Olen aikuinen nainen, joka tuntee itsensä hyvin pieneksi ja pelokkaaksi tytöksi. Olen sairaslomalla masennuksen ja ahdistuneisuuden takia. Avomieheni ei edes siedä depressio nimitystä. Häneltä en saa mitään tukea, vaan hän päivittäin nalkuttaa asiasta kuin asiasta, esim. rahankäytöstä. Meillä ei ole lapsia ja hiljattain hän ilmaisi ääneen, ettei koskaan niitä haluaisi. Lähenen 40 ikävuotta uhkaavalla vauhdilla ja vaikeudet kotona henkinen/fyysinen väkivalta, vaikeudet töissä, biologisen kellon tikitys, rahavaikeudet ja asuminen paikkakunnalla, jossa ei ole kavereita eikä tuttavia, on ahdistavaa. En tiedä mitä tekisin ja olo on kovin yksinäinen ja pelokas.
Mitä tehdä
Surusilmä
71022
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
yksin on PAREMPI kuin huonossa liitossa !
Helppo sanoa, ala elämään! Sä et tiedä millaista mun elämä on! Mulla on masennus ja vaikeuksia sekä töissä, että kotona. Tuntuisko susta siltä, että olisit valmis kohtaamaan maailman yksin, kun sut on nuijittu henkisesti ja fyysisesti lattianrakoon.
Älä katso hei itse liikaa kauniita ja rohkeita! Täällä toiset joutuu elämään kaiken paskan niellen. Mä en kaipaa syyllistämistä, enkä mitään helvetin ota itteäs niskasta kiinni paskapuheita!
Joo, mä ymmärrän sua ja otan osaa....MUTTA ihan ekaks sun pitää lakata kuuntelemasta sitä äijääsi! (Narisevat miehet on muuten kamalia!)
Otat sellaisen "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos" -asenteen! (Tätä käytetään - usko tai älä - myös villieläinten kesyttämiseen!) "Jos et rohkaise kiusaajaa/villieläimen käytöstä, se hiipuu pikkuhiljaa!"
Eli olet ihan "kuuro" äijäsi narinoille.
Sitten: Tuo mies ei selvästikään sovi sinulle. Älä petä itseäsi, että "kyllä tämä tästä" tms...rupea ihan selkeästi miettimään, mitä nyt todella voit tehdä käytännön tasolla. Onko sinulla jotain lähisukulaisia, joiden luo voisit mennä vaikka hetkeksi "lomailemaan"?
Sieltä käsin (turvallisesta ilmapiiristä käsin) olisi helpompi tehdä "sotasuunnitelmaa" miestäsi vastaan.
Ts. sinun pitäisi nyt päästä äijästä kokonaan eroon. Ei sähläystä, eikä paniikkia, vaan järkeviä suunnitelmia.
Rupea katselemaan halpoja vuokra-asuntoja ja hae itsellesi kaikki ne sosiaalituet, joihin olet oikeutettu.
Tässä nyt jonkin verran vinkkiä tässä vaiheessa.
Kirjoittele tänne, kuinka asiasi edistyy.
Vaikka kuinka tuntuisi etta mmailma kaatuu paalle, se ei tapahdu.
Riitaisat kotiolosuhteet eivat todellakaan auta masennukseen. Ellet aivan yksin pysty, pyyda perhettasi (kuten Amanda ehdotti) tai tyokavereitasi auttamaan saadaksesi oman asunnon ja sitten muuttamisessa.
On taydellisen hyvaksyttavaa asua yksin, oli sitten mies tai nainen. Usein jo tuo on terapiaa parhaillaan. Sina tarvitset nyt rauhaa ja tukiryhman. On hyvin todennakoista ettei sita tule sinulle muut tarjoamaan. Vaikka olisit kuinka masentunut, sinun itsesi on otettava ensiaskel - paastava omaan asuntoon.
haluaisin todellakin auttaa sinua. voitko laittaa sähköpostiosoitteesi tänne?
Minun tarinani on hyvin samankaltainen kuin Surusilmän tarina. Mieheni alisti minua henkisesti vuosikaudet, hänen mielestään olin täysi nolla, ja minä masennuin vakavasti.
Sitten sain tarpeekseni miehen mollauksesta ja hankkiuduin vapaaehtoistyöhön auttamaan muita ihmisiä. Siellä huomasin sosiaaliset taitoni, joiden suhteen mies oli myös haukkunut minut maan rakoon, ja itsetuntoni kohosi.
Myöhemmin sain työpaikan, jossa sain arvostusta sekä työkavereilta ja asiakkailta. Saamani arvostus opetti minut havaitsemaan, miten väärin mieheni oli kohdellut minua. Tällä hetkellä ainut asia, mitä elämässäni kadun, on se, että en jättänyt miestäni heti, kun aavistin hänen henkisen kieroutuneisuutensa.
Jätä miehesi ja hanki ihmisarvoinen elämä. Kukaan ei ansaitse henkistä eikä fyysistä väkivaltaa.
Rakastavia ajatuksia ja rohkeutta oman elämisen aloittamiseen!
Voi että tuli iloinen mieli Sinun kirjoituksestasi.
Juuri tuollaisia selviytymistarinoita ihmiset kaipaavat!
Olet huippu!! Kaikkea parasta jatkossa!