sallittu syy.?

Ero tulossa,,, perhe ok mutta parisuhdetta ei ole,, puuttuu: läheisyys, kosketus, lämpö, välittäminen, hellyys, seksi, kumppanuus, keskustelu, ymmärtäminen,,,, ei auta vaikka mitä tekisi. Olen yrittänyt hyvällä ja "pahalla" eli uhannut, että loppuu koko liitto jos ei halua muutokseen ole. Kun oikein tiukille pistän, lupaa vaimo muuttua... koskaan ei kuitenkaan tapahdu mitään. Eikä suostu lähtemään mihinkään puhumaan asioista. Olen miehenä kuin ilmaa hänelle. 17 v jo yhdessä, 12 v aviossa. Melkein 10 v nyt tätä tuskaa. Olen jotenkin vain puoliksi elossa ja puoliksi mies.

Olen vuosia jo tiennyt, että ero tulee. Nyt aion lopulta uskaltaa tehdä ratkaisun. Haluaisin vaan, että lapset pärjäisivät edes jotenkin eronkin aikana ja että välit pysyisivät asiallisina niin, että eron jälkeen voisi vanhemmuutta jatkaa yhtä hyvänä kuin tähän saakka,,, onko ollenkaan mahdollista...
151572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Lapset alkavat olla jo sen ikäisiä, että heille voi melko hyvin kertoa eron syyt. Ei nyt ihan henkilökohtaiselle tasolle asti, mutta melko suoraan. Toisianne älkää moittiko, sitä lapset eivät halua kuulla: syytöksiä ja toisen vanhemman halvenmtamista.

Lapsille kun tekee selväksi ettei ero johdu heistä, vaan teistä, ja rakastatte lapsia, olette aina heidän tukenaan, apuna, olemassa jne., lapset pärjäävät. Kysymyksiä ja mitä ihmeellisempiä kysymyksiä heillä voi olla. Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan, mutta tehän pyritte tekemään sen niin hyväksi kuin voitte.

Iän puolesta lasten mielipide siitä, kumman luona haluavat asua, otetaan huomioon. Lapset kai tulevat viettämään aikaansa kummankin vanhemman luona (?) joten asunnot kannattaa katsoa sen mukaan. Lapset voi ottaa myös mukaan katsomaan asuntoja. Pitämällä lapset tilanteesta ajan tasalla, se on heille helpompaa. Salailulla ja syrjään työntämisellä voi olla ikävät seuraukset.

On aina ikävää kun suhde päätyy eroon. Sen kanssa jaksaminen on monisyinen asia, mutta jos tietää mitä tekee, ja miksi, on helpompi jaksaa.

Äänestä
  • Kiitos ihanasta ja kannustavasta viestistäsi. Olen ajatellutkin asian juuri näin. Kun lapsille on tähänkin asti yritetty aina tehdä sanoin ja teoin selväksi, että heitä rakastetaan ja heistä pidetään huolta, täytyisi eron aikana ja jälkeen tehdä asia vieläkin selvemmäksi.

    Asumisen yritän järjestää niin, että jompi kumpi pitäisi talon ja toinen hankkisi asunnon mahd. läheltä. Ajatukseni olisi, että lapset asuisivat vuoro viikoin vanhempiensa luona. Se miten kaikki toteutuu, ei ole tietenkään vain minun käsissäni. Saa nähdä,,, Lapset on kuitenkin minulle tärkeintä elämässä ja pahinta minulle olisi joutua jotenkin luopumaan lapsista tai että lapset joutuisivat luopumaan jommasta kummasta vanhemmastaan.

    Tuskaahan ero tulee tuottamaan. Se on ihan varma. Jotenkin vaan nyt olen alkanut uskoa, että kaikkien elämä voisi eron jälkeen tulla hyväksi tai entistä paremmaksi.

    Mun on oltava vahva,,, sitä hoen itselleni.

    Äänestä

  • mies 42 kirjoitti:

    Kiitos ihanasta ja kannustavasta viestistäsi. Olen ajatellutkin asian juuri näin. Kun lapsille on tähänkin asti yritetty aina tehdä sanoin ja teoin selväksi, että heitä rakastetaan ja heistä pidetään huolta, täytyisi eron aikana ja jälkeen tehdä asia vieläkin selvemmäksi.

    Asumisen yritän järjestää niin, että jompi kumpi pitäisi talon ja toinen hankkisi asunnon mahd. läheltä. Ajatukseni olisi, että lapset asuisivat vuoro viikoin vanhempiensa luona. Se miten kaikki toteutuu, ei ole tietenkään vain minun käsissäni. Saa nähdä,,, Lapset on kuitenkin minulle tärkeintä elämässä ja pahinta minulle olisi joutua jotenkin luopumaan lapsista tai että lapset joutuisivat luopumaan jommasta kummasta vanhemmastaan.

    Tuskaahan ero tulee tuottamaan. Se on ihan varma. Jotenkin vaan nyt olen alkanut uskoa, että kaikkien elämä voisi eron jälkeen tulla hyväksi tai entistä paremmaksi.

    Mun on oltava vahva,,, sitä hoen itselleni.

    ...itsestäsi ja jaksamisestasi! Se on parasta, mitä voit antaa lapsillesi. Itse erosin 6 1/2 vuotta sitten, kävin Fisherin jälleenrakennuskurssin eronneille. Suosittelen kurssia lämpimästi!

    Rankkaa tuo ero tulee olemaan. Se on aina rankkaa mutta samalla se antaa suuren mahdollisuuden kasvuun ihmisenä -kuten kaikki kriisit.

    Äänestä

kaikki mahdollinen on suhteenne eteen tehty ja vaimo ei aio muuttua, niin ei siinä paljon muuta vaihtoehtoa ole, koska kukaan ei jaksa elää kylmässä liitossa. Se ei ole edes lasten kannalta hyvä. Se näkyy ehkä teidän käytöksessä toisianne kohtaan jopa.

Lasten ikä ei tässä tarkalleen selviä, mutta vaikka he olisivatkin murrosikäisiä,niin kyllä he pärjäävät, jos järjestätte mahdollisuuden asua kummankin luona ja pysytte aina heidän lähellä ja tavoitettavissa, kun he sitä tarvitsevat.

He voivat aluksi vierastaa ajatusta, mutta kun otatte heidät huomioon asunnon vaihdossa ja kaikissa asioissa, niin he varmasti sopetuvat ja ovat ehkä jopa tyytyväisempiä jälkeen päin.

Mikään ei ole niin hyvää laspille, kuin onnelliset vanhemmat ja tätä et ainakaan sinä nyt ole. Jaksat varmasti paremmin lastesi kanssa eronkin jälkeen kuin nyt piinaavassa tilanteessasi.

Neuvottele vielä vaimosi kanssa ainakin ns. toimintamallista mikä hänelle sopisi ja lähde sitä toteuttamaan rohkeasti.

Onneksi teitä miehiäkin löytyy vielä sellaisia, jotka eivät heti vaikeuksien tultua mene ja petä, vaan joilla on rohkeutta kohdata ongelmat ja ratkaista ne ilman toiselle valehtelemista.

Pettäminen on asia, joka ei ole koskaan perusteltua ja suvaittavaa. Mikäli liittosi jatkuisi samanlaisena kuten ennen, niin ehkä silloin sinäkin tekisit sen. Silloin sinun tilanteesi olisi vielä vaikeampi eron tullessa kohdallesi.

Onnea ja rohkeutta tulevaisuuteesi

Äänestä
  • Ero menee "hyvin" kun pidätte molemmat lapset mielessä ja laitatte heidät etusijalle. Minä en kovin yksityiskohtaisesti lähtisi eroan syytä ruotimaan lapsille. Voit sanoa, että ette rakasta toisianne enää, mutta rakastatte lapsia. Minusta minkään ikäisen lapsen ei tarvitse kuulla vanhempiensa seksielämästä tai sen puutteesta.

    Luulen, että elämäsi helpottuu ratkaisusi myötä, jos koet tehneesi kaikkesi ja olet noin onneton. Eron jälkeen ei enää tarvitse käyttää voimiaan huonossa ja toimimattomassa suhteessa elämiseen. Pystyt olemaan lapsillekin parempi isä, kun olet onnellinen.

    Tsemppiä! Aloita prosessi vaikka puhumalla rehellisesti ja suoraan vaimosi kanssa eroaikeistasi ja lasten huollosta jne. Toivotaan, että saatte asiat sovittua sovussa ja lasten etua ajaen.

    Äänestä

Elin vastaavassa tilanteessa vuosia. kaikki elämä kuoli minusta. Olin vain kuori joka suoritti elämää, lasten tähden, hyvän arjen varjolla.

Lopulta oli vain se arki ja kun sekin alkoi sotkeentua, ei enää ollut kuin itku.

