Avautuminen

Nykyisen työni palkkaus on täyttä bullshittiä. 3 vuotta samassa paikassa ja tuntuu että mitta on kertakaikkaan täyttymässä. Työt ja vastuu lisääntyneet noin 150%, palkassa tämä näkyy kuitenkin noin 6% korotuksena. Vastaavista tehtävistä maksetaan muualla keskimäärin noin 60% enemmän palkkaa. Nyt viimeisin kuukausien aikana työmotivaatio on täysin kadonnut ja työpaikkalle meno tuntuu vastenmieliseltä ja iljettävältä. Paikkakunta on pieni eli työtilaisuudet ovat vähissä, joten suuremmalta paikkakunnalta on uusi paikka haussa mutta haastatteluihinkin meno on hieman hankalaa kun joutuu aina ottamaan ainakin puolipäivää vapaaksi ja keksimään mitä ihmeellisempiä tekosyitä poissaoloihin. Tilanne olisi varmasti aivan toinen jos palkka olisi noussut työtehtävien mukaan niin kuin olisi pitänyt, nyt vain revitty enemmän ja enemmän selkärangasta saamatta siitä kuuluvaa korvausta.

Joku päivä mulle käy vielä noin kuin allaolevan filmin kaverille.

http://www.youtube.com/watch?v=NJuBAm4QWXk
2689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

he,hee patoutumat purkautuu kyseisessä videossa. :oD

Äänestä
  • tuolle asteelle en ole vielä päässyt. On kyllä tehnyt mieli "paiskoa" mutta sitten menen pajalle ja rikon jotain halvempaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaulakiikkuunko kirjoitti:

Nykyisen työni palkkaus on täyttä bullshittiä. 3 vuotta samassa paikassa ja tuntuu että mitta on kertakaikkaan täyttymässä. Työt ja vastuu lisääntyneet noin 150%, palkassa tämä näkyy kuitenkin noin 6% korotuksena. Vastaavista tehtävistä maksetaan muualla keskimäärin noin 60% enemmän palkkaa. Nyt viimeisin kuukausien aikana työmotivaatio on täysin kadonnut ja työpaikkalle meno tuntuu vastenmieliseltä ja iljettävältä. Paikkakunta on pieni eli työtilaisuudet ovat vähissä, joten suuremmalta paikkakunnalta on uusi paikka haussa mutta haastatteluihinkin meno on hieman hankalaa kun joutuu aina ottamaan ainakin puolipäivää vapaaksi ja keksimään mitä ihmeellisempiä tekosyitä poissaoloihin. Tilanne olisi varmasti aivan toinen jos palkka olisi noussut työtehtävien mukaan niin kuin olisi pitänyt, nyt vain revitty enemmän ja enemmän selkärangasta saamatta siitä kuuluvaa korvausta.

Joku päivä mulle käy vielä noin kuin allaolevan filmin kaverille.

http://www.youtube.com/watch?v=NJuBAm4QWXk

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu