Ajattelemisen aihetta

Annanpa yhden asian pureskeltavaksenne:

Viisuissa on ainakin minun 16-vuotisen fanitukseni aikana näkynyt todella vähän BÄNDEJÄ. Siis sellaisia jotka todella soittavat lavalla, on rummut ja kitarat ja kaikki. Miettikääs..

Yleensä on aina yksittäisiä mies - ja naislaulajia taustalaulajineen ja -tanssijoineen tai sitten yhtyeitä joissa kaikki laulavat.
Soittimien sijaan on keskitytty sirkusmeininkiin.
Soittohan tulee nauhalta (ja ennen tuli orkesterista) niin soittamisesta ei tarvi huolia, varmaan ajatellaan.

Itse soittavia bändejä en itse asiassa muista nähneeni Euroviisuissa - melkein ikinä? Lordin lisäksi muistuu mieleen Vanilla Ninja ja vissin pärjäsikin oikein hyvin. Suomen karsinnoissa on ollut Nightwish, ja onkohan sitten muita? Tänä tänä vuonna tarjokkaita on useampia.

Lordilla oli valtteina tietysti hyvä biisi ja erikoinen ulkonäkö, mutta voisiko olla että yksi valtti olisi ollut se että lavalla bändin jäsenet soittivat oikeita instrumentteja - tosin singbackina, mutta olisivat hyvin voineet soittaa livenäkin.

Pointtini: Uskon että kokonainen yhtye joka soittaa lavalla (tai on soittavinaan) oikeita instrumentteja on katsojille paljon mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin iänikuiset taustatanssijat ja -laulajat laulajan/laulajien taustalla!

Ovatkohan muut maat Lordista tajunneet tämän ja tänä vuonna lähettävät tällaisia soittavia bändejä? Uskon että eivät ole (?). Siksi kannattaisin tänäkin vuonna bändin lähettämistä - eli Lovex, Thunderstone tai Jann Wilde??

Toisaalta keksin myös soittavaa bändiä vastustavan argumentin. Nimittäin viisulavalla saa olla max. 6 henkeä. Tämä aiheutti Lordillekin ongelman, kun heillä yleensä laulujen moniääniset taustat tulevat nauhalta. Koska viisuissa kaiken laulun pitää olla liveä, Lordikin sai mukaan vain yhden taustalaulajan. Eli jos bändissä itsessään ei ole tarpeeksi taustalaulutaitoisia jannuja niin lauluosuudet kuulostavat paljon vaisummilta.

No joo, mutta tästä huolimatta toivon bändin valintaa ja t o i v o n että saavat hoidettua taustalaulut bändin jäsenten voimalla :)

Thunderstonelle asia ei onneksi tuottanut ongelmia. Mitenköhän Lovex ja Jann Wilde selvivävät täysin livenä? Se selviää lähiaikoina..

Tässäpä mietittävää...
6295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä tuossa järkeä on. Mutta sanoisin silti, että Suomella on ollut myös niin paskoja biisejä yleensä aina. On siellä kyllä poikkeuksiakin kuten Virve Rostin "Sata salamaa". Tänä vuonna ainakaan ei ole lähellekään tuon tasoisia mukana. Tyyli on ihan sama oli se humppaa tai rokkia, mutta jos kappale on surkea niin ei sillä kuuhun mennä.
Lordilla oli hyvän biisin lisäksi persoonaa.

Äänestä

ei pitäis olla kenellekään epäselvää, mutta näköjään joillekin on, lovex edustaa 99% todennäköisyydellä. Biisin varmasti tiedättekin.

Äänestä
  • Eikä mielestäni tulla äänestämään Lovexia, ainakaan mun lähipiirissä.

    Äänestä

  • Ei äänestetty kirjoitti:

    Eikä mielestäni tulla äänestämään Lovexia, ainakaan mun lähipiirissä.

    Lovex on pois pelistä, ainakin täälläpäin.

    Äänestä

  • Jotain ainutlaatusta sen olla pitää.
    KATRA, tai HUMANE

    Äänestä

finaalissa.
Miten esiintyjät saavat mut vakuuttuneeksi, että hän on se oikee vaihtoehto.

FINAALIKIERROS RATKAISEE.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lizzy_ kirjoitti:

Annanpa yhden asian pureskeltavaksenne:

Viisuissa on ainakin minun 16-vuotisen fanitukseni aikana näkynyt todella vähän BÄNDEJÄ. Siis sellaisia jotka todella soittavat lavalla, on rummut ja kitarat ja kaikki. Miettikääs..

Yleensä on aina yksittäisiä mies - ja naislaulajia taustalaulajineen ja -tanssijoineen tai sitten yhtyeitä joissa kaikki laulavat.
Soittimien sijaan on keskitytty sirkusmeininkiin.
Soittohan tulee nauhalta (ja ennen tuli orkesterista) niin soittamisesta ei tarvi huolia, varmaan ajatellaan.

Itse soittavia bändejä en itse asiassa muista nähneeni Euroviisuissa - melkein ikinä? Lordin lisäksi muistuu mieleen Vanilla Ninja ja vissin pärjäsikin oikein hyvin. Suomen karsinnoissa on ollut Nightwish, ja onkohan sitten muita? Tänä tänä vuonna tarjokkaita on useampia.

Lordilla oli valtteina tietysti hyvä biisi ja erikoinen ulkonäkö, mutta voisiko olla että yksi valtti olisi ollut se että lavalla bändin jäsenet soittivat oikeita instrumentteja - tosin singbackina, mutta olisivat hyvin voineet soittaa livenäkin.

Pointtini: Uskon että kokonainen yhtye joka soittaa lavalla (tai on soittavinaan) oikeita instrumentteja on katsojille paljon mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin iänikuiset taustatanssijat ja -laulajat laulajan/laulajien taustalla!

Ovatkohan muut maat Lordista tajunneet tämän ja tänä vuonna lähettävät tällaisia soittavia bändejä? Uskon että eivät ole (?). Siksi kannattaisin tänäkin vuonna bändin lähettämistä - eli Lovex, Thunderstone tai Jann Wilde??

Toisaalta keksin myös soittavaa bändiä vastustavan argumentin. Nimittäin viisulavalla saa olla max. 6 henkeä. Tämä aiheutti Lordillekin ongelman, kun heillä yleensä laulujen moniääniset taustat tulevat nauhalta. Koska viisuissa kaiken laulun pitää olla liveä, Lordikin sai mukaan vain yhden taustalaulajan. Eli jos bändissä itsessään ei ole tarpeeksi taustalaulutaitoisia jannuja niin lauluosuudet kuulostavat paljon vaisummilta.

No joo, mutta tästä huolimatta toivon bändin valintaa ja t o i v o n että saavat hoidettua taustalaulut bändin jäsenten voimalla :)

Thunderstonelle asia ei onneksi tuottanut ongelmia. Mitenköhän Lovex ja Jann Wilde selvivävät täysin livenä? Se selviää lähiaikoina..

Tässäpä mietittävää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu