Kuka äänesti Jääskeläistä viime vuonna,tunnustakaa! Vai kehtaatteko,hä hää!
Luojan kiitos itsellä ei ole osaa eikä arpaan moisen pöllöpään valintaan viime vuoden Idoliksi, täysin luuseri koko jätkä eikä ole näkynyt (onneksi) sen koommin koko hujoppia! Alusta asti tiesin ettei siitä ole Idoliksi,mutta kun pikku likat saivat äänestää,niin tulos oli mitä oli.
Kuten Jonekin sanoi että kansa on äänestänyt aiemminkin väärin,että tänä vuonna se ei olisi eka kerta. Jep jep,näin on.
Luojan kiitos itsellä ei ole osaa eikä arpaan moisen pöllöpään valintaan viime vuoden Idoliksi, täysin luuseri koko jätkä eikä ole näkynyt (onneksi) sen koommin koko hujoppia! Alusta asti tiesin ettei siitä ole Idoliksi,mutta kun pikku likat saivat äänestää,niin tulos oli mitä oli.
Kuten Jonekin sanoi että kansa on äänestänyt aiemminkin väärin,että tänä vuonna se ei olisi eka kerta. Jep jep,näin on.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Eihän siitä Jääskeläisen Ilpon äänestämisestä mitään haittaakaan ollut, hän vain hävisi julkisuudesta, koska ei ollut oikeasti mikään idoli.
Niin tulee käymään tänäkin vuonna, jos voittajaksi äänestetään joku pelle, joka kompensoi persoonallisuutensa puutetta hassuttelulla.
sanottu toi viimeinen lause. Tosiaankin,ne on juuri niitä pölöjä ja lahjattomia sekä varittömiä tyyppejä jotka joutuvat kompensoimaan persoonattumuuttaan pelleilemällä.
Täysin käsittämätöntä että rivi pikkuritsoja sekosi siihen äijään noin paljon.On pelottavaa kun massalla alkaa viirata päästä noin paljon.
Onneksi I.Jääskeläinen on hävinnyt.
... ja arvaa hävettääkö. =( Olisi ehdottomasti pitänyt äänestää Katria, siinä on kaunis tyttö jolla on hyvä ääni. No, onneksi Katri on sittemmin menestynyt paremmin kuin Ilkka.
Tänä vuonna en enää töpeksi, vaan äänestän parasta laulajaa, vaikka se ei sitten tyyppinä niin sympaattinen olisikaan.
ilkka ei osaa laulaa.. ihmettelin voittoo! Ne tuomarithan päästi sen just ja just alku karsinnasta läpi!
sulta. =). Olet aika fiksu kun vielä tunnustit että vähän nolottaakin tuo I.J:n äänestys....no,ois kyllä muakin nolottanut mutta,ollutta ja mennyttä.Onneksi.
Toivottavasti helpotti?!Pysy siellä mökissäs ja ole onnellinen.Tai hanki elämä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kyllä helpotti,kiitos kysymästä! ;)
tällasta jälkeä sitä syntyy, kun hölmöt äänestävät "sitä södeä pojua" eikä oikeeta talenttia laulajaa.
Katri on OIKEA voittaja. Se osaa laulaa paremmin kuin Ilkka. PALJON PAREMMIN.
Se kumpi laulaa paremmin, Katri vai Ilkka, on ihan mielipidekysymys. Koska me kuitenkin tällaisina maallikkoina kiistelemme vain makuasioista, emme siitä kumman äänenkäyttö ja hengitystekniikka on parempi.
Mielestäni Ilkka osaa laulaa siinä missä Katrikin, ja uskon myös että hän loi juuri sellaisen uran kuin halusikin. Ja on tyytyväinen.
Ei ole pakko kuunnella Ilkkaa tai mennä keikoille, mutta antakaa miehelle työrauha! On kuitenkin paljonkin niitä ihmisiä joille hänenkaltaisensa laulajat ja esiintyjät merkitsevät paljon. Itse olen yksi niistä. Ja kyllä, äänestin Ilkkaa, eikä hävetä yhtään. Se vain vähän harmittaa etten tiennyt että voi äänestää monta kertaa...
Ja muuten, tekisi mieli kysyä kaikilta tuon "Ilkka ei osaa laulaa" -mantran hokijoilta, että oletko SINÄ tuota mieltä, vai toisteletko yleisesti käytettyä kliseetä?
Teologian opettajani sanoi että enemmistö on USEIMMITEN väärässä. Koska useimmiten enemmistö koostuu niistä jotka eivät osaa tai viitsi ajatella itse, ja muodostaa omaa mielipidettä. Mihin tarvitaan objektiivisen näkökulman lisäksi myös vähän rohkeutta.
Itsekin olin Ilkan parin ensimmäisen, hieman heikomman, TV-esiintymisen jälkeen sitä mieltä, että ei se kyllä mikään huippulaulaja ole... Mutta livenä! Tuosta kun vähän vielä kehittyy, niin kukaan ei voi sanoa etteikö mies osaisi laulaa! (Tai sitten voi, koska aina on niitä jotka haukkuvat, ihan vain koska haluavat, vaikka Ilkka laulaisi miten päin...)
"HEITIN POIKAA"
Ja hanki elämä!
kun vaikka Ile olisi mitenkä tyytyväinen itseensä ja "uraansa", se ei ollut ollenkaan Idolin tarkoitus. Jos Idoliksi valitaan,sen pitää viihdyttää koko kansaa,tottakai ja median pitää saada kirjoittaa ko.henkilöstä vähintään joka viikko! Miten kävi Ilelle? Vi**u,jätkä hävis ku pieru saharaan,,vaikka toisaalta,ihan hyväkin hänen tapauksessaan.
PS. Hieno,pitkä kirjoitus sulla muuten.
Äänestin peteä ja olen edelleen sitä meiltä että se on paras idoli!!!
Pikkusysteri OLI niitten fani sain kuulla niist ihan tarpeeks.ällöt!!
No just,voin kuvitella pikkusysterisi just siihen pikkukakara massaan jotka kuvitteli Ilkan olevan joku unelmien prinssi ja joiden vanhemmat maksoi kaikki äänestys textarit ja niin meni nekin rahat kankkulan kaivoon.
Ilkkaa ei kiinnosta muu kuin Jeesus,se on luultavasti näin. Vinkki: Äänestäkää taas tänäkin vuonna sitä yhtä pastoria joka on lääkiksessä niin saadaan samanlainen häviäjä tällekin vuodelle Idoliksi.