Raamatun mukaan Jeesus ei koskaan hymyillyt vaan oli tyyni ja harras. Tarkoittaako tämä sitä että meidänkään ei tulisi koskaan hymyillä eikä nauraa millekään jos haluamme olla Jeesuksen seuraajia, Hänen kaltaisiaan? Jos lapsenkaltaisia meidän kehotetaan olevan niin eikö nauru ja satunnainen kevyt huulenheittokin kuulu elämään? Minua ahdistaa uudestisyntymisessä se että pitäisi muuttua haudanvakavaksi nykyisestä räiskyvän iloisesta persoonasta eli ihan erilaiseksi kuin mitä olen. Ei nykyisestä persoonasta mitään haittaakaan ole ollut. Mieluummin pidän itseni humoristisena kuin vaivun synkistelemään raamatulla liikaa vaikka kunnioitankin Jumalan sanaa.Se tie valitettavasti vie omalla kohdalla masennukseen ja psykoosiin(sellaisessa kerran käyneenä en halua enää tieten tahtoen vakavoitua vaan pitää sen ilon jonka olen löytänyt) Vai tarkoittaako kristityn valvominen lopunajan kynnyksellä todella nauramisesta luopumista?
Nauramisesta ja huumorista
kysymys.
3123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mistä ihmeestä tuollainen kuvitelma on tullut! Olet varmaan seurannut mukauskovien elämää ja luullut heitä uskoviksi ja nyt luulet, että tuollainen teeskentelevä elämä on muka uskovaisuutta.
Lueskelepa Uutta Testamenttia. Siellä puhutaan uudestisyntyneitten kristittyjen ilosta ja riemusta.
Muistan itse kun uskonelämäni alkuaikana en suostunut tekemään Jumalan tahtoa ja jättämään ei-uskovaa kihlattuani. Jumpitellessani tässä asiassa Jumalaa vastaan aloin kiinnittää huomiota täysin toisarvoisiin asioihin. Yksi noista typeristä lihallisista pohdiskeluistani oli, saako uskova käydä elokuvissa. Voi hyvänen aika! Kun tein parannuksen ja jätin sulhaseni, eivät tuollaiset joutavanpäiväiset ajatukset enää vaivanneet mieltäni. Olin vapaa.
Olen myös nähnyt, että usein, kun uskova ihminen hellii jotain helmasyntiään, hän alkaa käyttäytyä juuri noin omituisesti. Saako nauraa, saako vitsailla, saako valvoa myöhään, saako, saako.... Sitten hän vähän naurahtaa ja menee sitten omituisen näköisesti kuin olisi p----t housussa. Tai kun hän kertoo vitsin, hän sitten umpioituu kuin aaveen nähneenä mielessään kai pyytämään anteeksi Jumalalta vitsiään. Voi yhyren kerran!
Jos tulet uskoon, tulet vapaaksi - et teeskentelijäksi. Jos tulet uskonnolliseksi, tulet teeskentelijäksi - et vapaaksi.
siinä et tehnyt oikein että jätit kihlattusi, koska olit hänen kanssaan jo kihloissa kun tulit uskoon,jos uskossa ollessasi olisit mennyt uskomattoman kanssa kihloikin sen ymmärtäisin, mutta en tätä, tarkoitatko jos naimisissa oleva toinen osa puoli tulee uskoon onko erottava siitä toisesta koska hän ei ole uskossa.
Itselläni on juuri tilanne että itse olen tullut uskoon ja olen naimisissa miehen kanssa joka kuuluu kirkkoon vain koska hänet on lapsena kastettu. Ei sen kummemmin ole koskaan uskonasioista puhunut. Itse taas en kuulu kirkkoon kun minua ei ole kastettu. Siunattu vain lapsena. Vaivaa siis ajatus että olemmeko edes naimisissa Jumalan silmien edessä? 2 lastakin on jotka syntyneet ennen avioliittoamme. Menimme naimisiin maistraatissa ja erikseen oli siunaustilaisuus jossa pappi suoritti rituaalit. Itse kun en naimisiinmenon aikana ollut kastettu niin onko avioliittomme sitten ihan mitätön? Ihmeesti naimisiinmenon jälkeen Jumala alkoi lähestyä minua ja puhutella. Käski käsitellä asioita elämässäni...Tunnen täten tärkeää kaipuuta mennä kasteelle.
Mieheni vanhemmat eivät ole mitenkään uskovaisia enkä tiedä miten he suhtautuvat minuun jos yhtäkkiä kerron että olen uskossa. Arvostavat yksinomaan menestystä ja koulutusta (mitä minulla ei ole)...ja usko heille eräänlainen yksinkertaisen ja tyhmän ihmisen mielenhäiriö. Arvostavat kirkkoa kyllä perinteen jatkumisen kannalta ja ihmettelevät kirkkoon kuulumattomia. Niin olen saanut ymmärtää puheissaan ohimennen.
Koen itse taasen uskon minulle tällä hetkellä elämän tärkeimpänä asiana joka vie minua eteenpäin. Enkä koe että se rajoittaisi minua elämässäni tai muuttaisi jäykkikseksi. :) Päinvastoin!