Ero tuli miehelleni yllätyksenä, ei suhteita, ei pettämistä (koskaan) Ei väkivaltaa, no alkoholi oli itselleni ongelma eikä mies pystynyt sitä edes minun vuokseni vähentämään (siitä sain voimaa erota)

Tarvitsin aivoilleni tuollaisen järkisyyn eroon, jotta jaksoin erota. Nyt puolivuotta jälkeen kaiken, tiedän tehneeni oikein.

Alkuun ex panetteli minua lapsille todella rankasti, panetteli kaupungilla, sotki niin paljon kuin pystyi elämääni ja ajatuksiani. Annoin kaiken valua läpi, vaikka vuosia yritin korjata liittoa, ero oli hänelle yllätys ja tarvitsi oman aikansa ymmärtääkseen miksi näin kävi. Tuon tuskaisen vaiheen jälkeen nyt on löytynyt joku tasapaino.

Lapset eivät missään kohtaa menettäneet luottamustaan minuun, kysyivät suoraan puhuuko isä totta vai valehteleeko. Omalla esimerkillä on aika helppo häivyttää lasten pelot, on sitä mitä on aina ollut ja arki soljuu omiin uomiinsa, tuoden sen turvan jota lapsi kaipaa.

Eli vaikka ero olisi riitainen, lapset voivat selvitä ehjin nahoin sillä että toinen vanhempi on aikuinen. (Tosin jos tuo aikuinen on etävanhempi tilanne on hankalampi.)

Mutta minusta mies 42 sinulla on suurta sydäntä rakastaa lapsiasi vaikket näiden kanssa arkea jakaisi. Lapset voivat katkeroitua hetkeksi lähtijää kohtaan, mutta tuokin on välitila, aikuisen tehtävä on jakaa yksipuolista rakkautta lapselle jos tämä hylkää. Pahinta mitä voi tehdä on jättää aikaa... lapselle tulla takaisin lähelle, tuo tuntuu lapsesta aina hylkäykseltä (ja aikuisesta)

Miksi puhua lapsista erikseen, samat tunteet meillä on kaikilla, vaikka jotkut niistä ovat hyväksyttäviä vain lapsille. Kuten huomion kipeys, sylin tarve, läheisyyden ja rakkauden kaipuu.

Rohkeutta ja jaksamista, ero virallisesti on helppo nakki, asunnon hankinta ja arjen uudelleen järjestäminen antaa työtä kuukaudeksi.

Sen jälkeen kun yksin on tulee kohta jossa yksinäisyyden kanssa pitää oppia olemaan.. tai voi etsiä suhteen ;) en pidä mitenkään pakollisena kitua yksin kurjan liiton jälkeen jotain määräaikaa, ennen kuin voi onnistua uudessa suhteessa.

Luultavasti sinäkin olet liittosi ongelmat läpi miettinyt ja olet valmis uuteen kunhan saat selvän viivan vedettyä entisen elämän ja uuden välille.

Vanhemmuus voi olla yhtä hyvää tai kuten minulla parempaa eron jälkeen. Nyt minulla on aikaa lapsilleni, jaksan paljon paremmin heidän puuskiaan ja jaksan jakaa huomiota.

Liitossa yli puolet energiasta kului sen "hyvän" arjen pitämiseen hyvänä.. eli se hyvä arki olikin oikeasti miinakenttä, jossa konttasin ja laitoin punaisia pikku viirejä sinne tänne kohtiin joihin ei saanut kajota.

On mahdollista saada hyvä elämä. Kukaan ei ole sinullekaan mies 42 langettanut elinkautistuomiota siinä liitossa. Sinulla on vapaus valita ja näen että kannat kyllä vastuusi valintasi suhteen. Eli vaikka tuleva puolivuotinen olisi miten kammottava, muista pysyä aikuisena, anna ajan kulua ja jaa lapsille rutkasti huomiota, kun syksy tulee näet jo pitkälle mitä tulevaisuuteen jatkossa on.

Meillä on vain yksi elämä. Hyvin moni käyttää tuota lausetta antaakseen itselleen luvan pettää puolisoaan. Minusta tuota lausetta pitäisi käyttää harkitummin, meillä todella on vain yksi elämä. Ketä auttaa se että jaamme sen ihmisen kanssa jota emme aidosti rakasta ja noin tulemme vahingossa, huomaamattamme jakaneeksi paljon katkeruutta ja tuskastuneisuutta lähimmäisille.

