Miehen menot

Miksi miehet tykkää niin kovin juosta ulkona kavereidensa kanssa baareissa? Mikä siinä houkuttaa, että lähdetään "vähän jätkien kanssa radalle"? Olemme seurustelleet noin 7 vuotta ja mies on noin kerran viikossa jossain ulkona aamuun asti, tai ainakin jonnekin kahteen-kolmeen asti. Keskimäärin voisi kai sanoa että hän on 2 iltaa viikossa jossain ulkona myöhempään, keskiyön paikkeille menee kotiinpaluu. Ja ei, en epäile että hänellä olisi toinen nainen.

Mikä siinä miesten laumavietissä on? Että "tuuletetaan" ulkona? Täytyisikö tästä ottaa itseensä vai onko muillakin seurustelevilla pareilla tällaista, että mies käy ulkona noin? Tunnen hänen ystävänsä, hyviä tyyppejä ja ei siellä kännejä vedetä, pari kolme olutta ehkä. Itse olen vain enemmän kotikissa, käyn toki ulkona mutta elämäni on silti melkosen paljon rauhallisempaa kuin miehen...
192213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Lopettaisin kotikissailun ja kulkisin myös.
Sittenpähän näät miten mies suhtautuu.
Jos on mustis niin jotain hän siitä baarielämästä tietää enemmän kuin sinä.

Äänestä
  • Ei hän mustasukkainen ole jos ulkona käyn, päinvastoin tykkää jos käyn ulkona ja olen itsekin aktiivinen... :)

    Äänestä

Sanon suoraan, että ne ettii sieltä ihan vain yhtä ja samaa-vierasta piparia.
Sitten tullaan kotiin ja teeskennellään. Ehkä jäädään kiinni, itketään ja kadutaan.Ehkä ei jäädä kiinni ja petetään uudestaan.Ja vaikka saatais anteeksi, petetään silti.
Vihaan miehiä.Tällä elämänkokemuksella niistä jo jotain tietää, eikä kukaan ole uskollinen, kun sopiva tilaisuus tulee.
Haistakaa p-t kaikki kaksilahkeiset.

Kuule kotikissa, käy sinäkin maistamassa vierasta kollia.Kyllä naisella pitää olla jotain takataskussa.

Äänestä
  • Ja *itut siellä kaikki ole piparin perässä. Sinne mennään puhumaan paskaa poikien kesken ja nauttimaan humalatilasta - itseasiassa vois vähempää naiset kiinnostaa baarissa. Moni saa olla mielinkielin seliseli lässynlässyn kotona ihan kyllästymiseen asti... sitten se vapaa-aika pitäs vielä viettää jonkun toisen tuheron toivossa samalla tavalla lässyttäen, ei kiitos.

    Tämä siis olettaen että kotoa saa muutakin kun päänsärkyä ja nyrpeetä nenää.

    Pelimiehiä löytyy aina, mutta ne hommaa sen piparinsa ilman kuningas alkoholia ja baariakin. Tosimies käy baarissa vetämäss lärvät ja parantamassa maailmaa miesten kesken. Ohimeneviä perseitä voi ihailla, mutta tikkuakaan ei laiteta ristiin että ne istus naaman päälle.

    Ugh.

    Äänestä

  • enemmistö mies kirjoitti:

    Ja *itut siellä kaikki ole piparin perässä. Sinne mennään puhumaan paskaa poikien kesken ja nauttimaan humalatilasta - itseasiassa vois vähempää naiset kiinnostaa baarissa. Moni saa olla mielinkielin seliseli lässynlässyn kotona ihan kyllästymiseen asti... sitten se vapaa-aika pitäs vielä viettää jonkun toisen tuheron toivossa samalla tavalla lässyttäen, ei kiitos.

    Ihana viesti!
    Kiitos, että annat uskoa, että kaikki miehet eivät automaattisesti ulkona olleessaan petä naisiaan. Sitä paitsi tuollaisia TOSIMIEHIÄ taitaa olla enemmänkin kuin annetaan ymmärtää. Voin jopa oman mieheni tekstistäsi tunnistaa.

    Sait kyllä hymyn huulilleni!

    Äänestä

  • äitiliini07 kirjoitti:

    Näin minäkin olen ymmärtänyt, että miksi miehistä on tärkeää olla poikien kesken, se rentouttaa ja ei tarvitse olla kokoajan sitä naista huomioimassa. Minunkin mieheni on niin älyttömän huomaavainen ja kiltti mies, että varmasti saa levätä välillä meikäläisestä poikaseurassa.

    Itsekään en ihan heti epäilisi, että mies sieltä piparia etsisi. Kyllä se niin on (minuakin kuitenkin petetty), että kyllä sen ukosta huomaa kun on toinen nainen kynsissä...se ottaa aina jotakin pois suhteesta tai tuo siihen jotakin lisää esim. seksihaluja.

    Äänestä

  • enemmistö mies kirjoitti:

    Ja *itut siellä kaikki ole piparin perässä. Sinne mennään puhumaan paskaa poikien kesken ja nauttimaan humalatilasta - itseasiassa vois vähempää naiset kiinnostaa baarissa. Moni saa olla mielinkielin seliseli lässynlässyn kotona ihan kyllästymiseen asti... sitten se vapaa-aika pitäs vielä viettää jonkun toisen tuheron toivossa samalla tavalla lässyttäen, ei kiitos.

    Tämä siis olettaen että kotoa saa muutakin kun päänsärkyä ja nyrpeetä nenää.

    Pelimiehiä löytyy aina, mutta ne hommaa sen piparinsa ilman kuningas alkoholia ja baariakin. Tosimies käy baarissa vetämäss lärvät ja parantamassa maailmaa miesten kesken. Ohimeneviä perseitä voi ihailla, mutta tikkuakaan ei laiteta ristiin että ne istus naaman päälle.

    Ugh.

    Hihihi, ihana vastaus :) Mies oli nyt tällä viikolla 4 päivää käytännössä putkeen radalla, aina eri porukan kanssa kun piti päästä näkemään herroja a, b, c ja d. Mukavia miehiä kaikki, ei tullut minulle sellaista oloa että minkäs deekisläisten kanssa sitä ulkona juostaan... Ovat vaan sellaisella alalla töissä jossa juostaan paljon (poikien) kanssa ulkona, tai näyttäisi olevan tämän miesvaltaisen alan työläisten tapa.

    Mutta, tällä viikolla mies oli siis kaksi yötä poissa (ensin nukahti kaverin luokse ja toisen kerran, viime yönä, sammui tutun tuoliin. Ja en muista koska aikaisemmin mieheni olisi SAMMUNUT, nyt oli tullut otettua siis enemmän kuningas alkoholia kuin aikoihin..), kolmantena yönä tuli aamulla klo 05.30 kotiin ja neljäntenä klo 23.30, tosin oli silloin kysynyt minulta saako mennä minullekin tutun kaverin saunailtaan, ja tietysti annoin luvan. Minä mikään äiti hänelle ole, joskin arvostan kovasti kohteliasta elettä :)

    Tämä kaikki välillä ke-su. Viime yönä olin niiiin hiilenä, niiin hiilenä kun havahduin hereille klo 06 ja tajusin ettei miestä näy. Klo 02 oli sentään tullut tekstari, että hänellä menee myöhään. Mutta silti, kiukutti niin maan perhanasti! Aamulla klo 10 en voinut enää hillitä itseäni vaan soitin hänelle ja ärjäisin puhelimeen että "Ja missä sinä oikein nyt olet?!" No mies oli tulossa kotiin, ja voisi sanoa että ilmaisin itseäni hyvin painokkaasti toteamalla että minusta tuntuu kuin hänellä olisi mennyt pissa päähän minun suhteen (olen ollut hänelle todella kiva, hieron niskaa ja teen ruokaa) ja ennenkaikkea että hänellä on nyt melkoinen putki päällä. Menee lujaa, töissä ja vapaalla. Paljon kavereita kysymässä ulos juhlimaan. No, kulta oli aika nolona, sanoi että nyt on todella mennyt vähän överiksi. Oli pahoillaan :)

    Huoh. Ja hän sanoi myös ettei tällä ulkona juoksemisella ole mitään tekemistä minun kanssani, etten saisi stressata sillä ajatuksella itseäni. Eiköhän ihan totta puhu, me naiset vaan otamme tällaiset juoksut helposti kovin henkilökohtaisesti ;) Ehkä tämä on joku kausi? Mutta olkoon, tykkään kultsistani kovasti enkä aamun jälkeen ole hänelle enää asiasta äksyillyt!

    Äänestä

Kukin tyylillään, jos olet alunperin löytänyt baareissa viihtyvän miehen, ei se siitä muutu.

On niitä miehiä, jotka viihtyy kotonakin, muttei niitä baarista löydä...

Äänestä
  • Ei me baarissa tavattu, oltiin kauan ystäviä ennen seurustelua :)

    Äänestä

  • kotikissa kirjoitti:

    Ei me baarissa tavattu, oltiin kauan ystäviä ennen seurustelua :)

    Eikö se baareissa viihtyminen paljastunut aiemmin?

    Äänestä

  • siis miehen tavat? kirjoitti:

    Eikö se baareissa viihtyminen paljastunut aiemmin?

    No juu, tulihan tuo tutuksi. En minä niinkään valita ja vingu, olisihan se kamalaa jos mies istuisi kaikki illat vain himassa! :) Mutta lähinnä sitä mietin, että miksi miehille NÄYTTÄISI olevan niin tärkeää käydä ulkona tuulettumassa, naisystävissäni en vastaavaa ole yhtä suurella mittakaavalla huomannut. Että "pakko päästä äijien kaa yhelle".

    Tuollahan nuo baarit on täynnä tuopin edessä istuvia miehiä, joilla on radalla olon vaihe jäänyt päälle 24/7. Ei siellä vastaavissa määrin naisia näy. (Tämä tietysti kärjistetty esimerkki ;) )

    Mutta miehillä näyttäisi aina olevan jotain tuollaisia omia menojaan enemmän kuin naisilla? Oli se sitten kaverilauman kanssa hengailu, autotallissa puuhailu, urheilu tai se tietokone...

    Kaikilla miehillä on omat juttunsa, joita pitää tärkeinä. Joillekin se voi olla kavereiden tapaaminen, en tiedä, kun ei itsellä ole.

    Mutta jokin elämäää suurempi asia on kuitenkin yleensä vienyt miehen sydämen, jokin johon käytetään kaikki liikenevä aika ja energia.

    Sitten tulee nainen, joka luulee pystyvänsä hankkimaan sen ykköspaikan miehen elämässä...

    Äänestä

  • kotikissa kirjoitti:

    No juu, tulihan tuo tutuksi. En minä niinkään valita ja vingu, olisihan se kamalaa jos mies istuisi kaikki illat vain himassa! :) Mutta lähinnä sitä mietin, että miksi miehille NÄYTTÄISI olevan niin tärkeää käydä ulkona tuulettumassa, naisystävissäni en vastaavaa ole yhtä suurella mittakaavalla huomannut. Että "pakko päästä äijien kaa yhelle".

    Tuollahan nuo baarit on täynnä tuopin edessä istuvia miehiä, joilla on radalla olon vaihe jäänyt päälle 24/7. Ei siellä vastaavissa määrin naisia näy. (Tämä tietysti kärjistetty esimerkki ;) )

    Mutta miehillä näyttäisi aina olevan jotain tuollaisia omia menojaan enemmän kuin naisilla? Oli se sitten kaverilauman kanssa hengailu, autotallissa puuhailu, urheilu tai se tietokone...

    Siekii vastasit miulle - mie kerron siulle miltä miusta tuntuu kaikkinainen "valitus":

    Kun leikkaan pihamme nurmikon ja pyydän sinua silittämään minulle paidan – olen sovinisti.
    Kun vien lapset aamulla tarhaan ja kehotan sinua hakemaan ne iltapäivällä - olen sovinisti.
    Kun tilaan itselleni oluen ja sinulle cocktailin – olen sovinisti.
    Kun arvostelen naispoliitikkoa – olen sovinisti.
    Kun katselen missikisoja – olen sovinisti.
    Kun mökillä pilkon saunapuita ja lämmitän saunan ja pyydän sinua kattamaan perheelle iltapalaa
    – olen sovinisti.
    Kun pesen perheemme auto ja pyydän sinua imuroimaan sen sisätilat – olen sovinisti.
    Kun illalla käperryt päänsärkyäsi valittaen kainalooni ja nukahdat, kuiskaan silti hellästi korvaasi; ”Rakastan sinua, vaimoni, vaikka olenkin sovinisti”!

    Taidan olla miehesi tai ainakin läheinen sukulaissielu;-)

    Äänestä

Et epäsosiaalisena kotikissana ymmärrä sitä, että toisella osapuolella voi olla omiakin kavereita, joiden kanssa on kiva käydä tuulettumassa edes kerran viikossa jossain. Vaikkakin vaan muutamilla olusilla jossain baarissa. Hulluksihan se varmaan tulisi, jos joka päivä sun kanssa kotona nyhjäisi.

Äänestä
  • Ehkä minä kaipaankin vähän tällaista ravistelua... ;) On luultavasti ihan totta, että pitäisi itsekin aktivoitua enemmän. Ja ei tuo mies nyt joka päivä ulkona juokse. Enemmän haittaisi jos ei olisi keskusteluyhteyttä tms. Huoh. Ja eikös myös miehet tykkää aktiivisista naisista? :D

    Äänestä

  • kotikissa kirjoitti:

    Ehkä minä kaipaankin vähän tällaista ravistelua... ;) On luultavasti ihan totta, että pitäisi itsekin aktivoitua enemmän. Ja ei tuo mies nyt joka päivä ulkona juokse. Enemmän haittaisi jos ei olisi keskusteluyhteyttä tms. Huoh. Ja eikös myös miehet tykkää aktiivisista naisista? :D

    Anna miehelle nyt vaan lupa kerran viikossa käydä kamujensa kanssa tuulettumassa. Sä voit lähteä mukaan jos kiinnostaa. Jos ei, niin kyllä se heppu sieltä aina kotiin tulee.

    Äänestä

lukiessa muiden juttuja. Ei siitä, että muiden miehet käyvät viihteellä miesporukassa, toiset useammin kuin toiset vaan hyvä mieli tulee siitä, että oma mieheni käy viihteellä vain mun kanssa. No, me ollaan tämmönen nelikymppinen pari, oltu yhdessä parikymmentä vuotta. Ollaan aina yhdessä tehty baarireissut niinkuin muutkin reissut. Viihdytään aina yhdessä. En ole kieltänyt miestäni koskaan menemästä mihinkään "poikaporukassa" ja Itse oikein ahdistun jos mun pitäis lähteä ns. "tyttöporukassa" baareihin.

Äänestä

Sitten jos mies istuu illat kotona ja puuhastelee autotallissa tai tietokoneella, niin sekään ei kelpaa. Itse olen käynyt ravintoloissa ainoastaan syömässä ja muutaman kerran teinivuosina kuskina ollessa, en muuten. Jostain syystä en ole onnistunut koskaan tutustumaan naisiin, jotka eivät olisi itse joka kuukausi menossa milloin milläkin verukkeella työporukan tai kaveriporukan pippaloihin.

Äänestä

Minunkin mieheni lähtee välillä hyvin mielellään ulos kavereidensa kanssa, mutta ei ehkä noin usein kuin sinun miehesi, noin pari kertaa kuukaudessa. useinmiten hän toivoisi minuakin mukaan, mutta itse en ole niin kiinnostunut tuosta baareissa ravaamisesta.Itse tulee siis käytyä harvemmin.

Kai ne miehet osaavat tuulettaa päätään siellä baariloissa, katselevat ihmisiä (naisia), juttelevat poikien juttuja ja tavallaan se on niin kuin yksi kiva harrastus, joka on alkanut ennen tyttöystävää. Eihän kaikesta pidä luopua seurustelun tähden.

Jos mieheni olisi joka viikko ulos menossa kavereidensa kanssa, kyllästyisin siihen varmasti ja huomauttaisin asiasta. Tulisi sellainen olo, että mikä siellä baariloissa niin kiinnostaa.

On aina kuitenkin parasta kun mies on käynyt baarissa kavereiden kanssa, kun hän kömpii viereen nukkumaan ja halailee ja palvoo koko seuraavan päivän. Kai hän siellä saa pontta ja huomaa, miten ihana nainen hänellä kuitenkin on kotonakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kotikissa kirjoitti:

Miksi miehet tykkää niin kovin juosta ulkona kavereidensa kanssa baareissa? Mikä siinä houkuttaa, että lähdetään "vähän jätkien kanssa radalle"? Olemme seurustelleet noin 7 vuotta ja mies on noin kerran viikossa jossain ulkona aamuun asti, tai ainakin jonnekin kahteen-kolmeen asti. Keskimäärin voisi kai sanoa että hän on 2 iltaa viikossa jossain ulkona myöhempään, keskiyön paikkeille menee kotiinpaluu. Ja ei, en epäile että hänellä olisi toinen nainen.

Mikä siinä miesten laumavietissä on? Että "tuuletetaan" ulkona? Täytyisikö tästä ottaa itseensä vai onko muillakin seurustelevilla pareilla tällaista, että mies käy ulkona noin? Tunnen hänen ystävänsä, hyviä tyyppejä ja ei siellä kännejä vedetä, pari kolme olutta ehkä. Itse olen vain enemmän kotikissa, käyn toki ulkona mutta elämäni on silti melkosen paljon rauhallisempaa kuin miehen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu