onko

tietoo sellasesta, että voipiko ottaa uudelleen samaan kohtaan navassa lävistyksen? Mulla oli aikoinaan navassa lävistys ja se ei oikein parantunut kunnolla ( ei kuitenkaan märkinyt yms.). Laitatin sen ihan lävistäjällä ja se pisti sen vähän vinoon..ns.ylhäältä on ok, mutta navan puolelta (poistulo reikä) on lähempänä navan seinämää, kuin keskellä. Siinä myös yksi syy miksi otin pois, kun minulla oli siinä rengas ja olisin halunnut vaihtaa korua, mut se olis mennyt vinoon ja painanut navan seinämää..Kysyin yhdeltä tatuoijalta, että voiko ottaa uudelleen, kun on alkanut kaduttaa pois otto ja hän sanoi, että ei voi kun se yleensä rustottuu. Mutta olen kuullut, että voisi tehdä uudelleen. Jos voi niin pitääkö se tehdä juuri samaan kohtaan kuin entinen vai? Entisen reikä kyllä näkyy navan yläpuolella, vaikka on ollut jo useamman vuoden pois. Ja sitten vielä sellanen juttu, että onko kukaan ottanut rustoon uudestaan jos entinen on tulehtunut? Mulla oli rustossa muutama vuosi sitten koru ja se tulehtu yht´äkkiä pahasti. No eihän sitä silloin älynny lääkäriin mennä, kuin vasta liian myöhään (tuli märkää yms.) luulin, että saisin itse hoidettua. No lääkäri käski ottaa korun pois, ei tullut märkää enää ja siitä asti mulla on ollu pikku kohouma "patti" rustossa reiän lähettyvillä. Ei se paha ole. mietin vain, että uskaltaako siihen samaiseen reikään ottaa uudestaan? tulehtuisko pahemmin vielä? Vai antaisiko suosiolla olla?
3436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kyllä useimmiten voi ottaa samaan kohtaan uudelleen. Enpä ole kuullut että napa rustottuu.. Tiedän ihmisiä jotka ovat ottaneet heti uudelleen napaan lävistyksen kun entinen umpeutunut/kasvanut ulos. Tietenkin asiaa voit vielä lävistäjältä kysyä, jos olisi mielekkäämpää ottaaa lävistys vaikka navan alapuolelle jo sanatomiasi sen sallii..

Äänestä

Ei toki iho navan ympäriltä rustotu, mutta arpikudostahan siihen tulee, joillekin enemmän ja joillekin vähemmän. Arpikudos on kuitenkin vahvempaa kuin iho ja jos sitä on paljonkin niin neulan työntäminen sen läpi on vähän vaikeempaa ja tuskallisempaa :> Muuta estettä ei pitäisi olla.

Tuon rustonreiän antaisin kyllä olla rauhassa, mutta voihan sen korun laittaa muuhunkin kohtaan rustoa tai toiseen korvaan.

Äänestä
  • Napa:
    Voit ihan hyvin ottaa siihen samaan kohtaan uuden. Tulee sitten sattumaan enemmän, kun arpikudos on kovempaa kuin iho.

    Korva:
    En suosittele ottamaan rustoon enää, jos ensimmäinenkään ei rauhoittunut. Joillain ei vaan ruston lävistykset parane. Itselläni oli traguksessa eikä koskaan rauhoittunut, ja uskoisin ettei muussakaan kohtaa rustoa menestyisi sen paremmin. Nuo rustot on vaikeita ja kaiken lisäks vielä kivuliaita tapauksia jos ärtyvät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


++++ kirjoitti:

tietoo sellasesta, että voipiko ottaa uudelleen samaan kohtaan navassa lävistyksen? Mulla oli aikoinaan navassa lävistys ja se ei oikein parantunut kunnolla ( ei kuitenkaan märkinyt yms.). Laitatin sen ihan lävistäjällä ja se pisti sen vähän vinoon..ns.ylhäältä on ok, mutta navan puolelta (poistulo reikä) on lähempänä navan seinämää, kuin keskellä. Siinä myös yksi syy miksi otin pois, kun minulla oli siinä rengas ja olisin halunnut vaihtaa korua, mut se olis mennyt vinoon ja painanut navan seinämää..Kysyin yhdeltä tatuoijalta, että voiko ottaa uudelleen, kun on alkanut kaduttaa pois otto ja hän sanoi, että ei voi kun se yleensä rustottuu. Mutta olen kuullut, että voisi tehdä uudelleen. Jos voi niin pitääkö se tehdä juuri samaan kohtaan kuin entinen vai? Entisen reikä kyllä näkyy navan yläpuolella, vaikka on ollut jo useamman vuoden pois. Ja sitten vielä sellanen juttu, että onko kukaan ottanut rustoon uudestaan jos entinen on tulehtunut? Mulla oli rustossa muutama vuosi sitten koru ja se tulehtu yht´äkkiä pahasti. No eihän sitä silloin älynny lääkäriin mennä, kuin vasta liian myöhään (tuli märkää yms.) luulin, että saisin itse hoidettua. No lääkäri käski ottaa korun pois, ei tullut märkää enää ja siitä asti mulla on ollu pikku kohouma "patti" rustossa reiän lähettyvillä. Ei se paha ole. mietin vain, että uskaltaako siihen samaiseen reikään ottaa uudestaan? tulehtuisko pahemmin vielä? Vai antaisiko suosiolla olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu