En enää pysty elämään tässä suhteessa, en voi luetella tai jaksa kaikkia syitä mutta en vaan voi... pystynky lähtemäänkään??? sanoin just avomiehelleni että en taida jaksaa enää... hän alkoi vaan raivoamaan ja katsoi nokan varttaan pitkin ja kohta tuli takas kuin mitään ei olisi tapahtunutkaa... sama toistuu aina en sitten loppuen lopuksi lähde ja asiat pahenevat... sanoin että olen edelleen samaa mieltä... ja nyt tulee jo että minähän tän asunnon omistan minä saan tehä mitä haluan...
auttakaa
apua tarvitseva
4929
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jos ei lapsia pyöri nilkoissa,niin olet vapaa! sinun PITÄÄ saada arvostusta ja vähintään nöyrä anteeksipyyntö. ei muuten ole mitään syytä jatkaa ja roikkua.
Tuttua, tuttua...minä olen jaksanut tähän pisteeseen, mennyt jopa naimisiin miehen kanssa, kun olen uskonut parempaan huomiseen ja ollut se kantava voima suhteessa. Olen kai ylipositiivinen ihminen, kun olen aina jaksanut nostaa jostain toivoa ja uskoa ja rakkautta. Kaikkien haukkujen ja halventamisten ja uskon, toivon ja rakkauden raastavuuden jälkeen alan uskoa, ettei parempaa ole tässä suhteessa luvassa. Mieheltä ei tule koskaan herumaan myötätuntoa, tukea, turvaa, ei mitään muuta kuin haukkuja loppujen lopuksi, vaikka välilä menee "hyvin". Senkin olen huomannut, että kun on minua kohtaan jotenkin "hyvä" olen älyttömän kiitollinen- pah, olen typerys!
Olen huomannut olevani älyttömän hyvä keksimään selityksiä mieheni huonolle käytökselle! Älytöntä, eiköhän se olisi mieheni asia pohtia miksi käyttäytyy suhteettoman inhottavasti ja yrittää parantaa tapojaan.
Älä jää tuohon suhteeseen, kerää itsellesi jotenkin voimia ja lähde!
Kuvittele mielessäsi teidät yhdessä vaikka viiden vuoden päästä. Mieti mitä haluaisit suhteesi olevan, pohdi erilaisia tilanteita ja sitä miten haluaisit, että ratkaisisitte vaikeuksia. Sitten mieti tarkkaan, miten uskot miehesi OIKEASTI reagoivan noissa tilanteissa.
Petin itseäni pitkään ajattelemalla miehestäni liian hyvää ja nyt olen herännyt- seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen!
Nyt onkin tosi vaikeaa erota. Mutta minun täytyy pitää tunteet kurissa ja miettiä mitä oikeasti menetän; ihmisen jota ilman en haluaisi elää vai kuvitelmani tästä ihmisestä ja elämästämme yhdessä???
Voimia sinulle! Muista, että olet arvokas, itsenäinen ihminen eikä sinua saa kohdella huonosti! Ei se, että hän omistaa asunnon jossa asutte, oikeuta häntä kohtelemaan sinua ylimielisesti ja halveksuen! SINÄ päätät milloin tulee raja vastaan, älä alistu, älä anna hänen nakertaa rikki itsetuntoasi. Jos et kestä tuollaista, lähde, vaikka se on vaikeaa, sattuu, masentaa ja uuvuttaa. Varmasti pärjäät ja toivut, kun olet surrut valmiiksi. Pahojakin päiviä varmasti tulee, mutta usko parempaan huomiseen itsenäisessä elämässäsi, sitähän teet nytkin hyvin sujuvasti ja kohtaat pettymyksen toisensa jälkeen. Kaiken surun jälkeen heräät joku aamu ja tunnet kuinka onnellinen olet ja että teit oikean päätöksen.
1) Te ette ole laillisesti yhdessa.
2) Sina roikut miehen omistamassa asunnossa
3) Sina olet terve
4) Mies ei todellakaan halua sinunlaistasi ihmista omassa asunnossaan
5) Mies jatkuvasti kertoo sinulle, sanoin ja teoin, haluavansa omaa rauhaa, ilman sinua
6) Hanen viestinsa ei nayta menevan perille, sina vain et tajua poistua
7) Roikut toisen potkittavana ja henkisesti ruhjottavana
8) Odotatko kenties etta mies pyytaa poliisit apuunsa saadakseen sinut ulos?
Eiko sinun, hyva ystava, jarki sano etta sina et ole haluttua seuraa? Jata tuo mies jo rauhaan, hae oma asuntosi ja ala elamaan henkisesti ja fyysisesti omaa elamaasi. Sinulle kuulu itsesi ja toisten arvostus, aivan kuten meille kaikille muillekin.
...lähteä...meillä on aivan hirveitä riitoja, mutta eivätkös ne vahvista suhdetta??? en mä vaan voi lähteä, rakastan sitä liikaa ja tosiaan välissä se on nii sulonen... Se on aika tarkka ihminen tämähän on hänen asuntonsa esim. jos joku tippuu lattialle hän heti katsoo ettei naarmua vaan tullut ja jos tuli ni möksähtää ja on pahalla päällä... Ja ei se osaa kuunnella ei se ymmärrä miksi valitan että mua ahistaa ja haluan enemmän huomiota ja arvostusta...(se on mua 10v vanhempi)... Kaikki menee hänellä yli... siivous , tarkkailu ja jopa suihkussa käynti... ymmärrän että omastaan pietetään huolta mutta itse haluaisin elääkkin sen sijaan että joka ainoa minuutti korjataan mitättömiä ja olemattomia elämisen jälkiä... Mutta kun hänen kanssaan aloin seurusteleen ni tiesinhän tämän kaiken...(paitsi että anopin kanssa käydään vastaan)tiesin että hän ei ole kovin avoin ja romanttinen mutta rakastuin silti... kyllä mua välillä ärsyttää että mua kohellaa kuin halpaa makkaraa mutta välillä kuitenki taas hyvin... Haluaisin vaan pientä arvostusta...