettelen sitä miksi pitäisi antaa anteeksi monta kertaa saman toistuvan asian vuoksi. Jos virheistään ei opi eikä halua oppia näissä asioissa, mikään anteeksiannon määrä ei korjaa tilannetta yhtään paremmaksi. Päinvastoin, liitto muuttuu teatteriksi jossa ei ole hitustakaan kunnioitusta kumminkaan puolin.
Vaimoni petti minua toisen miehen kanssa vajaa pari vuotta sitten, suhde kesti kuulemma muutaman kuukauden. Koska olen periaatteen mies, olin heittämässä jäähyväiset meidän pitkälle avioliitolle, koska en voinut ymmärtää tekoaan. Siihen ei oikeasti mitään perustetta edes ollut, vain hänen ikäkriisinsä yhdistettynä liikaan vapaa-aikaan...
Myös hän pyysi kerran (siis 1 kerran) anteeksi, nöyristelemättä, ehkä katumattakin? Ainoat katumisen merkit saatoin havaita silloin kun hän näki tuskani syvyyden ja laajuuden, ehkä silloinkin katui enempi sitä että jäi kiinni. Tiedä häntä eikä niin kiinnostakaan enää. Mutta yhteisesti päätettiin yrittää jatkaa kolhiintunutta liittoa, jo yksin lapsemmekin takia.
Kuitenkin tein hänelle kerralla selväksi että toista kertaa ei sitten tule, tai jos tulee on se tämän avioliiton välitön loppu. Anteeksiantamiseen en uskonut kykeneväni koskaan, mutta ajan kuluttua huomaan että se on jo tapahtunut. Elo on palautunut lähes ennalleen, eikä sitä tapahdu jos ei kykene anteeksiantoon. Mutta sitä ei voi tehdä toistuvasti, sitä anteeksiantamista, muuten siitä menee uskottavuus ja kaikesta muustakin.
Toivon sinulle voimia parisuhteessasi.
Aviliittoni tausta oli hyvin samanlainen. Miehellä oli pitkä suhde jo varhaisessa avioliittomme vaiheessa(ja lopulta pitkiä suhteita).
Jatkoimme avioliittoa ja kaikki toistui taas ja taas. Meillä oli paljon hyvää ja aina vaan yritimme. Lopulta avioliitto päättyi kuitenkin, mies ei päässyt irti toimintatavastaan. Ulkopuolisen silmin katsottuna olisi pitänyt lähteä heti, mutta ei kaduta että jäin suhteeseen vuoksiksi. Tiedän että lopulta tein kaiken suhteen eteen mitä tehtävissä oli. Lopulta se ei riittänyt, mutta eipä tarvitse jossitella. Eli...Tiedät kyllä mitä pitää tehdä. JOs olet epävarma, älä lähde. Tiedät kyllä sisimmässäsi koska on aika irrottautua, jos sellainen aika tulee.
Tämä on vaikea paikka. Heräsin viestissäsi siihen, että tulen joskus tajuamaan lähdön. Ja on lohdullista tietää, että silloin se tuntuu oikealta.
Kaikki yhdessä rakennettu tuntuu nyt vain niin tärkeältä, että unohtaa oman henkisen hyvinvointinsa. En ehkä ole ymmärtänyt, että minulla on yksi elämä ja riippuu itsestä, miten sen elän.
Tulen painimaan asian kanssa ajoittain. Tänäänkin tuntuu että kaikki on ok, vaikka tiedän että mies on toimintamalliensa orja. Kiitos viestistä.
Rakas ystava, kukaan ei ole toimintamalliensa orja.Tuo on aivan sama kuin sanoisi etta ihminen "ajautuu" tekemaan typeria asioita.
Luoja suuressa viisaudessaan on antanut ihmisille mahtavan valtin hallita omaa elamaa:
Tayden vapauden valita tekemisensa ja sanomisensa!
Meidan jokaisen jokaikinen teko on huolellisesti itse suunniteltu ja valittu. Jokainen tietaa valintaa tehdessaan mihin se johtaa ja silloin aivan omasta vapaasta tahdostaan tekee toimintavalintansa.
Liian useat tietoisesti ja tahallaan valitsevat taysin huonosti. Noista valinnoista on aina maksettava hinta = tyhmyydesta sakotetaan.
toimintamalli miehelläni on kai sitten olla tyhmä. Luoja toki on antanut vastuun ja vapauden, mutta ihmisen kädessä on kyky/halu kasvuun. Tai sitten en ole ymmärtänyt sanaa toimintamalli, pitäisi sitten kai puhua historian toistosta, viettiensä sokaistumisesta tai huonosta itsetunnosta. Suren edelleen mieheni valintoja koska en löydä niihin mitään perusteluja. Painin asioiden kanssa edelleen.
Siis sitä että jos me tavalliset pulliaiset ruvetaan elään ku julkkikset niin mitä tästä Suomen selkärangasta tulee, ainahan herrat ja julkkikset on eläneet ku pellossa ja niiden penskat on ollu niitä huume hörhöjä ym. mut meidän duunareitten on pitänyt suvun, työkavereiden ym. painostuksesta pitää kulissit pystössä eli mun mielestä aivan paska puhetta tommonen, meki käytiin avioliitto neuvojalla neuvo meitä ja itse eli lespo suhteessa aivan sama sen hyväksyn mut miten tommonen voi neuvoa jolla ei ole mitään kokemusta avioliitosta kysyn vaan..... mulla meni herne nenään ja sanoin eukolle et eiköhän ite selvitetä nämä asiat ja siinä ne on selvinnyt eikä nyt ole mitään hätää.
Onko teillä lapsia? Jos ei ole, niin ei kannata edes yrittää jatkaa.
Mielestäni avioliitto perustuu LUOTTAMUKSEEN, rehellisyyteen ja toisen huomioon ottamiseen.
Oma 22 vuotta kestänyt liittoni on ajoittain pieniä kolhuja saanut, ei kuitenkaan vastaavanlaista, kuin kirjoitit. Itse en pystyisi elämään epävarmuudessa. Tottakai elintaso, ja ehdottomasti lapset, jos niitä on, merkitsevät paljon avioliiton jatkon kannalta, mutta itse en jakaisi miestäni kenenkään toisen kanssa.
...sinun ei missaan tapauksessa tarvitse alentua hanen tasolleen ja elaa samalla typeralla tavalla.
Mita sinun omatuntosi ja itseluottamuksesi sanoisi kun vetaisisit itsesi tuohon pohjamutaan?
Mikali miehesi todellakin on taas rikkomassa kalleinta ja arvokkainta lupaamaansa, sinulla on taysi oikeus jattaa hanet ja antaa hanen aivan rauhassa sotkea loassaan.
On paljon arvokkaampaa pitaa kunniastaan ja arvoistaan kiinni, kavi miten kavi. Ystavat ja tavara vaihtuu, maine pysyy mukana, se seuraa hautaan saakka.
Viime yönä ajattelin, kuinka alan pimittämään rahoja, jakamaan talon, mökin ja muut.
Aamulla kaikki oli taas toisin.
On totta, että ikäkriisi ja liika vapaa-aika saattaa ajaa puolison toiseen syliin, niin kuin eräs teistä kirjoitti. Huomaan puolustelevani miestä ja ajatukset huonosti hoidetusta liitosta senkun lisääntyvät.
En enää keksi, miten avioliittoa hoidetaan.Mitä jos löydän uuden, niin miten siihen voi tämän jälkeen heittäytyä? Vai onko sellainen jo takana päin ja on uuden elämänasenteen vuoro.
Tuleeko minusta ja miehestäni kämppäkavereita jotka naureskelevat valloituksillaan?
Mieheni intohimo, kiima ja rakkaus ovat kaikki kolme erikseen suuntautuneet joihinkin muihin asioihin, kuin minuun.
En tiedä mitä näistä kolmesta mieheni hakee toisesta naisesta, enkä oikein halua tietääkään.
Mielestäni tässä oli avain kaikkeen: "En tiedä mitä näistä kolmesta mieheni hakee toisesta naisesta, enkä oikein halua tietääkään."
Et haluakkaan tietää mitä miehesi on vailla, mitä hän ehkä haluaisi juuri sinulta muttei uskalla/halua/viitsi sitä ääneen sinulle kertoa.
Jaha. Viitsiminen on sitten loppu.
Aviopelikentällä oli huono pelaaja, ei lahjakkuutta, motivaatiota tai moraalia.
Hävisin.