Nyt puhun VHH:sta

Olen tässä salaa taas kokeillut vhh-kuuria. Kuuria siksi, että en aio vhh:sta tehdä itselleni elämäntapaa.

Kuitenkin, päätin taas vaihteeksi kokeilla ihan mielenkiinnosta ja siksi, että minulla olisi vähän tuoreempaa kokemusta ko. ruokavaliosta.

Syön muutenkin hyvin maltillisesti hiilihydraatteja, mutta nyt vältin niitä tietoisesti. Eilen oli sitten pakko ottaa pakkasesta 1/3 jälkiuunileipä ja kyllä teki hyvää! Normaalioloissa syön leipää pari, kolme kertaa viikossa, pastaa ehkä kerran viikossa, perunaa tulee syötyä pari kertaa viikossa, koska sitä on monissa keitoissa.

Esimerkkipäivä syömisten osalta:
- valkoista teetä ja maitoa
- salaattia TAI höyrytettyjä kasviksia TAI kasviskeittoa SEKÄ väh. 200 g raejuustoa.
- ruokaisampaa salaattia TAI enemmän keittoa TAI höyrytettyjä kasviksia. Aina väh. 200 g raejuustoa, myös avokadoa tai rasvaisempaa juustoa
- silloin tällöin myös maitorahkaa ja jogurttia (jossa tosin jonkin verran hiilihydraattia, mutta kaksi pikkupurkkia viikkoon ei varmaan maata kaada).
- naposteltavana raakaa kukkakaalia ja kermaviilidippiä
- muutama cashew-pähkinä
- töissä useampi kuppi mustaa kahvia

Kokeiluni kesti vajaat pari viikkoa. Ehkä liian vähän, mutta jos koko aikana ei käy vessassa (isolla asialla) tuntuu aika pitkältä kuin nälkävuosi...

Tulos:
- vatsa lakkasi toimimasta
- turvotus (joka näkyy mm. silmäpusseina, joita minulla ei KOSKAAN muuten ole)
- painon nousu (johtunee turvotuksesta ja ummetuksesta)
- palautuminen treenin jälkeen huomattavasti hitaampaa, vaikka otin glutamiininkin mukaan kuvioon
- univaikeudet, josta seur. väsymys (mahakivuilla lienee osuutta asiaan)
- nälkä! Tämä on minusta positiivinen asia, sillä en yleensä tunne muuta kuin verensokerin laskun ja silloin on liian myöhäistä.
- närästys
- janon tunne, kuiva suu (johtunee paljosta juomisesta)

Lopputulos:
Ei todellakaan ole minun juttuni.

Älkääkä nyt ottako tätä provokaationa, halusin vain kertoa kokemuksestani. Jos teille tulee mieleen jotain, jota tein väärin, niin kertokaa. Jos teillä on samanlaisia kokemuksia, niin kirjoittakaa. Jos tulee jotain mieleen, niin jakakaa.
18888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Siitä että söit aivan liian vähän rasvaa. Noinkin alhaisella hiilihydraattimäärällä sinun pitäisi saada puhdasta rasvaa ainakin 100 grammaa päivässä jotta vatsasi toimisi normaalisti ja nestettä ei kertyisi. Muutama cashew, juusto ja avocado eivät ole riittäviä rasvan lähteitä.

VHH:lla unentarve tosiaan vähenee monilla. Ruokavaliostasi tuntuu puuttuvan kokonaan rasvainen liha ja kala, myös ihan kuohukerma ja smetana ovat hyviä rasvan lähteitä, esimerkiksi maitorahkaan ja marjoihin sekoitettuna.

Itselleni tämä ruokavalioon sopinut täydellisesti, hyvä olo ja vuodessa kadonnut 13 kiloa. Mutta totta on myös, että kaikille tämä ei sovi:(

Paljon treenaava voi lyhytaikaisesti ja VHH:n alussa tuntea että palautuminen tai kestävyys heikkenee, mutta muutaman kuukauden kuluttua kun elimistö on oppinut ottamaan tarvitsemansa energian rasvasta sokerin sijasta nämäkin ongelmat menevät yleensä ohi.

Äänestä
  • Toki minä söin salaatin kanssa oliiviöljyä, reippaastikin. Lisäksi syön helokki- ja kalaöljyä kapseleina.

    Lihaa en syö. Kalaa söin kyllä pari kertaa.
    En pidä rasvaisista maitotuotteista (tai maitotuotteista ylipäätään jos puhutaan suurista määristä), ne saavat mahani sekaisin. Lisäksi rasvan maku ällöttää, en voi syödä esim. edes 2-prosenttista raejuustoa, koska se maistuu eltaantuneelle.

    Muissa juustoissa siedän kyllä rasvaa ja voin syödä mm. rasvaista mozzarellaa ja jonkin verran rasvaista fetaa, mutta kuohukermat ja smetanat ovat täysin poissuljettuja vaihtoehtoja.

    Edellisen kerran kun kokeilin vhh:ta, jouduin lopettamaan urheilun kokonaan, koska en vain jaksanut. Tuolloin kokeilin muutaman kuukauden ja tilanne meni vain pahemmaksi. Ehkä olisi pitänyt jaksaa odotella pitempään, mutta halusin voida hyvin.

    Unentarpeesta sen verran, että minä koin päinvastoin, olin jatkuvasti väsynyt, mutta tämä saatta myös johtua siitä, että vatsakipu valvotti aina aamuöisin.

    Äänestä

  • aälsdktji kirjoitti:

    Toki minä söin salaatin kanssa oliiviöljyä, reippaastikin. Lisäksi syön helokki- ja kalaöljyä kapseleina.

    Lihaa en syö. Kalaa söin kyllä pari kertaa.
    En pidä rasvaisista maitotuotteista (tai maitotuotteista ylipäätään jos puhutaan suurista määristä), ne saavat mahani sekaisin. Lisäksi rasvan maku ällöttää, en voi syödä esim. edes 2-prosenttista raejuustoa, koska se maistuu eltaantuneelle.

    Muissa juustoissa siedän kyllä rasvaa ja voin syödä mm. rasvaista mozzarellaa ja jonkin verran rasvaista fetaa, mutta kuohukermat ja smetanat ovat täysin poissuljettuja vaihtoehtoja.

    Edellisen kerran kun kokeilin vhh:ta, jouduin lopettamaan urheilun kokonaan, koska en vain jaksanut. Tuolloin kokeilin muutaman kuukauden ja tilanne meni vain pahemmaksi. Ehkä olisi pitänyt jaksaa odotella pitempään, mutta halusin voida hyvin.

    Unentarpeesta sen verran, että minä koin päinvastoin, olin jatkuvasti väsynyt, mutta tämä saatta myös johtua siitä, että vatsakipu valvotti aina aamuöisin.

    Tapauksessasi ongelmat johtuivat puhtaasti liian vähäisestä rasva- ja kalorimäärästä. Jos et pysty syömään riittävästi rasvaa tai saamaan riittävästi proteiinia, ei sinulle valitettavasti jää muuta mahdollisuutta kuin ottaa tarvitsemasi energia hiilihydraateista. VHH ei siis todennäköisesti sovi sinulle, kuten itsekin totesit. Mutta toivottavasti löydät hyvän painonhallintakeinon jostain muusta metodista:)

    Mutta ongelma ei tapauksessasi ollut VHH:n aiheuttama vaan sen, ettet noudattanut VHH:ta oikeaoppisesti.

    Äänestä

  • old_profile_26068 kirjoitti:

    Eli minä en siis pystykään noudattamaan vhh:ta oikeaoppisesti.

    Painon kanssahan minulla ei ole minkäänlaista ongelmaa koskaan ollutkaan, tämä oli ihan puhdas kokeilu. Ja omalla hieman askeettisella ruokavaliollani pärjään ja voin mainiosti. Välillä sitä pitää kuitenkin kurkata sitä naapurin ruohoa :)

    Äänestä

  • aälsdkjti kirjoitti:

    Jos esimerkiksi 60 kiloa painava kohtalaisesti treenaava nainen taavitsee noin 2200 kaloria päivässä. Kun et yritä laihduttaa tarvitsemasi kalorimäärä on tuo, vaikka laihduttaisitkin, saisi kalorivaje olla maksimissaan -500 kaloria, eli:
    Vhh:lla kaloreista tulee 20-60 grammaa hiilihydraatesita(kaloreissa 100-400), noin 100-120 grammaa proteiineista(kaloreissa noin 300) ja loput rasvasta(kaloreissa 1100-1600)

    Saadaksesi riittävästi rasvaa alhaisilla hiilihydraateilla et sanomasi mukaan kerta kaikkiaan pysty syömään 100-200 grammaa puhdasta rasvaa päivässä, varsinkaan kun et käytä lihaa. (4ruokalusikallista öljyä on maksimissaan puolidesiä eli 50 grammaa)

    Eli vaikka VHH:lla ei kaloreita lasketakaan, ei päivän kokonaisenergiamäärä saa missään tapauksessa jäädä liian alhaiseksi.

    Vitsi, kun olet näppärä! :)

    No, minä painan 54 kiloa ja kulutukseni on alhaisempi kuin yleensä (painoni siis vaihtelee hyvin herkästi), tosin kova treeni sitä nostaa jonkin verran.

    Eli jos haluaisin olla vhh:lla minun pitäisi saada sitä rasvaa vieläkin enemmän, eli joko alkaa käyttää rasvaisia maitotuotteita tai sitten lisätä öljyn määrää. Ehkä jälkimmäinen sitten... täytyy miettiä ja ehkä joskus vielä kokeilla uudelleen.

    Ihmettelen kyllä edelleen sitä, miksi vatsani teki niin täydellisen stopin... Kuitua sain kuitenkin kohtuullisesti kasviksista ja join paljon vettä. Ehkä se vaan protestoi, tekee sitä myös stressiaikoina ja usein matkoilla.

    Kuidut eivät ole VHH:lla keskeisiä, useimmat saavat niitä vain 10 grammaa tai siinä paikkeilla.

    Uskoisin että ummetuksesi johtui puhtaasti rasvan puutteesta. Esimerkiksi jos joisit vaikka desin öljyä (en todellakaan suosittele tätä kokeilemaan) juoksisit varmasti vessaan puolen tunnin sisään. Huomasin itse tosin VHH:n alussa saman ilmiön joka sitten meni nopeasti ohi. Lisäksi VHH:lla suoli ei toimikaan niin usein kuin runsashiilihydraattisella/-kuituisella ruokavaliolla.

    Vaikka olisit VHH:lla, voisit treenipäivinä syödä enemmän hiilihydraatteja niin että ne tulisivat kasviksista ja marjoista, ilman maitotuotteita sallittuja hiilareita on tosi vaikea saada, mutta tietysti esimerkiksi hiivaton täysjyväruisleipä kävisi...

    Mutta kun kerroit treenaavasi runsaasti ja ilmeisesti voit hyvin kun syöt sopivasti hiilareita, uskon että nykyinen ruokavaliosi on sinulle juuri sopivin, omaa kroppaa kannattaa kuunnella, uskon että se kertoo parhaiten mitä tarvitsee. Sinulle saattaisi tosiaan sopia niin sanottu hyväkarppaus, jossa rasvaa syödään vähemmän hiilarimäärä päivässä on noin 100 grammaa, tärkeää on karsia valkoiset jauhot ja puhdas sokeri jne. muu hyödytön.

    En minä sokeria syökään, paitsi että hunajaa käytän ruoanlaittoon. Ennen laitoin sitä myös teehen, mutta en enää. Ja syömäni leipä on poikkeuksetta täysrukiista. Pastoista ja riisistä käytän vain ja ainoastaan täysjyväisia versioita, ja usein teen pastani itse, mm. rukiista ja speltistä.

    Hyväkarppaaja minä siis lienen, tosin sillä erotuksella, etten pahemmin mieti tai laskeskele. Enkä myöskään ehdottamasti kieltäydy esim. täytekakusta tai valkoisesta leivästä, jos niitä jossain kylässä on tarjolla (äärimmäisen harvoin niitä tulee kuitenkin syötyä). Matkoilla tulee syötyä vähän milloin mitäkin, ja senkin sallin itselleni.
    Pitsalla ja jäätelöllä herkuttelen myös joskus (harvoin), mutta siinä pitsassa on sitä rasvaa sen verran, että saan aina varautua istumaan pöntöllä seuraavan päivän, mutta on se silti sen arvoista :) Eli sepä se, rasva tosiaan saa vatsani toimimaan liiankin hyvin. Ei ole mukava kumpikaan ääripää...

    Äänestä

ehkä tuo sinuulle on jonkinlainen kuuri, mutta ei sitä voi vhh:ksi kutsua. Vhh kun tarkoittaa poisjäävien hiilihydraattien korvaamista luonnollisilla rasvoilla ja niitä en tuosta nyt löydä. Ei ihme, että tulee ongelmia.

Paista pari pekoninsiivua aamulla salaatin tai höyrytettyjen kasvisten kanssa. Ruokaisampaan salaattiin sitten kunnon loraus öliiviöljyä tai smetanaa. Proteiininlähteet, kuten liha, kala, kana, sisäelimet puuttuvat kokonaan. Puhut siis vhh:sta mutta ohjeesi ovat kaukana siitä.

Äänestä
  • etten syö lihaa.

    Olisi vissiin pitänyt pyytää vain asiallisia kommentteja...

    Äänestä

  • Hyi hitto, pelkkää rasvaa, ei ihme, että sairaalat täyttyy vhh-lihottajista ja vanhainkodit 50v vhh-dementikoista.

    Äänestä

  • aälskdjti kirjoitti:

    etten syö lihaa.

    Olisi vissiin pitänyt pyytää vain asiallisia kommentteja...

    Niin olisit edes lisännyt rasvanmäärää. Esim. oliivi öljyä REIPPAASTI joka aterialla. Proteiinia sitten enemmän vaikka soijasta. En tosin laskenut paljonko tuosta sinun ruokavaliosta niitä tuli, treenaavalla pitäisi tulla 1,5-2g/normaalipainokilo.

    Äänestä

  • Jos oliivi-, kala- ja helokkiöljy, avokado ja pähkinät eivät ole luonnollista rasvaa, niin mikä sitten on?

    Muutenkin, normaalisti syömäni hiilihydraattimäärä (esimerkki normaalin viikon saldosta: jälkiuunileipä, 2 perunaa, 1 dl keitettyä pastaa, 7 porkkanaa, 7 tl hunajaa), jonka nyt siis jätin pois, on niin pieni, että sen aika helposti kompensoi avokadoilla ja oliiviöljyillä sekä niillä juustoilla ja pähkinöillä, jos nyt energiamäärästä puhutaan.

    Äänestä

  • eläin tuotteita kirjoitti:

    Niin olisit edes lisännyt rasvanmäärää. Esim. oliivi öljyä REIPPAASTI joka aterialla. Proteiinia sitten enemmän vaikka soijasta. En tosin laskenut paljonko tuosta sinun ruokavaliosta niitä tuli, treenaavalla pitäisi tulla 1,5-2g/normaalipainokilo.

    ollessa kannattaa jättää naposteltavat vallan pois, ei niistä kasva kuin navan ympärys. 3 KUNNOLLISTA ateriaa 5 tunnin välein per päivä ja niillä pärjää hyvin ilman nälkää. Napostelemalla se nälkä tulee.

    Helposti neljäkin ruokalusikallista oliiviöljyä sujahti salaattilautaselliseen.

    Raejuustoa syön puolisenkiloa päivässä sekä nykyisin n. purkin maitorahkaa. Syön myös kalaa kerran, pari viikkoon. Soijaakin syön, mutta en tämän kokeilun aikana.

    Minä olen kyllä vähän huono laskemaan, kun olen näitä juttuja aina käsitellyt sormituntumalla. Ehkä tosiaan jos vielä asiaan paneutuisi ja laskisi kaikki...

    Äänestä

  • VHH:lla kirjoitti:

    ollessa kannattaa jättää naposteltavat vallan pois, ei niistä kasva kuin navan ympärys. 3 KUNNOLLISTA ateriaa 5 tunnin välein per päivä ja niillä pärjää hyvin ilman nälkää. Napostelemalla se nälkä tulee.

    Paitsi jos aamutee lasketaan yhdeksi niin sitten neljä....

    Ennen tätä, eli normaalissa elämässäni syön yleensä kerran päivässä (joko lounaan tai illallisen). Olen tosin tehnyt uudenvuodenlupauksen, että opettelen syömään kaksi ateriaa ja yhden välipalan, kun meinaan alkaa taas treenata oikein kunnolla.

    Vaihda tee kahviin! Kuka hupsu nyt kovavatsaisena teetä juo?

    Äänestä

  • Ähäkutsisia kirjoitti:

    Vaihda tee kahviin! Kuka hupsu nyt kovavatsaisena teetä juo?

    Aamulla vaan kahvi tuppasi tulemaan ylös ja taju lähtemään, varsinkin lenkkiaamuina. Vaihdoin kofeiinittomaan aamuteehen enkä yhden vhh:n takia ota sitä aamupahoinvointia takaisin. Ja lenkillä haluan käydä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aälskdjti kirjoitti:

Olen tässä salaa taas kokeillut vhh-kuuria. Kuuria siksi, että en aio vhh:sta tehdä itselleni elämäntapaa.

Kuitenkin, päätin taas vaihteeksi kokeilla ihan mielenkiinnosta ja siksi, että minulla olisi vähän tuoreempaa kokemusta ko. ruokavaliosta.

Syön muutenkin hyvin maltillisesti hiilihydraatteja, mutta nyt vältin niitä tietoisesti. Eilen oli sitten pakko ottaa pakkasesta 1/3 jälkiuunileipä ja kyllä teki hyvää! Normaalioloissa syön leipää pari, kolme kertaa viikossa, pastaa ehkä kerran viikossa, perunaa tulee syötyä pari kertaa viikossa, koska sitä on monissa keitoissa.

Esimerkkipäivä syömisten osalta:
- valkoista teetä ja maitoa
- salaattia TAI höyrytettyjä kasviksia TAI kasviskeittoa SEKÄ väh. 200 g raejuustoa.
- ruokaisampaa salaattia TAI enemmän keittoa TAI höyrytettyjä kasviksia. Aina väh. 200 g raejuustoa, myös avokadoa tai rasvaisempaa juustoa
- silloin tällöin myös maitorahkaa ja jogurttia (jossa tosin jonkin verran hiilihydraattia, mutta kaksi pikkupurkkia viikkoon ei varmaan maata kaada).
- naposteltavana raakaa kukkakaalia ja kermaviilidippiä
- muutama cashew-pähkinä
- töissä useampi kuppi mustaa kahvia

Kokeiluni kesti vajaat pari viikkoa. Ehkä liian vähän, mutta jos koko aikana ei käy vessassa (isolla asialla) tuntuu aika pitkältä kuin nälkävuosi...

Tulos:
- vatsa lakkasi toimimasta
- turvotus (joka näkyy mm. silmäpusseina, joita minulla ei KOSKAAN muuten ole)
- painon nousu (johtunee turvotuksesta ja ummetuksesta)
- palautuminen treenin jälkeen huomattavasti hitaampaa, vaikka otin glutamiininkin mukaan kuvioon
- univaikeudet, josta seur. väsymys (mahakivuilla lienee osuutta asiaan)
- nälkä! Tämä on minusta positiivinen asia, sillä en yleensä tunne muuta kuin verensokerin laskun ja silloin on liian myöhäistä.
- närästys
- janon tunne, kuiva suu (johtunee paljosta juomisesta)

Lopputulos:
Ei todellakaan ole minun juttuni.

Älkääkä nyt ottako tätä provokaationa, halusin vain kertoa kokemuksestani. Jos teille tulee mieleen jotain, jota tein väärin, niin kertokaa. Jos teillä on samanlaisia kokemuksia, niin kirjoittakaa. Jos tulee jotain mieleen, niin jakakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu