Oletteko kuulleet kertomusta ranskalaisesta oopperasäveltäjä Lullystä, joka menehtyi verenmyrkytykseen lyötyään kiivaspäissään suurella tahdintakomiskepillä isovarpaaseensa, sillä tuolloin tahtia todella lyötiin; suurella sauvalla kolkutettiin permantoon, niin että ihme jos lastut eivät lennelleet soittajien silmille. Lully oli viimeiseen hengenvetoonsa saakka oikea teatterimies, sikäli kuin muistan. Kun prelaatti tuli antamaan hänelle viimeistä voitelua kuolinvuoteellaan, Lully makasi tuhkassa köysi kaulassa.
Teatterimies Lully
Ateistisfilologi
5185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siitähän muistuupi mieleeni että ekäs tuo maineikas kapellimestasrilähettiläämme maininnut haastattelussaan maanantaina telkussa, kun tuli puhe tahtipuikon historiasta, jonka nykyisenkaltaista lyhyempää puutikkua mahdollisesti Ludwig Spohr ensinnä käytteli 1800-luvulla
Itse asiassa Lully ei kuollut "tahdin lyömiseen". Se on yleisesti tunnettu tarina, joka ei ota kuollakseen, vaikka uudempi tutkimus on sen jo harhaksi osoittanut. Lully löi tahtia paperikääröllä. ei sauvalla. On kyllä kummallista, että Lullyn nimen kuullessaan useimmat muistavat juuri kertomasi tarinan, mutteivät hänen musiikkiaan. Eipä silti, kun opetan lapsille Lullyn musiikkia mainitsen aina kyseisen tarinan, sillä se herättää helposti mielenkiinnon muutoin huonosti tunnettuun säveltäjään.
lähettiläämme sanoi lullyn sauvan olevan sotilassoittokunnissa käytössä. En ole saanut tutkittavakseni mitään tieteellistä todistusaineistoa, joka puoltaisi tätä hypoteesia lullyn kohtalosta, että hän olisi lyönyt jalkaans, saanut verenmyrkytyksen, mutta joka tapauksessa, ellei Sulho Ranta erehdy, siihen aikaan tahtia todella lyötiin, paksulla sauvalla kolkutettiin lattiaan musiikin iskuiset kohdat. ehkä tätä vaihetta saattoi seurata jakso jolloin mitään sauvaa taikka puikkoa ei laisinkaan käytetty tahdin lyömiseen ennen Ludwig Spohria, joka mainitsee siitä elämäkerrassaan, kun hän otti puikon taskustaan esiin ensi kertaa musiikinhistoriasssa.Tuolloin tavasta ei vielä pidetty.
Joo, ranskalainen Lully ei tarkkaan ottaen ollut teatterimies, ranskalainen eikä Lully.
Oopperasäveltäjät ovat aina henkeen ja vereen teatterimiehiä, sillä näyttämölahjakkuuden omaaminen on strategisesti elintärkeä ambivalenttinen taipumus, jossa liedsäveltäjien kyvyt punnitaan. Schubert sen taisi, ja siksi hänen oopperansa kodissani elävätkin ja soivatkin, poissa oopperalavojen tunkkaisesta ilmapiiristä.