Meillä on vain yksi elämä, käyttäkäämme se harkiten. Erehtyä saa ja elämässä oppii.

Äänestä
  • Kiitos kaikille Teille, jotka hyvästä sydämestänne annoitte minulle eväitä tästä asiasta selviämiseen. Kiitos !

    Äänestä

jos suhteenne muutoin on hyvä,luottamus on ja ette ole toistenne "kurkussa"kiinni,niin yrittäkää vielä.
itselläni oli sama tilanne 3 alaikäistä lasta ja yhteisiä vuosia 13 takana.
jos muutosta ei tule.....ero tulee...kaikki ne kävimme läpi,vuosia kesti.
Kunnes eräänä päivänä kävelin ulos,laitoin paperit vetämään,ja aloin etsiä asuntoa.
2 viikkoa molemmat itkimme,kaipasimme toisiamme,ja huomasimme,kuinka tärkeitä olemme toisillemme.
pieni hetkellinen ero,näytti,mikä oli meille tärkeintä.
koittakaa yrittää vielä,molempien vanhempien tuki ja ehjä perhe on myös lapsille tärkeä tuki pilari elämässä.

Äänestä

Hei!
Koskettavia kirjoituksia. Ihanaa huomata, että
aitoja miehiä on olemassa...Minulla 20 v. yhteiselo kriisissä.
Meilä on pari murkkuikäistä lasta ja kaikki ollut aika hyvin, tavallista urheilullista, työntäyteistä elämää. Kunnes...n. vuosi sitten mieheni kohdalle "osui" nainen, jonka molemmat tunnemme. Heillä sitte alkoi olla juttua, josta mieheni jäi kiinni. He kuitenkin jatkoivat peliä, välillä lopettivat ja taas jatkui...
Mä olen rikki revitty..
Nyt oli pari kuukautta, mies yritti panostaa meihin, ei halua erota! ...mutta taas keskusteltiin ja hän ei haluaisi, että se juttu loppuisi noin, kun kuulemma jokin jäi kesken...
Heillä ei ollut seksisuhdetta, ei se kuulemma ole mitään suurta intohimoa, vaan tulevat tosi hyvin juttuun ja on mukavaa yhdessä.
Meillä taas seksi sujuu tosi hyvin, eikä ole riitoja, yhteiselo on ihan kivaa, mutta miehellä tunnepuolella ristiriitaista. Itse rakastan miestäni todella paljon ja ajatuskin hänen menettämisestään sattuu ihan liikaa!!!

Välillä olen todella katkera, MIKSI!!
Tekisi mieli kertoa lapsillekkin koko jutusta...
Tosin tyttäremme kuuli loppu kesästä miehen "pussailusta" tuon naisen kanssa paikallisessa ravintolassa, tyttö oli ihan raivona ja sanoi miehelleni miten hän voi tehdä noin ja minulle, että miten hyväksyn tuollaisen.Itki ja raivosi. Selitimme silloin, että se oli vain yksi kerta, nainen oli miehen tuttu nuoruudesta, tapasivat ja vähän pussailivat ja piste. MUTTA nyt kun se jatkuu...jatkuu...Onko väärin pitää lapset pimennossa, jos vaikka ero onkin edessä?

Nyt mieheni todella haluaisi olla jonkin aikaa "vapaa" tekemään mitä haluaa, ts. katsoa millainen tuo toinen todella on. Eli ei eroa kuitenkaan. Eroa en minäkään haluaisi, mutta miten kestän ajatuksen, että hän kehittelee jotain tuon toisen kanssa??? Jos hän kokee tuon toisen paremmaksi, ja minua pidetään, VAIMOA, varalla, jos kaikki menee perseelleen...
Ihan perseestä!!
Olenko kaikkien silmissä säälittävä kynnysmatto, jos kuitenkin yritän kaikkeni liittomme pelastaakseni? Soisin hänelle "seikkailunsa"?
...ja ehkä häviän silti :(
Tuo toinen nainen on juuri eronnut...

Äänestä
  • Minusta Sinä olet jo tehnyt kaikkesi ja ylikin.. Miehesi kohtelee sinua todellakin väärin pitäessään sinua varalla (tai ehkä hän pitää teitä molempia varalla.?) jos ei tuo toinen suhde onnistuisikaan.

    Minusta tuo on ihan käsittämätöntä ! Tuo kaikki tekemäsi ja kestämäsi kertoo kyllä suuresta rakkaudestasi miestäsi kohtaan. Onko miehesi sinusta tuon rakkauden arvoinen ? Voisitko itse ajatella tekeväsi miehellesi samoin jos joku aviomiestäsi kiinnostavampi tapaus osuisi kohdalle ja veisi sinulta jalat alta ?

    Sinun pitää vaatia miestäsi tekemään valinta sinun ja tämän toisen välillä. Hän tuntuu nyt käyttävän sinun (ja perheenne..) hyvyyttä, rakkautta ja joustavuutta kylmästi hyväkseen tai sitten hän on jotenkin niin hukassa, ettei pysty ratkaisemaan asiaa vaan odottaa, että joku muu tekee ratkaisun hänen puolestaan. Hän haluaa pitää itsellään kaikki eikä luopua mistään.?

    Jotenkin seinää vasten mies olisi saatava. Tai sitten sinun on kyseenalaistettava se voitko rakkautesi tähden jatkaa tuota hänen sairasta leikkiään josta on aviopuolison kunnioitus kaukana.

    Voimia ja tsemppiä Sinulle !

    Äänestä

  • Sinä edustat miehellesi tottumusta ja turvallisuutta ja kotia.

    Suhteesta toiseen naiseen et voi varmasti tietää. Vaikka mies sanoo ei seksisuhdetta, se voi tarkoittaa hyvinkin vahvaa halua seksiin.

    Jokin avioliitossanne on ainakin miehen kannalta vinossa tai loppu, jos toisen naisen kanssa on onnellinen. Jokin on myös sinun kohdallasi vinossa, jos mies on loukannut sinua noinkin pahasti ja edelleen haluat jatkaa avioliittoa. Oletko sinäkin takertunut mieheen, vai mikä? Kannattaa miettiä tarkkaan todellisia tunteita. Mikä on rakkautta mikä tottumusta.

    Kun minä tapasin ns toisen naisen oli avioliittomme sisältö ollut loppu jo useita vuosia. Jäljellä pelkkää riitelyä ja pakkopullaa. Me jopa nukuimme eri huoneissa, eikä se johtunut kuorsauksesta, vaan siksi ettei vaimoni halunnut minua lähelleen.

    Toinen nainen olikin vaimolleni kuin punainen vaate härälle. Avioliiton mielekäs jatkuminen ei tullut enää kyseeseen, sen teki selväksi, ja minä tein selväksi ettei se mielekästä ollutkaan enää vuosiin. Sen vaimokin myönsi. Eroa hän ei halunnut.

    Mutta totta oli seksitön suhde toiseen naiseen. Se ei johtunut minusta, vaan naisesta. Hän piti minua etäällä itsestään, koska olin naimisissa. Hän oli eronnut monivuotisesta avoliitosta. Osasin kuitenkin käyttäytyä niin ettei hän kieltäytynyt tapailemasta minua. Pelkäsin kuollakseni ettei nainen tosiaankaan välitä minusta kaveria enempää. Otin sen riskin. Nautin hänen olemassaolostaan ja keskusteluistamme enemmän kuin mistään. Hän myös kasvatti nälkääni häntä kohtaan, tietämättään.

    Kun kerroin naiselle aikeistani erota, nainen katkaisi suhteemme hyvin äkäisesti ja jopa hätäisesti. Hän kysyi suoraan johtuiko se hänestä. Kiistin tietenkin, ja kerroin avioliittomme olleen jo vuosia kuollut, ja että nyt olin valmis eroamaan. Nainen sanoi suoraan, ettei halua tavata minua enää, eikä kuulla minusta, siitä riippumatta eroanko vai en. Sisimmässäni tiesin hänen valehtelevan. Tunsin hänen rakastavan minua vähintään sen verran kuin minä rakastin häntä.

    Ja minähän erosin. Koska avioliitto oli kuollut, se oli helvettiä. Kaiken lisäksi luulin menettäneeni Naiseni. Erosin, totuin elämään yksin, tapasin lapsia säännöllisesti - ja olin yksinäinen. En yksin kuitenkaan. Työ piti minut liikkeessä, samoin uudet harrastukseni. Avioliiton aikana kaikki harrastus oli mahdotonta vaimon vaatimusten johdosta.

    Tutustuin pariin naiseen, mutta en ollut heistä kiinnostunut. He pyysivät numeroni, en koskaan soittanut. Eräs nainen lähetteli sähköpostia, mutta en vastannut. Mielessäni oli vain yksi ja ainut.

    Neljä pitkää nälkävuotta meni. Soitin Naiselleni. Ajattelin hänen olevan jo varattu, tai asuvan ulkomailla. Ei ollut kumpaakaan. Tapasimme. Vuoden kuluttua menimme naimisiin. Pari vuotta toisistamme nautiskeltuamme saimme lapsen, joka ensi syksynä aloittaa koulun.

    Kaikki muutokset jotka elämässä ovat tulleet eron jälkeen, ovat tuntuneet siltä, että ne kuuluvat asiaan. Että näin on pitänyt käydä. Neljä yksinäistä vuottani kului siivillä, koska sisimmässäni tunsin sen vain välivaiheeksi. naiseni herätti minut kuolleista, sillä olen todellakin eri ihminen kuin ennen hänen tapaamista.

    Eniten hämmästyin siitä, että ex vaimoni lähetti lasten välityksellä vilipittömät onnentoivotukset kun esikoisemme syntyi. Hän oli kuulema pahoillaan siitä että viimeiset vuotemme olivat hirveitä, eikä hänkään ymmärtänyt että meidän olisi pitänyt erota jo aiemmin. Olen vain kuullut hänen tapailevan jotain miestä. Ehkä hänkin on nyt onnellinen.

    Oletko ajatellut, että on elämää myös teidän avioliittonne ulkopuolella? Vaikka mitään ei pidä heittää hätäisesti pois, asioihin voi yrittää ottaa ulkopuolisen asenteen. Katsoa tilannetta ikään kuin ulkopuolelta. Jos asumusero auttaisi teitä kumpaakin selvittämään omat tunteet, ei se tarkoita automaattisesti eroa ja muita suhteita eron aikana. Olen kuullut, että joskus avioliitto syö niin paljon ettei enää itse tiedä mitä ajattelee ja tuntee. Että toisen vaikutusvalta on niin voimakas.

    TEillä on kaikki mahdollisuudet myös saada välinne kuntoon, kunhan annatte toisillenne tilaisuuden - ennen kuin miehen ulkopuolinen (-set) suhteet pilaa loput mahdollisuudet. Oletko sinä valmis rakastamaan miestäsi myötä- ja vastoinkäymisissä, vai tuntuisiko se kaiken tämän jälkeen teeskentelyltä?

    Äänestä

  • mies 42 kirjoitti:

    Minusta Sinä olet jo tehnyt kaikkesi ja ylikin.. Miehesi kohtelee sinua todellakin väärin pitäessään sinua varalla (tai ehkä hän pitää teitä molempia varalla.?) jos ei tuo toinen suhde onnistuisikaan.

    Tuo arvostus juttu onkin aika lailla mietityttänyt...Onhan toki nuo selän takana tehdyt temput vaikuttaneet.
    Mutta silti, en usko että haluaisin menettää miestäni, rakastan kuitenkin. Ehkä arvostuskin palaisi entiselleen, ajan kanssa.
    Mieheni sanoi minulle, että ei hän koskaan saa niin hyvää aviovaimoa kuin minä olen, mutta
    silti tuo toinen kiinnostaa, hänessä olisi haastetta... Minä olen hyvä äiti, hoidan perheen, tykkään olla kotona, järjestän mielelläni illanistujaisia ystävillemme, leivon,
    harrastan itsekkin jääkiekkoa ym. ja suon harrastukset muillekkin, hyväksyn saunaillat, olen nuorekas, aika sieväkin, iloinen, kuitenkin melko hiljainen, rauhallinen, en tupakoi, juon kohtuullisesti melko harvoin, normaalipainoinen, kuulemma peto sängyssä ;-) (joopa...) mutta ehkä sitten liian tuttu ??
    Tuo nainen on kokolailla vastakohtani, tupakoi, vetää kunnon kännejä, ei välitä kotihommista, räväkkä. Kai siinä sitten on haastetta...
    Mieheni itsekkin tuskailee, miksen minä riitä hänelle...Kukapa sen tietäisi??
    En usko, että voisin tehdä samoin hänelle, ihastumisia voi toki vastaan tulla, mutta pitää tajuta pistää peli poikki ajoissa!!
    Mutta vaikea sanoa...ei ole kokemusta. Mieheni on riittänyt minulle hyvin 20 v.
    Sekin ahdistaa, kun olen niin sitoutunut häneen, että jos ero kolkuttelisi jossain vaiheessa, miten ikinä pystyn/löydän itselleni uutta rakkautta...Voihan olla, etten tarvitsekaan, mutta olen kyllä aikalailla hellyysrohmu, jos ei ole ketään jota pitää hyvänä...ei tunnu kivalta.
    Mielestäni on niin ihanaa rapsutella, hieroa ja helliä miestäni.

    Luottamuksen menettäminen on kanssa kova pala.
    Ennen en ollut mustasukkainenkaan, mutta tämän jutun myötä sekin on noussut pintaan, ei kylläkään kivaa, itsellenikään.

    Kai sitä pitäisi saada jokin kunnon potku persuksiin ja saada VOIMIA taisteluun, huh huh.
    Minusta vaan tuntuu, että häviän, tein mitä hyvänsä!!!!

    Äänestä

  • siis M kirjoitti:

    Sinä edustat miehellesi tottumusta ja turvallisuutta ja kotia.

    Teidän tapauksessa ymmärränkin eron. Mieheni ei osaa sanoa tunteistaan, kuulemma KAI minua rakastaa, mutta ne menee laidasta laitaan.
    Me hellitään, suukotellan ja halitaan joka päivä ja seksiäkin monta kertaa viikossa, lähes joka viikko. Ja miehenikin mielestä se on ihanaa.

    Voisin antaa hänelle ns. syrjähypyn anteeksi, jos tiedän, että se ei ole sen enempää.
    Vaikka varmasti se minua satuttaa, kun on noita tunteita. Joskus toivonkin, etten rakastaisi häntä niin paljoa, olisi helpompi olla.
    Minä olen ollut aina meidän suhtessa se, joka antaa periksi ja myötäilee. Inhoan riitelemistä ja jäänkin niissä aina alakynteen. Ehkä minä olen liian nössö, mutta mistä voimat pistää kampoihin...
    Tiedän, että hän haluaa kaiken, minut ja tuon toisen jotenkin elämäänsä. Mutta en kyllä ole varma kestänkö...ehkä hän näin yrittää painostaa, että minä lähden??!!

    Äänestä

  • mies 42 kirjoitti:

    Minusta Sinä olet jo tehnyt kaikkesi ja ylikin.. Miehesi kohtelee sinua todellakin väärin pitäessään sinua varalla (tai ehkä hän pitää teitä molempia varalla.?) jos ei tuo toinen suhde onnistuisikaan.

    Minusta tuo on ihan käsittämätöntä ! Tuo kaikki tekemäsi ja kestämäsi kertoo kyllä suuresta rakkaudestasi miestäsi kohtaan. Onko miehesi sinusta tuon rakkauden arvoinen ? Voisitko itse ajatella tekeväsi miehellesi samoin jos joku aviomiestäsi kiinnostavampi tapaus osuisi kohdalle ja veisi sinulta jalat alta ?

    Sinun pitää vaatia miestäsi tekemään valinta sinun ja tämän toisen välillä. Hän tuntuu nyt käyttävän sinun (ja perheenne..) hyvyyttä, rakkautta ja joustavuutta kylmästi hyväkseen tai sitten hän on jotenkin niin hukassa, ettei pysty ratkaisemaan asiaa vaan odottaa, että joku muu tekee ratkaisun hänen puolestaan. Hän haluaa pitää itsellään kaikki eikä luopua mistään.?

    Jotenkin seinää vasten mies olisi saatava. Tai sitten sinun on kyseenalaistettava se voitko rakkautesi tähden jatkaa tuota hänen sairasta leikkiään josta on aviopuolison kunnioitus kaukana.

    Voimia ja tsemppiä Sinulle !

    Kiitos lohdullisista sanoista.
    Muuten...minusta tuntuu, että sinä pärjäät ihan hyvin, erottuasikin.
    Vaikutat empaattiselta, välittävältä.
    Pidä hyvä huoli lapsistasi, ne rakastavat sinua aidosti!
    Ehkä vaimosi herää eron myötä?
    Rakkaus tekee todella kipeää joskus, vaikka sen pitäisi niin ihana asia ollakkin!!
    Voi hyvin, toivon sinulle kaikkea hyvää!
    Lämmöllä -M-

    Äänestä

  • Maradonna 41 kirjoitti:

    Tuo arvostus juttu onkin aika lailla mietityttänyt...Onhan toki nuo selän takana tehdyt temput vaikuttaneet.
    Mutta silti, en usko että haluaisin menettää miestäni, rakastan kuitenkin. Ehkä arvostuskin palaisi entiselleen, ajan kanssa.
    Mieheni sanoi minulle, että ei hän koskaan saa niin hyvää aviovaimoa kuin minä olen, mutta
    silti tuo toinen kiinnostaa, hänessä olisi haastetta... Minä olen hyvä äiti, hoidan perheen, tykkään olla kotona, järjestän mielelläni illanistujaisia ystävillemme, leivon,
    harrastan itsekkin jääkiekkoa ym. ja suon harrastukset muillekkin, hyväksyn saunaillat, olen nuorekas, aika sieväkin, iloinen, kuitenkin melko hiljainen, rauhallinen, en tupakoi, juon kohtuullisesti melko harvoin, normaalipainoinen, kuulemma peto sängyssä ;-) (joopa...) mutta ehkä sitten liian tuttu ??
    Tuo nainen on kokolailla vastakohtani, tupakoi, vetää kunnon kännejä, ei välitä kotihommista, räväkkä. Kai siinä sitten on haastetta...
    Mieheni itsekkin tuskailee, miksen minä riitä hänelle...Kukapa sen tietäisi??
    En usko, että voisin tehdä samoin hänelle, ihastumisia voi toki vastaan tulla, mutta pitää tajuta pistää peli poikki ajoissa!!
    Mutta vaikea sanoa...ei ole kokemusta. Mieheni on riittänyt minulle hyvin 20 v.
    Sekin ahdistaa, kun olen niin sitoutunut häneen, että jos ero kolkuttelisi jossain vaiheessa, miten ikinä pystyn/löydän itselleni uutta rakkautta...Voihan olla, etten tarvitsekaan, mutta olen kyllä aikalailla hellyysrohmu, jos ei ole ketään jota pitää hyvänä...ei tunnu kivalta.
    Mielestäni on niin ihanaa rapsutella, hieroa ja helliä miestäni.

    Luottamuksen menettäminen on kanssa kova pala.
    Ennen en ollut mustasukkainenkaan, mutta tämän jutun myötä sekin on noussut pintaan, ei kylläkään kivaa, itsellenikään.

    Kai sitä pitäisi saada jokin kunnon potku persuksiin ja saada VOIMIA taisteluun, huh huh.
    Minusta vaan tuntuu, että häviän, tein mitä hyvänsä!!!!

    Jos tuo kaikki pitää paikkansa... jos oot kaikkea tuota... ihan pahaa tekee ajatellakin, että joku mies ei osaa arvostaa tuollaista naista! Ei oo totta.. En ymmärrä ollenkaan.

    No, tunteethan ei oo tahdonalaisia. Teot sitä vastoin on. Miehesi teot ei ole kyllä sua kohtaan mitään rakkauden tekoja..

    Kuule, minä arvostan just tuollaisia ominaisuuksia naisessa. Wau! Eikä kiltteytesi tietenkään ole mikään huono asia, päinvastoin. Minusta olet todella hyvä, lämmin ihminen (ja varmaan just oikein tosi-NAINEN!)ja ansaitsisit paljon parempaa kohtelua. Olis ihanaa löytää elämäänsä joskus sun kaltainen nainen.

    Paljon voimia sulle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mies 42 kirjoitti:

Ero tulossa,,, perhe ok mutta parisuhdetta ei ole,, puuttuu: läheisyys, kosketus, lämpö, välittäminen, hellyys, seksi, kumppanuus, keskustelu, ymmärtäminen,,,, ei auta vaikka mitä tekisi. Olen yrittänyt hyvällä ja "pahalla" eli uhannut, että loppuu koko liitto jos ei halua muutokseen ole. Kun oikein tiukille pistän, lupaa vaimo muuttua... koskaan ei kuitenkaan tapahdu mitään. Eikä suostu lähtemään mihinkään puhumaan asioista. Olen miehenä kuin ilmaa hänelle. 17 v jo yhdessä, 12 v aviossa. Melkein 10 v nyt tätä tuskaa. Olen jotenkin vain puoliksi elossa ja puoliksi mies.

Olen vuosia jo tiennyt, että ero tulee. Nyt aion lopulta uskaltaa tehdä ratkaisun. Haluaisin vaan, että lapset pärjäisivät edes jotenkin eronkin aikana ja että välit pysyisivät asiallisina niin, että eron jälkeen voisi vanhemmuutta jatkaa yhtä hyvänä kuin tähän saakka,,, onko ollenkaan mahdollista...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu