Auttakaa, hyvät ihmiset, kertokaa mitä mieltä olette, kun en itse ymmärrä, mitä tapahtuu.
Olen seurustellut miehekkeeni kanssa reilun toista vuotta, josta olemme muutaman kuukauden asuneet yhdessä ja 6kk. olleet erossa minun ollessani ulkomailla. Nyt asumme taas samassa maassa ja saman katon alla. Olemme kolmekymppisiä. Elämämme on todella onnellista ja olemme todella rakastueita - tai niin ainakin luulin vielä eiliseen.
Jo viime kesänä mieheni puhui minulle avioliitosta ja yhteisistä lapsista on puhuttu siitä saakka. Olen tietysti odottanut kosintaa, mutta sitä ei ole kuulunut. Eilen illalla sitten jotenkin ajauduimme puhumaan asiasta, ja minä sain varsinaisen hermohalvauksen, kun mies sanoi, ettei olekaan varma.
En tiedä, mistä kaikesta hän tarkkaan ottaen ei ole varma, mutta hän sanoo olevansa joka tapauksessa varma siitä, että rakastaa minua. Nyt minun suhteeni kuitenkin romahti. Olen tehnyt isoja päätöksiä elämäni suhteen (työ, asuinpaikka) mieheni takia siksi, että kuvittelin tulevaisuutemme yhteiseksi. Nyt yhtäkkiä selviääkin, että kaikki puhe lapsista yms. onkin ollut vaan mukavaa huultenheiluttelua - vaikkakin tavallaan vilpitöntä. Tunnen itseni petetyksi, tuntuu siltä kuin miehekkeeni olisi pitänyt minua pilkkanaan puoli vuotta. En myöskään voi uskoa, että hän todella rakastaisi minua, sillä muuten hän olisi varma itsestään - eihän lapsia tarvitse tehdä nyt tai naimisiinkaan tarvitse heti mennä, vaikka tietäisikin joskus sitä haluavansa.
Yöllä sanoin sitten hänelle, että minusta tuntuu siltä, että tästä seuraa ero. Hän alkoi itkeä (ei itke pienistä), mutta en käsitä, kuinka asiat voisivat muuten mennä.
Hyvät kanssaihmiset, auttakaa minua.
Olen seurustellut miehekkeeni kanssa reilun toista vuotta, josta olemme muutaman kuukauden asuneet yhdessä ja 6kk. olleet erossa minun ollessani ulkomailla. Nyt asumme taas samassa maassa ja saman katon alla. Olemme kolmekymppisiä. Elämämme on todella onnellista ja olemme todella rakastueita - tai niin ainakin luulin vielä eiliseen.
Jo viime kesänä mieheni puhui minulle avioliitosta ja yhteisistä lapsista on puhuttu siitä saakka. Olen tietysti odottanut kosintaa, mutta sitä ei ole kuulunut. Eilen illalla sitten jotenkin ajauduimme puhumaan asiasta, ja minä sain varsinaisen hermohalvauksen, kun mies sanoi, ettei olekaan varma.
En tiedä, mistä kaikesta hän tarkkaan ottaen ei ole varma, mutta hän sanoo olevansa joka tapauksessa varma siitä, että rakastaa minua. Nyt minun suhteeni kuitenkin romahti. Olen tehnyt isoja päätöksiä elämäni suhteen (työ, asuinpaikka) mieheni takia siksi, että kuvittelin tulevaisuutemme yhteiseksi. Nyt yhtäkkiä selviääkin, että kaikki puhe lapsista yms. onkin ollut vaan mukavaa huultenheiluttelua - vaikkakin tavallaan vilpitöntä. Tunnen itseni petetyksi, tuntuu siltä kuin miehekkeeni olisi pitänyt minua pilkkanaan puoli vuotta. En myöskään voi uskoa, että hän todella rakastaisi minua, sillä muuten hän olisi varma itsestään - eihän lapsia tarvitse tehdä nyt tai naimisiinkaan tarvitse heti mennä, vaikka tietäisikin joskus sitä haluavansa.
Yöllä sanoin sitten hänelle, että minusta tuntuu siltä, että tästä seuraa ero. Hän alkoi itkeä (ei itke pienistä), mutta en käsitä, kuinka asiat voisivat muuten mennä.
Hyvät kanssaihmiset, auttakaa minua.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Onko niitä lapsia pakko tehdä? Miehesi on realistinen jos sanoo ettei ole varma haluaako lapsia. Niistähän tulee aikamoinen reisa 24/7 useammaksi vuodeksi niin mites teidän parisuhteen käy? Kyllä sitoutunut voi olla ilman lapsitoiveita.
Miehesi ei jostakin syystä luota liittonne kestävyyteen. Ajattelee, että lähdet taas ulkomaille tms. Hän ei vain jostakin syystä myönnä epävarmuuttaan.
Pystyttekö sopimaan, että odotatte esim pari vuotta ja katotte tilanteen sitten uudelleen, tuskin se biologinen kello vielä hälyttää.
Kun on asuttu pari vuotta yhdessä, alkaa arki tulla vastaan ja ihastus joko kuolee pois tai vaihtuu mahdollisesti rakkaudeksi.
Sanoisin, että älä hosu, lapsi koettelee muutamana alkuvuotena parisuhdetta aika tavalla.
Tässä ei varsinaisesti ole kyse nyt niistä lapsista, vaan siitä, että musta tuntuu siltä, ettei mieheni ole ollut mulle rehellinen omista tunteistaan ja ajatuksistaan (vaan on jatkanut lapsista, avioliitosta ja yhteisestä tulevaisuudesta lässyttämistä tähän päivään saakka). Itse olen varma tunteistani ja haluistani, ja olenkin jo ehtinyt tehdä varsin isoja päätöksiä omassa elämässäni (pakko oli päättää) uskoen siihen, että mieheni tarkoitti sitä, mitä sanoi.
Kummallistahan tässä on juuri se, että minä voisin vaivattomasti odottaa muutaman vuoden lasten tekoa, mutta en käsitä mitä järkeä on olla yhdessä, jos ei ole itsestään varma. Tuskin se varmuus sieltä koskaan myöhemminkään tulee.
Iso asia se liittoutuminen on. Työssäni olen nähnyt, että miehiäkin on monenlaisia. Varmoja puheissaan ja teoissaankin, mutta kovia paikkoja kaihtavat. Kyllä minäkin olisin miehesi sijassa vähän "hukassa".
En minäkään aluksi halunnut, että me avon kanssa tehtäisiin lapsia, ei sen puoleen avokkikaan.
No nyt niitä on meillä kaksi.
Naimisiinkaan en juuri tuntenut vetoa, mutta eräs kerta, kun avo vähän niin kuin kosi mua (sillä on kovempi hinku naimisiin kun mulla), niin mähän suostuin.
Eihän se avioliitto sen suhteen onnistumista sen kummemmin takaa, niistä puolet päätyy eroon.
Onko se nyt varma, että homma ei ole mennyt niin, että sä olet laittanut sanoja miehes suuhun ja mies on vaan myötäillyt, mutta lopultakin kaveri tuntee epävarmuutta.
Sinähän meinaat kiristää miestäsi, siltä tuo vaan kuulostaa.
Luuletko tosiaan, että tahdon kiristää jonkun naimisiin kanssani? Erehdyt.
En todellakaan ole laittanut sanoja mieheni suuhun enkä edes todellisuudessa kaipaa mitään lupauksia tulevaisuudesta, mutta kun ne niitä nyt on kuulunut, tahdon tietää, miksi ne pitää pyörtää. Mies itse kuitenkin asiasta alkoi puhua ja on keskustellut siitä ystäviensäkin kansa (minkä vielä on kertnut minulle - miksi ihmeessä?).
En tahdo kiristää, mutta tahtoisin että hän olisi minulle rehellinen. Kai hän vaan odottaa löytävänsä jonkun paremman.
Vaikeaa tämä on juuri siksi, etten oikein voi tehdä tai sanoa mitään ilman, että se kuulostaisi kiristykseltä. Kuitenkin olen toivonut vain niitä asioita, joista hän on minulle puhunut ja jotka luvannut.
Nyt häntä alkaa arveluttaa, ja minun pitää miettiä koko suhde uusiksi, koska se onkin täysin toisenlainen kuin millaiseksi olin sen kuvitellut. Se satuttaa.
Olisin ollut valmis etenemäänhitaammin, mutta nyyt en enää tiedä, haluanko odotella ja katsoa, koska olen loukkaantunut enkä luota mieheeni.
Mennäänkö naimisiin ja tehdään lapsia, vai erotaanko?
Eikö tuo nyt ole kiristystä?
Kyllä mä sen ymmärrän, että jos kaveri on puhunut tällaisista asioista, niin sua jurppii jos sitten meneekin kaverilta pupu pöksyyn, mutta voitko sä tosiaan katkaista suhteen tosta vaan?
Jos vastaus on kyllä, ei sullakaan ole kovin syviä tunteita kumppaniasi kohtaan.
Varmaan kaveri on ollut rehellinen, mutta kun asia on alkanut tulla ajankohtaiseksi, onkin ruvennut arveluttamaan. Minkäs sille voi.
Eivät voi olla koskaan varmoja mistään elämässään. Silti he elävät normaalin elämän, parisuhteen, lapset jne. Luonteeseen vain kuuluu epäillä jatkuvasti omia tunteitaan ,tekemisään ja päätöksiään...
Varsinkin jos kyseessä on noin lyhyt ja epätasainen suhde, ei voi odottaa kovin nopeaa "varmuutta" tulevaisuudesta.
Vähemmästäkin mies ahdistuu, jos asetat selkä seinää vasten "ota tai jätä" / kaikkihetimulletässänyt- vaatimuksilla.
vähän sellainen tilanne päällä, että sinulle iski epävarmuus, koska mies ei ole ajatustasolla samassa aikataulussa sinun kanssa ja hänestä tällä hetkellä tuntuu hiukan epävarmalta?
No sinusta myös tuntuu epävarmalta, etkä taatusti auttanut miestäsi rahtuakaan sanomalla, että erotaan sitten, koska....hän ei ollut sinun kanssa samassa aikataulussa.
Minua ihmetyttä, että kun ensimmäisen kerran astutte syvemmällä tasolla keskustelemaan tulevaisuudestanne, niin pieni karikko johti heti erouhkaan? Nousee heti mieleen, että tulette joka tapauksessa kohtaamaan elämässä karikoita ja jos aina tulee tämä erouhka, niin ei siinä paljon voi puhua rakentavasta lähestymisestä asioita kohtaan.
Voithan kokeilla kiristää erolla miestä tai sitten erota oikeasti, kyllä mieskin on varmasti pettynyt sanoistasi, koska hän ei juuri sillä hetkellä ollut samaa mieltä kanssasi ja samassa aikataulussa elämänne suhteen kanssasi.
Opetelkaa nyt aivan ensimmäisenä käsittelemään rakentavasti ja järkevästi asioita ja jättäkää teiniuhkailut teineille, ne eivät tule koskaan olemaan toimivia työkaluja. Rehellinen pitää ja saa olla, siinä on hyvä lähtökohta alkaa keskutelemaan asioista.
ks. vastaukseni yllä.
Jos mies typeryydessään nyt sattuisi kosimaan, vastaisin taatusti kieltävästi. Olen todella loukkaantunut hänen tavastaan toimia.
Aikuista ja kypsää käytöstä?
Eiköhän mies ole yhtälailla loukkaantunut erouhkauksista, joten tasoissa olette...
Mikä olisi sinusta aikuista ja kypsää käytöstä?
Olen muuttanut todella kauas kotoani ja perheeni ja ystävieni luota, koska halusin tehdä niin. Teen nyt osa-aikatyötä, koska valmistaudun isoon tenttiin, joka takaisi minulle työpaikan täältä. Mieheni kannustaa minua. Olen halunnut tehdä näin osaksi mieheni vuoksi, mutta osaksi myös siksi, että uskoin yhteiseen tulevaisuuteemme.
En uhkaile erolla, mutta se tuntuu minusta nyt väistämättömältä. En vain usko voivani mennä takapakkia ja odottavani rauhassa, kunnes mieheni olisi varma itsestään ja meistä. Olisin voinut nin tehdä, jos hän olisi ollut alusta asti rehellinen kanssani.
toiveistanne, peloistanne, tulevaisuudestanne, mitä haluatte, mutta ilman uhkailuja.
Taidatte molemmat olla tällä hetkellä loukkaantuneita.
Kyllä mä uskon, että te kaksi aikuista pystytte siihen, kun vaan nielette tuon ylpeytenne ja olette todella valmiita avoimesti juttelemaan. Opetelkaa ennen kaikkea kuuntelemaan toisianne.
Älkää heittäkö heti pyyhettä kehään kun tulee ongelmia.
Miltä susta ittestä tuntuu, luuletko teidän liitosta tulevan se eroava 50% jos olet nyt jo valmis luovuttamaan?
Edellistä kirjoittajaa mukaillen: puhukaa! Olkaa rehellisiä ja keskustelkaa siitä mitä tulevaisuudelta odotatte. Teillä on tuo asetelma kuitenkin sen verran hyvä (rakkautta riittää jne) että en menisi eroamaan ihan lyhyen mietinnän jälkeen. Rakkaus kun tuntuu niin monen parisuhteesta kadonneen, kun täällä palstoilla ihmisten tarinoita lueskelee... joten ajatelkaa että olette onnekkaita kun teillä on toisenne. Lapsethan on vaan pelkkää plussaa sitten jos/kun olette molemmat niitä valmiit hankkimaan.
Kyllä se naimisiinmeno ja lasteteko pelottaa *nostaa käden ylös* mutta niihin ajatuksiin voi totutella vähitellen. Itelläkin kesti monta vuotta että pystyin kuvittelemaan hankkivani lapsia _joskus_.
Tsemppiä, teillä on mahdollisuudet vielä käsissänne! Jos puhutte avoimesti toisillenne niin saattaa olla, että suhteenne jatkuu ja voitte sitten jonain päivänä sitä perheenlisäystäkin hankkia.
Ei tuossa nyt erota tarvitse heti. Ota asia puheeksi muutaman kuukauden kuluttua uudelleen, jos hän ei sitä tee aikaisemmin. mieti sen jälkeen voitko jatkaa vai et...
Pari kuukautta seurustelua ja sitten mukavia tulevaisuudensuunnitelmia hempeissä tunnelmissa. Sinä puoli vuotta pois ja nyt muutama kuukausi sitä yhdessäasumista. Aivan varmasti järkevä mies ottaa lievästi takapakkia tuossa vauhdissa.
Kun teillä on vielä sellaisia kommunikaatiovaikeuksia, että et edes tiedä mistä mies ei ole varma, niin eiköhän kannattaisi tutustua ja opetella keskustelemaan, niin että molemmat tulevat ymmärretyksi.
Te jotka tänne olette vastailleet j tätä lukeneet tunnutte ymmärtävän miestäni oikein tÿdellisesti.
Voisitteko sitten valotta minullekin, että mikä ihme siinä sitoutumisessa sitten niin pelottaa?
Kukaan muu kuin miehesi ei voi antaa tuohon oikeaa vastausta.
Pistä vaan suhde poikki, perkele niinhän nykyään toimitaan, jos tulee pienikin ongelma, vittu varmaan näin neuvotaan Cosmossa.
Tuo heti-mulle-kaikki-tänne-meinki näköjään pätee ihmissuhteissakin.
Tämä on oikein kunnon prinsessameininkiä, sitten voitkin vuodattaa tuolla avoeropalstalla seuraavaksi, miten vittumaisia pettureita miehet ovat.
Jos sinä olet tuollainen prinsessa, niin ehkäpä on miestäsi kohtaan ihan reilua jättää hänet etsimään oikeaa naista.
Minä en ole prinsessa sen enempää kuin sinä avoin ja ymmärtäväinen.
Vastauksesi ainakin varmasti auttaa muuttamaan maailmaa ja edistää erilaisten näkökulmien avautumista niihin vihkiytymättömillekin. Kiitos osallistumisestasi, toivon että olet siitä oikein ylpeä.
ymmärtäväni miestäsi, sillä itse olen sitoutunut 16 vuotta sitten, enkä toiminut, niin kuin miehesi toimi.
Jos sanoon, mikä minua pistää silmään on se, että mielipidekriisin kohdatessa otetaan käyttöön suhteen äärimmäinen ase, eli erotaan sitten. Se ei kuulosta siltä, että yhteistä tulevaisuutta rakennetaan yhdessä puiden asioita, vaan se kuulostaa siltä, että ellei asiat suju, niin kuin aiemmin luultiin, niin lakataan sitten olemasta yhdessä.
Se on kuitenkin täysi totuus, että teistä ei kumpikaan ole sen enempää syyllinen kuin syytönkään.
Sinä muutit ja jätit mennyttä elämääsi taakse. Hyvä näin ja se on ymmärrettävä, että teit sen vapaasta tahdosta ja itseäsi varten, et sinä miestä miellyttääksesi sitä tehnyt, tai jos teit, niin ehkä lähtökohta oli alunperin jo väärä.
Mikäkö sitoutumisessa pelottaa? En tiedä, siin on teille erittäin hvyäkeskustelun aihe, johon voi vastata ainoastaan miehesi, ei kukaan meistä, sillä emme me teitä tunne.
Olen hyvin tietoinen siitä, että eroamisesta puhuminen kuulostaa kiristykseltä. Kun asia tuli minulle yllättäen eilen illalla, en osannuta varmastikaan suhtautua siihen asiaankuuluvalla tavalla. Otin sen kovin vakavasti ja minusta tuntui siltä, ettei koko suhteessa enää ole mitään järkeä. Silloin ero tuntuu ainoalta ratkaisulta.
En suinkaan sanonut miehelleni, että haluan erota, jos hän nyt on muuttanut mielensä. Ajatus erosta on minullekin kovin kipeä, mutta päädyin siihen, koska minusta näytti siltä, ettei mies loppujen lopuksi todella rakasta minua - ja sen sanoinkin hänelle.
Eli samaa mieltä edellisen kanssa joka kommentoi sinun olevan varsinainen drama queen. Olen itsekkin tutustunut juuri noin äkkinäisiin naisiin joiden kanssa se omakin elämä muuttuu helvetillisen raastavaksi. Aihe varmasti vaatii teidän osalta keskustelua, mutta kovin hyvää kommunikointia ei osoita jos saman tien uhataan erolla; eihän politiikassakaan ensimmäisen kitkan tullessa uhata ydinaseella.
Jotain miehesi stressitasosta ja huolesta kertoo jo se että sait hänet itkemään, jota hän ei kertomasi mukaan harrasta. Itselle tuli ero, onneksi suhde ei näin jälkikäteen kestänyt kovin pitkään, naisesta jonka kanssa sai koko ajan olla varpaillaan. Yksikin väärä sana tai tulkinta ja onnela muuttui verduniksi ja samantien oli "erokortti" kädessä. Luojan kiitos suhteemme kariutui enkä ymmärrä miten kestin sellaista jatkuvaa stressiä.
Loppuun kuitenkin haluaisin näin ystävällisenä neuvona sanoa, että keskustele miehesi kanssa mitä hän tarkoittaa epävarmuudellaan. Kerro taas mitä itse odotat tulevaisuudeltanne ja kuinka olet valmis sen eteen uhraamaan, mitä ilmeisesti olet jo tehnyt. Äläkä käytä eroa lyömäaseena ellet ole siitä ehdottoman varma; sellainen jää aina takaraivoon kummittelemaan, ja sinulle käy kuin tarinan pojalle joka huusi turhaan sutta eikä kohta ketään olekaan enää kuuntelemassa.
Neuvosi olivat erittäin asiallisia ja otettiin myös vastaan siten.
Olen nöyrästi tietoinen vioistani, mutta aina niille ei voi mitään, vaikka kuinka yrittää.
kuulostaa kuitenkin olevan rehellinen sinulle. Voitko ajatella, ettei hänestä varmaan ollut helppoa sanoa, ettei ole vielä varma avioliitosta? Arvosta sitä, että hän kertoo sinulle ajatuksistaan vaikka tietää että ne voivat satuttaa sinua. Minusta se kertoo kuitenkin vastuullisuudesta, että puhuu vaikeistakin asioista. Parempi kai niin kuin ettei sanoisi mitään ja menisi naimisiin vaikka ei olisi itse varma?
Hän on sanonut kuitenkin olevansa varma, että rakastaa sinua. Suhteenne on vielä aika tuorekin, ja toinen voi tarvita enemmän aikaa miettiä suuria päätöksiä kuin toinen.
Olen minäkin odottanut kosintaa ja haaveillut perheestä, ja tiedän sen pettymyksen tunteen kun ajattelee ettei toisella olekaan samansuuntaisia haaveita. Pahalta tuntuu, jos asioista ei edes puhuta rehellisesti. Meillä keskustelu on sillä tasolla että "eihän meillä vielä ole lapsia, voin vielä juoda kaljat joka perjantai".
Miehet on kummallisia. Oma huomioni on ollut, että miehet "vetäytyvät" aina välillä pois. Yht'äkkiä se oma kulta tuntuu etäämmältä, on kiireinen, poissaoleva tms. Ja sitten tietysti naisen hermot kiristyy ja raivotaan. MUTTA, oma ja samoin ystävieni kokemus on että tällaisina aikoina pitäisi pysyä itse aktiivisena ja hyvällä mielellä. Vetäytyminen ei välttämättä ole mitenkään henkilökohtaisesti otettavaa. (Tämä kaikki on hienosti selitetty parisuhdeoppaassa Miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta. Kamala nimi, mutta oikeasti hyviä pointteja. Ja miehen kirjoittama, lisää uskottavuutta naisten silmissä miesoppaana, lol.)
Miehesi on epävarma. No, ei se nyt niin ihmeellistä ole. Itsekin olen parisuhteemme aikana ollut monen monta kertaa epävarma, ja jos kosinta olisi silloin tullut olisin vastannut tosi empien ja taatusti loukannut verisesti toista. Pitkässä suhteessa nyt vaan tulee hetkiä, että toinen ei tunne olevansa 100% mukana ja innoissaan suhteessa. Se on ihan luonnollista. Ajattele nyt, vaikka esimerkiksi omaa äitiä/isää rakastaisi vaikka miten niin aina välillä niistä vain haluaisi ottaa valovuosien etäisyyden ;)
Tietysti, jos ero on tulossa niin sitten tulee. Mutta nyt miehesi on vain epävarma, hän miettii mitä elämältään haluaa. Älä herran tähden karkota häntä itkuraivareilla! Tuntuu varmasti teeskentelyltä nyt, mutta koita ainakin rohkaistua olemaan reipas itsesi, se johon miehesi rakastui. Lähde ystävien kanssa ulos tuulettumaan. Älä painosta miestäsi! En sano että sinun pitää olla tyhjäpäinen kikatteleva bimbo, mutta koita ilmaista negatiiviset tunteesi rauhallisesti ja selkeästi, ilman (meille naisille hyvin ominaista) teatraalisuutta. Mieti miten itse toimisit painostuksen ja uhkailun/raivoamisen "uhrina". Et ainakaan kosisi?
Ihmisiä on moneen junaan.
Minä olen mies, joka ei aio mennä naimisiin, koska jos käy niin että ero tulee, säästyy paperisodalta. Kumppaniini luotan täysin ja hän sanoo luottavansa minuun. Loppujenlopuksi ihminen on sellainen olento, että aina on se 0.001% mahdollisuus että jokin menee pieleen, olkoon suhde kuinka vankalla pohjalla tahansa.
Avioon meneminen voi joillekin symboloida yhteenkuuluvuutta ja olla merkki luottamuksesta.
Minulle se on vain paperinpala.
Ilmeisesti avioon meneminen on sinulle iso juttu, mutta mitä jos se ei olekaan miehellesi niin tärkeä asia?
Eikö sinulle riitä se, että miehesi rakastaa sinua?
Kiitos kaikille mielipiteistänne, sain vähän perspektiiviä asioihin ja purettua sydäntäni.
Kriisi on ohi ja avoelämä soljuu taas onnellisena.